Requiem pääsiäisenä 2019

Pääsiäinen on kuoleman viikko. Ja ajankohta on oikeastaan aika sopiva. ”Vanhaan hyvään aikaan” kevään koittaessa edellisen satokauden varastot olivat tähän aikaan vuodesta pienimmillään, kotieläimistä ehkä osa oli kuollut tai oli lopetettava. Heikkokuntoiset ja sairaat lapset joutuivat kamppailemaan elämästään. Moni ei onnistunut. Vieläkö oli voimia jaksaa uuteen kasvukauteen asti?

Ahdistuksen keskelle moni uskonto on tarjonnut lohdutukseksi ajatuksen elämän jatkumisesta jossain muodossa vielä kuoleman jälkeenkin. Nykyihmiselle on ehkä vaikeaa ymmärtää kuinka tärkeää lohduttautumisen mahdollisuus on joskus ollut. 

Meidän perhettämme kohtasi tänä pääsiäisenä kuolema. Lähes kuusitoista vuotta perheenjäsenenä ollut koiramme Tuoggas siirtyi koirien taivaaseen 15.4. Muistan, kuinka tuttu eläinlääkäri muistutti, että ”koira on vain koira”. Niinhän se tietenkin on, mutta koira on myös kaveri, ystävä ja rakastettu. Siihen kiintyy ja luopuminen on vaikeaa. 

Tuoggas oli porokoira, varsinkin nuorena se halusi kulkea omia polkujaan ja piti oravia paljon kiinnostavampina kuin poroja. Lenkkikaverina se oppi seurailemaan teleskooppitaluttimessa taitavasti metsäisillä poluilla. Parin kerran jälkeen se ei enää hairahtunut yrittämään eri puolilta puuta kuin isäntänsä. Varsinkaan kovassa vauhdissa. Se halusi myös itse päättää milloin haukkua ja milloin ei. Ilmeisesti sille ainoa tapa viestittää, että haukkumiskielto oli ymmärretty oli sanoa riittävän selvästi ”hau-hau”.

Piekanapahdan päällä olevalta kiveltä aukenee huikean hieno näkymä pohjoiseen yli Kevojärven kohden Utsjoen kirkkoa. Siinä on oivallinen paikka ihailla suuren luonnon avaruutta ja kauneutta. Istuimme usein tuolla kivellä ja monasti Tuoggas asettui viereemme istuen hiljaa pitkän tovin tähyillen juuri ja juuri erottuvaa Utsjoen kirkon tornia. Luulen, että se oli kanssamme samaa mieltä maiseman kauneudesta ja ympärillämme olevasta erämaan rauhasta. Emme vain osanneet kysyä sitä siltä. Emme myöskään saaneet selville pitikö se enemmän Bachin vai Mahlerin musiikista tai kenties pianon soitosta, mutta se asettui mieluusti kuuntelemaan joko pianon viereen tai bassokaiuttimen alle. On outoa, ettemme kaikesta erinomaisuudestamme huolimatta osaa keskustella koiran kanssa noin tärkeistä asioista. 

Emme saa selville mitä kaikkea se meidän puheistamme ja ajatuksistamme ymmärtää. Ehkä enemmän kuin uskomme. Ainakin eri tavalla.

Tuoggas oli kovakuntoinen ja jaksoi sinnikkäästi istua auton takatilassa uuvuttavan pitkät ajomatkat Espoosta Euroopan pohjoisimpaan kuntaan Utsoelle tai eteläkärkeen Nerjaan, Malagan naapuriin. Espanjan maasto oli sille omiaan, polkuanturit kestivät hyvin terävät kivet ja ihmeen hyvin se pystyi sopeutumaan kuumaan ilmaan paksuine mustine turkkeineen. Aluksi espanjalaisten koirien vieraskielinen haukku aiheutti hieman ymmärtämisongelmia, mutta vähitellen kohtaamiset muodostuivat ystävällisiksi ja rauhanomaisiksi.

Kun sitten korkea ikä ja hiipivät sairaudet saivat yliotteen tuli eteen vaikea päätös siitä, milloin on aika. Ja vaikka asiaan kuinka oli valmistauduttu, oli kuoleman hetki sittenkin voimakkaasti koskettava. Onko niin, ettei ainakaan läheisen kuolemaan pysty suhtautumaan tyynesti ja asian hyväksyen? Monet eläimetkin käyttäytyvät poikkeavasti lajitoverin kuoleman kohdatessa. Voisiko osasyynä olla biologinen, evoluutiossa kehittynyt pohja, jonka jaamme jossain muodossa muiden eläinten kanssa? 

En osannut kysyä Tuoggakselta, oliko sen mielestä oikeasti samat asiat kauniita kuin minusta tai oliko sillä kenties uskonnollisia tunteita tai ajatuksia. Mutta kiintymys puolin ja toisin ymmärrettiin varmasti samalla tavalla. Meille jäi kaipaus.

Säätä, juhlia ja politiikkaa

Blogi Helmikuu 2019

Jos on Suomessa säät olleet vaihtelevat ja lunta on riittänyt, täällä ei ole kummastakaan ollut vaivaksi. Hyvin vakaan tuntuinen säätyyppi on pysynyt tässä rannikon tuntumassa. Yöllä on kirkasta ja lämpötila kymmenen asteen tietämillä, päivällä on ollut täysin tai lähes aurinkoista. Sama tilanne on jatkunut jo usean viikon ajan. Muutamina päivinä lämpö on kohonnut jo kesäisiin lukemiin yli kahdenkymmenen, mutta tavallisina päivinä iltapäivällä lämpömittari näyttää 16-18 astetta. Se ei kuitenkaan merkitse ihan niin lämmintä kuin suomalaisen kokemuksen perusteella luulisi. Jos iltapäivän tuulet käyvät mereltä niin kuin nyt on jo lähes viikon on tapahtunut, voi ilma olla hyvikin kylmän tuntuista. Viileä meri jäähdyttää ilman ja varsinkin jos sitten sattuu pilvi auringon eteen, tulee villapaidallekin käyttöä. Mutta lämpimämpään ollaan menossa, saas nähdä milloin alkavat kevätsateet. Tilastojen mukaan toiseksi eniten vuodessa sataa huhtikuussa.

Tärkeää harrastustamme, kolmesti viikossa tapahtuvaa lentopalloa hiekkarannalla on uhkaamassa kriisi. Erilaisten tekosyiden, kuten korkean iän, kipeiden polvien, sydäninfarktien tai muiden yhtä mitättömien syiden vuoksi pelaajien määrä on vähentynyt huolestuttavasti. Olemme saaneet tilapäisiäa apuvoimia ruotsalaisten, hollantilaisten ja brittien puolelta, mutta tänäänkin jäi peli pelaamatta, kun kentälle ei ilmestynyt kuin kuusi pelaajaa. Onneksi sentään ”jälkipeli”, s.o. yhteiset kahvit tutussa kahvilassa saatiin kunnolla vietyä läpi, osanottajia oli kolmattakymmentä. Olemme pohtineet yhdessä mahdollisia keinoja, mutta pelkään, että korkeahko ikämme rajoittaa mahdollisuuksiamme tuottaa riittävästi nuorta jälkikasvua tilannetta pelastamaan.

Ensi torstaina on Andalusian kansallispäivä. Sitä ei vietetä itsenäisyyshaaveita hautoen vaan tilaisuus vapaapäivään käytetään juh.lien ja hauskaa pitäen. Lapsilla on siinä tärkeä osa: on lasten karnevaalit, valitaan prinssi ja prinsessa, oma kulkue ja muuta samanlaista. Aikuisten puolella merkittävintä lienee pyöräilypäivä, maantiet täyttyvät pyöräilijöistä ja autoilijat saavat väistyä. Myös sintti (sardiini tms) haudataan asianomaisin menoin. Parhaasta surijan näyttelemisestä on luvassa 300 Euron palkkio.

Poliittinen tilanne on maassa hyvin pitkälti ennallaan, vaikka valta onkin vaihtunut vasemmalta oikealle. Kompromissien tekeminen opposition kanssa tuntuu olevan yhtä vaikeaa kuin Suomessa eikä tärkeitä eläkkeitä ja minimipalkkoja koskevia päätöksiä saada toteutettua. Mutta vaikeuksien keskellä on hyviäkin uutisia. Tänään julkaistun kansainvälisen seurantatutkimuksen tulosten mukaan Espanja on kiilannut viisi sijaa viime vuodesta ja on nyt maailman terveellisin maa! Kriteereinä ovat mm. perus- ja erikoisterveydenhoito, hoidon ja sosiaalipalvelujen saatavuus, lihavuus ja liikunta ym elintavat, eliniän odote ja monet muut seikat. Niukasti Espanjan jälkeen jäivät Islanti, Sveitsi, Ruotsi ja Norja. Suomi oli sijalla 14. Ehkä meidän terveyspoliitikkojemme kannattaisi tehdä tutustumismatka tänne. Espanjan saavutus on huomionarvoinen siksikin kun ottaa huomioon, että monipuoluejärjestelmän kautta hallitsemista vasta opetellaan.

Pakolaisia on lehtitietojen mukaan tullut Marokon puolelta hirmuisia määriä, jokapäiväisessä elämässä heistä ei kuitenkaan näy juuri jälkeäkään. Joku kolumnisti on ollut huolissaan siitä, että eurooppalaiset arvot ja kulttuuriperintö menetetään maahanmuuttajien vuoksi. Tuskin nykyinen maahanmuutto pystyy kuitenkaan tekemään mitään sellaista, jota voisi edes verrata meidän eurooppalaisten esi-isiemme ”saavutuksiin” kun he tuhosivat ensin antiikin kulttuuriperinnön ja sitten toteuttivat mm juutalaisiin ja muslimeihin kohdistuneita kansanmurhia muka kristillisten aatteiden mukaisesti. Uskon että tämänpäiväiset eurooppalaiset arvomme, vapaus, tasa-arvo ja demokratia ovat riittävän vahvoja ei ainoastaan torjumaan yrityksiä niiden horjuttamiseksi vaan myös riitävän houkuttelevia maahanmuuttajille itse sitoutua niihin.

Loppiaisena 2018

Aamulla oli taas maanjäristys. Talot tutisivat. Kuulemma. Itse olimme autossa menossa rutiinin mukaiselle koiralenkille vanhan paperitehtaan rantaan. Emme tietenkään tunteneet tai nähneet mitään erityistä. Mutta on hyvä tietää, että maa täällä narahtelee. Siten jännitykset purkautuvat eikä synny suuria mullistuksia. Sopinee myös politiikkaan.

Vasta uusittujen nettisivujen mukaan Nerjan tärkein elinkeino on maatalous. Ei heti uskoisi, varsinkaan näin jouluviikoilla, kun turistit valtaavat ravintolat ja kahvilat ja rannallakin on paljon väkeä ruskettumassa. Mutta ilmeisesti kaupunkia reunustavat avokado-, hedelmä- ja muut viljelmät ovat niin tärkeitä, että taloudessa näkyy. Varsinkin täällä Maron ympärillä viljelmiä riittää. Monet ovat pieniä, yksityisin voimin hoidettuja, joiden isäntäväki asustelee itse kaupungissa. Ajaessamme kaupungista länteen päin, näimme useita vanhoja miehiä, jotka olivat kävellen menossa viljelmilleen tai kassin kanssa tulossa sieltä. Varmaan täytyy joka päivä käydä katsomassa, miten sato kehittyy, miten puita pitää huoltaa ja miten suunnitella mahdollista tuotteiden myyntiä. Uutta satoa kun tulee lähes koko ajan. Pavut, bataatit, tomaatit, kurpitsat, - kaikilla on oma aikansa.

Noiden vanhojen miesten menemiseen ja tulemiseen kätkeytyy tärkeä viesti: he ovat kehittäneet ja ylläpitäneet viljelmiä kenties kymmeniä vuosia, he tietävät tarkalleen minä päivinä pitää mitäkin tehdä, jotta sato on mahdollisimman hyvä. Mutta tämä tarkoittaa myös, että noiden viljelmien arvosta huomattava osa on noiden vanhojen miesten (ja naisten) huolenpitoa. Seuraava sukupolvi on muualla ammatissa ja sitä seuraavien sukupolvien kiinnostus on varmaankin ihan muualla. Saa nähdä vieläkö meidän aikanamme pienet viljelmät häviävät suurten tieltä. Ainakin eräässä kylässä tässä lähistöllä avokado- ja papaijaviljelmät ovat jo osuuskunnittain hallittuja ja hoidettuja.

Aikanaan muslimiväestön vetäytyessä pikku hiljaa agressiivisten kristittyjen konkistadorien tieltä kohti Iberian niemimaan kaakkoiskulmaa alkoivat valkeat kylät kukoistaa. Nerja ja Maro ovat osa Axarciaa, yhä edelleen olemassa olevaa hallinnollista verkostoa, johon tänä päivänä kuuluu 22 valkoista kaupunkia. Kullakin on ollut oma erityinen elinkeinonsa, joka on perua täällä aikanaan asuneelta muslimiväestöltä. Yksi tuottaa maankuuluja membrillo-hedelmiä, yksi kuuluisaa oliiviöljyä, yksi nisperoita, yksi kilejä tai lampaita ja niin edespäin. Unescon olisi ehkä syytä herätä, tämä häviävä elinkeinoverkosto ansaitsisi hyvin paikkansa maailman kulttuuriperintöjen luettelossa.

Tänään on loppiainen, siis päivä, jolloin kolme kuningasta tulee loistavassa kulkueessa ja jakaa kilteille lapsille lahjoja. Siihen on aina liittynyt kovaa paukkupommien räjäyttelyä. En enää muista, oliko niiden tarkoitus ohjata kuninkaat omaan kylään vai olivatko ne tuhmien lasten tekosia, jotka pelkäsivät jäävänsä ilman lahjoja ja siten joutuisivat häpeään ja siksi pelottelivat kuninkaat muualle. Oli niin taikka näin, pommittelu on kyllä kovasti hiljentynyt vuosien varrella. Viime vuonna paukkuja oli vielä aamusta alkaen, nyt ei iltapäivään mennessä oltu kuultu kuin yksi pamaus, sekin melko vaimea. Olisivatkohan koiranomistajat saamassa vanhasta traditiosta selkävoiton?

Tämän alueen tulevaisuus on kuitenkin melko varmoissa kantimissa epävarmuustekijöistä huolimatta. Vanha aarre, vesi tulee täällä riittämään, vuoret keräävät ohikulkevan kosteuden ja se virtaa jokia ja kanavia pitkin kostuttamaan rannikon viljavaa maata. Toinen merkittävä tekijä on ilmasto. Kun talvellakin on sekä aurinkoista että lämmintä, riittänee turisteja muualtakin kuin pohjoismaiden eläkeläisistä. Uusin naapurimmekin on Australiasta.