Kevät tuli että paukahti!

Lauantaina pitkän linjan täkäläinen ilmaantui lentopallokentälle shortseissa. Hän kertoi, että mittarissa oli ollut aamulla yli 10 astetta, ensi kerran sitten tammikuun 18 päivän. Ja tuollainen aamulämpötila kuulemma kertoo kevään saapuneen. Ja oikeassa hän oli. Sunnuntaina aamulämpötila oli jo 13 astetta, hiekkaranta täynnä auringonpalvojia ja itsekin piti vaihtaa shortseihin ja t-paitaan. Iltapäivällä meni varmaankin 20 astetta jo rikki ja aurinko on hyvin lämmin, miltei kuuma.

Eilen paukkui taas niin, ettei koiran kävelyttämisestä meinannut tulla mitään. Vielä illalla se hakeutui kotonakin lähes syliin. Pauketta jatkui aamukolmeen. Syynä olivat tietenkin taas karnevaalit. Tällä kertaa ne olivat Maron kylän omat. Niihinkin kuului paraati, ilotulitus, aamuun jatkuva juhliminen ja kalan polttaminen (muttei hautaaminen mereen kuten Nerjassa tehtiin). Aika hyvä vauhti otetaan paastokauden varalle.

Kävimme retkellä Comareksen kaupungissa. Se näkyy kymmenien kilometrien päähän korkean vuoren valkoisena lakkina. Aluksi luulimme, että vuorella on lunta, mutta opimme, että kyseessä on vuoren huipulle rakennettu andalusialainen kylä, jonka erikoisuutena ovat etanat. Herkullisia mutta kalliita varoitti opettajamme. Emme kuitenkaan jääneet syömään, täytynee tehdä se joskus toiste. Kun ajoimme autolla ahtaita kylän kujia aina vain ylöspäin (turisteille varatut parkkialueet olivat jo aikaa jääneet taakse) savuimme siistille pienelle aukiolle aivan kirkon vieressä. Ketään muita ei näkynyt, muutama parkkeerattu auto kylläkin. Kirkon ovi oli kiinni, mutta sensijaan kuin taikaiskusta aukeni muutaman talon ovi ja seniora tuli tervehtimään ja halusi näyttää ”asuntoaan” sisältä. Pian kävi ilmi että olihan heillä muutakin mielessä, eteiseen oli kasattu laatikoihin manteleita, viikunoita kasviksia ja itse tehtyjä herkkuja joita tietenkin piti ostaa. Tuli siinä suoritettua vähän kannatusmaksuakin, mutta eipä syyttä: kylä sijaitsee yli 700 m korkeudessa kartiomaisen vuoren huipulla. On siinä vääntämistä, kun paikalliseen minimarkettiin tuodaan tarvikkeita. Nousu tuntui aika ajoin jopa autollekin olevan kova paikka. Ehkä kylässsä näkemämme monet muulit hoitavat huoltoliikenteen.

Eivätkä olleet asukkaatkaan sieltä nuoremmasta päästä. Ilmeisesti kaikki Espanjan nuoret työttömät (nuorten työttömyysprosentti on virallisesti yli 47%!) ovat menneet jonnekin muualle, näissä kylissä pelloilla ja toreilla tuntuvat ahertavan vain kypsään ikään ehtineet.

Kun palasimme Nerjaan tulimme taas vakuuttuneeksi, että vaikka muualla Espanjassa voi olla vaikeaa taloudellisesti, on turismi ilmeisesti sittenkin aika turvallinen tulon lähde täälläå Andalusiassa. Kaikki rantaravintolat olivat taas tupaten täynnä, ja ravintolan ruokalistaltakin olivat miltei kaikki ruokalajit jo päässeet loppumaan vaikka oli vasta alkuiltapäivä.

Tänään, maanantaina, olin pelin jälkeen uimassa meressä. Ei ollut mikään shokkihoito, ihan sopivaa vettä kevätuinnille. Ja oli siellä muitakin. Kirsti oli Malagassa naisten kanssa "humputtelemassa" ja itse maalasin taloa. Alkaa olla siistimmässä kunnossa.

Huomenna on taas juhlapäivä: Andalusian päivä. Luvassa lienee ilotulituksia, ehkä karnevaali-kulkueitakin. Saas nähdä onko sitten keskiviikkona jonkinlainen sammuttelupäivä. Täällä kun tuntuu sellainen olevan tapana juhapäivien jälkeen.

Pihalla kukkivat orkideat, samoin metsässä. Muutkin kukat ovat virkistyneet.

Maro, pieni kylä Andalusiassa:

Maro on omaleimainen pikku kylä Espanjan etelärannikolla n. 50 km Malagasta itään. Asukkaita n 800, kesällä enemmän. Rakenne on tiivis ja perinteiden mukainen, kirkon ympärile ryhmittyneitä valkoisiksi maalattuja taloja koristeellisine portteineen ja punatiilisine kattoineen. Rannalle on matkaa muutama sata metriä. Ympäröivien peltojen halki virtaa vuorilta johdettua kirkasta vettä, joka lopulta putoaa 50 m matkan komeana putouksena alas Välimereen. Läheisellä töyräällä seisoo tuhat vuotta vanha kivitorni osana rannikon puolustautumista merirosvoja vastaan.

Tänä päivänä Maro tunnetaan parhaiten kylän yläpuolella olevasta suurista tippukiviluolista. Kylän pojat löysivät ne 1950-luvun lopulla etsiessään lepakkojen asuinpaikkoja . Luolasto on valtava, Euroopan suurin lajissaan ja suurimpaan ”saliin” on rakennettu suuri katsomo vuosittaisen musiikkijuhlan tarpeisiin. Se on ollut asuttuna ammoisista ajoista lähtien ja uusia arkeologisia löytöjä tehdään edelleen tänäkin päivänä. Aivan äskettäin saatiin kalliomaalausten iäksi varmistettua 42000-45000 vuotta, siis lähes vanhimpia mistään löydettyjä. Tuolloin Pyreneiden niemimaa oli vielä paksun mannerjään peitossa, mutta ilmeisesti rannikolta löytyi sopivia asuinsijoja tuolloisille ihmisille, olivatpa sitten neanderilaisia tai nk. nykyihmisiä.

Alueen muista luolista on löydetty runsaasti merkkejä myös n 10000 vuotta sitten olleesta asutuksesta. Tuolloin ilmasto-olosuhteet olivat jo tyystin erilaiset, alue oli juuri kokenut nopean lämpenemisen, jään reuna vetäytyi pohjoiseen ja elinolosuhteet ilmeisesti paranivat ripeästi. Nykyihminen lisääntyi ja levittäytyi uusille seuduille. Maron alue oli ilmeisen sopivaa, paikallisen väestön lisäksi sinne tulivat foinikialaiset, roomalaiset, visigootit, muslimit, juutalaiset ja viimeksi kristityt. Nykyiset pohjoisesta Euroopasta aurinkoon tulevat turistit tai "muuttolinnut" ovat vain yksi vaihe pitkässä jatkumossa, joka osoittaa, että alue on oikein sopiva mukavaan elämään.

Maron nykyhistoria näyttää alkaneen silloin, kun Luis de Armengol-niminen markiisi rakensi kylään sokeritehtaan vuonna 1586. Osia siitä on vielä nytkin pystyssä. Samalla avattiin ensimmäinen tieyhteys vuorten yli Granadaan ja Sevillaan. Ei tuo tapahtuma tietenkään oikeasti aloittanut mitään uutta: hankkeen sijoittuminen Maroon kertoo vain, että alueella oli varmaankin maurien aikana harrastettu runsaasti sokeriruo'on viljelyä ja muuta elinkeinotoimintaa ja kyseinen markiisi oli ilmeisesti saanut alueen läänityksenä palkkioksi siitä, että oli onnistunut karkoittamaan tai tappamaan aluetta asuttaneet maurit ja juutalaiset. Sokerin tuotanto jatkui alueen tärkeänä elinkeinona vielä 1900-luvullakin. Tänä päivänä ei kuitenkaan näy merkkejä sokerituotannosta, vaikka ruokoa kasvaakin siellä täällä peltojen reunoilla. Sokeri on vaihtunut avogadoiksi, chirimoijiksi, appelsiineiksi, oliiveiksi ja ties vaikka miksi. Turismin merkityskin on suuri, luolasto on yksi Espanjan tärkeimmistä turistikohteista, johon vieraat tulevat käymään busseilla Malagasta, muualta Espanjasta ja muualta maailmasta.

Näin talvella Maro on melko hiljainen, yksi lähikauppa sulki juuri. Ei se kuitenkaan aivan kuollut ole, jouluna saatiin omat juhlatkin aikaan kulkueineen ja itämaan tietäjineen. Ja turisteja kävelee Nerjasta tänne tapakselle tai iltapäiväkahville kasvavin joukoin ilmojen lämmetessä. Tyypillinen talvisen iltapäivän tuokiokuva on kuitenkin joukko ikääntyneitä miehiä, jotka keppeineen istuskelevat pääkadun varrella ilmeisesti parantaen maailmaa, ja yhtä ikääntyneet naiset, jotka villatakeissaan kulkevat aurinkoista kadunreunaa edestakaisin varmaankin arvioiden elämän kulkua kylässä ja yleensäkin.

Vaikka asumisolosuhteet ovat Marossa lähes ihanteelliset ja turisteja ja ”muuttolintuja” varmaankin riittää tulevaisuudessakin, leijuu kylän yllä kuitenkin selvä uhkakuva: Väestö ikääntyy, nuoret muuttavat pois ja Espanjan taloudellinen ahdinko vaikeuttaa vielä jäljellä olevien elinkeinon harjoittajien mahdollisuuksia ylläpitää tarpeellisia toimintoja kylässä. Kylä on jo hallinnollisesti yhdistynyt läheiseen Nerjan kaupunkiin, mutta tarvitaanko vielä muutakin? Toivottavasti ei viiden tähden hotellia, jonka tulo tuhoaisi kylän idyllin.

Kylä voisi tarjota erinomaiset puitteet oikeaan ekomatkailuun: Pakettiin voisivat kuulua paitsi hienot ulkoiset puitteet rakentamattomine rantoineen, retkeilymahdollisuuksineen, korkeine vuorineen (viereiselle Cielon huipulle, 1509 m, satoi viime yönä lunta) ja terveellinen ja tuore lähiruoka, lähipelloilla kasvaa vaikka mitä. Kaiken voisi toteuttaa varsin pienellä hiilijalanjäljellä. Mallia voisi ottaa vaikkapa kylän liepeillä asustavilta lukuisilta ”elämäntapataiteilijalta”. He nukkuvat yönsä luolissa, saavat ruokansa joko kerjäämällä tai keräilemällä, hakevat juomavetensä paikallisesta lähteestä eivätkä muutoinkaan tarvitse juuri minkäänlaisia yhteiskunnan ”palveluja”.

Lentopalloa ja sosiaalista aktiviteettia

- Rantalentopallon kausi jatkuu yhä intensiivisempänä. Ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, että tämäkin joukko on vielä oppimiskykyinen, vaikka ikää onkin jo yleisesti ottaen aika lailla. Uutena piirteenä on tullut voittamisen pakkomielle, erävoiton eteen ollaan tekemässä yhä hurjempia akrobaattiliikkeitä, kuten juoksuaskelia ja jopa hyppyjä. Toiset jopa sukeltavat pallon perään vaikka onkin vaivihkaa sovittu, että se on tällä iällä liian vaarallista, voi mennä luita poikki.
- Moni "täkäläinen" on palannut talvilomilta kylmästä Suomesta. Vaikka Siperian kylmyys vaikuttaa täälläkin, on aurinko kuuma ja pelata voi t-paidassa. Aivan tätä etelärannikkoa lukuunottamatta koko Espanjassa kuuluu olevan kylmä talvi, monin paikoin lunta ja jäätä. Täällä sentään on liikuttu aamun viiden ja iltapäivän neljäntoista asteen välillä.
- Gadizissa on parhaillaan käynnissä vuotuinen festivaali, jonka keskeisenä osana on pilkkalaulukilpailu. Yhtyeissä saattaa olla parikymmentäkin laulajaa ja soittajaa, ja jokainen on omistautunut esitykselle todella intesiivisesti. Myös yhteismusisoinnin täsmällisyys 0n vaikuttavaa. Ei pienitäkään horjumista vaikkei kapellimestaria olekaan. On tainnut vaatia koko vuoden kovan harjoittelun, että pääsee tuolle tasolle!
- Myös kotimaista kuorolaulua on luvassa: viikon kuluttua vieraaksemme saapuu mieskuoro "Örisijät" jotka pitävät konsertin Cuevan ravintolassa. Olemme menossa joukolla kannustamaan. Huomenna on puolestaan yhteinen illallinen Ysstävänpäivän kunniaksi. Myös kielikoulu alkaa taas, joten kiirettä pitää. Eläkeläinen kun yleensä pystyy tekemään vain yhden asian päivässä, enempi saattaa johtaa jo sekaannuksiin.

Tulihan sel talvikin!

Tulihan se kylmä lopulta tännekin. Koko eilisen päivän oli Espanjan televisio täynnä uutisia eri puolilla Espanjaa vallitsevasta pakkasesta ja runsaistakin lumimääristä paikoissa, joissa lunta ei ole kuulunut vuosikausiin. Tietenkin liikenne oli sekaisin, mutta senkaltaista uutisointia joukkokolareista, kuin Suomesta tänään saimme kuulla, ei täällä ole ollut.
Täällä Nerjassa on tähän saakka ollut lämmintä, vielä alkuviikolla olisi ollut hyvä uimakeli, mutta viime yönä alkoi kova pohjoistuuli, joka toi jäätävän kyllmää ilmaa tänne rannikollekin. Piti oikein laittaa kunnolla päälle kun lähti koiran kanssa aamulenkille.

Sikäli tuli hyvä mieli kun kaivoi lämpökerrastoa ja villaista aluspaitaa että eipähän tullut noitakaan turhaan raahattua tänne etelään. Kylmää on vielä luvassa ainakin kahden päivän ajan, onneksi sää näyttää kuitenkin pysyvän aurinkoisena, mikä tietää sitä, että klo 11 ja 17 välillä on ihan lämmintä.

Mutta yöllä sitten...Viime yönä tuuli paukutti ovia ja ikkunaluukkuja. Täällä ei taloissa yleensä ole homeongelmia ja huomasimme syyn: talot ovat siinä määrin ”läpihengittäviä” että sisäilma pysyy kuivana. Liesituulettimen aukostakin tuuli niin että verhot heiluivat. Vaikka tuuli oli merelle päin, näkyi jo muutaman kilometrin päässä, kuinka suurten aaltojen harjalta lähti suuria vesisuihkuja ikään kuin hidastettuna tuulen mukana. Taitaa olla myrskyn merkki, vaikkei sellaisesta täällä ilmeisesti varoitellakaan.
Kylmästä henkäyksestä huolimatta kevät edistyy: mustaleppälintu suunnittelee pesän tekoa pation reunalla olevaan bougainvilleen. Toivottavasti tulee toisiin ajatuksiin, sillä kissat partioivat siinä ahkerasti. Uusia kukkivia kukkia näkyy maastossa ja ensimmäiset muuttolintuparvet ylittivät meidät alkuviikosta. Myös männynkulkuepistiäinen on tullut näkyvämmäksi, vaikkei varsinaisia matoketjuja vielä olekaan nähty. Tällä kovasti varoitellaan niisä: ovat kuulemma niin myrkyllisiä, että koira saattaa kuolla jos saa niiden ihokarvoja suuhunsa. Emme osanneet viime talvena niin kovasti varoa ja oli mukava seurata niiden vaellusta tien poikki. Parhaimmillaan jonot olivat 2-3 metrin mittaisia.

”Uudisasukkaita” on viime aikoina tullut kovasti lisää: ulkomaisia rekisterilaattoja on kaikkialla ja matkailuvaunuja on parkkeerattuna kaikkiin rauhallisiin paikkoihin. Monissa on mukana sekä koira että pikkulapsia. Taitavat olla enemmän elämäntapataiteilijoita kuin turisteja. Toisaalta taas täällä syystalven viettäneet elämäntapataiteilijat, esimerkiksi läheisessä luolassa asuneet, ovat häipyneet, ehkä ovat muuttaneet talvilomalle Kanarian saarille??
Liekö muuttajien mukana kulkeutunut tänne pohjoisen ”terveisiä”. Olemme poteneet flunssaa, mutta nyt homma alkaa olla voiton puolella. Hyvänä apuna ovat omat appelsiinit, jotka ovat nyt kypsyneet. Kirsti kysyi jo huolestuneena, ”voiko saada appelsiinimyrkytyksen?”. Täytynee kokeilla. Olemme yrittäneet pitää myös naapurit tyytyväisenä kantamalla niitä sinne muovikassilla.