BIOLOGISPOLIITTINEN KANNANOTTO

”It is the biology, stupid!”

Aikanaan yllä olevan tapainen neuvo johti loistavaan poliittiseen vaalivoittoon (”It is the economy, stupid!”). Vanhempi valtiomies siinä neuvoi nuorempaansa. Ihmisten aineellinen hyvinvointi  oli ensi sijalla suosion saavuttamiseksi ja sitä tietä asemaan, mistä käsin heidän asioihinsa voitiin vaikuttaa.

On monia muitakin käypiä työkaluja päästä vaikuttamaan ihmisten asioihin. Vanhastaan yksinkertainen suora väkivalta ja myöhemmin paremmin organisoituneet sodat saattoivat johtaa nopeisiin voittoihin ja ainakin lyhytaikaisiin poliittisiin valta-asemiin.

Myös aatteita käyttäen päästään samantapaisiin tuloksiin. Uskonnot ja niitä hyväkseen käyttävät kirkolliset organisaatiot ovat tästä hyvä esimerkki. Voidakseen säilyttää ja ylläpitää aatteiden käyttöön  perustuvaa valtaa, on useimmiten ollut tärkeää säilyttää aatteen ”puhtaus”.Siksi sensuurit ja toisin ajattelevien vainot.

Demokratiassa ajatellaan, että jos kaikki osallistuvat päätösten tekoon, asiat kehittyvät aina vain parempaan suuntaan ja  voidaan välttää ne ongelmat, joita muihin menetelmiin liittyy. Demokkraattisten päätösten toteuttaminen edellyttää kuitenkin, että valintaa tekevät ihmiset saavat oikeaa ja luotettavaa tietoa.. Ja tässä on demokratian heikkous. Kun ei enää olekaan ylempää auktoriteettia, joka sanoo kuinka asiat oikein ovat, päästään muokkaamaan ihmisten näkemyksiä, mieltymyksiä ja viime kädessä poliittisia valintoja.

Mutta ei tämä vaikuttaminen ole pelkästään nykyaikaisen demokratian ongelma. Niin kauas kuin historian kirjat kantavat, on tietoa käytetty valikoiden ja muokaten oman valta-aseman vahvistamiseen. Nyt on vain käynyt niin, että on kehittynyt uusia välineitä, jotka vaikuttavat varsin tehokkailta. Niillä saadaan aikaan helposti kaikenlaista aina Brexitistä Yhdysvaltain presidentiksi tai Katalonian kapinasta maahanmuuttajiin kohdistuvaan epäluuloon ja vihaan. Harari on kirjassaan  muotoillut totuuden niin, että sitä on kolmea lajia: Ensiksi totuus, jonka olemassaolosta meillä on kiistatonta näyttöä, vaikkapa niin että kaksi ynnä kaksi on neljä. Toinen totuus on sellainen, jonka uskomme ja tunemme totuudeksi vaikkei siitä kenties kiistatonta näyttöä olisikaan. Kolmas totuuden muoto on sellainen, josta on vain ihmisten välillä sovittu. Euro on euro ja sillä siisti.

Nykyisin lähes kaikki pääsevät osallistumaan yleisiä asioita koskevaan keskusteluun ja vaikuttamaan valintoihin ja demokratiaa pidetään vaalimisen arvoisena. Miksi sitten asiat eivät näytä menevän oikeaan suuntaan?

Uskon, että kyse on biologiasta. Usko ihmisen kaikinpuoliseen paremmuuteen muuhun luomakuntaa verrattuna on vähitellen rapautumassa. Olemme osa luomakuntaa paitsi koska jaamme yhteisen planeetan, jaamme myös yhteisen evoluutiopolun, jota kulkiessamme meihin on  liittynyt ominaisuuksia, jotka jaamme myös muiden eläinten kanssa. Ne ovat liimaantuneet meihin samalla kun elimistömme on rakentunut. Siksi minkä tahansa nykyisin elävän eläimen kanssa meillä on ainakin 90 prosenttia yhteisiä geenejä. Keskushermostomme, liikuntajärjestelmämme, ravinnon hyötykäytön ja vaikkapa tunne-elämäämme ohjaavan kemiallisen verkoston rakenne ja toiminta ovat hyvin samankaltaisia. Ne ovat säilyneet mukana, koska ne ovat olleet hyödyksi. Olemme evoluution ohjaaman biologiamme käyttövölineitä.

Evoluutio on myös määritellyt tapamme kommunikoida lajitovereidemme kansssa. Vaihdamme ajatuksia sanojen avulla siinä missä koirat hajujen. Jos ympäristössämme tapahtuu merkittäviä muutoksia biologinen sopeutuminen ei käy aivan käden käänteessä.  Tällainen muutos on epäilemättä ollut ihmisen kognitiivisen kyvyn paraneminen ja laajeneminen. Sen tuloon tarvittiin miljoonien vuosien ajan jatkunut ”kokeilu ja kehitystyö” erilaisten kädellisten alalajien ilmaantuessa  ja sitten hävitessä. Erityispiireeseemme olemme sopeutuneet muokkaamalla ympäristöämme niin, että siinä pystyy pysymään hengissä valtava määrä yksilöitä. Nyt olemme vaiheessa,  missä pitäisi sopeutua siihen, että meitä on näin paljon, ja pystymme kommunikoimaan hyvin suuren ihmismäärän kanssa ja meillä on erilaisia mielipiteitä asioista jotka vaikuttavat elämäämme yksilöinä muttei ehkä lajina.

Tällaista mahdollisuutta varten ei biologinen toimintapohjamme ole kuitenkaan ennättänyt pysyä vauhdissa mukana. Edelleen vihaamme, kadehdimme, himoitsemme valtaa ja vaurautta, valehtelemme ja tarvittaessa vaikka tapamme lajitovereitamme. Mutta myös rakastamme, tunnemme myötätuntoa, innostumme muiden ajatuksista, tunnemme tarvetta tehdä ”oikein”, mitä se sitten lieneekään.

Menestyneet uskonnot ovat perustuneet aatteisiin ja ”opinkappaleisiin” jotka mahdollisimman hyvin heijastavat todellisen biologisen minämme tarpeita. Ei saa tappaa eikä varastaa, pitää olla armelias paitsi jos joku vastustaa oman aatteemme opinkappaleita. Menestyksestään huolimatta ne eivät kuitenkaan ole onnistuneet poistamaan ”pahan valtaa”. Se on ollut aina ihmisessä läsnä ja on edelleenkin.

Tälle päivälle tarvittaisiin uudenlainen malli, jossa ihmisten paljous ja osallistuminen yhteisten näkemysten kehittämiseen ja kehittymiseen näyttelisivät omaa rooliaan ihanteellisen elämänmuodon synnyttämisessä.

Vahinko vain, ettei näistä edellisistäkään malleista ole mitään näyttöä siitä, että ne olisivat meille lajina hyödyksi. Päinvastoin näyttää siltä, että vaikkapa muurahaisten yhteiskuntajärjestelmä takaa niille paljon paremmat lähtökohdat lajin säilymiseen kuin omamme. ”It is the biology, stupid!”

Budhan keskeinen ajatus oli, että ihmisen kannattaa tavoitella onnellisuutta ja tuohon tilaan voi päästä vain, jos osaa luopua haluamasta lisää ja parempaa. Niin hyvältä kuin asia tuntuukin ja niin paljon sillä onkin kannatusta, epäilen ettei se sittenkään voi laajemmalti toteutua. Lisän ja paremmabn tavoittelu kun on suoraa jatkoa sille, että miljardeja vuosia sitten alustaansa keskittynyt alkusolu onnistui kasvattamaan ulokkeen kohti parempaa ravintoa. Ja sai siitä lisää välineitä kasvattaa uusia ulokkeita samaan suuntaan.

marraskuun hämäriä mietteitä

Onko meistä ilmastonmuutokseen?

Evolouutio toteutuu yleensä pieninä kemiallisina muutoksina elävän organismin perimään. Ympäröivät olosuhteet määräävät sitten soveltuuko uusi muunnos paremmin vain  huonommin kuin aikaisemmat muodot jatkamaan elämää.

Monilla organismeilla on tätä varten  tehokkaan tuntuinen lisääntymisstrategia. Ne tuottavat kerralla valtavan määrän jälkeläisehdokkaita joiden joukossa on samanlaisia tai hieman erilaisia kuin valtamuoto. Näin sopeutuma muuttuviin olosuhteisiin voi löytyä nopeastikin ja laji pystyy  säilymään voimakkaissakin muutoksissa joita on tapahtunut esimerkiksi ympäristön lämpötilan, säteilytason tai esimerkiksi saatavilla olevissa ravintoresursseissa.

Joillakin toisilla lajeilla, esimerkiksi nisäkkäillä, on toisenlainen tapa säilyttää elinkelposiuutensa lajina. Jäleläisiä syntyy harvoin, mutta niiden perimäsjtä pidetään tiukasti kiinni. Kun kerran on saatu aikaan sukukypsyyteen saakka sinnitellyt yksilö, sen perimän täytyy olla hyvä ja se kannattaa säilyttää mahdollisimman hyvin. Niinpä geenin toistuminen solun jakautumisen yhteydessä kontrolloidaan tarkoin ja mahdolliset poikkeavuudet eliminoidaan. Näin valintaprosessi jää paljolti sukukypsien yksilöiden kilpailutuksen ja syntyneiden yhteisöjen kilpailun varaan.

Ihmisen kohdalla valintaprosessi on aivan lyhyttä ajanjaksoa lukuunottamatta perustunut lähinnä perheyhteisöjen kykyyn hankkia ravintoa jälkeläisilleen. Nykykihmisen kohdalla tämäkään ei enää toimi, ja voitaneen hyvin perustein sanoa, että hänellä ei ole juuri minkäänlaisia valintapaineita, jotka vaikuttaisivat ihmisen ominaisuuksiin biologisena lajina.

Ainakin teoreettisesti biologisen valintapaineen tilalle on tullut sosiaalinen valintapaine, sosiaalinen evoluutio. Sen vastuulla on eri ihmisryhmien, kansojen tai koko ihmiskunnan kyky sopeutua ja säilyttää elinkelpoisuutensa muuttuvissa olosuhteissa.

Ilmastonmuutos, melko radikaalikin, on varsin todennäköinen ja ainakin nykytiedon valossa tulee aiheuttamaan vakavia tuhoja ja elinolosuhteiden  vaikeutumista ja jo melko läheisessä tulelevaisuudessa. On myös varmaa, että kulutamme ympäristöämme yli sen sietokyvyn. Teknologia ei ehkä pystykään vastaamaan edessä oleviin haasteisiin, ei ainakaan ilman koko ihmiskunnan yhteistä kykyä ja halua toimia uudella, ympäristön säilymisen mahdollistavalla tavalla. Sosiaalinen evoluutio ja siihen kohdistuva valintapaine ovat vaikean haasteen edessä.

Poliitikot ovat vaikean tehtävän edessä: yrittääkö etsiä ratkaisuja joilla on vaikutusta ja voiko sellaista edes saavuttaa nykymuotoisen demokraattisen hallintomallin avulla. Vai antaako sitten vain kaiken mennä eteenpäin ja katsoa miten käy. "Kait ainakin kaikkein vahvimmat ja parhain resurssein varustetut ihmiset tulevat selviämään?"

Tilanne on todella hankala, päätökset olisi pakko tehdä myös tulevien sukupolvien puolesta.
Ellemme löydä ratkaisuja, on edessä toinen tie: Asia jää biologisen evoluution hoidettavaksi. Ihmiskunta pienenee radikaalisti ja lopulta löytyy yhdistelmä, jossa yksilöiden määrä, heidän tarpeensa ja olemassa olevat resurssit ovat tasapainossa. Mutta onko kyseessä edelleen homo sapiens sapiens vai joku muu meitä muistuttava olento?

marraskuun tapahtumia

Maro, Espanja 15.11 2018

Tänne tulon jälkeen säät olivat aika vaihtelevat, aluksi oli hyvinkin lämmintä, sitten tuli kylmä ja sateinen jakso. Jopa niin, että takassa poltettiin puita vaikka tuo ylellisyys oikeastaan kuuluisi tammi- helmikuun aikaan. Tuntui kuitenkin mukavalta, kun takka huokui lämpöä ja tunne siitä, ettei tarvitse tehdä mitään erityistä vaan ainoastaan nauttia olosta, voimistui. Nyt on taas viikon ajan ollut varsin leppoisaa, ja meressäkin on uskaltanut käydä ainakin pelin jälkeen.

Vierailukauden alkoi Hilppa, nuorin lapsenlapsistamme, joka kaverinsa kanssa ilahdutti meitä yhden päivän ajan.Tulivat Fuengirolasta (Hilppa on siellä kouluttautumassa urheiluhierojaksi) junalla ja bussilla ja ehtivät tänne jo ennen puolta päivää. Käytiin syömässä ja katselemassa vähän nähtävyyksiä. Reippaita nuoria. Hilppa on jo hankkinut itselleen työpaikankin, jota hoitaa opiskelun lomassa. Ja on ilmeisen tyytyväinen niin elinolosuhteisiinsa kuin ympäristöönsäkin.

Vanhat ystävämme Leinoset olivat viikon ja aika kului etupäässä menneitä muistellen. Sitten tulivat Jouni ja Sikke, jotka tietenkin kävivät myös tytärtään Hilppaa katsomassa ja kokeilemassa hänen hierontataitojaan. Viikon kuluttua on Visa-Matti tulossa, joten ohjelmaa on riittänyt ja riittää edelleenkin. Aleksi, kolmas ikäjärjestyksessä lastenlapsiemme pienessä joukossa, ilmoitti tulostaan joulun aikoihin.

Päivittäiset rutiinimme poikkeavat jonkinverran aikaisemmista. Ei olla enää tehty pitkiä lenkkejä vuoristoon vaan ne ovat rajoittuneet rannalle tai lähimetsään. Tuoggas-koira ei ole oikein urheilullisessa vedossa, vaan osoittaa aika ajoin haluttomuutta tehdä muuta kuin maata mukavassa asennossa pehmeällä alustalla. Se vetoaa ikävuosiinsa, joita on kertynyt jo kuusitoista, ”ihmisen vuosiksi muunnettuna” siis jo yli sata. Eikä sen kanssa viitsi niin kovasti kinastellakaan, varsinkin kun se ei oikein kuule ja ei aina ehkä oikein ymmärräkään. Sitä se ikä teettää.

Naapuriin sensijaan on tullut nuori koira, joka keväällä oli suloinen pieni pentu, nyt sellainen ihmisen kokoinen hurjimus, jota kaikki pelkäävät. Paitsi me. Se muistaa selvästi meidät pentuajoista ja on ylintä ystävää kun kuljemme ohi, sensijaan muut ihmiset luikkivat mielellään karkuun.

Meillä on ollut myös toinen koiraprojekti. Iltalenkkimme vie meidät tavallisesti alas Maron rotkoon, rotkon yli vanhaa siltaa pitkin, ja sieltä ylös takaisin ”ihmisten ilmoille”. Reitin varrella on useita avocadon kasvatukseen erikoistuneita tiloja ja niissä on yleensä ärhäkät vahtikoirat pitämässä tunkeilijat poissa. Erään aidan takana vartioi kiltin näköinen bokseri joka liikkuu melko huonosti toisen takajalan ollessa ”poissa pelistä”. Liekö jäänyt joskus auton alle? Jossain tilanteessa tulimme antaneeksi sille portin raosta koiran puruluun. Se oli ylen kiitollinen ja sai meidät pian koukkuun. Tuli tavaksi antaa sille ”lahjus” kun kuljimme ohi. Sitten vartioon liittyi toinen koira. Nuori uros, puolta isompi kuin bokseri, hyvin arka mutta myös hyvin pelottavan oloinen. Se oli kuitenkin utelias siitä, mitä oikein bokserille annoimme. Liian lähelle se ei kuitenkaan päässyt, yrittäessään päästä apajalle bokseri antoi sille kyytiä. Teimme oikein suunnitelmallisen yrityksen päästä antamaan myös tuolle isolle koiralle lahjuksen. Molemmilla meistä oli lahjus mukana, ja kun bokseri oli saanut omansa ojensimme toista lahjusta ison koiran suuntaan. Tätä ei bokseri kuitenkaan sallinut vaan ajoi kaksi kertaa suuremman koiran pakosalle puskien taakse.

Viime aikoina on paljon kirjoitettu siitä, kuinka eläinten hermoston rakenne ja toiminta ovat lähellä ihmisen hermoston rakennetta ja toimintaa. Eiköhän tuokin koirien käytös ole löydettävissä ihmisen käyttäytymismallien ”työkalupakista”.