Tarpeettoman työn tragedia

Edellinen blogi päättyi yleiseen synkistelyyn ja nyt seuraa jatkoa: Käydessäni oppikoulua, ainevalikoimaamme kuului kansantaloustiede, jota opetti rehtorimme Onni Lehtokari. Paitsi Lehtokarin mukavaa persoonaa, jäi opista joitakin yksityiskohtia mieleen. Eräs oli Adam Smith'in viisaus, että työ on kansakunnan vaurauden tuottaja. Työtä siis tarvitaan ja sitä täytyy tehdä.'

Mutta, mutta... Digitaalinen tiedon käsittely ja siirto ovat mullistaneet maailmaa ennen näkemättömällä tavalla. Ja nopeudella. Enkä nyt tarkoita sitä, etteivät ikäihmiset tahdo pysyä kärryillä tarvittavista ohjelmapäivityksistä tietokoneillaan tai älypuhelimillaan. Vaan tarkoitan sitä, että esimerkiksi jonkin koneen käyttäjä pystyy tekemään parissa tunnissa työn, johon vain parikymmentä vuotta sitten olisi tarvittu kymmenen henkilön kokopäiväisen aherruksen. Ja kehityksen vauhti vain nopeutuu. Robotit tekevät jo lähes mitä vain ja pian ne alkavat itse suunnitella ja valmistaa uusia robotteja erilaisiin tehtäviin. Näin ihmisen tekemälle työlle jää yhä vähemmän tilaa ja tarvetta.Tietenkin voidaan jonkinmatkaa tulla toimeen keksimällä uusia tehtäviä ja töitä, mutta Adam Smith tuskin laski kansakunnan rikkautta lisääväksi tekijäksi esimerkiksi vanhusten kotihoitoa.

Jos nuorella ihmisellä ei ole työtä mitä tehdä, eikä järkevää koulutustakaan ole mahdollista loputtomiin hankkia on tilanne kimurantti. Miten voi asettaa itselleen tavoitteita ja luoda jonkinlaista nousujohteista kuvaa omasta tulevaisuudestaan tällaisessa ympäristössä. Valtiot ja yhteiskunnat, jotka on rakennettu sellaisen ideologian varaan, että kaikista jäsenistä on pyrittävä pitämään huolta, joutuvat keksimään suurelle joukolle nuoria erilaista askaretta. Näennäinenkin työssäkäynti auttaa tietenkin tuntemaan, että on yhteiskunnan jäsen, ja lisäksi työympäristöstä saa palautetta ja sosiaalisia kontakteja, joita kaikki ihmiset tarvitsevat. Mutta jossain vaiheessa näiden töiden ja askareiden turhuus nousee pintaan ja tragedia on valmis.

Liberatismi uskoo, että ihminen loppupeleissä keksii ratkaisut kaikenlaisiin uhkaaviin ongelmiin, olipa sitten kyseessä ympäristön tuhoutuminen, luonnonvarojen loppuminen, polittiset levottomuudet tai muunlainen katastrofin mahdollisuus. Odotan jännityksellä keksitäänkö tarpeettoman työn aikapommiin ratkaisua elinaikanani. Ja jos keksitään, toivon hartaasti, että ratkaisu on väkivallaton ja rauhanomainen.

Onneksi täällä Espanjassa aurinko paistaa ja merivesi on lämmintä. Kelpaa eläkeläisen pelailla lentopalloa ja olla muutenkin tekemättä mitään tarpeellista.

Syksyn ensimmäinen

Tulipahan luvattua, että kun palaamme tänne Välimeren maisemiin, alkaa taas blogien tuottaminen. Joten eihän siinä muu auta kuin asiaan:

Olimme päättäneet jo keväällä, että tulisimme kesällä kokeilemaan millaista on oleskella Andalusian kuumassa keskikesän aikana ja miltä talo ja puutarha näyttävät keskellä kesän kuumuutta ja kuivuutta. Puutarha oli yllätys: pensaat kukkivat upeasti eri värisinä ja sellaisestkin kukat, joiden kukkia ei talven aikana pääse ihailemaan loistivat nyt eri väreissä kuumuudesta väräjävässä ilmassa. Muiden asioiden suhteen ennakko-odotukset kyllä täyttyivät: Rannat olivat pakaten täynnä ihmisiä, ellei mennyt rannalle ennen klo 10 aamulla, ei voinut valittaa jos tuolit ja pyyhkeet jäivät rantaviivasta laskien viidenteen tai kuudenteen riviin. Mutta kyllähän mereen mahtui! Aikainen startti oli muutenkin tarpeellinen. Jo hyvissä ajoin ennen puolta päivää alkoi kuumuus olla niin ankaraa, että pohjoisen ihminen kyllä hakeutui varjojen viileään, tai vielä mieluummin jäähdytettyyn tilaan. Iltapäivän kuluessa kuumuus vain lisääntyi ja auringon laskiessa lämpötila vaihteli 35 – 40 asteen välillä. Aivan tavallista tällainen kuumuus ei kuitenkaan liene, tilastojen mukaan kyseessä oli kuumin heinäkuu siitä lähtien kun lämpötiloja alettiin virallisesti kirjata lähes kaksisataa vuotta sitten. Myös paikalliset, kuten parturi valittivat, etteivät ole tällaista aikaisemmin kokeneet. No tulipahan kokeiltua. Vähän niinkuin eräs Amerikassa tapaamamme uupunut reppuselkämies, noustessaan kuumasta Grand Canyonista: ”tämä tehdään kerran, sitten tehdään jotain muuta”.

Lokakuun alussa lämpötila on jo paljon miellyttävämpi, iltapäivällä 23-26 astetta ja viilentävä tuuli käy meren puolelta. Talo oli saapuessamme hyvässä kunnossa, Ines oli pessyt ikkunat ja lattiat ja Ernesto, uusi puutarhuri oli huolehtinut siitä, että puutarha oli oivallisessa kunnossa. Yön kuningatarkin intoutui kukkimaan ensimmäisenä yönämme, kukan halkaisija oli tuollaiset 15 cm. Rannoilla on vielä kohtalaisesti väkeä, moni lapsiperhe kuului puhelevat suomeksi. Myös lentopallo on käynnistynyt ja vähitellen elämä hakeutuu taas tavanomaisiin uomiinsa.

Jos on poliittinen ja taloudellinen tilanne Suomessa mielenkiintoinen, on se sitä myös täällä Espanjassa. Pakolaisongelma ei toistaiseksi ole ollut mitenkään polttava, kun Kreikkaan ja Italiaan on hakeutunut satoja tuhansia, tänne on toistaiseksi tullut vain parisen tuhatta. Tämä siitä huolimatta, että vuosi sitten arvioitiin, että Välimeren eteläpuolella on satoja tuhansia Saharan eteläpuolelta lähteneitä henkilöitä odottelemassa tilaisuutta siirtyä Eurooppaan. Ehkä suurin joukko siirtyy Libyasta Lampedusan kautta Italiaan? Katalonian itsenäisyyshanketta ajava Arturo Mas ilmoitti eilen, että mikäli prosessista tehdään lainvastainen he jatkavat silti ja yrittävät muuttaa Espanjan perustuslakia soveltuvin osin. Saas nähdä kuinka käy.

Taloudellisen nousun merkit ovat myös näkyvissä: Alueellamme olleet kolme jo pitkään myynnissä ollutta taloa ovat kaikki saaneet uuden omistajan ja tuossa lähellä on valmistumassa todella hulppean tuntuinen erillistalo. Saa sitten nähdä kestääkö trendi. Ja mitä voidaan tehdä niille miljoonille nuorille, joilla on koulutusta, muttei mahdollisuutta tehdä mielekästä työtä. Se tuskin vie asiaa parempaan suuntaan, että heille yritetään järjestää jotain keinotekoista, ja useimmiten täysin turhaa askaretta. Voi olla, että sitomalla heitä työelämään, sosiaalinen ja psykologinen tilanne paranevat jonkinverran, mutta itse luulen, että se ei riitä. Hyvään elämään kuuluu se, että varsinkin nuorena on olemassa näkymä oman elämän tulevasta kulusta ja halua ponnistella tuon suunnitelman toteutumiseksi. Mutta kuka keksii keinon jos mielekästä työtä ei enää riitä kaikille? Mille se elämä sitten rakennetaan? OECD:n viimeisimpien tilastojen mukaan yli 20 % espanjalaisista nuorista ja nuorista aikuisista (14-29 vuotiaat) ovat ”ninis”. Toinen ”ni” tulee siitä, ettei olla työssä ja toinen ”ni” siitä ettei olla koulussa tai opiskelemassa. Eikä ongelma ole vain espanjalainen. Suomi kulkee samoja latuja puoli kierrosta perässä.