Marraskuun loppua

Pikakäynti (34 tuntia) Suomessa muistutti taas siitä, että etenkin syksyllä ja sydäntalvella elämisen olosuhteet ovat kyllä siellä ulkoisesti aika paljon kurjemmat kuin täällä Nerjassa. Satoi vihmomalla lähes puolet matkan ajasta, lämpötila pysytteli sitkeästi 5 asteen alapuolella ja pimeys alkoi vaania jo aikaisin iltapäivällä. Eikä tilannetta parantanut ratkaisevasti sekään, että espresso-kahvi maksoi miltei tuplan täkäläiseen verrattuna. Eikä ainakaan ollut parempaa. Täällä aurinko paistaa ja lämpötila nousee parhaimmillaan selvästi yli 20 asteen, espresson kanssa saa pienen jäätelön ja ainakin tutut tarjoilijat jaksavat hymyillä ja olla ystävällisiä vaikka tekevät pitkää päivää.

Mutta silti.... Kyllä siellä Suomessa kuitenkin tunsi jollain tavalla olevansa koti-Suomessa. Tunneside omaan kotiin säilyy ilmeisesti vahvana vaikka kuinka kauan. Jopa lehtien haravointi pois nurmikolta tuntui mukavalta, vaikka työ olikin tylsää ja sade sitä vielä hankaloitti. Mutta ehkä kaikkein tärkeintä oli tuntea, että voi olla lähellä ystäviä, työtovereita kymmenen vuoden takaa, tuttuja naapureita ja koko sitä inhimillistä elämänpiiriä, josta etelään on lähtenyt. Tuntuu jotenkin kuuluvansa juuri tähän ympäristöön ja näihin juuriin. Kyllähän se uudelleen kasvaminen toisenlaiseen ympäristöönkin varmasti onnistuisi, taitaa vain ikä tehdä tällaiset liikkeet hitaammiksi.

Kokemuksiimme liittyi uusi asia. On hyvin tiedossa, että tämä alue on vulkaanisesti aktiivista ja maankuori liikahtelee ja murahtelee purkaen näin painetta, minkä Afrikan työntyminen pohjoiseen aiheuttaa. Maanjäristyksiä on viikottain, mutta ne ovat yleensä niin heikkoja, ettei niitä edesä huomaan, ainakaan jos ne sattuvat päiväsaikaan.

Nyt oli viikolla Kreikassa hieman järeämpi maanjäristys ja siitä seurasi uusi asia. Tsunamivaroitus Nerjan rannoille. Emme itse olleet katsomassa mitä tapahtui ja joudun turvautumaan toisen käden tietoihin. Hälytys annettiin, asiasta kuulutettiin, helikopteri partioi ilmassa ja poliisit ilmaantuivat paikalle ja tyhjensivät rannat ihmisistä. No, mitään vahinkoa ei lopulta tapahtunut, tsunami-aalto oli matkallaan väsynyt eikä aiheuttanut täällä enää minkäänlaista vahinkoa. Mutta täytyy tuollainenkin mahdollisuus muistaa. Onneksi talomme on niin korkealla, ettei kovinkaan tsunami luultavasti tänne ylettäisi. Tosin muistan Mt.Heleniltä USA:sta, että järvellä syntynyt ”tsunami”huuhtoi männyt rantarinteiden puoliväliin saakka, useita satoja metrejä vesirajasta ylöspäin. Että eihän sitä koskaan tiedä.

Lämmin sää on jatkunut iloksemme epätavallisen pitkään. Vielä näin marraskuun loppupuolella merivesi on lämmintä (18 astetta), ilma on tyyni ja aurinko lämmmittää mukavasti. Mutta muutoksen merkit ovat olemassa, tulevaksi viikonlopuksi on luvassa huomattavasti kylmenevää ja tuulista. Kaksi vuotta sitten 18.11 oli päiväkirjassa merkintä että ”Maroma-vuorella lunta!”. Tuskin niin kylmään mennään, koska pitkän ennusteen mukaan ensi viikolla päästään taas kahdenkymmenen asteen tuntumaan. Hyvä niin.

 

Appelsiinitkin alksavat kypsyä, ensimmäiset pudokkaat on mehustettu ja hyvää oli. Sadosta ei ehkä tule ennätysrunsasta mutta täytyy panostaa laatuun.

 

 

Kahvilareissulla vuorilla meidät yllätti vuohilauma. Se tukki tien täysin, mutta paimenen lyhyestä vislauksesta koirat siirsivät tiiviin lauman parissa sekunnissa tien laitaan niin, että autot pääsivät ohi!

Muinaista Andaluciaa

Talomme lähellä olevaa ylämäkeä kiipeää bussi toisensa perästä. Ne vievät turisteja alueen merkittävimpään kohteeseen, Nerjan luolaan, ”Cueva de Nerja”. Se on valtava luolasto, jonka suurimmissa saleissa järjestetään balettiesityksiä, orkesterikonsertteja ja muita samankaltaisia tilaisuuksia. Etenkin kesän kuumalla luolan katsomot ovat mukavan viileitä ja siksi jokavuotiset balettijuhlat voidaan pitää heinäkuussa.

Luola on vierailukohteena varsin vaikuttava, ahtaan sisäänkäynnin jälkeen aukeavat suuret salit, joissa suurimmat tippukivipylväät ovat kymmenien metrien korkuisia ja jopa viisi metriä paksuja ja joissa katto kaartuu kymmenien metrien korkeudessa. Kaivauakset osoittavat, että luolassa on varmasti ollut astutusta jo yli 40 000 vuotta sitten. Tämä löydös on tehnyt paikasta myös arkeologisesti merkittävän, kaivuut jatkuvat edelleen ja uusista sensaatioista liikuu huhuja.

Minua on jatkuvasti vaivannut ajatus siitä, minkälaista elämää luolastossa on vietetty tai voitu viettää. Sinne on varmasti helpostikin mahtunut tuhansia ihmisiä, suuaukko on ehkä ollut helposti vartioitavissa, raikasta vettä on pulpunnut kalliosta, mutta mistä on saatu valo?? Tulestako?. Entä miten vaivalloista on ollut ruoan hakeminen ulkomaailmasta? Meri lienee tarjonnut luotettavan ravintolähteen. Pyydyksistä olisi kiva tietää.

Tutustuin äskettäin Barry Cunliffen kirjoittamaan kirjaan ”Europe between the oceans 9000 BC-AD 1000”. Siinä käydään laajasti läpi Euroopan muinaishistoriaa arkeologisten löydösten perusteella. Se valottaa myös mielenkiintoisella tavalla niitä olosuhteita jotka kenties vallitsivat silloin kun luolassa asuttiin.

 Pidämme ikäänkuin selviönä, että fyysinen ympäristö on pysynyt kutakuinkin samana kuin miltä se tänä päivänä näyttää, vuoret, metsät, joet. Näin ei kuitenkaan näytä olevan. Ennen vuotta 20.000 BC pohjoinen pallonpuolisko oli suureksi osaksi raskaan jääpeitteen alla ja ne alueet, joissa nyt asutaan olivat asumiseen sopimattomia. Merenpinta, esimerkiksi Välimeressä, oli runsaat sata metriä alempana kuin nykyisin ja esimerkiksi Mustameri oli makean veden allas ilman yhteyttä Välimereen. Kun jäätiköiden sulaminen lähti vauhtiin ja ilmasto lämpeni nopeasti, maa kohosi, mahtavat vesivirrat syövyttivät jokilaaksoja ja esimerksi mahdolliset kulkuyhteydet maitse muuttuivat nopeasti. Vielä 8000 BC nykyisiltä Brittein saarilta pääsi (kuivin?) jaloin nyky-Ranskan puolelle ja Iberian niemimaalla oli edelleen laaja jäätikkö. Aivan niemimaan eteläreuna on kuitenkin ilmeisesti pysynyt koko jääkauden ajan paljaana, siihen viittaavat tänäkin päivänä tuossa rannalla tavattavat kasvit, jotka ovat peräisin ajalta ennen jääkautta. Täällä on siis ollut mahdollista selvityä läpi koko jääkauden, mutta varmasti hyvin eristettynä. Muualle pääsi lähes yksinomaan vesitse, koska heti rantaviivan takana olevat korkeat vuoret ovat olleet ikijään peittämiä.

Jäätiköiden sulaessa syntyi Eurooppaan ihmisten ja eläinten vaelluksille sopivia ”käytäviä”, yksi kulki nykyisen Tonavan laaksoa pitkin Mustanmeren alueelta aina Atlantin rannalle, toinen nykyisen Ukrainan alueelta kohti pohjoista ja Suomen Saariselkää ja molemmista oli luonteva yhteys pitkin kumpuilevaa aromaata itään, aina Kiinaan saakka. Tämä muokkasi varmasti ratkaisevalla tavalla nykyisen Euroopan asuttamista, mutta saattaa olla, että täällä Iberian niemimaan etelärannalla ovien avautumista muualle Eurooppaan ja lähi-itään saatiin odottaa, kunnes ensimmäiset merenkulkijakansat tulivat ja avasivat reitit. Omissa historiankirjoissa annetaan usein kunnia näiden reittien luomiselle esimerkiksi foinikialaisille. Löydökset osoittavat kuitenkin, että jo foinikialaisten saapuessa oli esimerkiksi nykyisen Cadizin alueella merkittävä ja kukoistava kulttuuri. Olisi mukava saada lisätietoa tuosta ajasta muualtakin kuin kreikkalaisten historioitsijoiden kertomuksista, ne kun ovat ilmeisesti hieman epätarkkoja ja joka tapauksessa hyvin väritettyjä.

Kunhan ihmisen genomiarkeologia vielä kehittyy, on mielenkiintoista nähdä, löytyykö nykyasukkaista muinaisten, jääkauden aikaisten esi-isien geenimerkkejä, ja minkälaisia.