Kirsti ja Pauli 31.12.1961 -

Vuosi vaihtuu ja paellan laittoa

Vuoden vaihteen lähestyminen näkyy selvästi esimerkiksi siinä, että tänään rantaravintolat olivat iltapäivällä tupaten täynnä väkeä ja kaikki rantapatjat ja aurinkosuojat oli kaivettu uudelleen esiin ja käytössä. Liekö brittien suurvaellus vai mikä selittää ilmiön.
Olimme itse aamulenkillä Maron rannalla, ilma oli kesäisen lämmin ja meri tyyni. Iltapäivä kuluikin sitten pation kunnostuksessa: P oli henkisesti valmistautunut tekemään korjauksia ja ehostuksia "kivipuolella" käyttäen tiiliä, laastia ym. Lopulta uskallus riitti aloitukseen ja hyvinhän se meni, nyt on patiolla uusi siisti reunus ja portaiden halkeamia on korjattu ja rikkinäisiä tiiliä paikkailtu. Myös talon helmassa olevat syöpymät saivat kokeiluluontoisesti päälleen sementin ja laastin sekoitusta, saas nähdä kuinka pysyy. Ja jos pysyy, niin hommaa voi laajentaa ja jatkaa.
Toinenkin tärkeä tehtävä saatiin suoritetuksi (eilen). Teimme paellaa viimeisen päälle paikallisista aineksista ja paikallisin menetelmin (1.5 dl oliiviöljyä aluksi pannuun jne jne). Ja hyvää tuli. Taidetaan perustaa paellaravintola tänne mäelle!
Huomenna on merkkipäivä, Kirsti ja Pauli ovat olleet 50 vuotta naimisissa. On siinä taipaletta! Mutta hyvin on pärjätty ja tästä pärjäämisestä riittää varmasti potkua vielä tulevillekin vuosille.

Jouluretki Acebuchaliin

Joulun kunniaksi päätimme lähteä retkelle. Suuntasimme ylös vuorille tavoitteena Acebuchal-niminen kylä, jossa olimme jo kerran aikaisemmin käyneet. Patikkamatkaa kertyi vajaat kymmenen kilometriä, välillä lepäsimme ja söimme appelsiineja ja tankkasimme vettä. Polku kulki aika korkealla, 500-600 metrissä, mutta vaikka tuuli alhaalla puhalteli navakasti, ei tullut kylmä. Kylässä söimme lounaaksi runsaan salaatin ja itse tehtyä leipää Antonion ravintolassa. Antonio on se herra, joka on rakennuttanut kylän kymmenisen vuotta sitten! Mutta sen historia ulottuu tietenkin paljon kauemmaksi, ja on aika mielenkiintoinen:
Kyseessä on vanha maurilaistyyppinen pieni kylä, joka sijantinsa vuoksi on ihanteellinen esimerkiksi salakuljettajien asemapaikaksi (josta esimerkiksi Carmen-oopperassa kerrotaan). Salakuljettajat veivät tavaraa rannikolta sisämaahan vastoin kuninkaallisia määräyksiä ja tilanherrojen yksinoikeuksia. Kylä sijaitsee kapeahkossa jokiuomassa ja siitä on polkuyhteydet niin alas Nerjan suuntaan kuin länteen Torroxiin ja pohjoiseen Sevillaan päin.
1930-luvulla kylä joutui myrskyn silmään. Andalusiahan sinnitteli pisimpään Francon joukkoja vastaan ja vuorille jäi ilmeisesti pieniä vastarintapesäkkeitä sinne tänne. Acebuchal sattui olemaan yksi sellainen, ja kun siellä lisäksi harrastettiin salakuljetusta ja ammuskeltiin poliiseja niin valtiovalta hermostui ja ryhtyi kostamaan. Kun armeija (joka oli kutsuttu apuun) ja paikalliset olivat aikansa ammuskelleet toisiaan saamatta selvää yliotetta, kovensi keskushallitus otteitaan ja määräsi, että kylä on tyhjennettävä asukkaista joka yöksi. Jos joku tavattiin sieltä yöllä, hänet voitiin ampua. Tästä seurasi kylän asukkaille kovia aikoja: joka ilta oli kuljettava läheiseen Frigilianan kylään ja aamulla taas palattava hoitamaan kotieläimet ja muut askareet. (Tämän muistoksi kyläläisten käyttämä polku on edelleen mm. turistien suosiossa.)
Mutta tämäkään ei vielä rauhoittanut tilannetta riittävästi. Tarvittiin ehkä varoittava esimerkki ja niin kylä poltettiin ja räjäytettiin 1950 luvulla maan tasalle. Se painui unholaan, ei ollut terveellistä kertoa, että oli siitä kylästä kotoisin. Mutta kovat ajat väistyivät ja 1990-luvulla joidenkin entisten asukkaiden mielissä virisi ajatus siitä, että kylä pitäisi rakentaa uudelleen. Ja Antonio ryhtyi toimeen. Nyt kylä on hyvässä kunnossa, siellä on vuokrattavia taloja ja huoneistoja ja ravintola oli ainakin tänään viimeistä paikkaa myöten täynnä lähikylistä ja -kaupungeista tulleista turisteista.

Joulukanan täyttö

Hyvää Joulua kaikille!

Ensimmäinen virallinen talvipäivä ja koiramietteitä

Tänään oli taivaan merkkien mukaan ensimmäinen talvipäivä. Ja komea päivä olikin! Oli lämmintä ja aurinkoista ja niinpä Visa-Matti viritti kanootin kuntoon ja lähdimme lounaan jälkeen joukolla rannalle. Teimme hienon "välimeren risteilyn" joka ulottui Nerjaan saakka. Nyt sujui liikkeelle lähtö ja rantautuminenkin paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla, eikä kanootti täyttynyt vedellä tai hiekalla. Retken jälkeen kävimme uimassa. Vesi oli ihan uimalämmintä.
Vedessä oli kalaparvia, jotka päästivät ihan lähelle. Siellä oli myös levämaista pintakuohaa, jota ei aikaisemmin ole näkynyt. Liekö syynä se, että Nerjasta päästellään edelleen likavedet sellaisenaan Välimereen. On kuulemma Espanjan ainoa näin huonosti käyttäytyvä kaupunki, ja joutuu maksamaan siitä hyvästä joka vuosi sakkoa Andalusian maakuntahallinnolle. Saas nähdä koska korjaavat tilanteen.
Koirat ovat täällä varsin hyvin käyttäytyviä. Joukossa on paljon irtokoiria, mutta koirien kanssakäyminen sujuu yleensä varsin rauhallisesti. Tietenkin kasvitarhoja vartioivat äkäisen oloiset koirat, mutta ne ovat aitojen takana ja kertovat vain ettei vieraalla ole asiaa avogadoja tai chirimoijia pihistämään.
Koirat selviävät myös ihmeen hyvin liikenteen seassa, ilmeisesti vain oppineet koirat ovat jääneet elämään. Näimme kyllä, kuinka yksi Maron "vakiokoira" jäi moottoripyörän alle. Se valitti surkeasti ja hävisi läheiseen puutarhaan. Teki pahaa. Ottaakohan joku uusi koira sen paikan kylään tulevien seurakoirien "tarkastajana".
Täällä on myös yritetty saada kadulle kakkaavat koirat kuriin. Huolimattomille omistajille on langetettu jopa 3000 Euron sakkoja, eikä alle 350 Euron kuulemma selviä. Mutta parantamisen varaa on edelleen, eikä ole selvitetty, miten irtokoirilta saataisiin sakot perittyä. Vähitellen kuulemma kaikilla koirilla tulee olemaan siru, joten omistaja voidaan tunnistaa. Mutta kun niitä koiria asustaa noissa jokilaaksoissa ja luolissa...?

Migas festivaalit

Opiskelimme internetistä, että läheisessä Torroxin kaupungissa pidetetään joka joulukuun toisena sunnuntaina migas-karnevaalit, joihin tunkee ihmisiä sadoin tuhansin. Kun itse kaupungissa on väkeä korkeintaan kymmenen tuhatta, on ponnistus melkoinen. Siis sinne.
Vanhan kaupungin keskustassa on tori, jonka varrella on tietenkin kaupungintalo ja muita tärkeitä instituutteja. Tori oli todella täynnä väkeä, keskellä lava, jossa tanssiryhmä toisensa jälkeen kävi esiintymässä. Ilmeisesti teemana oli, että tanssi ilmensi jotain ammattia. Ryhmät olivat selvästi amatöörikerhoilaisia, monessa ryhmässä nuoremmat seurasivat syrjäsilmällä, mitä kokeneemmat tekivät, ja yrittivät tehdä perässä parhaansa mukaan. Tunnelma oli tietenkin leppoisa ja aurinko paistoi lämpimästi. Itse Migas, jonka ympärille karnevaali rakentuu, on eräänlainen leivän sisuksesta marinoimalla saatu, hieman kuskusia muistuttava pöperö, jota voidaan tarjoilla makkaran, kinkun, salaatin tai hedelmien kera. Ennakkkotiedon mukaan jokainen osaottaja saa eteensä lautasellisen migasta ilmaiseksi. Emme kyllä saaneet. Ilmaiseksi. Maksaa piti, mutta lautasellinen maksoi 2 Euroa ja siihen kuului lasillinen viiniä. Joten ei valiteta.
Poliittisilla tahoilla oli omat standinsa, joilta tarjoiltiin juotavaa, syötävää ja äänekästä musaa, joka sai kansan karkeloimaan. (katso video) Ihan hauskaa. Ja tyypillisesti espanjalaista (?). Voisikohan Suomessa yrittää samanlaista karnevaalia esimerkiksi ruisleivän ympärille?? Vai kieltäisivätkö elintarvikeviranomaiset?

Lauluilta ja kalaruokia

Toissa iltana kokoonnuimme suurella joukolla Lehtisen Anteron kämpälle laulamaan ja kuuntelemaan musisointia. Sitä olikin laadukkaasti tarjolla, isäntä itse on aikanaan kuulunut jatspianistiemme eturiviin, ja joukosta löytyi myös Pentti Savolainen, armoitettu muusikko ja viihteen tekijä. Laulajia tietenkin, kaiken tasoisia löytyi niin patiolta kuin talon sisältäkin. Krisse yllätti kaikki osoittautuen loistavaksi huuliharpputaiteilijaksi. Siinä Myrskyluodon Maija ja muut hitit saivat oivallisen toteutuksen. Tarjoilu oli runsasta ja organisoitu nyyttikestien periaatteella, kaikkien odotettiin tuovan niin paljon hyvää kuin itse arvelivat syövänsä. Taisi jäädä aika paljon Anterolle tulevan viikon evääksi. Vähitellen ilta vaihtui yöksi ja viileys alkoi tuntua ja yksi toisensa jälkeen hipsi kotiinsa. Mukavat muistot mukanaan. Oivallista porukkaa!
Jossain vaiheessa tulee aina mieleen, että pitäisi osata itse valmistaa tapaksia ja muita paikallisia herkkuruokia. Onhan raaka-aineet saatavissa varsin helposti. Niin mekin päätimme taas käydä Almunecarin hallissa kalaostoksilla. Tietenkin piti kalan lisäksi ostaa muutakin, katkarapuja ja muita herkkuja. Paella onnistui kohtalaisen hyvin aidolla andalusialaisella reseptillä, myös sardiinit ja niitä pienemmän kalat maistuivat oikein hyviltä. Saas nähdä, koska uskaltaa käydä käsiksi sellaisiin inhokkeihin kuin sepiaan tai muihin mustekalan näköisiin ötököihin. Kyllä ne ravintolassa maistuvat ihan hyviltä, mutta miten ne lotkautetaan pannulle ja mitä niiden mausteeksi pitää heittää mukaan?
Kaupassa käydessä tulee mieleen hintaero Suomeen: nytkin kävimme kaupasta ostamassa uunilämpimän patongin, ison artesaanileivän, pullon makeaa jälkiruokaviiniä, kilon greippejä, punajuurisäilykepurkin ja jotain pikku tavaraa ja lasku oli noin 8 Euroa. Onkohan Suomi oikeasti vauras maa?? Jos meillä kansantulo henkeä kohden on 29000 Euroa, ja täällä Espanjassa 26000 Euroa, saavat espanjalaiset kansantulollaan kyllä paljon enemmän kuin me omallamme.

Talon korjausta, lemmmikkieläinten siunausta ja muuta

Täällä keli jatkuu upeana, meri on uimalämmintä ja aurinko paistaa minkä jaksaa. Tänään oli harvinaisen virkeää ja aktiivista lentopalloa, liekö vaikuttanu se, että täällä on tänään pyhäpäivä: erityisesti lemmikkieläimille suotuisan pyhmiyksen merkkipäivä. Tapana on, että täällä Marossa lemmikit voidaan viedä kirkkoon siunattavaksi. Tapausta juhlitaan heittelemällä koiranpommeja ja ampumalla raketteja. Siunatut koirat eivät yleensä osallistu ilonpitoon vaan pysyvät tiukasti sängyn alla kauhuissaan paukkeesta.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin tuossa vieressä olevassa Al Andalus-hotellissa. Ruoka oli hyvää ja vieraat (yli 50) viihtyivät. Käsityksemme siitä, että täällä on varsin mukavaa porukkaa, vain vahvistuu. Täytyy vielä vilkastuttaa sosiaalista elämää, eväät siihen alkavat olla kunnossa: savustin parin kilon lohisiivun ja homma onnistui oikein hyvin. Saavat kilpailijan, nuo kalaravintolat tuolla rannalla!

Kieliopinnot ovat alkaneet tosissaan. Yritämme ymmärtää miksi ihmeessä espanjan kielessä tarvitaan refleksiiviverbejä, gerundia ja voi - niin paljon pieniä apusanoja ja äännähdyksiä! Ja juuri kun alkoi tuntua että kyllä tämä tästä alkaa sujua, kun kerran kaupasta osaa jo ostaa kengännauhoja, muuruauslastan, soraa jne. ja ravintolassa saa sitä mitä on aikonutkin tilata.

Olen varovasti yrittänyt virittäytyä siihen, että talon maalipintojen, pintarappauksen ym. vaurioille ja muille ikääntymisen merkeille on tehtävä jotain. Raaputin varovasti auki sisäänkäynnin edessä olevan portaan ja alta paljastui ihan hiekaksi muuttunutta betonilaastia. Opiskeltuani Panu Kailan talotohtorin tietokirjasta asiasta, ymmärsin, että edellisellä kerralla muuraus oli tehty liian lämpimällä säällä ja laasti oli päästetty kuivamaan liian nopeasti. Saas nähdä kuinka itse onnistun! Myös maalipinnat ovat ongelmallisia: paikoin on kalkkimaali peitetty lateksilla ja senhän tietää kuinka siinä on käynyt: lateksi tippuu suurina palasina kalkkimaalin pinnalta. Yritän vielä selvittää mikä olisi käytännön kannalta järkevin lähestymistapa.

Suomessa on pikkukorjauksiin totuttu, ja kaikki tehdään yleensä puusta. Täällä mikään ei ole puuta, kaikki on kiveä. Mutta sen työstäminen tuntuu olevan helppoa, naapuriin asennettiin uudet portit ja vaikka muurit oli katkaistava ja uudet puitteet istutettava muuriin ei homma vienyt kuin aamupäivän kahdelta mieheltä. Ja jälki oli siivottua ja puhtaaksi muurattua!

Olisi mukavaa, jos itse oppisi edes tyydyttävästi täällä tarvittavat tekniikat. Täytyy vain kokeilla. "Työ tekijäänsä opettaa", niin kuin Uula-Antti aina muistutti kun taloa Utsjoella kasattiin.

Hajahavaintoja itsenäisyyspäivän lähestyessä

Ilmassa alkaa selvästi olla talven tuntua vaikka meressä voikin käydä uimassa vielä ihan hyvin, iltapäivät ovat hyvin lämpimiä auringon paistaessa täydeltä terältä. Muistutukset tulevat illalla kun vuorilta alkaa tulla kylmää ilmaa ja aurinkoisen päivän jälkeen tuntuu äkkiä viileältä. Ilmalämpöpumppu on ylellinen kapistus: sillä saa talon äkkiä lämpimäksi ja sen voi aikaviiveellä käynnistää niin, ettei aamulla tarvitse nousta sängystä kylmiin huoneisiin. Toissayönä oli raju myrsky joka heitteli roskiksia ja katkoi puita ja oksia, mutta jo aamulla oli tyyntä ja erinomaiset olosuhteet lentopallolle rannalla.
Eilen olimme syömässä rannalla olevassa ravintolassa, jonka olimme jo aikaisemmin panneet merkille lupaavana kalaravintolana. Oli lauantai-ilta, kello läheni kahdeksaa ja ajoimme ravintolan eteen. Sisällä välkkyivät valot (mukana jo jouluakin) ja kolmisenkymmentä pöytää oli katettu valmiiksi valkoisin liinoin, lasein, kynttilöin ja muin tykötarpein. Eikä ruoka ollutkaan pettymys, hieman hintava kyllä. Mutta... olimme koko lauantai-illan ravintolan ainoat asiakkaat. Ei mene tällä hetkellä kovin hyvin vaikka turisteja tuntuu olevan taas enemmän liikkeellä kuin pari viikkoa sitten.
Myös kirpputorilla tänään myyjät valittelivat liiketoiminnan huonoutta vaikka väkeä oli valtavasti. Ilmeisesti ihmiset ovat tulleet varovaisemmiksi.

Luontohavaintoja ja muuta

Täkäläinen kukkien ja kasvien valikoima ei ole niin runsasta kuin olisi odottanut. Esimerkiksi Ranskan Rivieralla oli selvästi enemmän kasveja myös talvisaikaan kukassa kuin täällä- On kuitenkin selviä merkkejä siitä, että luonto alkaa heräillä kesähorteestaan: rosmariinin siniset kukat alkavat olla varsin tiheässä, cytisus-pensaan keltaiset kukat alkavat vähitellen vallata rinteitä ja myös liljat ovat kasvattaneet viime viikkoina komeat lehdet, ehkä vähitellen myös kukat tulevat näkyviin.
Edellä kerrotun vastapainona ovat puutarhamme appelsiinipuut. Kesällä näytti siltä, että kahdessa puussamme on joitakin pikkusormen pään kokoisia mustia alkuja, mutta mitään ihmeellistä ei olisi odotettavissa keväällä tehtyjen melko radikaalien leikkausten jälkeen. Mutta kuinkas onkaan käynyt. Appelsiinipuut ovat turpeana keltaisista hedelmistä, joiden maku on .. nam-nam. Varsinainen appelsiinisesonki lienee vielä edessä päin, joten odotettavissa on riittävästi vitamiineja kaikille halukkaille. Onneksi on hyvä puristin, tuoreista appelsiineista saa todella hyvää mehua.
Myös muuten luontopuolella on joitakin merkittäviä havaintoja. Yhtenä aamuna kaarteli Maron yllä iso lintu, joka lopulta tuli niin lähelle että saimme sen "tyypitettyä". Kyseessä oli mustahaikara, ei mikään tavaton harvinaisuus mutta komea näky. Pikkulintupuolella uusi havainto oli mustapäätasku, pieni ja täällä melko yleinen punertavarintainen tasku. (Viime talvena seurasimme mustataskun liikkeitä, se oli selvästi isompi ja hyvin paikkauskollinen, nämä taas ovat pieniä ja varsin liikkuvia). Myös kauriita näimme taas, tällä kertaa ihan lähellä syömässä uudiskasvua.
Alhaalla rotkossa oli kuollut kettu, muutamien päivien kuluttua siitä oli jäljellä vain epämäääräinen karvakasa.

Kävimme tänään suomenkielisessä jumalanpalveluksessa Nerjan kirkossa. Se on oivallinen tilaisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen niiden suomalaisten kanssa, joita ei maanantaisin ja torstaisin tapaa lentopalloareenalla. Useimmat tuntuvat olevan hyvin tyytyväisiä täällä oloonsa. Joukossa on paljon todellisia pitkän matkan "juoksijoita", jotka ovat olleet täällä jo kymmenen vuotta tai enemmän.

Pikku hiljaa eteenpäin

Tänään oli taas lämmin päivä. Aamulla oli vuorossa lentopalloa muiden suomalaisten kanssa rannalla, sitten pulahdus vielä aika lämpimään mereen ja sitten yhdessä kahville läheiseen rantakahvilaan. Olemme menossa sinne joukolla tänään syömään, isäntäväki pitää meitä suomalaisia erityisessä suosiossa ja yritämme omalta osaltamme pitää suhdetoiminnasta kiinni.
Muitakin yhteisiä rientoja on tiedossa: 30.11 on vuorossa suomenkielinen kirkko täkäläisessä vanhassa kirkossa ja sitten viikkoa myöhemmin yhteinen itsenäisyyspäivän vietto viereisessä hotelli AlAndaluksessa.
Eilen olimme reippaita ja kävelimme Fuente del Estancalle, joka on noin puolivälissä täältä Frigiliaanaan menevällä polulla. Ensin 7 km ylämäkeen (nousua 600 m 7 kilometrille, siis keskimäärin lähes 10% nousukulma!) sitten evästely ja ympäristön ihastelu ja sitten myötämäkeä takaisin. Paikka oli varsin vaikuttava, Cielo tuntui olevan ihan vieressä, sen huipulla oleva valkea puuristi näkyi selvästi. Sinne olisi kuitenkin vielä ollut matkaa viitisen kilometriä ja nousua kilometri. Siis nelinkontin kiipeämistä viisi kilometriä!
Paluumatkalla alkoi jo tuntua jaloissa ja jouduimme pitämään joitakin ylimääräisiä istumahetkiä voimien palauttamiseksi.
Kieliopinnot ovat lähteneet käyntiin ja yritämme joka päivä päntätä päähän mitä eroa on ser-verbillä (olla), estar-verbillä (olla) ja tener-verbillä (olla). Espanjan kielessä jotkin asiat ajatellaan hieman eri tavalla kuin suomen kielessä: esimerkiksi la esposa on aviovaimo, sen monikkomuoto los esposas on käsiraudat!

Autokatoksen katto

Ostaessamme taloa, kiintyi huomiomme autokatoksen katolla olevaan lähes metrin paksuiseen yhtenäiseen kasvustoon, joka kukki kauniisti. Puutarhuri oli kuitenkin sitä mieltä, että siitä on päästävä eroon, muutoin koko homma rojahtaa alas. Lisäksi kasvusto esti merinäkymän pation alaosasta. Niinpä sovimme, että Jose hoitaa homman, maksoin ylimääräisenä siirtolavan ja kuorma-auton.
Kun tulimme kesän jälkeen takaisin, oli kasvusto kyllä leikattu, mutta kattoa peitti edelleen vaaksan vahvuinen oksien, juurien ja turpeen muodostama tiukka matto. Jose selitti, että sitä ei voi saada pois tavanomaisin keinoin, eikä hän uskalla hommaan ryhtyä, tulee kuulemma katosta läpiö. Päätin kuitenkin, että katsotaan. Reunasta alkaen ja uusia tikkaita hyväksi käyttäen sahasin turpeesta palan kerrallaan. Se oli hikistä hommaa ja edistyi välillä tuskallisen hitaasti. Viikon kuluttua olin kuitenkin yli puolivälin ja aloin uskoa, että siitä lopulta selvitään. Huojuihan katos aika lailla kun sen päällä oli polvillaan, mutta tikkaat tasasivat painoa laajemmalle, eikä homma rojahtanut alas. Eilen sitten sain viimeiset turvepaakut sahattua irti ja pudotettua alas. Kaiken kaikkiaan syntyi niin suuri ja painava kuorma, että peräkärry vain hädin tuskin selvisi kuljetuksesta. Nyt kuitenkin olen katon huuhtonut puhtaaksi ja mieli on tyytyväinen.
Tänään on myös ollut poikkeuksellisen kova länsituuli, meri myrskyää vaahtopäinä ja tuuli ulvoo nurkissa. Huomenna pitäisi taas olla lämmin ja tyyni päivä. Silloin saan siivottua loputkin kattourakasta ja ottaa mitat uusia kattolevyelementtejä varten.

Lisää kauriita

Eilen, maanantaina P kävi koiran kanssa aamulenkillä varhain, päivän alkaessa sarastaa. Suunta oli sama kuin yleensä, tietä ylämäkeen Tejedan puistoalueelle. Kun pääsimme lähelle kääntöpistettämme, alkoi koira intensiiviesti tuijottaa tien vierellä olevaa puskaa. Näin oksan liikkuvan ja ajattelin, että kyseessä on lintu. Mutta kun maltoimme odottaa, puskasta työntyi sievä kauriin naama. Siinä sitten tuijottelimme toisiamme n 10 m etäisyydeltä. Ja hetken kuluttua tuli viereen toinen kauriin naama. Ja taas tuijottelimme. Sitten seurasi varsinainen yllätys. Komeasarvinen uros jolla oli lähes mustat jalat ja alavatsa ilmestyi näkyviin ja komensi muut seuraamaan. Eikä "muita" ollut vain kaksi vaan neljä! Uros oli säkäkorkeudeltaan ehkä 140 cm, hyvinkin keskikokoisen poron kokoinen, mutta muut olivat varsin pieniä, vain ehkä susikoiran kokoisia. Pidin niitä aluksi vasoina, mutta sitten tajusin, että kyseessä oli uroksen ympärilleen keräämä naaraiden ryhmä. Ja asia sai vahvistusta kun palatessamme takaisin päin koira alkoi uudelleen "seisoa" ja lopulta äkkäsin kauempana lähes vuoren huipulla kokonaisen jonon kauriita, tällä kertaa ei urosta kylläkään näkynyt mutta se oli saattanut jo livahtaa mäenharjan toiselle puolen. Kyseessä on Cabra Montana, täkäläinen vuorikauris.

Parkkisakko. Osa 2

Tässä jatkoa parkkisakon ihmeelliselle seikkailulle: Kuten aikaisemmin sanoin, asia oli lähes kaikille suomalaisille tuntematon, joko he eivät ole saaneet parkkisakkoja tahi repineet sakkolaput samantien. Velvollisuudentuntoisena päätimme kuitenkin katsoa homman loppuun asti.
Kuten mm. foreign office täällä selvästi neuvoi, tuli meidän hakeutua ajuntamentoon Almunecariin. Siis sinne, kaupungintalo löytyi parilla kyselyllä helposti nyt jo tutuksi tulleen kauppahallin läheltä. Siellä oltiin kuitenkin täysin huuli pyöreänä ja suositeltiin hakeutumista Policia Localin puheille. Siis sinne, taas löytyi, onneksi osaamme kysyä tietä espanjan kielellä jo ihan sujuvasti.
Mutta siellä oli lähes samanlainen vastaanotto, neuvottiin kuitenkin, että pitää hakeutua parkkiautomaatille, siellä on englanninkieliset ohjeet.
Siispä sinne. Oli kyllä ohjeet, mutteivat auenneet. Eikä mitään luukkua mistä paperiliuskan olisi voinut työntää sisään. Onneksi vieressä oli maalausporukka ja yksi miehistä lähti neuvomaan. Asiantuntijan elkein. Espanjaksi. Piti katsoa lipukkeesta mihin kategoriaan maksu kuului: siis rangaistuksiin, sitten tieto naputettiin koneelle ja kone ilmoitti että maksu on 3.4o. Sitten maksu tavalliseen tapaan, vain tasaraha kelpasi. Ja sitten lipuke jonka kone sylkäisi ulos taiteltiin yhteen alkuperäisen sakkolapun kanssa ja paketti työnnettiin automaatin alaosassa olevaan kirjelaatikkoon! Saas nähdä kuinka käy, olihan lipussa 60 Euron maksu.
Mutta nythän tiedetään miten menetellä. Jos teimme oikein, osoittautuu täkäläinen sakkojärjestelmä aika armeliaaksi: kun viikon kuluttua tarjoutuu maksamaan 60 Euron sakon, joutuu pulittamaan 3,40!

Vuorikauris vuorella

Kiipesimme tänään läheiselle vuorelle Cielon polun varrella. Päätepiste oli 620 m merenpinnan yläpuolella joten nousua tuli aika lailla. Tosin Cielon huipulle olisi ollut vielä 900 m noustavaa. Polku oli kyllä selvästi näkyvissä mutta päätimme malttaa mielemme.
Evästelimme pienellä kallionkielekkeellä ja kuinka ollakaan, läheiselle kalliolle ilmestyi vuorikauris. Se oli ilmeisesti lähinnä utelias, se katseli meitä pitkään ja tuli sitten varovasti lähemmäs ja lähemmäs pensaiden ja kallioiden suojassa. Lopulta koirakin äkkäsi sen. Eläin oli komea ja kuten lapin mies sanoisi, hyvässä lihassa. Väritys oli vaalean ruskea, jaloissa ja rinnassa mustat raidat. Kuvassa eläin näkyy silhuetissa merta vasten. Näkyy kun suurentaa.
Otimme muutamia valokuvia, mutta aika kaukaa, juuri ja juuri niistä erottaa asian.
Myös muita eläimiä liikkuu "silhuetissa". Maron kirkon vieressä näyttäytyy koira aina silloin tällöin talon katolla. (kuva 2)

Parkkisakko ja muita ihmeellisyyksiä

Kävimme lauantaina Almunecarin kauppahallissa, joka on kuuluisa kalavalikoimistaan. Sieltä saa tosiaan paikallisten kalastajien edellisenä yönä pyydystämiä kaloja. Ostimme kahta kalaa ja lisäksi kympillä kassillisen kanaa. Lihakauppiaan taito käsitellä ja paloitella kanavainaata oli varsin vaikuttava. Onkohan tuollainen käsityötaito kokonaan hävinnyt Suomesta?
Poistuessamme oli auton tuulilasiin kiinnitetty pieni paperiliuska, jonka tekstistä kävi ilmi, että kyseessä oli parkkisakko. Emme hoksanneet, että täällä kadunvarsipysäköinti on maksullista myös launataisin. Lapussa ei ollut mitään viitettä siitä mihin sakko pitäisi maksaa tai milloin, mutta autoa ja paikkaa koskevat tiedot olivat oikein. Lisäksi lapussa oli printattuna Ajuntamento Almunecar. Päätin ottaa selvää.
Kukaan lentopalloareenalla ollut suomalainen ei oikein tiennyt miten pitäisi menetellä. Joku tiesi kertoa, että jos maksaa pian saa alennusta. Lopulta Visa-Matti selvitti netistä asian: Lappu olisi pitänyt heti kiikuttaa kadunkulmassa olevaan maksuautomaattiin, jolloin sakon olisi voinut perua ja korvata 3 Euron rangaistusmaksulla. Jos ei tätä tee, on se maksettavissa paikallisen poliisin toimistoon 14 päivän sisällä. Ellei tätäkään tee, sakko karhutaan ja moninkertaistuu. Että tällä lailla.
Toinenkin uusi asia tuli vastaamme. Kun yritimme rekisteröityä paikalliseen terveyskeskukseen muiden suomalaisten antamien ohjeiden mukaan, ei se käynytkään noin vain. Apatronamiento-todistus, jolla kirjauduttiin Nerjan kaupungin asukkaaksi, ei riittänytkään vaan olisi tarvittu poliisilta saatava vihreä registration card. Tällä taas saattaa olla vaikutusta verostatukseen, joten selvitän asiaa eteenpäin Konsulaatista. Kyseinen uusi vaatimus on juuri tullut voimaan ja siksi kukaan ei oikein tiennyt siitä mitään. SE-lehdessä kuitenkin oli asiaa valaiseva juttu.
Tänään odotamme astianpesukoneen asennusta aamupäivällä. Iltapäivästä on taas tulossa kuuma joten katsotaan mitä keksitään!

Kanoottiretki

Isänpäivän risteily:
Päivä alkoi lupaavasti kaikin asiaankuuluvin menoin ynnä kauniin ilman kera. Visa-Matti lupasi tarjota päivän kunniaksi risteilyn Välimerellä, ja koska villan varustuksiin kuului ilmatäytteinen kanootti (kts kuva), risteily suoritettiin sillä. Vaikka oli tuuletonta, oli kohtalainen maininki (ad 1 m) ja vesille laskeutuminen ei ollutkaan ihan helppoa. Ensimmäiset yritykset kaatuivat siihen, että juuri kun olin päässyt kanoottiin, iski komea maininki yläviistosta niskaan ja paiskasi rannalle. Lopulta oikea tekniikka löytyi ja risteily tuli tehtyä. Vesi on vieläkin ihan uimalämmintä, mutta koska alkusähellyksen jälkeen paatissa oli riittävästi vettä pohjalla, ei uintia tarvinnut erikseen tehdä. Illaksi on tarkoitus mennä ulos syömään, ehkä päädymme johonkin ravintolaan.