6.10, Nerja, Maro
Taas täällä! Aurinko paistaa
pilvettömältä taivaalta, lämpöä on n. 25 astetta ja ajoittain
mereltä käy hentoinen tuulenvire, joka tuntuu iholla hyvältä. Ei
ihme, että jo foinikialaiset tykkäsivät tästä alueesta.
Tullessa ajoimme Murcian kautta
Granadaan, ja sieltä etelään rannikolle ja kotiin. Kun sininen
meri tuli ensi kertaa edessämme näkyviin, emme malttaneetkaan
kääntyä rannikkoa pitkin menevälle valtatielle vaan jatkoimme
suoraan merta kohti, kunnes saavuimme Salobrenan hiekkarannalla
olevaan pikkukahvilaan. Tarjoilija muisti meidät edellisiltä
vuosilta.
Murcian alueella saimme tuntumaa
aluetta viikko sitten piinanneesta tuhotulvasta. Tulva oli
vienytmennessään paitsi puistoja, teitä ja siltoja, myös 11
ihmistä. Onneksi Nerjan alue säästyi pahimmalta, näkyi toki syviä
veden syövyttämia uria teiden poikki, mutta rakenteet olivat
paikallaan. Pahimmat sateet olivat olleet paitsi Murcian alueella
idässä, myös Fuengirolan alueella lännessä, mutta tämä alue
oli jäänyt hieman väliin. Tosin täälläkin oli vuorokaudessa
satanut 100 mm.
Talo oli "kesähtinyt"
(=talvehtinut, mutta kesällä) oikein hyvin ja puutarha oli hienossa
kunnossa. Jose oli tehnyt hyvää työtä ja kävi vielä kädestä
pitäen näyttämässä miten liikakasvut pitää nyppiä ja
teroitti, että se on tehtävä usein, korkeintaan viikko saa olla
väliä. Muuten kasvu ryöpsähtää liian voimakkaaksi ja osa
kasveista tukehtuu. Yön kuningattaressakin oli lupaavat nuput, mutta
ensimmäinen kukka karkasi meiltä, vasta aamulla huomasimme, että
kukinta oli tapahtunut yön aikana ja iso kukka jo lakastunut. Mutta
onneksi lisää näyttää olevan tulossa.
Myös hedelmäpuut näyttävät voivan
hyvin, appelsiineista tulee taas iso sato ja tällä kertaa
sitruunoitakin on luvassa omassa puussa ylikin oman tarpeen.
Kävimme myös tutkimassa luonnon tilaa
ja tulvien jälkiä Tejedan puistossa. Kuljimme luolilta johtavaa
rotkoa ylöspäin tavoitteenamme usein käyttämämme kääntöpiste,
missä rotkosta voi nousta pois ja päästä läheiselle polkutielle.
Virtaavan veden jälkiä näkyi, mutta muutoin kaikki luonnossa
vaikutti olevan ennallaan. Maa oli kuitenkin kosteaa ja tämä lienee
syynä siihen, että jonkin matkaa kuljettuamme törmäsimme
villisikojen aiheuttamiin kaivantoihin. Ne tuntuivat nopeasti
lisääntyvän ja olivat ilmeisesti aivan tuoreita, ehkä edelliseltä
yöltä. Päätimme kääntyä takaisin. Kolmesataa kiloisen
villisian kohtaaminen kun poikaset ovat mukana, ei vaikuttanut
yhtäkkiä niin kovin mielenkiintoiselta, ja kun ei koirakaan
hinkunut eteenpäin, käännyimme takaisin.
Tarkastimme myös Maron hiekkarannan.
Ranta oli hienossa kunnossa ja vesi lillutteluun sopivan lämmintä.
Pitää vain muistaa aina ottaa hellehatut mukaan.
Nyt onkin sitten edessä mielen ja
elimistön mukautuminen. Juoda täytyy enemmän kuin kotimaassa, ja
pääsääntöisesti oikeita aineita. Syödä taas pitäisi vähemmän,
mutta kun noita herkkuja on! Eilenkin kuumensimme ison grillin ja
siinä paistuivat isot kimpaleet niilin ahventa ja
jättiläiskatkarapuja ja alaosastossa savustui lohi. Lämpimän
illan pimetessä on ylellistä syödä patiolla hyvin ja juoda
paikallista valkoviiniä, joka kyllä pärjää muun maailman
kilpaileville tuotteille.
Vienee jonkin aikaa ennenkuin elämä
taas vakiintuu. Tuttuja suomalaisia on jo kohdattu ja kuulumiset
vaihdettu. Lentopallojoukkuetta ei kuitenkaan vielä tänään saatu
kasaan. Katsotaan sitten ensi viikolla.
