Myrskyä luvattiin, lunta tuli!

Lämpimän tammikuun alun jälkeen säät alkoivat muuttua. Ensin kuultiin, että pohjois-Amerikassa on pahin kylmäaalto miesmuistiin (itse muistamme kyllä, kuinka Floridassa jääpuikot roikkuivat appelsiineissa). Sitten tuli myllerryksiä tännekin. Ensin uhkailtiin kaikenlaisilla "purkukeleillä", kunnes oikea myrsky iski sopivasti pyhän Antoniuksen juhlien jälkeen. Sadetta tuli koko yön, sitä kertyi virallisten tietojen mukaan 68 litraa neliömetrille täällä Nerjassa, ukkonen mennä tömisteli vuoroon vuorille, vuoroon taas takaisin merelle. Ja ikkunat helisivät. Ja koira pelkäsi. Välillä se jo hyppäsi sänkyynkin, jota se ei yleensä koskaan tee. Pari diapam-nappia rauhoitti tilannetta jonkin verran, mutta sen hermot olivat jo valmiiksi riekaleina pyhän Antoniuksen päivään liittyvän paukutteluvimman vuoksi.
Antonius on Maron suojeluspyhimys, ja ironista kyllä, myös koirien. Ja juhlintaan kuuluvat oleellisena osana tulien polttaminen kylän kaduilla ja paukkupommien paukuttelu. Niillä tietenkin karkoitetaan pahoja henkiä. Mutta koirat eivät kyllä tykkää. Jotkut koiranomistajat jopa lähtevät karkuun pariksi päiväksi. 
Maron kyläjuhlat tekivät paukuttelusta huolimatta hyvin sympaattisen vaikutelman. Isoja kokkoja poltettiin pitkin kylää joka kadulla. Tulien ympärille oli kokoontunut perheitä, lapsia, vanhempia, naapureita, ystäviä ja kenties ohikulkijoitakin. Ja tarjolla oli ruokaa ja juomaa ja hauskan pitoa. Kuoro kulki nuotiolta toiselle laulaen aiheeseen sopivia lauluja, eikä kylmä ja sateen uhkaama sää mitenkään tuntunut häiritsevän tunnelmaa. Kokot olivat niin suuria, että saattoivat toimia kuin entisen lapinjätkän: jos sataa, pannaan niin paljon puita tuleen, että pisarat ennättävät kuivahtaa, ennenkuin ehtivät maan pinnalle.
Myrskyn seurauksena syntyi
Iltapäivällä olikin sitten taas mukava nauttia tapaksia lämpimässä auringonpaisteessa. Ehkä sään huononeminen ei ollutkaan pysyvää.

taas monenlaisia vahinkoja. Yritimme seuraavana päivänä Cerro Gordolle, mutta tien poikki oli syntynyt ylitse pääsemätön sora- ja kivimuuri, jonka sadevesi oli tuonut tien yläpuolella olevasta rinteestä. Rannalla huomattiin kuinka sade oli tuonut mutaa kaduille ja itse rantasomerikko oli syvien ojien uurtama. Täytyy tuoda paljon soraa ja hiekkaa, ennenkuin tilanne palautuu normaaliksi. Teillä oli irtokiviä, jotka olivat vierineet alas rinteiltä. Ja Herraduran takan olevassa suojaisassa lahdessa odotti varsinainen yllätys. Rantahiekalla oli vielä nähtävissä jäänteet arviolta 5 cm:n lumikerroksesta, joka ilmeisesti oli raesateen synnyttämä! Ja toden totta. Vuorten laet olivat valkoisenaan!

Mutta tarina jatkuu: Myrsky katkaisi myös internettiyhteyden, eikä blogin toimittaminen enää käynytkään päinsä. Mutta onneksi tekstiä syntyi talteen:
 22.1:
Kaiken manailun jälkeen koitti yllättäen varhaiskevät. Linnut laulavat, kukat ovat puhjenneet kukkimaan ja ilma on leuto aina iltahämärään saakka. Vuorilla näkyi kauriita, mutta kotkat ja muut petolinnut olivat edelleen teillä tietymättömillä. Sensijaan kurkiauroja nähtiin kahtena päivänä runsaasti. Olivat menossa länteen, varmaankin Doñanan rehevälle jokisuistoalueelle, josta sitten tankkauksen jälkeen voivat siirtynä Camarqueen, eteläiseen Ranskaan ja lopulta koti-Suomeen.
Kävimme joukolla tutustumassa Sevillan nähtävyyksiin. Mukana oli nelisenkymmentä Nerjan suomalaista. Sevillan linnoitus ja kuninkaan linna muistuttavat melko lailla Alhambraa Granadassa, katedraali on maailman suurin (seinässä on äskettäin asennettu laatta, jonka mukaan uudet mittaukset osoittavat, että juuri tämä katedraali on maailman suurin ja Guinness on sen hyväksynyt, siis uskokaamme!). Kolumbuksen kuolemasta tulee kuluneeksi viisisataa vuotta vuonna 2016 ja sitä silmälläpitäen on jo varmistettu DNA-analyysejä käyttäen, että katedraalissa olevassa Kristofer Kolumbuksen arkussa on todellakin hänen jäännöksensä (vertailunäytteinä veljen ja pojan luista tehdyt DNA-kartat). Jäännöksiä on kuitenkin aika vähän laisesti.Onkohan sittenkin Kolumbus haudattu moneen paikkaan, kuten on aikaisemmin ennakoitu??
Sevilla elää menneisyytensä kautta. Sillä on ollut loistelias kultakautensa 1500- ja 1600-luvuilla kun sillä oli oikeus tullata kaikki Amerikasta laivatut rikkaudet. Kulttuuriin toivat väriä Murillo, Velasquez, myöhemmin Carmen ja kuuluisa parturi. Ja tietenkin don Giovanni, Don Juan, jonka käyttämä viinitupa on edelleen aktiivinen ja suosirttu. Sevilla on myös Andalucian hallinnollinen pääkaupunki, mikä antaa sille vielä tiettyjä ominaispiirteitä kuten upeita hallintopalatseja. Quadalquivir-joki on jo pahasti liettynyt, eikä laivoilla voi enää purjehtia Sevillasta merelle, mutta soutajia tuntui riittävän kaupungin kohdalla, missä joki on ruopattu niin syväksi, että siinä voivat vielä liikennöidä myös turisteja kuljettavat vesibussit.

Ja vielä 25.1:
Eilen (24.1)(olimme tavallista pitemmällä "koiralenkillä". Nousimme Maron takaa puron pohjaa kohti Cieloa. Runsaan 600 metrin melko jyrkän ja kivikkoisen nousun jälkeen saavutimme rintaan puolivälissä olevan autioituneen rakennuksen, joka tarjosi oivallisen levähdyspaikan kauniissa säässä. Laskua oli sitten tietenkin saman verran, mutta nyt tulimme tietä pitkin eivätkä polvet olleet niin lujilla. Matkaa kertyi kaikkiaan yli 10 km ja olimme aika uupuneita kun pääsimme kotiin. Saman harjoituksen voisi tietenkin tehdä myös koti-Suomessa: sopiva 8-keroksinen talo jonka portaita noustaan kaiteeseen tukematta alhaalta ylös kymmenen kertaa (hissillä voisi tulla alas), sitten pieni levähdystauko ja uudestaan sama juttu. Voi kyllä jäädä kokeilematta!

Taas varsnainen tepponen. Tänään ilma on ollut kuuma koko päivän. Pelin jälkeen oli käytävä meressä uimassa! "Onneksi" ensi viikolla taas palataan tavalliseen talvisäähän, luvassa on taas viileää ja tuulista. Täytynee varmistaa takkapuiden tilanne.

Talvisia tunnelmia ja sattumuksia

Joulun seutu ja vuoden vaihtuminen sujuivat vaihtelevissa säissä ja tunnelmissa. Lapset ja lapsenlapset vahvistivat ”meidän puolen” joukkuetta (”leinikkien joukkue”) aaton rantapallo-ottelussa. Perheen mukanaolo oli tietenkin myös oleellinen asia oikean joulutunnelman virittymisessä aaton juhla-aterialla. Vaikka tuuli oli viileää ja yöt kylmiä, saatoi sentään kerätä rusketusta rannalla ja patiolla, kunhan löysi tuulensuojaisen paikan. Retkille vuorillakin löytyi viikolla sopivia päiviä. 

Mutta sää oikutteli. Joulupäivänä satoi niin, että päivän vesisaalis oli yli 50 mm, tuulet kävivät 100 km/t tuntumassa ja jonkin verran vahinkojakin alueella tuli. Mutta sitten tuli taas aurinkoista ja lämmintä. Tänään, kun olemme vuoden kolmannessa päivässä on lämpöä 23 astetta ja rannat täynnä ihmisiä. Osa on uskaltautunut jopa uimaan mereen. Saapas nähdä mihin suuntaan olemme tästä menossa? Alkaako tästä nyt pitkä ja lämmin kevät? Tuskinpa, kyllä ne talviset ilmat vielä ovat edessäpäin. Ostin varmuuden vuoksi säkillisen takkapuitakin.

Sopivasti uudenvuoden aattona iltapäivän viimeisinä tunteina keittiön ja olohuoneen pistokkeista hävisi sähkö. Ensin meni koko talo ”pimeäksi” suojasulakkeiden lauettua, senjälkeen ongelma saatiin paikannettua. Ystävien kautta saimme sähkömiehen paikalle epämukavasta ajankohdasta huolimatta. Nopea tilanteen selvittäminen ja sopivat korjaustoimenpiteet palauttivat taas sähköt kaikkiin pistorasioihin ja opimme läksyn, joka olisi pitänyt oppia jo ajat sitten: Koska nykyään tarvitaan paljon pistorasiapaikkoja, jotka yleensä hoidetaan jatkojohdolla, ei ole hyvä, jos jatkojohto on tiukalla kerällä. Syntyy jonkinlainen kondenssi-ilmiö. Tilanne korjaantui yksinkertaisesti vetämällä jatkojohdon rulla auki! Nyt sekin tiedetään. Ja veloitus oli ihan kohtuullinen: kaksikymppiä, johon tietenkin kuului autolla tulo paikalle, yksi uusi lampun kanta ja työ!

Vuoden vaihtuminen sujui rauhallisesti, liekö lama vai mikä, mutta kovin paljon ammuskeluakaan ei tarvinnut kuunnella ja koirakin pärjäsi kohtalaisen hyvin. Rauhallisen alun jälkeen rupesi tapahtumaan, kun tänä aamuna soi ovikello jotenkin kiukkuisen oloisesti. Kun menin aamiaispöydästä katsomaan kuka se siellä olisi, ei ketään ollut oven takana, sensijaan kadulla olivat naapurit kiihtyneinä tarkastelemassa, kuinka heidän ystävänsä tullessaan hakemaan naapurin isäntää golfkierrokselle oli törmännyt meidän kadun varteen pysäköityyn autoomme ja siinä irroitellut rellumme etupuskuria. Koska heidän mielestään syy oli yksinomaan minun, kun olin pysäköinyt autoni juuri siihen (täysin lailliselle paikalle), ja kun vielä kuski häipyi paikalta ennenkuin saatoimme mitenkään sopia asioista, päätimme turvautua viranomaisten apuun. Soitimme poliisille (guardia civil), josta ilmoitettiin että asia ei kuulu heille. Paikallispoliisista (policia local) taas ilmoitettiin, että asia ei kuulu heille, vaan meidän tulisi kääntyä guardia civilin puoleen. Neuvoivat tarvittaessa menemään kaupungin keskustassa olevaan kyseisen viraston päämajaan. Siis sinne. Konstaapelilta saimme kuulla, etteivät he reagoi asiaan, koska kyseessä ei ollut henkilövahinko tai ryöstö tms. Meidän tuli kääntyä suoraan vakuutusyhtiön puoleen. Vakuutusyhtiön paikallisagenttia ei enää löytynyt, hän oli lopettanut jo pari vuotta sitten, mutta lopulta parin Madridin puhelun jälkeen meille soitti englantia hyvin puhuva virkailija, joka otti tiedot ylös ja kirjasi tapahtuman ja antoi sille tunnusnumeron. Saas sitten nähdä, miten jatko sujuu. Tulihan opittua, että byrokratia on vaikeaa, ilman kielitaitoisen apua mahdotonta.

Nyt suunnistamme uuteen vuoteen, jonka toivomme sujuvan ainakin yhtä hyvin kuin edellinen vuosi. Aika kohtuullinen toivomus, eikö vain?

 Appelsiineja jäi puuhun vielä myrskyn jälkeenkin!

 Jouluaaton valoja Marossa