Koiramainen juttu

Täällä liikkuu paljon koiria. Kaikenlaisia koiria. Pieniä "fifejä" emäntiensä kainalossa, suuria, vaikuttavan näköisiä koiria kuonokoppineen - ja sitten tietenkin tavanomaisia koiria. On myös "työkoiria". Vuohilaumoja laidunnetaan aivan kaupunkien ja kylien sisällä, usein satapäinenkin lauma kulkee katuja tai tienvarsia pitkin yhden paimenen ohjaamana, ja silloin vaaditaan paimentavilta koirilta paljon. Pitää olla valppaana, ettei yksikään eläin lähde omille teilleen eikä jää autojen alle. Täytyy myös pitää muut koirat, etenkin kulkukoirat poissa eikä saa antautua uteliaiden ja hyväntahtoisten sivustakatsojien houkutuksille. Täkäläiset paimentavat koirat eivät ulkonäön puolesta ole meille tuttujen paimenkoirien näköisiä. Vaihteleva koko ja ulkonäkö kielivät pikemminkin siitä, ettei rotupuhtaudesta ole ollut niin väliä.

Toinen työkoiran tyyppi ovat vahdit. Iltalenkkimme varrella on avogado-tarha jota vartioi kolme kookasta susikoiraa. Vanhin - iso uros - haukkuu ohi kulkiessamme vimmatusti, irvistelee ja näyttää hampaitaan ja ryntäilee aitaa vasten. Ei tee mieli mennä silittämään vaikka olisi makkaraa mukana. Tällaiset hedelmätarhojen ja muiden tilojen vahtikoirat ovat tietenkin hyvin tarpeellisia. Omistaja asuu muutaman kilometrin päässä kaupungissa eikä voi tietää mitä palstalla tapahtuu. Lehtitietojen mukaan avogadoja ja tomaatteja on varasteltu suuriakin määriä ja sellaista vastaan tietenkin varustautuu mielellään kunnolla.

Täällä on myös kodittomia koiria, jotka näyttävät pärjäävän penkomalla roskiksia ja löytämällä syötävää viljelysten vaiheilta. Ikävä kyllä osa niistä on sellaisia, jotka on jätetty tänne selviytymään omin päin kun isäntäväki on palannut kotimaahansa pohjoisempaan Eurooppaan. Houkutus ostaa söpön näköinen koiranpentu näyteikkunasta on joillekin niin suuri, että tulevaisuuden harkinta unohtuu. Myös kauppojen ulkopuolella tai ostoskaduilla kerjäävät ihmiset pitävät mielellään koiraa tai koiranpentua mukanaan. Se ilmeisesti lisää liiketuloa. Ainakin jos koira on sympaattisen näköinen ja oloinen.

Osa irtokoirista on ilmeisesti pärjännyt omalla reviirillään ilman isäntääkin vuosikausia. Ihmetellä täytyy, kuinka ne osaavat puikkelehtia liikenteen seassa. Jotkut näyttävät käyttävän suojatietä katuja ylitettäessä, viisaimmat kuulemma odottavat vihreää valoa. Niistä ei myöskään ole erityistä haittaa tavallisille kotikoiran ulkoiluttajille. Ne saattavat olla uteliaita, mutta yleensä hyvin varovaisia ja karttavat mielellään lähempää kontaktia, liekö sitten takana kivulias oppijakso nuorempana?

Enemmän huolta koiran kanssa lenkillä ollessa saa sellaisista koirista, jotka ovat isännän tai emännän kanssa liikeellä, mutta eivät ole kytkettyinä. Vaikka tämä on vastoin lakia, ovat monet sitä mieltä, että koira haluaa juoksennella vapaana ja uskovat, ettei se tee kellekään mitään pahaa, kun se kotonakin on niin mukava. Kohtaaminen, missä toinen koira on irti ja toinen kytkettynä on kuitenkin arvaamaton. Siitä äskeinen kokemuksemme:

Oma koiramme on jo arvokkaaseen ikään ehtinyt vanhahko herra, eikä sen sietokyky ole enää kaikkein parhaimpia. Kotona se on lauhkea kuin lammas mutta muiden koirien suuntaan pitää reviiristään kiinni. Jos toinen koira tunkee liian lähelle se saattaa seurauksena olla vaikkapa tappelunnujakka. Eilen sattui juuri tällainen tapaus. Iirti oleva suurehko koira tuli uhittelemaan, ja taisteluhan siitä syntyi. Siinä hässäkässä molemmat taisivat saada "siipeensä". Meidän koiramme jalasta näytti puuttuvan ainakin pala nahkaa, ja jalka turposi illan mittaan aika lailla Koira makasi koko yön lähes liikkumatta, ei kelvannut ruoka eikä juoma. Pitkälle seuraavaan päivään häntä oli tiukasti koipien välissä, pää riipuksissa ja korvat luimussa. Liekö sitten jalkaa särkenyt, vai olisiko mukana ollut myös psykologinen shokki tapahtumasta? Onneksi iltapäivän lenkki näytti palauttavan tilannetta kohti normaalia, ja pari kertaa se on jo osallistunut alueen haukkujaisiinkin.

13.2 2013 Ystävänpäivän aattona

Viime sunnuntaina saatiin "kilohaili haudattua" paukkeen kanssa. Kyseessä on Nerjan karnevaaleihin liittyvä tapahtuma, jossa "chanquete" eli kilohaili viedään surusaattueessa läpi kaupungin, ja räjäytetään lopuksi meren päällä ilotulitusten saattamana. Takaa kuulemma hyvän kalavuoden. Voisikohan Utsjoella kokeilla tammukan pamauttamista?

Vieraat lähtivät viikonvaihteessa ja oli aika palata tavallisiin askareisiin. Ensin lentopalloa, joka sujui "mielenkiintoisesti" ankaran tuulen riepotellessa rannalla niin pelaajia kuin palloakin. Eräskin syöttö lähti kovaa ja korkealle mutta palasi tuulen mukana toisen kenttäpuoliskon yläpuolelta noin metrin päähän syöttäjän eteen! Mutta saatiin kuin saatiinkin viisi erää pelattua ja pisteet laskettua.

Myös puutarha sai osansa. Viimeiset appelsiinit poimittiin puista ja puut harvennettiin niin, että ensi vuonna saataisiin taas hyvä sato. Lehvästö pyrkii kasvamaan liian tiheäksi, muistuttaen saunavihtaa, joten oksia on harvennettava varsin voimakkaasti. Appelsiinipuu on kuitenkin vihamielinen lähestyttävä. Sillä on puolustusvarusteenaan pitkät ja terävä piikit, jotka jättävät nahkaan kirvelevän reiän. Lopulta homma kuitenkin saatiin päätökseen, kaksi kuormaa oksia vietiin kaatopaikalle, nahkassa olevat reijät laastaroitiin ja mieli oli hyvä kun lopulta työ tuli tehdyksi.

Metsässä liljat ovat alkaneet kukkia oikein "rynnäköllä". Paikka paikoin valkeat allium-liljat kukkivat niin tiheässä, että mieleen tulevat suomalaismetsät valkovuokkojen aikaan. Myös villejä orkideoita on alkanut ilmaantua, niitä tosin täytyy vielä hieman etsiskellä, kun ovat aika matalia ja usein toisten kasvien seassa. Täkäläisenä erikoisuutena ovat myös tuttujen koristekasvien minimuodot, joita kasvaa luonnonvaraisena metsissä. Sellaisia ovat esimerkiksi vain noin 10 cm korkeat narsissit, joiden kukat ovat tuskin 1 cm pituisia, mutta muodoltaan ja väritykseltään täysin samanlaisia kuin meillä pääsiäisenä myytävät narsissit. Hieman samantapainen, alle 15 cm korkea on mini-iiris, joka kukkii vain yhden päivän ja sitten häviää.

Olen aikaisemmin kirjoittanut männyn kulkuepistiäisestä. Ne kypsyvät männyssä harmaan seitin muodostamassa pussissa, ja kun pussi putoaa, toukat asettuvat pitkiksi jonoiksi ja lähtevät vaeltamaan kohti uusia alueita. Ne vahingoittavat isäntäpuuta pahoin ja siksi niitä on hävitetty myös myrkyttämällä. Viime kevään raivauksesta ja myrkyttämisestä huolimatta harmaita palloja roikkuu taas männyissä aika lailla. Ikävä kyllä, ne saattavat olla vahingollisia myös mm. koirille. Niiden pinta on pienien piikkien peitossa ja noissa piikeissä on samantapaista myrkkyä kuin ampiaisella. Jos toukkajonon päälle astuu tai sen yli ajetaan esimerkiksi autolla, saattaa paikalle tullut utelias koira saada noita karvoja keuhkoihinsa saakka ja seuraukset voivat olla jopa kohtalokkaita. Nyt taas on lähestymässä niiden vaellusaika. Saa nähdä, tuleeko harmeja.

(Kuvassa männyn kulkuepistiäinen vaelluksellaan)

(15.2)

Tänään oli jo aamusta hyvin lämmintä ja päätimme lähteä luonnonsuojelualueen rannalle koiraa kävelyttämään. Muutaman kilometrin automatkan jälkeen polku laskeutuu alas hienolle hiekkarannalle, jota maalta päin reunustaa tasainen niitty monine mielenkiintoisine kasveineen. Rannalta pääsee eteenpäin seuraavalle ja taas seuraavalle kallioiden reunustamalle lahdelle joiden sinivihreä vesi ja hiekkarannat saavat ajatukset kääntymään kesän ja kanoottiretkien suuntaan. Eräässä aikaisemmassa blogissa kerrottiin miehestä, joka ilmeisesti asustelee tuolla rannalla. Edellisen kerran tavatessamme vaihdoimme täkäläisen protokollan mukaiset tervehdykset "hola!" ja "buendia". Nyt sama mies käveli vastaamme, mutta tällä kertaa ilkosen alasti. Osaisikohan Lenita Airisto sanoa suomalaisten tapojen vartiana, olisiko tässä tapauksessa tervehdysten vaihtaminen ollut paikallaan. Vaiko ei?

Saimme joululahjaksi ystäviltämme Suomesta mainion "viiden vuoden päiväkirjan", johon kullekin päivälle voi viiden vuoden aikana kirjata tärkeitä tapahtumia. Eiliselle, ystävänpäivälle, tuli kaksi merkintää.

Illan suussa kokoonnuimme tuttuun paikkaan Lehtisen patiolle (pianobaarin paikka) särkemään savista uurnaa, johon oli parin kuukauden ajan kerätty lentopallokahvien yhteydessä matkarahaa, jonka turvin tekisimme retken johonkin sopivaan kohteeseen. Kohteeksi valikoitui yllättävänkin yksimielisesti Cordoba. Vaikka lähellä ollaan, on tämä kohde jäänyt monelta "puolitiehen". Siellä on upeita historiallisia kohteita vaikka kuinka paljon, etunenässä tietenkin valtava katerdraali, joka rakennettiin maurien rakentaman suuren moskeijan päälle. Ruukusta tuli saaliiksi noin 500 Euroa ja sillä pääsemme mukavasti liikkeelle.

Toinen merkintä koski myöhäisemmän illan kultturitilaisuutta. Olimme läheisen ostoskeskuksen elokuvateatterissa katsomassa Veronan oopperajuhlilta lavaesityksestä ulkoilmanäyttämöltä taltioitua Verdin Traviata-oopperaa. Oikein sopiva valinta ystävänpäiväksi! Siitä ei romantiikka enää parane! Esitys oli upea, toteutus teknisesti lähes käsittämättömän hieno (miten poimitaan solistien äänet valtavalta Roomalaisen amfiteatterin näyttämöltä niin, että duetot ja tertsetot toimivat niin kuin pitääkin?) ja Violetta oli upea ilmestys paitsi ulkonäöltään myös laulutaidoltaan. Kyllä täytyy todeta, että nykyinen äänen tallennus- ja toistotekniikka antavat mahdollisuuden lähes yhtä hienoon musiikilliseen kokemukseen kuin livenä paikan päällä kuuntelemalla saisi. Olemme käyneet muutaman kerran katsomassa samanlaisia näytöksiä Suomessa. Tämä vei kuitenkin voiton esimerkiksi Metropolitanin Traviata-taltioinnista niin musiikin kuin teknisen toteuttamisenkin suhteen. Lippujen hinnatkin olivat täällä vain puolet siitä mitä Suomessa sai maksaa. Lisäbonuksena oli väliajalla talon laskuun tarjotut erilaiset tapakset ja kuohuviini, jota sai niin paljon kuin arveli tarvitsevansa.