14.11. 2012
Vieraat lähtivät ja sää parani
Viime viikko oli Villa Ranunculuksen
kannalta merkittävä. Suomen Koripulloliitto (SKPL) arvokkaine
jäsenineen avec olivat täällä järjestämässä vuotuista
koripullon mestaruuskilpailua. Sää yritti panna vastaan: viikolla
oli sekä sadetta, että tuulta ja kylmää, mutta kaikki sujui
lopulta ihan mukavasti. Kilpailun aikana aurinko tuli pilvien takaa
lämmittämään, Trevelezin kiertokäynnillä etsiskeltiin lounaan
jälkeen ulkoterassia, jossa voisi juoda kahvit (tavallisesti siellä
on hyytävän kylmää ja etsitään paikkaa, jossa palaa lämmin
takkatuli). Ja vaikka öisin myrskysi ja satoi, tuli aurinko aina
tiukan paikan tullen esiin muistuttamaan, että ollaan
aurinkorannikolla. Vieraat majoittanut hotelli Al-Andalus sai
kiitosta, vaikkei ensimmäisenä päivänä tahtonutkaan löytyä
huoneiden lämmityslaitteita. Hinta-laatusuhde oli paikallaan,
palvelu ystävällistä ja ruokakin maittavaa. Välitin kiitokset.
Heti kun vieraat olivat lähteneet,
muuttui suursäätila. Tänään aurinko paistaa taas viileähkön
yön jäälkeen täydeltä terältä, ja äsken kävimme rannalla
kahvilla ja totesimme, että lämmintä on. Täytynee varata uimapuku
huomiseen lentopallopeliin.
Espanjassa on tänään yleislakko. Se
ei tosin taida olla yhtä kattava kuin Suomessa joskus järjestetyt.
Television uutisissa näytettiin kyllä lakkovahteja, jotka
pysäyttelivät rekkoja Madridin alueella, mutta täällä näytti
kaikki kulkevan normaaliin malliin. Osa kahviloista oli suljettuna,
mutta tähän aikaan on tavallista, että kahvilat ja ravintolat
pitävät ovensa suljettuina vuosilomien vuoksi avautuakseen taas
joulusesongin lähestyessä.
Toivottavasti rauhallinen kehitys
täällä jatkuu myös tulevaisuudessa. Pieniä merkkejä talouden
elpymisestä on kuulemma näkyvissä ainakin tilastoissa.
Kaasupullojakin oli myymässä hyvin kielitaitoinen nuori mies, ei
varmaan vakituinen ja luultavasti akateemisesti koulutettu. Ehkä
työtilaisuuksia, vaikka aluksi huonojakin, alkaa aueta muuallakin
näille hyvin koulutetuille nuorille. Soinivaara kirjoitti Suomen
Kuvalehdessä äskettäin, että Suomea vaivaa eräänlainen
koulutusinflaatio. Koulutetaan pitkälle sellaisiakin ihmisiä, jotka
eivät tästä koulutuksesta sanottavasti elinaikanaan hyödy ja
jotka voisivat pärjätä paremmin lyhyemmällä koulutuksella ja
yksinkertaisemmissa työtehtävissä. Täällä tilanne ei ilmeisesti
kuitenkaan ole samanlainen. Akateemisesti tai muutoin hyvin
koulutettuja ja koulutuksessa menestyineitä henkilöitä on
valtavasti ilman työtä siksi, ettei työtilaisuuksia ole. Vaikka
kaikenlainen työ kelpaisi.
Niin pihalla kuin luonnossakin kasvit
ovat aloittamassa kukintakauttaan. Kesän kuivasta ja kuumasta
kaudesta toipumista auttoi varmaankin syksyn sateet. Papukaijakukka
avasi eilen neljännen kukkansa ja jouluruusut pukkaavat uusia kukkia
vuoron perään. Se haittapuoli tästä ihanuudesta on, että myös
rikkakasvit alkavat rehottaa. Täytynee tästä mennä
kitkentähommiin, vaikka käsissä on kipeitä reikiä vielä
edellisestäkin rupeamasta. Täällä kun rikkakasvit ovat yleensä
köynöskasveja ja kasvavat mahdollisimman piikkisten pensaitten ja
puiden runkoja ja oksia pitkin. Täytyisi olla pitkähihainen
nahkapaita, mutta kuka sitä kuumassa sellaisessa jaksaisi?