BIOLOGISPOLIITTINEN KANNANOTTO

”It is the biology, stupid!”

Aikanaan yllä olevan tapainen neuvo johti loistavaan poliittiseen vaalivoittoon (”It is the economy, stupid!”). Vanhempi valtiomies siinä neuvoi nuorempaansa. Ihmisten aineellinen hyvinvointi  oli ensi sijalla suosion saavuttamiseksi ja sitä tietä asemaan, mistä käsin heidän asioihinsa voitiin vaikuttaa.

On monia muitakin käypiä työkaluja päästä vaikuttamaan ihmisten asioihin. Vanhastaan yksinkertainen suora väkivalta ja myöhemmin paremmin organisoituneet sodat saattoivat johtaa nopeisiin voittoihin ja ainakin lyhytaikaisiin poliittisiin valta-asemiin.

Myös aatteita käyttäen päästään samantapaisiin tuloksiin. Uskonnot ja niitä hyväkseen käyttävät kirkolliset organisaatiot ovat tästä hyvä esimerkki. Voidakseen säilyttää ja ylläpitää aatteiden käyttöön  perustuvaa valtaa, on useimmiten ollut tärkeää säilyttää aatteen ”puhtaus”.Siksi sensuurit ja toisin ajattelevien vainot.

Demokratiassa ajatellaan, että jos kaikki osallistuvat päätösten tekoon, asiat kehittyvät aina vain parempaan suuntaan ja  voidaan välttää ne ongelmat, joita muihin menetelmiin liittyy. Demokkraattisten päätösten toteuttaminen edellyttää kuitenkin, että valintaa tekevät ihmiset saavat oikeaa ja luotettavaa tietoa.. Ja tässä on demokratian heikkous. Kun ei enää olekaan ylempää auktoriteettia, joka sanoo kuinka asiat oikein ovat, päästään muokkaamaan ihmisten näkemyksiä, mieltymyksiä ja viime kädessä poliittisia valintoja.

Mutta ei tämä vaikuttaminen ole pelkästään nykyaikaisen demokratian ongelma. Niin kauas kuin historian kirjat kantavat, on tietoa käytetty valikoiden ja muokaten oman valta-aseman vahvistamiseen. Nyt on vain käynyt niin, että on kehittynyt uusia välineitä, jotka vaikuttavat varsin tehokkailta. Niillä saadaan aikaan helposti kaikenlaista aina Brexitistä Yhdysvaltain presidentiksi tai Katalonian kapinasta maahanmuuttajiin kohdistuvaan epäluuloon ja vihaan. Harari on kirjassaan  muotoillut totuuden niin, että sitä on kolmea lajia: Ensiksi totuus, jonka olemassaolosta meillä on kiistatonta näyttöä, vaikkapa niin että kaksi ynnä kaksi on neljä. Toinen totuus on sellainen, jonka uskomme ja tunemme totuudeksi vaikkei siitä kenties kiistatonta näyttöä olisikaan. Kolmas totuuden muoto on sellainen, josta on vain ihmisten välillä sovittu. Euro on euro ja sillä siisti.

Nykyisin lähes kaikki pääsevät osallistumaan yleisiä asioita koskevaan keskusteluun ja vaikuttamaan valintoihin ja demokratiaa pidetään vaalimisen arvoisena. Miksi sitten asiat eivät näytä menevän oikeaan suuntaan?

Uskon, että kyse on biologiasta. Usko ihmisen kaikinpuoliseen paremmuuteen muuhun luomakuntaa verrattuna on vähitellen rapautumassa. Olemme osa luomakuntaa paitsi koska jaamme yhteisen planeetan, jaamme myös yhteisen evoluutiopolun, jota kulkiessamme meihin on  liittynyt ominaisuuksia, jotka jaamme myös muiden eläinten kanssa. Ne ovat liimaantuneet meihin samalla kun elimistömme on rakentunut. Siksi minkä tahansa nykyisin elävän eläimen kanssa meillä on ainakin 90 prosenttia yhteisiä geenejä. Keskushermostomme, liikuntajärjestelmämme, ravinnon hyötykäytön ja vaikkapa tunne-elämäämme ohjaavan kemiallisen verkoston rakenne ja toiminta ovat hyvin samankaltaisia. Ne ovat säilyneet mukana, koska ne ovat olleet hyödyksi. Olemme evoluution ohjaaman biologiamme käyttövölineitä.

Evoluutio on myös määritellyt tapamme kommunikoida lajitovereidemme kansssa. Vaihdamme ajatuksia sanojen avulla siinä missä koirat hajujen. Jos ympäristössämme tapahtuu merkittäviä muutoksia biologinen sopeutuminen ei käy aivan käden käänteessä.  Tällainen muutos on epäilemättä ollut ihmisen kognitiivisen kyvyn paraneminen ja laajeneminen. Sen tuloon tarvittiin miljoonien vuosien ajan jatkunut ”kokeilu ja kehitystyö” erilaisten kädellisten alalajien ilmaantuessa  ja sitten hävitessä. Erityispiireeseemme olemme sopeutuneet muokkaamalla ympäristöämme niin, että siinä pystyy pysymään hengissä valtava määrä yksilöitä. Nyt olemme vaiheessa,  missä pitäisi sopeutua siihen, että meitä on näin paljon, ja pystymme kommunikoimaan hyvin suuren ihmismäärän kanssa ja meillä on erilaisia mielipiteitä asioista jotka vaikuttavat elämäämme yksilöinä muttei ehkä lajina.

Tällaista mahdollisuutta varten ei biologinen toimintapohjamme ole kuitenkaan ennättänyt pysyä vauhdissa mukana. Edelleen vihaamme, kadehdimme, himoitsemme valtaa ja vaurautta, valehtelemme ja tarvittaessa vaikka tapamme lajitovereitamme. Mutta myös rakastamme, tunnemme myötätuntoa, innostumme muiden ajatuksista, tunnemme tarvetta tehdä ”oikein”, mitä se sitten lieneekään.

Menestyneet uskonnot ovat perustuneet aatteisiin ja ”opinkappaleisiin” jotka mahdollisimman hyvin heijastavat todellisen biologisen minämme tarpeita. Ei saa tappaa eikä varastaa, pitää olla armelias paitsi jos joku vastustaa oman aatteemme opinkappaleita. Menestyksestään huolimatta ne eivät kuitenkaan ole onnistuneet poistamaan ”pahan valtaa”. Se on ollut aina ihmisessä läsnä ja on edelleenkin.

Tälle päivälle tarvittaisiin uudenlainen malli, jossa ihmisten paljous ja osallistuminen yhteisten näkemysten kehittämiseen ja kehittymiseen näyttelisivät omaa rooliaan ihanteellisen elämänmuodon synnyttämisessä.

Vahinko vain, ettei näistä edellisistäkään malleista ole mitään näyttöä siitä, että ne olisivat meille lajina hyödyksi. Päinvastoin näyttää siltä, että vaikkapa muurahaisten yhteiskuntajärjestelmä takaa niille paljon paremmat lähtökohdat lajin säilymiseen kuin omamme. ”It is the biology, stupid!”

Budhan keskeinen ajatus oli, että ihmisen kannattaa tavoitella onnellisuutta ja tuohon tilaan voi päästä vain, jos osaa luopua haluamasta lisää ja parempaa. Niin hyvältä kuin asia tuntuukin ja niin paljon sillä onkin kannatusta, epäilen ettei se sittenkään voi laajemmalti toteutua. Lisän ja paremmabn tavoittelu kun on suoraa jatkoa sille, että miljardeja vuosia sitten alustaansa keskittynyt alkusolu onnistui kasvattamaan ulokkeen kohti parempaa ravintoa. Ja sai siitä lisää välineitä kasvattaa uusia ulokkeita samaan suuntaan.

marraskuun hämäriä mietteitä

Onko meistä ilmastonmuutokseen?

Evolouutio toteutuu yleensä pieninä kemiallisina muutoksina elävän organismin perimään. Ympäröivät olosuhteet määräävät sitten soveltuuko uusi muunnos paremmin vain  huonommin kuin aikaisemmat muodot jatkamaan elämää.

Monilla organismeilla on tätä varten  tehokkaan tuntuinen lisääntymisstrategia. Ne tuottavat kerralla valtavan määrän jälkeläisehdokkaita joiden joukossa on samanlaisia tai hieman erilaisia kuin valtamuoto. Näin sopeutuma muuttuviin olosuhteisiin voi löytyä nopeastikin ja laji pystyy  säilymään voimakkaissakin muutoksissa joita on tapahtunut esimerkiksi ympäristön lämpötilan, säteilytason tai esimerkiksi saatavilla olevissa ravintoresursseissa.

Joillakin toisilla lajeilla, esimerkiksi nisäkkäillä, on toisenlainen tapa säilyttää elinkelposiuutensa lajina. Jäleläisiä syntyy harvoin, mutta niiden perimäsjtä pidetään tiukasti kiinni. Kun kerran on saatu aikaan sukukypsyyteen saakka sinnitellyt yksilö, sen perimän täytyy olla hyvä ja se kannattaa säilyttää mahdollisimman hyvin. Niinpä geenin toistuminen solun jakautumisen yhteydessä kontrolloidaan tarkoin ja mahdolliset poikkeavuudet eliminoidaan. Näin valintaprosessi jää paljolti sukukypsien yksilöiden kilpailutuksen ja syntyneiden yhteisöjen kilpailun varaan.

Ihmisen kohdalla valintaprosessi on aivan lyhyttä ajanjaksoa lukuunottamatta perustunut lähinnä perheyhteisöjen kykyyn hankkia ravintoa jälkeläisilleen. Nykykihmisen kohdalla tämäkään ei enää toimi, ja voitaneen hyvin perustein sanoa, että hänellä ei ole juuri minkäänlaisia valintapaineita, jotka vaikuttaisivat ihmisen ominaisuuksiin biologisena lajina.

Ainakin teoreettisesti biologisen valintapaineen tilalle on tullut sosiaalinen valintapaine, sosiaalinen evoluutio. Sen vastuulla on eri ihmisryhmien, kansojen tai koko ihmiskunnan kyky sopeutua ja säilyttää elinkelpoisuutensa muuttuvissa olosuhteissa.

Ilmastonmuutos, melko radikaalikin, on varsin todennäköinen ja ainakin nykytiedon valossa tulee aiheuttamaan vakavia tuhoja ja elinolosuhteiden  vaikeutumista ja jo melko läheisessä tulelevaisuudessa. On myös varmaa, että kulutamme ympäristöämme yli sen sietokyvyn. Teknologia ei ehkä pystykään vastaamaan edessä oleviin haasteisiin, ei ainakaan ilman koko ihmiskunnan yhteistä kykyä ja halua toimia uudella, ympäristön säilymisen mahdollistavalla tavalla. Sosiaalinen evoluutio ja siihen kohdistuva valintapaine ovat vaikean haasteen edessä.

Poliitikot ovat vaikean tehtävän edessä: yrittääkö etsiä ratkaisuja joilla on vaikutusta ja voiko sellaista edes saavuttaa nykymuotoisen demokraattisen hallintomallin avulla. Vai antaako sitten vain kaiken mennä eteenpäin ja katsoa miten käy. "Kait ainakin kaikkein vahvimmat ja parhain resurssein varustetut ihmiset tulevat selviämään?"

Tilanne on todella hankala, päätökset olisi pakko tehdä myös tulevien sukupolvien puolesta.
Ellemme löydä ratkaisuja, on edessä toinen tie: Asia jää biologisen evoluution hoidettavaksi. Ihmiskunta pienenee radikaalisti ja lopulta löytyy yhdistelmä, jossa yksilöiden määrä, heidän tarpeensa ja olemassa olevat resurssit ovat tasapainossa. Mutta onko kyseessä edelleen homo sapiens sapiens vai joku muu meitä muistuttava olento?

marraskuun tapahtumia

Maro, Espanja 15.11 2018

Tänne tulon jälkeen säät olivat aika vaihtelevat, aluksi oli hyvinkin lämmintä, sitten tuli kylmä ja sateinen jakso. Jopa niin, että takassa poltettiin puita vaikka tuo ylellisyys oikeastaan kuuluisi tammi- helmikuun aikaan. Tuntui kuitenkin mukavalta, kun takka huokui lämpöä ja tunne siitä, ettei tarvitse tehdä mitään erityistä vaan ainoastaan nauttia olosta, voimistui. Nyt on taas viikon ajan ollut varsin leppoisaa, ja meressäkin on uskaltanut käydä ainakin pelin jälkeen.

Vierailukauden alkoi Hilppa, nuorin lapsenlapsistamme, joka kaverinsa kanssa ilahdutti meitä yhden päivän ajan.Tulivat Fuengirolasta (Hilppa on siellä kouluttautumassa urheiluhierojaksi) junalla ja bussilla ja ehtivät tänne jo ennen puolta päivää. Käytiin syömässä ja katselemassa vähän nähtävyyksiä. Reippaita nuoria. Hilppa on jo hankkinut itselleen työpaikankin, jota hoitaa opiskelun lomassa. Ja on ilmeisen tyytyväinen niin elinolosuhteisiinsa kuin ympäristöönsäkin.

Vanhat ystävämme Leinoset olivat viikon ja aika kului etupäässä menneitä muistellen. Sitten tulivat Jouni ja Sikke, jotka tietenkin kävivät myös tytärtään Hilppaa katsomassa ja kokeilemassa hänen hierontataitojaan. Viikon kuluttua on Visa-Matti tulossa, joten ohjelmaa on riittänyt ja riittää edelleenkin. Aleksi, kolmas ikäjärjestyksessä lastenlapsiemme pienessä joukossa, ilmoitti tulostaan joulun aikoihin.

Päivittäiset rutiinimme poikkeavat jonkinverran aikaisemmista. Ei olla enää tehty pitkiä lenkkejä vuoristoon vaan ne ovat rajoittuneet rannalle tai lähimetsään. Tuoggas-koira ei ole oikein urheilullisessa vedossa, vaan osoittaa aika ajoin haluttomuutta tehdä muuta kuin maata mukavassa asennossa pehmeällä alustalla. Se vetoaa ikävuosiinsa, joita on kertynyt jo kuusitoista, ”ihmisen vuosiksi muunnettuna” siis jo yli sata. Eikä sen kanssa viitsi niin kovasti kinastellakaan, varsinkin kun se ei oikein kuule ja ei aina ehkä oikein ymmärräkään. Sitä se ikä teettää.

Naapuriin sensijaan on tullut nuori koira, joka keväällä oli suloinen pieni pentu, nyt sellainen ihmisen kokoinen hurjimus, jota kaikki pelkäävät. Paitsi me. Se muistaa selvästi meidät pentuajoista ja on ylintä ystävää kun kuljemme ohi, sensijaan muut ihmiset luikkivat mielellään karkuun.

Meillä on ollut myös toinen koiraprojekti. Iltalenkkimme vie meidät tavallisesti alas Maron rotkoon, rotkon yli vanhaa siltaa pitkin, ja sieltä ylös takaisin ”ihmisten ilmoille”. Reitin varrella on useita avocadon kasvatukseen erikoistuneita tiloja ja niissä on yleensä ärhäkät vahtikoirat pitämässä tunkeilijat poissa. Erään aidan takana vartioi kiltin näköinen bokseri joka liikkuu melko huonosti toisen takajalan ollessa ”poissa pelistä”. Liekö jäänyt joskus auton alle? Jossain tilanteessa tulimme antaneeksi sille portin raosta koiran puruluun. Se oli ylen kiitollinen ja sai meidät pian koukkuun. Tuli tavaksi antaa sille ”lahjus” kun kuljimme ohi. Sitten vartioon liittyi toinen koira. Nuori uros, puolta isompi kuin bokseri, hyvin arka mutta myös hyvin pelottavan oloinen. Se oli kuitenkin utelias siitä, mitä oikein bokserille annoimme. Liian lähelle se ei kuitenkaan päässyt, yrittäessään päästä apajalle bokseri antoi sille kyytiä. Teimme oikein suunnitelmallisen yrityksen päästä antamaan myös tuolle isolle koiralle lahjuksen. Molemmilla meistä oli lahjus mukana, ja kun bokseri oli saanut omansa ojensimme toista lahjusta ison koiran suuntaan. Tätä ei bokseri kuitenkaan sallinut vaan ajoi kaksi kertaa suuremman koiran pakosalle puskien taakse.

Viime aikoina on paljon kirjoitettu siitä, kuinka eläinten hermoston rakenne ja toiminta ovat lähellä ihmisen hermoston rakennetta ja toimintaa. Eiköhän tuokin koirien käytös ole löydettävissä ihmisen käyttäytymismallien ”työkalupakista”.

Helmikuu - kevät vai talvi?

Helmikuu alkoi täällä melko mukavan sään merkeissä. Lämmin iltapäivä sopi hyvin retkeeme. Olimme isolla joukolla Canilla de Albaidassa, osa teki polkuretken (askelmittarin mukaan reitillä oli portaita 38 kerroksen verran), osa kävi tutustumassa viininvalmistuksen saloihin ja osa nautti lämpimästä auringosta Finca Cortijillon pihalla. Sauna oli lämpimänä ja retken kohokohta oli emännän itse valmistama herkullinen lounas. Koska ruokasaliin mathui vain parisen kymmentä henkeä, joutui osa aterioimaan kuistilla nauttien samalla hienosta merinäköalasta ja hyvästä seurasta. Koiriakin oli mukana useita ja talon ”isäntäkoira” Topi piti seuraa vieraille koirille.

Luonnossa alkaa jo näkyä kevään merkkejä. Mustarastaat ovat aloittaneet konsertoimisen ilta- ja aamuhämärässä, sitruunahempot kitisevät männyissä, tiklit ja varpuset pitävät kovaa ääntä illan suussa isoissa puissa. Ilmeisesti niillä on päivän kulusta paljon kerrottavaa toisilleen. Varpuset ja mustaleppälinnut käyvät aamulla tarkastamassa, olisiko pihalle jäänyt jotain suuhun pantavaa. Kalenterin mukaan ollaan kuitenkin vasta lähestymässä vuoden kylmintä aikaa (tätä kirjoittaessa on 1.2). Sääennustukset povaavatkin, että ensi viikon puolella tähänastiset lähes parinkymmenen asteen iltapäivälämpötilat vaihtuvat tuulisiin ja ehkä sateisiin viikkoihin kymmenen asteen päivälämpötiloineen. Mutta aurinko on päivä päivältä korkeammalla ja kuumempi. Se kyllä painaa talven kylmät pois. Ehkä helmikuun viimeisellä viikolla jo muutkin kuin brittituristit uskaltautuvat kesävaatteisiin. Brittituristin tuntee siitä, että vaikka olisi kuinka kylmä, ollaan polvihousuissa ja usein vielä T-paidassa. Espanjalaiset taas tunnuistaa siitä, että vaikka olisi kaksikymmentä astetta, tarvitaan karvakaulusanorakki tai toppatakki. Me pohjoismaalaiset olemme ehkä siinä välissä.

Yksi ikävämpi kevään merkki ovat männyn kulkuepistiäiset, joista olen monena vuonna aikaisemminkin huolta kantanut. Ne imevät männyn elinnesteet niin että neulaset kuivuvat ja putoavat maahan. Ihmeesti puut saattavat kuitenkin selvitä ja kasvattaa uudet neulaset. Silloin niistä tulee entistä komeampia. Pistiäisten elinkierto on sellainen, että perhoset munivat mäntyihin ja munista kehittyy toukkia, jotka kutovat seitistä pesän. Yhdessä pesässä saattaa olla satoja toukkia ja kun ne kasvavat pesä alkaa pullottaa. Pesästä ne tekevät ruoanhankintamatkoja läheisiin oksastoihin. Kun H-hetki on saavutettu, ne pudottautuvat yhtenä myttynä alas maahan, järjestäytyvät pitkiksi karavaaneiksi (5 m ei ole tavatonta) ja vaeltavat nenä edellä kulkevan takaruumiissa kiinni metsän pohjassa kunnes kulkuetta johtava toukka tai hänen läheiset apulaisensa ovat mielestään löytäneet sopivan maan johon koko porukka kaivautuu. Maassa ne koteloituvat ja aloittavat uuden kierroksen puolen vuoden kuluttua.

Toukkien tarkkailu herättää joitakin mielenkiintoisia ajatuksia: Niillä ei ole näkö-tai kuuloaistia vaan ne kommunikoivat keskenään kemialllisten signaalien, eli hajujen avulla. Itse asiassa tällainen kommunikaatio on yleistä hyönteisten maailmassa mutta varmaan muukin elollinen luonto käyttää tätä hyväkseen. Emme ymmärrä kuinka tarkkaa tuo viestintä on, mutta ainakin muurahaisilla se tiedetään olevan yhteisöä ylläpitävä voima. Kun kulkuepistiäiset päättävät pudottautua maahan, kuka antaa lähtökäskyn? Annetaanko sellainen vaikka kaikki eivät oliskaan ehtineet vielä takaisin pesälle ruoanhakuretkeltään? Vai riittäisikö 90 prosentin valmius? Miten johtaja valitaan?? Tunteeko johtaja ylpeuyttä vai velvollisuuden painetta tultuaan valituksi. Mitä joukko tekee jos joku jää matkan varrella joukosta jälkeen (niinkuin näyttää usein käyvän)?

Taas kerran joudun mielessäni tuskailemaan kuinka vähän me tästä maailmasta ymmärretäänkään. Ihmisen käyttämä puhuttu ja kirjoitettu viestintä kaikkine meidän mielestämme hyvine ominaisuuksineen on vain pieni osa luonnossa käytetyistä kommunikaatiotavoista. Onko se täsmällisempi ja parempi kuin joku muu, vaikkapa lintujen laulu. Itsellemme sanallinen viestintä on tietenkin paras mahdollinen, koska muuta emme osaa. Mutta jääkö meiltä jotain tärkeää huomaamatta?

Miksi rokotukset eivät kelpaa kaikille? "varablogi"

12.1.2018

Luin Helsingin Sanomien uutisointia äskettäin EU:n tartuntatautiviraston julkaisemista luvuista jotka koskivat rokotusten kattavuutta eri Euroopan maissa. Monissa maissa yhä suurempi osa väestöstä jättää terveydenhuollon tarjoamat rokotukset ottamatta ja väistämätön seuraus on, että jo lähes unohduksiin painuneet taudit, kuten tuhkarokko, ovat taas alkaneet esiintyä epidemioina eri puolilla Eurooppaa. Se on murheellista paitsi yleisen kansanterveyden kannalta, myös minulle henkilökohtaisesti; melko suuren osan ammatillisesta urastani olen käyttänyt rokotteiden ja niiden tarkoituksenmukaisen käytön kehittämiseen.

Rokotteet aiheuttavat saajassaan immuunipuolustuksen, joka estää joko tartunnan syntymisen tai sen kehittymisen taudiksi. Immuniteetti voi olla luonteeltaan pysyvä tai sitten se heikkenee vähitellen, jolloin tarvitaan uusintarokotuksia. Jotkut taudinaiheuttajat ovat hyvin muuntelevia ja onnistuvat siten väistämään immuunipuolustuksen kärjen. Tällaisia taudinaiheuttajia vastaan täytyy uusintarokotuksissa käyttää vastaavasti muunneltuja rokotteita. Parhaan suojan antavat sellaiset rokotteet, joissa voidaan käyttää elävää, mutta heikennettyä taudinaiheuttajaa. Se lisääntyy elimistössä aiheuttamatta sairautta, mutta saa aikaan voimakkaan ja pitkäkestoisen immuniteetin.

Joissakin rokotteissa käytetään inaktivoituja mikrobeja, joiden lisääntymiskyky on poistettu. Ne saavat aikaan immuniteetin, joka suojaa lyhyemmän aikaa.

Kun toimin nuorena sijaislääkärinä Kajaanin kaupunginsairaalassa, oli vanhempana kolleegana Ben Rehell, joka oli toiminut lääkärinä Afrikan köyhimmissä osissa 1950-luvun alussa. Hän kertoi minulle rokotusten ihmeestä: parissa vuodessa niin kurkkumätä kuin jäykkäkouristuskin näyttivät häviävän, eikä sitä oikein osattu uskoa todeksikaan sen enempää väestön kuin lääkäreidenkään keskuudessa. Rokotuksilla on dramaattinen vaikutus erityisesti silloin, kun tautien esiintyvyys on korkea.

Suomessa rokotuksiin on aina suhtauduttu myönteisesti. Siihen saattaa vaikuttaa esimerkiksi isorokko-rokotusten pitkä varjo: Suomi oli yksi ensimmäisistä Euroopan maista, joissa alettiin antaa rokotuksia. Isorokkotookotukset alkoivat jo 1800-luvun ensimmäisinä vuosina, ja tulokset olivat kaiken kansan nähtävissä. Myös 1940-ja 1950-luvuilla poliorokotteen käyttöönotto oli kansanterveydellinen suursaavutus. Hyvän rokotuskattavuuden ansiosta Suomessa voitiin käyttää

toisenlaista rokotetta kuin useimmissa muissa maissa, ja niin vältyttiin (onneksi harvinaisilta) rokotteen haittavaikutuksilta. Valitettavasti epidemian seurauksena Auroran sairaalaan jäi satoja hengityskoneeseen sidottuja halvaantuneita vuosiksi eteenpäin. He olivat saaneet tartunnan ennen rokotteiden käyttöön tuloa.

Suomalainen rokotuspolitiikka on ollut paljon muutakin kuin rokotteiden valitsemista, ostamista, ja jakamista väestölle. Suomalainen rokote- ja rokotustutkimus on ollut kansainvälisesti huipputasoa. Merkittävä suursaavutus oli MPR-rokotteen tutkimus ja käyttöön otto. Pitkäjänteistä tutkimustyötä, jossa selvitettiin parhaitten rokotekandidaattien ominaisuudet, hyödyt ja haitat, tehtiin tiimissä jonka vetäjänä oli suurimman osan aikaa Heikki Peltola. Projektin ansiosta Suomessa oli 1990-luvun alkuvuosina tilanne, jossa maassa ei syntynyt yhtään tuhkarokko- vihurirokko-tai sikotautitartuntaa. Rokotuksilla aikaansaatu yhtenäinen immuunipuolustusmuuri esti täydellisesti ulkomailta tuotujen tartuntojen leviämisen.

Onnistuneen rokotuspolitiikan takana olivat paitsi ansioituneet tutkijat, myös loistavasti toiminut neuvolajärjestelmä, joka tuki ja kannusti väestöä olemaan mukana ”taistelussa tartuntatauteja vastaan”. Terveyssisaret ja koululterveydenhoitajat informoivat ja kannustivat rokottamisen puolesta ja loivat hyvää yhteishenkeä.

Ei voida myöskään aliarvioida lääketeollisuuden panosta: niiden puolelta rokotteiden kehittäminen saattoi vaatia kymmenien vuosien työn ja satojen miljoonien panostuksen ja siksi tiivistä yhteistyötä alan parhaiden tutkijoiden kanssa. Kehitystyön epäonnistuminen saattoi tulla todella kalliiksi.

Miksi sitten rokotuksia vastustetaan? Mukana lienee monta eri tekijää. Kun rokotus yleensä annetaan lapselle, eikä pistäminen ole täysin kivutonta. Ehkä jotkut äidit tuntevat pistoksen kivun omassa ruumiissaan. Pelon teeman ympärille voi helposti luoda itseään vahvistavan sosiaalisen kierteen, samalla tavoin tuntevia on muitakin!

Myös tutkijat voivat katsoa peiliin. Hyvä esimerkki tästä on englantilainen tutkija, joka aikanaan onnistui julkaisemaan useita tutkimuksia tuhkarokkorokotteen muka aiheuttamista haittavaikutuksista. Myöhemmin monet laajat, kansainvälisten huippututkijoiden ryhmät ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että vedetyt johtopäätökset olivat virheellisiä. Mutta tätä on tutkijan tietenkin vaikea myöntää, ja niinpä tämäkin tutkija käynnisti oikean ristiretken tuhkarokkorokotusta vastaan. Se toikin hänelle paljon kuuluisuutta (hyvää ja huonoa) ja kampanjan jäljet näkyvät tänäkin päivänä. Suomessakin toimii nettisivusto, joka ilmoituksensa mukaan jakaa puolueetonta tietoa rokotuksista ja rokotetutkimuksesta, mutta tuo julkisuuteen vain omaa rokotusvastaisuuttaan ruokkivia otsikoita tai havaintoja. Rokotusvastaisuudesta on tullut lähes aate.

”On hyviä ihmisiä, jotka tekevät hyviä töitä, ja pahoja ihmisiä, jotka tekevät pahoja töitä. Tarvitaan aate, niin hyvätkin ihmiset tekevät pahoja töitä”

Rokotuksiin ja rokottamiseen saattaa liittyä haittavaikutuksia, vakaviakin. Ne pyritään kuitenkin tunnistamaan ja eliminoimaan rokotteen kehitystyön yhteydessä. Joskus kuitenkaan perusteellinenkaan tutkimus ei paljasta kaikkea.

Esimerkiksi kelpaa vaikkapa Suomessa ja muutamassa muussa maassa influenssarokotukseen liittynyt lasten narkolepsia. Kyseessä oli aikaisemmin tuntematon sivuvaikutus, jonka syntymekanismia ei vieläkään ymmärretä. Kun rokotetta annetaan jopa miljoonille ihmisille, on tietenkin aina mahdollista, että syntyy yhdistelmä, jota koskaan aikaisemmin ei ole ollut olemassa. Jotta tältä vältyttäisiin, käyvät rokotteet ennen käyttöön ottoa hyvin pitkät ja vaativat kokeet, joita valvovat kansainväliset viranomaiset. Joskus joudutaan tietenkin myös punnitsemaan vastakkain rokotuksen hyöty ja mahdollinen haitta. Näin erityisesti kun kyseessä on uusi ja uhkaava tartuntatauti.

Rokotteeet, jotka on hyväksytty kansalliseen rokotusohjelmaan, ovat läpikäyneet erittäin pitkät ja perusteelliset esitutkimukset, ja niiden hyöty on arvioitu riittäväksi kansallisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden toimesta. Toimiakseen kunnolla, rokotuskattavuus pitää olla riittävä, niin ettei epidemioita voi syntyä. Nyt ilmi tulleet tuhkarokkoepidemiat, vaikka ovat vielä varsin pieniä, ennakoivat että tilanne on menossa huonompaan suuntaan. Ruotsissa rokotuskattavuus nousi kertaheitolla, kun muutamia nuoria menehtyi linja-automatkalla bussissa levineden tartuntojen vuoksi. Kreikassa (lyhytaikaisen) heräämisen sai aikaan synnynnäisten vihurirokkotapausten ilmaantumine täysin odottamatta. Syntyi satoja vaikeasti vammautuneita lapsia. Rokottaminen oli laiminlyöty.

Mihin sitten olemme menossa?? Mielestäni on mahdotonta ajatella, että yleisistä rokotuksista ja yhteiskunnan ohjaavasta vaikutuksesta luovuttaisiin. Mutta tarvitaan myös yhteistyötä teollisuuden kanssa. Riittävien resurssien rahoittaminen valtioiden budjeteista ei ole realistista, se kävi ilmi myös Suomessa 1970-luvulla.

Yhteiskunnalla on vastuunsa mutta myös keinonsa. Jo 1970-luvulla eräissä USA:n osavaltioissa oli voimassa sääntö, jonka mukaan verovaroin rahoitettuihin kouluihin ja opistoihin ei ollut pääsyä ilman voimassa olevaa rokotuksen tuomaa immuniteettia. Myös rajoituksia pääsystä kunnallisiin päivähoito- ym palveluihin olisi helposti perusteltavissa, mikäli epidemiologinen tilanne alkaisi näyttää hälyyttävältä. Samoin rajoituksia eräisiin ammatteihin voisi harkita. Uskon, että suomalainen väestö on riittävän hyvin koulutettu ja perillä asioista, että tilanne ei meillä pääse karkaamaan käsistä. Ei edes nykyisten bottien (valeuutisten levittämistapa) aikakaudella. Mutta jos tilanne pahenee kovasti esimerkiksi muualla Euroopassa, on Suomenkin poliitikoilla edessään hankalia päätöksiä. Rajoittavia määräyksiä on vaikeaa antaa ja saattaa voimaan nykyisen kaltaisen poliittisen ilmapiirin ja käytänteiden voimassa ollessa.

Tammiblogi2018

(Tämä on jo toinen tekele tammikuun blogiksi, mutta ensimmäinen versio oli ”julkaisutoimittajan” mielestä liian tieteellinen ja ammatillinen. Innostuin kirjoittamaan rokotusvastaisuudesta. Jos jotakuta asia kuitenkin kiinnostaa, sekin löytyy kuitenkin blogitekstien joukosta tammikuulta 2018)

Onneksi aina jotain tapahtuu, ettei kaikki muutu rutiiniksi:

Vesilasku tipahti postilaaatikkoon ja oli kymmenen kertaa suurempi kuin tavallisesti. Oli perjantai-ilta ja yhdessä saatoimme todeta, että vesimittari pyörii vaikka kaikki hanat ovat kiinni. Siis jossain on vuoto. Sen täytyy olla varsin mittava, ainakin 1,5 m3 vuorokaudessa. Mihin tuollainen vesimäärä tällaisessa huushollissa voi mahtua?? Puutarhassa ei löytynyt merkkejä kosteudesta, siis arvelimme, että vuoto on talon alla.

Maanantaina vesilaitokselta tyly tuomio: ”ongelma on teidän, ei meidän”. Seuraavaksi soitto putkimiehellemme Manuelille, joka on aikaisemmin huoltanut vedenlämmitintä ja vaihtanut hanoja. Hän tuli sovitusti, kaikki paikat katsottiin ja johtopäätös oli sama: vuoto lienee talon alla ja sen korjaaminen edellyttäisi seinän puhkomista ja pääsyä talon alle. Kun kysyin, pystyisikö hän homman tekemään, vastaus oli, että ilman muuta, mutta kysyi, minkälainen kotivakuutus meillä on. Hän evästi mihin täytyy soittaa ja minkälainen vahinkoraportti kannattaa tehdä (”vain yksi vuoto!!”). Hän kertoi myös, ettei ole kyseisen vakuutusyhtiön ”listoilla”, joten hän ei voi hommaa hoitaa. Soitto onnistui pitkän (40 min) odottelun jälkeen, ja vakuutusyhtiö ilmoitti, että he hoitavat asian, ja putkimiehet tulevat seuraavana päivänä. Kun kiitin Manuelia hänen avustaan ja tarjosin paperirahaa korvaukseksi matkasta ja käytetystä tunnista hän kieltäytyi ehdottomasti. Olin hämmentynyt, mutta taivutteluyrityksistä ei ollut apua. (Hieman vastaava tapahtuma Suomessa oli maksanut minulle satoja euroja!).

No, kohtalaisen viiveen jälkeen putkimies Antonio apulaisineen tuli ja sokkelin seinään puhkaistiin miehen mentävä reikä. Aikaa kului n 5 minuuttia, työkaluna moukarivasara. Talon alustan tarkastuksen tulos oli, ettei vuoto ole talon alla! Antonio sopi toisen firman kanssa etsintäkäynnistä seuraavan viikon alussa. Tämä ryhmä tuli lähes sovittuna aikana, otti käyttöön laitteita, jotka toivat mieleen tieteiselokuvat ja kun sitten aika kuljettiin pitkin puutarhaa, laite alkoi vinkua ja piipittää paljastaen todennäköisen vuotokohdan. Kun vielä kaikki neljä putkimiestä olivat painaneet korvansa epäiltyyn kohtaan laatoituksessa,ja minä kuunnellut samaa kohtaa stetoskoopilla (en kuullut mitään), diagnoosi oli valmis, paikka kaivettiin auki ja siitähän se mätä putkenpätkä löytyi. Putki vaihdettiin parempaan ja lopulta, viikon jälkeen taloon taas saatiin vettä normaalisti. Jäi vielä kuitenkin sellainen epäily, että lähes 40 vuotta vanha vesiputki täytyy vaihtaa kokonaan. Se ei kuitenkaan kuulu vakuutuksen korvattavaksi. Ennakkoarviota odotellaan.

Toinen mieltä kiihottanut asia liittyy nk valeuutisiin. Valeuutisia on tietenkin aina ollut, osa on jäänyt totuutena olemaan (esimerkkinä vaikkapa Dracula), mutta osa on häipynyt vähitellen oikean totuuden korvaamana historian hämärään. Nyt kuvioon on kuitenkin ilmaantunut uusia tekijöitä. Uutisten levittäminen on tavattoman helppoa ilman että kukaan kyseenalaistaa uutisen todenperäisyyttä. Ja niiden vaikuttavuus voi olla valtava (Brexit, Trump, Katalonia ...)

Keskeinen ongelma on kuinka voimme tunnistaa valeuutiset. Lentolehtisten aikaan se oli paljon helpompaa kuin nykyisin. Siksi kaikkialla satsataan kyberhyökkäysten torjuntaan ihan valtakunnallisella tasolla. Mutta miten mahtaa olla pienemmissä ympyröissä?? Kuinka esimerkiksi Ylen toimittajat pystyvät erottamaan valeet totuuksista? Tai Hesarin toimitus käsitellessään kansainvälisiä asioita? Ainakin tällä hetkellä Espanjan tiedotusvälineissä asiasta puhutaan ja kirjoitetaan monin verroin enemmän kuin meillä Suomessa. Olemmeko liian sinisilmäisiä?