Miksi rokotukset eivät kelpaa kaikille? "varablogi"

12.1.2018

Luin Helsingin Sanomien uutisointia äskettäin EU:n tartuntatautiviraston julkaisemista luvuista jotka koskivat rokotusten kattavuutta eri Euroopan maissa. Monissa maissa yhä suurempi osa väestöstä jättää terveydenhuollon tarjoamat rokotukset ottamatta ja väistämätön seuraus on, että jo lähes unohduksiin painuneet taudit, kuten tuhkarokko, ovat taas alkaneet esiintyä epidemioina eri puolilla Eurooppaa. Se on murheellista paitsi yleisen kansanterveyden kannalta, myös minulle henkilökohtaisesti; melko suuren osan ammatillisesta urastani olen käyttänyt rokotteiden ja niiden tarkoituksenmukaisen käytön kehittämiseen.

Rokotteet aiheuttavat saajassaan immuunipuolustuksen, joka estää joko tartunnan syntymisen tai sen kehittymisen taudiksi. Immuniteetti voi olla luonteeltaan pysyvä tai sitten se heikkenee vähitellen, jolloin tarvitaan uusintarokotuksia. Jotkut taudinaiheuttajat ovat hyvin muuntelevia ja onnistuvat siten väistämään immuunipuolustuksen kärjen. Tällaisia taudinaiheuttajia vastaan täytyy uusintarokotuksissa käyttää vastaavasti muunneltuja rokotteita. Parhaan suojan antavat sellaiset rokotteet, joissa voidaan käyttää elävää, mutta heikennettyä taudinaiheuttajaa. Se lisääntyy elimistössä aiheuttamatta sairautta, mutta saa aikaan voimakkaan ja pitkäkestoisen immuniteetin.

Joissakin rokotteissa käytetään inaktivoituja mikrobeja, joiden lisääntymiskyky on poistettu. Ne saavat aikaan immuniteetin, joka suojaa lyhyemmän aikaa.

Kun toimin nuorena sijaislääkärinä Kajaanin kaupunginsairaalassa, oli vanhempana kolleegana Ben Rehell, joka oli toiminut lääkärinä Afrikan köyhimmissä osissa 1950-luvun alussa. Hän kertoi minulle rokotusten ihmeestä: parissa vuodessa niin kurkkumätä kuin jäykkäkouristuskin näyttivät häviävän, eikä sitä oikein osattu uskoa todeksikaan sen enempää väestön kuin lääkäreidenkään keskuudessa. Rokotuksilla on dramaattinen vaikutus erityisesti silloin, kun tautien esiintyvyys on korkea.

Suomessa rokotuksiin on aina suhtauduttu myönteisesti. Siihen saattaa vaikuttaa esimerkiksi isorokko-rokotusten pitkä varjo: Suomi oli yksi ensimmäisistä Euroopan maista, joissa alettiin antaa rokotuksia. Isorokkotookotukset alkoivat jo 1800-luvun ensimmäisinä vuosina, ja tulokset olivat kaiken kansan nähtävissä. Myös 1940-ja 1950-luvuilla poliorokotteen käyttöönotto oli kansanterveydellinen suursaavutus. Hyvän rokotuskattavuuden ansiosta Suomessa voitiin käyttää

toisenlaista rokotetta kuin useimmissa muissa maissa, ja niin vältyttiin (onneksi harvinaisilta) rokotteen haittavaikutuksilta. Valitettavasti epidemian seurauksena Auroran sairaalaan jäi satoja hengityskoneeseen sidottuja halvaantuneita vuosiksi eteenpäin. He olivat saaneet tartunnan ennen rokotteiden käyttöön tuloa.

Suomalainen rokotuspolitiikka on ollut paljon muutakin kuin rokotteiden valitsemista, ostamista, ja jakamista väestölle. Suomalainen rokote- ja rokotustutkimus on ollut kansainvälisesti huipputasoa. Merkittävä suursaavutus oli MPR-rokotteen tutkimus ja käyttöön otto. Pitkäjänteistä tutkimustyötä, jossa selvitettiin parhaitten rokotekandidaattien ominaisuudet, hyödyt ja haitat, tehtiin tiimissä jonka vetäjänä oli suurimman osan aikaa Heikki Peltola. Projektin ansiosta Suomessa oli 1990-luvun alkuvuosina tilanne, jossa maassa ei syntynyt yhtään tuhkarokko- vihurirokko-tai sikotautitartuntaa. Rokotuksilla aikaansaatu yhtenäinen immuunipuolustusmuuri esti täydellisesti ulkomailta tuotujen tartuntojen leviämisen.

Onnistuneen rokotuspolitiikan takana olivat paitsi ansioituneet tutkijat, myös loistavasti toiminut neuvolajärjestelmä, joka tuki ja kannusti väestöä olemaan mukana ”taistelussa tartuntatauteja vastaan”. Terveyssisaret ja koululterveydenhoitajat informoivat ja kannustivat rokottamisen puolesta ja loivat hyvää yhteishenkeä.

Ei voida myöskään aliarvioida lääketeollisuuden panosta: niiden puolelta rokotteiden kehittäminen saattoi vaatia kymmenien vuosien työn ja satojen miljoonien panostuksen ja siksi tiivistä yhteistyötä alan parhaiden tutkijoiden kanssa. Kehitystyön epäonnistuminen saattoi tulla todella kalliiksi.

Miksi sitten rokotuksia vastustetaan? Mukana lienee monta eri tekijää. Kun rokotus yleensä annetaan lapselle, eikä pistäminen ole täysin kivutonta. Ehkä jotkut äidit tuntevat pistoksen kivun omassa ruumiissaan. Pelon teeman ympärille voi helposti luoda itseään vahvistavan sosiaalisen kierteen, samalla tavoin tuntevia on muitakin!

Myös tutkijat voivat katsoa peiliin. Hyvä esimerkki tästä on englantilainen tutkija, joka aikanaan onnistui julkaisemaan useita tutkimuksia tuhkarokkorokotteen muka aiheuttamista haittavaikutuksista. Myöhemmin monet laajat, kansainvälisten huippututkijoiden ryhmät ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että vedetyt johtopäätökset olivat virheellisiä. Mutta tätä on tutkijan tietenkin vaikea myöntää, ja niinpä tämäkin tutkija käynnisti oikean ristiretken tuhkarokkorokotusta vastaan. Se toikin hänelle paljon kuuluisuutta (hyvää ja huonoa) ja kampanjan jäljet näkyvät tänäkin päivänä. Suomessakin toimii nettisivusto, joka ilmoituksensa mukaan jakaa puolueetonta tietoa rokotuksista ja rokotetutkimuksesta, mutta tuo julkisuuteen vain omaa rokotusvastaisuuttaan ruokkivia otsikoita tai havaintoja. Rokotusvastaisuudesta on tullut lähes aate.

”On hyviä ihmisiä, jotka tekevät hyviä töitä, ja pahoja ihmisiä, jotka tekevät pahoja töitä. Tarvitaan aate, niin hyvätkin ihmiset tekevät pahoja töitä”

Rokotuksiin ja rokottamiseen saattaa liittyä haittavaikutuksia, vakaviakin. Ne pyritään kuitenkin tunnistamaan ja eliminoimaan rokotteen kehitystyön yhteydessä. Joskus kuitenkaan perusteellinenkaan tutkimus ei paljasta kaikkea.

Esimerkiksi kelpaa vaikkapa Suomessa ja muutamassa muussa maassa influenssarokotukseen liittynyt lasten narkolepsia. Kyseessä oli aikaisemmin tuntematon sivuvaikutus, jonka syntymekanismia ei vieläkään ymmärretä. Kun rokotetta annetaan jopa miljoonille ihmisille, on tietenkin aina mahdollista, että syntyy yhdistelmä, jota koskaan aikaisemmin ei ole ollut olemassa. Jotta tältä vältyttäisiin, käyvät rokotteet ennen käyttöön ottoa hyvin pitkät ja vaativat kokeet, joita valvovat kansainväliset viranomaiset. Joskus joudutaan tietenkin myös punnitsemaan vastakkain rokotuksen hyöty ja mahdollinen haitta. Näin erityisesti kun kyseessä on uusi ja uhkaava tartuntatauti.

Rokotteeet, jotka on hyväksytty kansalliseen rokotusohjelmaan, ovat läpikäyneet erittäin pitkät ja perusteelliset esitutkimukset, ja niiden hyöty on arvioitu riittäväksi kansallisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden toimesta. Toimiakseen kunnolla, rokotuskattavuus pitää olla riittävä, niin ettei epidemioita voi syntyä. Nyt ilmi tulleet tuhkarokkoepidemiat, vaikka ovat vielä varsin pieniä, ennakoivat että tilanne on menossa huonompaan suuntaan. Ruotsissa rokotuskattavuus nousi kertaheitolla, kun muutamia nuoria menehtyi linja-automatkalla bussissa levineden tartuntojen vuoksi. Kreikassa (lyhytaikaisen) heräämisen sai aikaan synnynnäisten vihurirokkotapausten ilmaantumine täysin odottamatta. Syntyi satoja vaikeasti vammautuneita lapsia. Rokottaminen oli laiminlyöty.

Mihin sitten olemme menossa?? Mielestäni on mahdotonta ajatella, että yleisistä rokotuksista ja yhteiskunnan ohjaavasta vaikutuksesta luovuttaisiin. Mutta tarvitaan myös yhteistyötä teollisuuden kanssa. Riittävien resurssien rahoittaminen valtioiden budjeteista ei ole realistista, se kävi ilmi myös Suomessa 1970-luvulla.

Yhteiskunnalla on vastuunsa mutta myös keinonsa. Jo 1970-luvulla eräissä USA:n osavaltioissa oli voimassa sääntö, jonka mukaan verovaroin rahoitettuihin kouluihin ja opistoihin ei ollut pääsyä ilman voimassa olevaa rokotuksen tuomaa immuniteettia. Myös rajoituksia pääsystä kunnallisiin päivähoito- ym palveluihin olisi helposti perusteltavissa, mikäli epidemiologinen tilanne alkaisi näyttää hälyyttävältä. Samoin rajoituksia eräisiin ammatteihin voisi harkita. Uskon, että suomalainen väestö on riittävän hyvin koulutettu ja perillä asioista, että tilanne ei meillä pääse karkaamaan käsistä. Ei edes nykyisten bottien (valeuutisten levittämistapa) aikakaudella. Mutta jos tilanne pahenee kovasti esimerkiksi muualla Euroopassa, on Suomenkin poliitikoilla edessään hankalia päätöksiä. Rajoittavia määräyksiä on vaikeaa antaa ja saattaa voimaan nykyisen kaltaisen poliittisen ilmapiirin ja käytänteiden voimassa ollessa.

Tammiblogi2018

(Tämä on jo toinen tekele tammikuun blogiksi, mutta ensimmäinen versio oli ”julkaisutoimittajan” mielestä liian tieteellinen ja ammatillinen. Innostuin kirjoittamaan rokotusvastaisuudesta. Jos jotakuta asia kuitenkin kiinnostaa, sekin löytyy kuitenkin blogitekstien joukosta tammikuulta 2018)

Onneksi aina jotain tapahtuu, ettei kaikki muutu rutiiniksi:

Vesilasku tipahti postilaaatikkoon ja oli kymmenen kertaa suurempi kuin tavallisesti. Oli perjantai-ilta ja yhdessä saatoimme todeta, että vesimittari pyörii vaikka kaikki hanat ovat kiinni. Siis jossain on vuoto. Sen täytyy olla varsin mittava, ainakin 1,5 m3 vuorokaudessa. Mihin tuollainen vesimäärä tällaisessa huushollissa voi mahtua?? Puutarhassa ei löytynyt merkkejä kosteudesta, siis arvelimme, että vuoto on talon alla.

Maanantaina vesilaitokselta tyly tuomio: ”ongelma on teidän, ei meidän”. Seuraavaksi soitto putkimiehellemme Manuelille, joka on aikaisemmin huoltanut vedenlämmitintä ja vaihtanut hanoja. Hän tuli sovitusti, kaikki paikat katsottiin ja johtopäätös oli sama: vuoto lienee talon alla ja sen korjaaminen edellyttäisi seinän puhkomista ja pääsyä talon alle. Kun kysyin, pystyisikö hän homman tekemään, vastaus oli, että ilman muuta, mutta kysyi, minkälainen kotivakuutus meillä on. Hän evästi mihin täytyy soittaa ja minkälainen vahinkoraportti kannattaa tehdä (”vain yksi vuoto!!”). Hän kertoi myös, ettei ole kyseisen vakuutusyhtiön ”listoilla”, joten hän ei voi hommaa hoitaa. Soitto onnistui pitkän (40 min) odottelun jälkeen, ja vakuutusyhtiö ilmoitti, että he hoitavat asian, ja putkimiehet tulevat seuraavana päivänä. Kun kiitin Manuelia hänen avustaan ja tarjosin paperirahaa korvaukseksi matkasta ja käytetystä tunnista hän kieltäytyi ehdottomasti. Olin hämmentynyt, mutta taivutteluyrityksistä ei ollut apua. (Hieman vastaava tapahtuma Suomessa oli maksanut minulle satoja euroja!).

No, kohtalaisen viiveen jälkeen putkimies Antonio apulaisineen tuli ja sokkelin seinään puhkaistiin miehen mentävä reikä. Aikaa kului n 5 minuuttia, työkaluna moukarivasara. Talon alustan tarkastuksen tulos oli, ettei vuoto ole talon alla! Antonio sopi toisen firman kanssa etsintäkäynnistä seuraavan viikon alussa. Tämä ryhmä tuli lähes sovittuna aikana, otti käyttöön laitteita, jotka toivat mieleen tieteiselokuvat ja kun sitten aika kuljettiin pitkin puutarhaa, laite alkoi vinkua ja piipittää paljastaen todennäköisen vuotokohdan. Kun vielä kaikki neljä putkimiestä olivat painaneet korvansa epäiltyyn kohtaan laatoituksessa,ja minä kuunnellut samaa kohtaa stetoskoopilla (en kuullut mitään), diagnoosi oli valmis, paikka kaivettiin auki ja siitähän se mätä putkenpätkä löytyi. Putki vaihdettiin parempaan ja lopulta, viikon jälkeen taloon taas saatiin vettä normaalisti. Jäi vielä kuitenkin sellainen epäily, että lähes 40 vuotta vanha vesiputki täytyy vaihtaa kokonaan. Se ei kuitenkaan kuulu vakuutuksen korvattavaksi. Ennakkoarviota odotellaan.

Toinen mieltä kiihottanut asia liittyy nk valeuutisiin. Valeuutisia on tietenkin aina ollut, osa on jäänyt totuutena olemaan (esimerkkinä vaikkapa Dracula), mutta osa on häipynyt vähitellen oikean totuuden korvaamana historian hämärään. Nyt kuvioon on kuitenkin ilmaantunut uusia tekijöitä. Uutisten levittäminen on tavattoman helppoa ilman että kukaan kyseenalaistaa uutisen todenperäisyyttä. Ja niiden vaikuttavuus voi olla valtava (Brexit, Trump, Katalonia ...)

Keskeinen ongelma on kuinka voimme tunnistaa valeuutiset. Lentolehtisten aikaan se oli paljon helpompaa kuin nykyisin. Siksi kaikkialla satsataan kyberhyökkäysten torjuntaan ihan valtakunnallisella tasolla. Mutta miten mahtaa olla pienemmissä ympyröissä?? Kuinka esimerkiksi Ylen toimittajat pystyvät erottamaan valeet totuuksista? Tai Hesarin toimitus käsitellessään kansainvälisiä asioita? Ainakin tällä hetkellä Espanjan tiedotusvälineissä asiasta puhutaan ja kirjoitetaan monin verroin enemmän kuin meillä Suomessa. Olemmeko liian sinisilmäisiä?