Kirppusotaa Marossa

Kirpun vähäpätöistä mutta kiusallista olemusta kuvataan hyvin Modest Musorgskin ”Kirppulaulussa”. Kyllähän pikkuruiselle kirpulle ensin naureskellaan, vallankin jos itse on iso ja mahtava, mutta lopulta naurunhohotus saa hieman kiusaantuneen – ja tulkitsijasta riippuen jopa tuskallisen – sävyn. Tämä oli elävänä mielessä, kun ensimmäiset havainnot kirpuista, ja niiden puremista kirjattiin ylös. Pieniä hyppiviä ”hämähäkkejä” oli nähty sängynpeitolla ja kovasti kutiavista näppylöistä tuli valitusta ja voivottelua.

Ihmisen kirppuhan alkaa olla uhanalainen laji, nykyinen asumisen ja pukeutumisen siisteys on ajanut sen esimerkiksi kaikkialla Euroopassa hävinneiden lajien listalle. Mutta koiran kirput sensijaan lisääntyvät ja voivat hyvin. Kaikille tuttu lienee pilapiirros, jossa kaksi koiriaan ulkoiluttavaa herrasmiestä vaihtavat käyntikortteja ja koirat samalla vaihtavat kirppujaan. Ja täällä koirilla ei puutu sosiaalisia kontakteja ”luonnontilassa” eläviin lajitovereihinsa. Kaduilla ja teillä, joiden varsilla on maalaistaloja, näyttää jokaiselle sadalle metrille kuuluvan koira, joka kömpii esiin puskista tarkistamaan minkälaista koiraa nyt ulkoilutetaan. Ja syntyyhän siinä usein läheisyyttä, jonka turvin puolikin metriä hyppäävä kirppu voi hyvin vaihtaa isäntää.

Asiallisista tietolähteistä saimme selville, että hyväkuntoinen kirppunaaras, saatuaan veriaterian pystyy munimaan viisikin kymmentä munaa päivässä sopiviin paikkoihin mattoihin, koiran turkkiin, ehkäpä vaatteisiinkin. Eikä tavallinen pesu riitä hävittämään munia esimerkiksi vaatteista.

Siispä kirppusiivous oli aloitettava investoinnilla. Kaupasta haettiin höyrypuhdistin, joka huokaa hyvin kuumaa höyryä kidastaan erilaisten suuttimien kautta. Ensin perusteellinen imurointi, sitten höyrytys ja kaikki epäilyn alaiset vaatteet kunnolliseen pesuun. Silitysrauta lienee riittävä tuhoamaan jäljelle jääneet munat esimerkiksi vaatteiden saumoista.

Koira on kuitenkin kirpun kannalta avainasemassa, ja siksi myös kirppusodassa strateginen kohde. Eläinlääkärin avustuksella koiralle syötettiin sopivaa myrkkyä, jonka pitäisi tehota ainakin kuukauden ajan. Tänä aikana varmaankin kotikirppujen syntyminen ehtyy. Lisäksi talo myrkytettiin ruiskuttamalla sisäilmaan kaasua (joka tuoksui aika lailla samalta kuin meilläkin Suomessa käytetty sähköpistokkeeseen laitettava hyttyskarkoitin). Kaasutuksen vaatiman turva-ajan käytimme hyväksemme, tutustumalla Antequeran lähellä olevaan Torcalin luonnonpuistoon, jonka erikoiset kalliomuodostumat toivat mieleen Ýhdysvaltojen Mount Rushmooren, missä kivipylväistä on muokattu jättiläismäisiä presidenttien rintakuvia.

Kaasutuksen jälkeen oli vielä tehtävä loppusiivous höyryttämisineen. Ja sitten vain odottamaan ja toivomaan ettei kirppuja enää ilmaantuisi. Viime yönä kyllä nipisti ja kutisi monesta paikasta. Tästä lähtien on aina kirppu mielessä.

Itsenäisyyspäivän lähestyessä

Maro, 5.12 2013

Eräs suosikkireiteistämme aamukävelyllä koiran kanssa kulkee pitkin rantoja suojellulla Maro-Cerrro Gordo-alueella. Läntisimmässä päässä on vanha paperimylly, joka aloitti toimintansa vuonna 1775 kun joku paikallinen ”päättävä taho” antoi itseään vähemmän tärkeälle mutta ehkäpä varakkaalle ”taholle” luvan käyttää Rio Miel'in (”hunajajoen”) tuottamaa vesivoimaa. Rakennukset ovat yhä pystyssä, samoin vesirännit ja yhdessä rakennuksessa asustaa vanhahko pariskunta koirineen. Koirat asuvat itse tehdasrakennuksessa, 3-kerroksisessa ja aika ränsistyneessä. Kun kuljemme talon ohi, ilmestyy toisen kerroksen ikkuna-aukkoon yksi tai kaksi koiran korvaparia ja alkaa vimmattu haukkuminen, joka ilmeisesti tahtoo kertoa kuka oikeasti on isäntä talossa.

Ranta tarjoaa todellisen muotojen ja värien taikamaailman. Rannan pikkukivet esittelevät sellaista värien ja muotojen kirjoa, että helposti kulkee eteenpäin vain katse maahan luotuna, eikä huomaa lähivesien kalaparvia tai niitä päivystäviä lokkeja. Kivien hionta jatkuu edelleen. Maininki työntää kiviä rantaa ylös ja sitten ne vierivät kolinalla takaisin mereen Siinä ne pyöristyvät ja hioutuvat eri muotoisiksi ja eri näköisiksi riippuen siitä mitä materiaalia ne alun alkaen ovat olleet.

Vanhan tornin kohdalla on myös kahdensadan vuoden hionnan synnyttämiä kappaleita jotka ovat pudonneet rantaveteen senjälkeen kun Napoleonin laivasto – kenties huvikseen – ampui hajalle rantakallioilla olleita, osin jo Rooman vallan aikuisia kivitorneja. Niitä oli alun alkaen käytetty merirosvoista varoittamiseen, mutta Napoleonin valloitussodan aikana ilmeisesti myös puolustus- tarkoituksiin.

Napoleon onnistui laivastoineen ja maajoukkoineen valloittamaan lähes koko Iberian niemimaan ja vuonna 1812 Espanjan tuolloiset ”kansanedustajat” olivat kokoontuneet turvaan Cadizin kaupunkiin, jonka valtaus ei koskaan Napoleonilta onnistunut. Tapaus oli sikäli merkittävä, että Cadizissa sovittiin Espanjan ensimmäisestä demokraattisesta perustuslaista, joka päätti yli 400 vuotta jatkuneen yksivallan. Paradoksaalista kyllä, perustuslain innoitus oli selvästi peräisin Euroopan yli pyyhkineestä ”vapaus-veljeys-tasa-arvoisuus” huumasta ja Napoleonin omilla toimilla oli tärkeä merkitys sen synnyssä. Demokratia-aikaa ei kuitenkaan kauan kestänyt, vain kaksi vuotta myöhemmin Ferdinand VII vangitutti perustuslain valmistelleet kansanedustajat, ja palautti kuninkaan yksinvallan Espanjaan. Eräiden historioitsijoiden mukaan maa vajosi takaisin keskiaikaan. Perustuslaki jäi kuitenkin elämään espanjalaisten mielissä ja se nousi taas esiin karlilaissotien aikana 1800-luvulla, Diego Riveran hallituskaudella 1920-luvulla, sisällissodassa ja viimeksi Francon itsevallan murruttua 1970-luvulla. Tuon perustuslain pohjalle rakentuu myös nykyinen voimassa oleva perustuslaki. Sitä juhlitaan kansallispäivän tapaan joulukuun kuudentena. Siis samana päivänä kuin me juhlimme itsenäisyytemme vuosipäivää.

Suomen demokratian turvaava perustuslaki on kestänyt kovat koettelemukset, kansalaissodan vainoineen, talvisodan ja jatkosodan ja kipeän rauhanprosessin yhteiskunnalliset seuraukset ja lopulta vähittäisen taloudellisen ja poliittisen nousun muiden Euroopan vapaiden valtioiden joukkoon. Demokratia ei välttämättä tarjoa parasta ratkaisua kriisien hoitoon, mutta se on ylivoimainen sellaisten ratkaisujen löytämisessä, jotka turvaavat yhteiskuntarauhan ja vakaan tien parempaan tulevaisuuteen.

Espanjan perustuslakia on sovellettu vasta melko lyhyen aikaa. Toivottavasti se osoittautuu yhtä kestäväksi kuin Suomen. Edessä kun voi olla melkoisiakin haasteita. 

Kuvassa rikki ammuttu torni. 

Mietteitä meren rannalta

(Kirjoitettu 13.11, ennen äkillistä etutalvea)

Säät ovat edelleen olleet ihanteelliset kaikenlaiseen mitä eläkeläisten pitää vapaa-aikanaan tehdä. Lämmintä riittää, muttei liikaa. Meressä voi käydä uimassa, lentopallopelit saadaan vietyä ilman haittaavaa tuulta ja kukkia saa kastella joka päivä, kun sadetta ei kuulu (ensi viikolle tosin on epävarmasti luvassa). Varsinkin auringonlaskut ovat olleet upeita, taivas hehkuu punaisten sävyjä ja kuitenkin on niin kirkas ilma, että horisontti näkyy viivana eikä utuna. Ja näkyipä kahtena iltana Marokon vuoretkin aivan selvästi Afrikan puolelta.

Eilen kävimme puhkukanootillamme meloskelemassa. Lähdimme Maron rannalta kohti itää ja työnnyimme rauhoitetulle luonnonsuojelurannikolle, jota riittää yli kymmenen kilometrin matkalla aina Cerro Gordon niemeen vähän Almunecarin kaupungin tällä puolen. Erikoista alueella on ranta, johon kohdistuu melko voimakas eroosio, joka jatkuvasti muokkaa ja muuntaa maaperää. Lisäksi eräät kasvit viittaavat siihen, että ranta ilmeisesti säästyi jääkauden jääpeitteeltä. Seurauksena on moninainen ja vaihteleva ranta, jossa viihtyvät niin kasvit kuin eläimetkin. Ja kirkkaassa vedessä kalat. Käännepisteenämme oli pieni hiekkaranta, joka oli niin kallioiden suojassa, että sitä oli mahdoton havaita, ellei ollut aivan kohdalla. Uimme siellä ja pistimme kanootin auki unohtuneen pohjatulpan kiinni. Vuoto väheni selvästi.

Tuollainen suojainen ranta, jota mereltä on vaikea havaita ja johon maitsekin on hyvin vaikea päästä on varmaan ihanteellinen jos yrittää tulla veneellä maahan niin ettei tule havaituksi. Rannalla olikin joitakin jälkiä siitä, että joskus sitä oli käytetty tilapäiseen leirin pitoon. Kyseessä lienee kuitenkin olleet kanoottimatkalijat, joita kulkee usein pitkin rannikkoa eikä Afrikan puolelta Eurooppaan pyrkijät.

Olemmeko olleet vain onnekkaita, kun tänne ei ole tullut laittomia pakolaisia Afrikan puolelta eikä Lampedusan tragedia ole toistunut täällä? Matka ei ole kovin pitkä ja tieto varmasti kulkee. Täällä, kuten kaikkialla Euroopassa, näkee Afrikasta tulleita mutta yleensä he myyvät rannoilla kankaita, kelloja, käsitöitä ja rantalejuja, näyttävät melko hyvin toimeentulevilta ja ovat hyviä tuttuja rannan ravintoloiden henkilökunnan kanssa. Kerjäämässä heitä ei näe. Kauppojen edessä kyllä kerjätään, mutta kerjäävät ovat useimmiten paiakallisia ”elämäntapataitelijoita” rastatukkineen ja koirineen tai sitten muualta Euroopasta tulleita, jotka pahvilappuihin kirjoitetuin tekstein kertovat kurjasta tilanteestaan.

Andalusian väestöllä on historiallisesti sellainen maine, että heidän sosiaalinen omatuntonsa on valveilla ja hädässä olevaa autetaan. Paperittomia hoidetaan terveyskeskuksissa keskushallinnon vastalauseista huolimatta ja laman tultua häädön saaneiden hyväksi syntyi nopeasti aatteellista ja aineellista tukea antavia kansanliikkeitä. Luulisi tämän maineen houkuttelevan yrittämään laitonta maahantuloa. Lisäksi olosuhteet täällä olisivat erinomaiset selvityä myös ilman laillista statusta ja papereita ainakin jonkinaikaa, ilma on lämmintä, keikkatyötä luulisi olevan tarjolla kun sadonkorjuuta on vuoden ympäri ja sopivia yöpymispaikkoja on vaikkapa luolissa yllin kyllin. Onkohan poliisilla jokin salainen keino, joka öiden pimeydessä pitää ”kentän puhtaana”?? Vai olemmeko vain tiedotusvälineiden luoman virheellisen mielikuvan varassa. Ehkä Välimeren eteläpuolella on ihan yhtä hyvä elää kuin täällä pohjoispuolellakin?

Vettä ja vettä sakeampaa

(Taas on tullut aika avata blogipalsta täältä Villa Ranunculuksesta Marosta. Muuton aiheuttama alkushokki on voitettu ja vähitellen elimistökin alkaa tottua taas kuumiin iltapäiviin ja hyvään ruokaan ja viiniin. Puutarha on saatu taas oikeaan asentoon, uusi aitamuuri on maalattu ja uudistusten suunnittelu hyvässä vauhdissa.)

Sain äskettäin käsiini Espanjaa koskevan matkakirjan 12 vuoden takaa. Se oli lähes vanhan puhelinlulettelon kokoinen ja tärkeistä paikoista ja kaupungeista oli niin kartat kuin tarkat selostuksetkin nähtävyyksistä. Uteliaisuuttani tulin katsoneeksi, olisiko tuohon kunnioitusta herättävään teokseen päässyt myös oma vaatimaton muutaman sadan asukkaan Maro. Se ei kyllä enää ole itsenäinen kaupunki tai kylä vaan osa naapurikaupunki Nerjaa, mutta onhan sillä kunniakkaat perinteet Larioksen dynastian syntykotina 1500-luvulta ja, kuten aikaisemmin olen kertonut, oma murteensakin. Irvileuat kun ovat huomanneet, ettei täällä yleensä osata sanoa r-äännettä vaan Maro on ”Malo”.

Kyllä, kirjassa oli lyhyt maininta Marosta. Tietenkin tippukiviluolat mainittiin, mutta toisena asiana oli maininta siitä, että Maron edessä on Välimeren kirkkaimmat ja puhtaimmat vedet. Ja kyllä voimme itsekin vahvistaa, että vesi on tavattoman kirkasta, kalaparvet näkyvät selvästi ja kanootilla rannasta lähtiessä luulee olevansa vielä matalassa vedessä vaikka sitä saattaa olla alla 50 metriä. Mikähän sitten selittäisi näin kirkkaat vedet? Suomalaisesta tuntuu oudolta, että vaikka vesi on lähes koko vuoden varsin lämmintä, ei siihen synny sameutta. Se ei myöskään voi olla kovin köyhää ravinteista. Alueella on paljon hedelmä- ja vihannesviljelmiä, joita jatkuvasti huuhtoo mereen vuorilta virtaava vesi. Lisäksi Nerjalla on ollut kyseenalainen kunnia olla viimeinen espanjalainen rannikkokaupunki, jonka viemärivedet johdetaan puhdistamattomina mereen kalojen ja muiden pienelävien kierrätettäväksi.

Saa sitten nähdä tuleeko tilanteeseen muutos, kun kunnollinen jäteveden puhdistamo lopultakin saadaan Nerjaan. Sille on varattu tontti Nerjan ja Maron välisellä alueella ja vain muutamaa päivää aikaisemmin Nerjan pormestari vahvisti, että tarvittavat 24 miljoonaa euroa ovat koossa ja laitoksen pitäisi toimia kahden ja puolen vuoden kuluttua. Ainakin kaupungin maine puhdistuu!

Pihallamme on kaksi appelsiinipuuta, joista toinen ei näytä tuottavan juurikaan hedelmiä tänä vuonna. Jo viime vuonna se osoitti väsymisen merkkejä, mutta puutarhurimme Jose vakuutti, että appelsiinipuiden täytyy aika ajoin pitää välivuosia. Onneksi toinen puu on aivan täynnä nopeasti kellastuvia hedelmiä. Saa nähdä ovatko yhtä hyviä kuin viime vuonna, vielä emme ole uskaltaneet maistaa, mutta ehkä ensi viikolla?

Tänä päivänä appelsiini on arkipäiväinen asia. Mutta näin ei aina ole ollut. Jo 1600-luvulla appelsiinin kukista valmistettiin tislaamalla kallista öljyä, Nerolia. Siihen oli väkevöitynyt appelsiinin kukkien aromit ja muut kallisarvoisimmat aineosat, joiden tiedetään poistavan masennuksen, rauhoittavan levotonta mieltä, lisäävän seksuaalista halukkuutta, estävän keripukkia ja parantavan ihoa. Ei ihme, että oikeassa morsiusseppeleessä pitää olla appelsiinin kukkia!

Kiliä lounaalla

Ystävät kutsuivat meidät sunnuntaina mukaansa syömään erästä seudun monista kulinaarisista erikoisuuksista. Velez-Malagasta pohjoiseen vievältä tieltä kääntyy oikealle pienempi tie kohti Canillas de Acetuno -nimistä kylää, jossa on ravintola, joka on "päässyt listoille" tarjoamalla kokonaisesta kilistä valmistetun aterian. Ennakkotilaus tietenkin tarvitaan, samoin sopiva määrä ihmisiä jakamaan herkkua. Meitä oli seitsemän, ja kyllä ruokaa riitti! Alkupaloiksi oli tarjolla tuoresalaatti, sitten seurasi lämmin alkupala, paistettuja maksan ja munuaisen palasia sofrito-tyyppisen peruna- vihanneshöystön kera. Seuraavana kannettiin pöytään kilin halkaistu pää, josta jokaiselle riitti teelusikallinen aivoja maistiaiseksi. Ennakkoluuloisetkin osallistuivat ja kehuivat hyväksi.

Varsinainen pääruoka tuotiin isossa keramiikkavadissa. Kili oli paloiteltu ja paistaminen aloitettu jo hyvissä ajoin aamupäivällä, niin että lounaalla liha oli taatusti kypsää ja mureaa. Ja hyvää! Painikkeena oli hyvää talon viiniä. Jäipä yksi muhkea lihanpala vielä "para perro". Kotona koira kyllä ymmärsi hyvän päälle. Jälkiruoaksi oli valittavana erilaisia torttuja ja muita herkkuja. Sitten talo tarjosi kuohuviinit ja laskun, joka oli noin kolmekymppiä henkeä kohti!

Kun tulimme ravintolaan sovittuna aikana, olimme ainoita asiakkaita, ja joukkoon hiipi epäilys siitä, ettei paikka ehkä sittenkään ole ennakkomaineensa veroinen. Mutta toisin kävi. Kun kello läheni kahta joka ikinen pöytä oli täysi ja taisimme olla ainoat ei-espanjalaiset suuressa vierasjoukossa. Siis valinta oli ollut oikea. Jos paikka on espanjalaisten suosiossa, se on luultavasti hyvätasoinen. Ilmeisesti on niin, että alueen mielenkiintoiset ravintolat löytyisivät parhaiten lähtemällä jotain vuoristotietä pitkin ja katsellen minkälaisia ravintoloita kylistä löytyy. Käyttämämme ravintolakin mainosti kortissaan olevansa henkiin herätetty vanha roomalainen majatalo. Joten kyllä ne hyvät paikat ilmeisesti pysyvät.

Canillas de Acetuno -kaupunki on Maroman länsirinteellä ja muistuttaa muita alueen maurilaiskyliä punaisine kattoineen ja toinen toistensa päälle kurkotuvine valkeine taloineen. Kylään johtavan tien varrella oli lupaavasti varoitusmerkki jossa oli kolme lumihiutaletta. Ilmeisesti tie on ajoittain luminen, vaikka nyt kevät oli jo pitkällä.

Nerjassa muuttolintujen perässä Suomeen on lähtenyt jo melkoinen osa täkäläistä suomalais-yhdyskuntaa. Taitaa lentopallokin loppua niin, että itse kukin voi parannella taitojaan kesän aikana Suomessa. Eron haikeus on ollut ilmeinen. Se on varma merkki siitä, että täällä olevia suomalaisia liittää toisiinsa todellinen ystävyys. On hieno asia päästä sellaisen yhteisön jäseneksi!

Kevät tulee, mutta taloudessa on tiukkaa

Huolimatta näennäisestä rauhallisesta elämänmenosta, jota Andaluciassa vielä korostaa viimeinkin tulleet "normaalit" kevätsäät (aurinkoa taivaan täydeltä ja lämpöä +24), näyttää taloustilanne edelleen hyvin synkältä. Tilastojen valossa juuri Andaluciassa on eniten talouksia, joiden tulot jäävät köyhyysrajan alle, ja erittäin köyhien osuus on kasvanut entisestään. Aika paljon on näkynyt autoilla liikkuvia, joiden omaisuus on ilmeisesti mukana autossa ja jotka etsivät tilapäistä ansiota mistä vain löytävät. Parhaillaan on sadonkorjuun aika ja se lisännee tilapäisten töiden saatavuuutta. Eivät vain taida nämä tilapäiset työsuhteet tai niistä saadut ansiot kirjautua mihinkään tilastoihin.

Andaluciassa on muusta Espanjasta poiketen vasemmistoenemmistöinen hallitus, sosialistipuolue PSOE johtaa maakuntaa yhdessä vasemmistoliiton kanssa. Asunnostaan häädettyjen asema on kurja ja Espanjan keskushallitus on yrittänyt saada tilanteeseen korjausta, mutta uudistukset ovat edenneet hitaasti. Andaluciassa sensijaan on oltu ripeitä, täällä astui viime perjantaina voimaan laki, joka oikeuttaa viranomaiset ottamaan tilapäisesti haltuunsa sellaisia asuntoja, joiden vuokralaiset ovat häätöuhan alla ja voivat osoittaa maksukyvyttömyytensä johtuvan työttömyydestä ja velkojen korkeista koroista. Viranomaiset voivat ottaa tällaiset asunnot haltuunsa kolmeksi vuodeksi ja maksaa tänä aikana vuosivuokraa omistajalle yhden prosentin asunnon arvosta. Toimenpide ei koske kuitenkaan yksityisiä asuntojen omistajia vaan ainoastaan pankkeja ja rahoituslaitoksia, joilla on omistuksessaan suuria määriä asuntoja kuplan jäljiltä. Myös tyhjillään olevista asunnoista suunnitellaan perittäväksi jonkilaista ylimääräistä veroa. Toimenpiteillä toivotaan voitavan turvata ahdingossa olevien vuokralaisten asema laman yli ja lisätä halpojen vuokra-asuntojen tuloa markkinoille.

Uudistukset kuulostavat hyviltä ja oikeudenmukaisilta. Tahtoo vain aina käydä niin, että kun tällaisia etuuksia säädetään, ne liukuvat pikku hiljaa sellaisille, jotka niitä eivät oikeastaan tarvitsisi ja apua oikeasti tarvitsevat eivät hyödy, vaan raha kulkeutuu toisiin käsiin. Saapas nähdä, käykö näin ja kenen taskuun rahat alkavat kertyä.

Maron pääsemisestä Euroopan hippipääkaupungiksi ei (onneksi) tainnut tulla mitään. Parhaimmillaan alueella oli vähän toistakymmentä asuntovaunua ja vastaavaa ja lisäksi luolissa asusteli 3-4 "porukkaa". Mukana oli myös lapsia. Mutta sitten yhtenä aamuna kaikki olivat poissa. Poliisi lienee puuttunut määräysten vastaiseen leirintään. Samoja vaunuja näkyi sitten lähellä olevilla tienlevikkeillä, ilmeisesti tavoitteena pitkäaikainen pysäköinti. Saa näähdä onnistuuko.

Rantaretkellä tapasimme kaksi hauskaa ilmiötä. Joidenkin kivien päälle oli alkanut kasvaa vihreää levää ikään kuin hiuksina, jotka oli kammattu merestä katsoen taaksepäin. Jos kivi sattuu olemaan pyöreä, ei tarvita kuin atrain pystyyn kiven viereen, niin merestä nouseva ahti on valmis. Toinen erikoisuus oli kirkas pussi, nyrkin kokoinen, ja näytti aivan kirkkaalta muovipussilta. Sen keskellä kulki sauma, joka näytti siltä kuin se olisi ommeltu sik-sakilla punaisella langalla. Mutta ei ollut ihmisen luomus! Ilmeisesti kyseessä oli jonkin meduusan tai vastaavan otuksen ilmarakkula. Lajin tunnistus on jätetty asiantuntijoiden käsiin.

Palmusnuuntain eväsretki ja muuta ajankohtasita

Huolimatta sateen uhkasta uskaltauduimme eväsretkelle Palmusunnuntaina. Suunnitelman mukaan ajelimme autolla kymmenkunta kilometriä luonnonpuiston sisään ja lähdimme siitä jalkapatikassa nousemaan kohti La Camatocha-nimistä vuorenhuippua (1319 m), tai oikeastaan sen alapuolella olevaan solaan. Vaikka viime vuonna puistoon johtava tie korjattiin hyvään kuntoon, ovat talven sateet jo ennättäneet uurtaa sitä paikoin aika pahasti, varsinkin viimeiset kolmisen sataa metriä pienempää ja vielä pienempää tietä olivat puikkelehtimista syvien kuoppien ja isojen kivenmurikoiden välitse. Ilman kolhuja päästiin, kiirettä kun ei pidetty.

Olemme aikaisemminkin käyneet samalla alueella, mutta eri rinteillä ja eri solissa ja alue on tehnyt vaikutuksen korkeilla ja jylhillä vuorillaan, syvillä laaksoillaan ja vaihtelevalla luonnollaan. Harvoin siellä on tavattu muita kulkijoita. Mutta nyt ihmeeksemme koko alarinne näytti olevan täynnä ihmisiä, maastoautoja oli ajettu tienpohjaa ylös korkealle ja alhaalla oli paljon lapsia ja nuoria. Oli kyse meille aikaisemmin tuntemattomasta asiasta: Oltiin perheiden voimin keräämässä vasta kasvaneita rosmariinin oksia. Niiden tuoksu täytti ilman ja niitä kerättiin sylikaupalla niin, että lopulta maastoauton perässä ollut häkkikärry tuli täyteen. Emme tiedä, liittyikö tämä keräys nimenomaan palmusunnuntaihin, mutta nyt oli tietenkin paras mahdollinen aika. Pääsiäinen on juuri tulossa, ja siihen tarvitaan monia erikoisruokia, joihin varmaankin rosmariinia käytetään reippaasti. Osa pantaneen myös kuivamaan ja osa ilmeisesti menee myyntiin. Meillekin kaupattiin hieman leikkimielisesti meikäläisen saunavihdan kokoista kimppua vitosella. Emme kuitenkaan ostaneet, kun kättä ojentamalla sai helposti mukaansa riittävästi tuoretta herkkua.

Itse nousu oli kyllä aika rankka, alkuun tuntui, että hyväkuntoisena kiemurtelevaa polkua jää taakse kuin itsestään, mutta parin tunnin urakan jälkeen alkoi jo tuntua, että joutuu raahustamaan otsa maata hipoen. Ylhäältä sitten aukenivat mahtavat näkymät, takana alhaalla näkyivät Maron vieressä olevat muovikattojen peittämät viljelmät, vuorijonon toiselta puolen näkyi Frigilianan valkoinen kylä, sen takana rannikkoa aina Malagan tuonne puolen, lähes sadan kilometrin päähän. Vahinko kyllä, meren yllä oli sen verran häkärää, ettei silmä tavoittanut Afrikan puolella olevia vuoria. Niinkuin aina, kun merta katsoo tarpeeksi korkealta, näyttää, kuin se nousisi puolitaivaaseen asti.

Päästyämme ylös, alkoi vihmoa sadetta ja tuuli oli varsin voimakas. Löysimme kuitenkin suojaisan kolon, jossa vesi ja appelsiinit maistuivat ja palauttivat voimia. Paluu tuntuu yleensä menevän paljon nopeammin kuin ylös kiipeäminen, mutta ei se välttämättä ole juurikaan sen kevyempää jos rinne on jyrkkä. Kun lopulta auto tuli näkyviin, saatiin sen verran lisäpotkua, että jaksettiin alas saakka. Vaikka retki oli ollut melko rasittava, tulihan jalkaisin nousua sentään ainakin 800 metriä, olimme kaikki tyytyväisiä jälkeenpäin. Koira vaan ei ollut kovin innostunut enää pitemmälle iltalenkille.

Pääsiäisviikko on alkanut. Kaikkialle Espanjaan povataan sateisia ilmoja, paitsi tietenkin tänne Nerjan alueelle. Pilvistä on ilmeisesti kuitenkin luvassa mutta samalla yökylmät vähitellen väistynevät ja päästään normaaliin olotilaan ja saadaan aamiaisetkin nauttia ulkona patiolla. (Joku tiesi kertoa, että kuluvasta maaliskuusta näyttää tulevan kaikkien aikojen sateisin ja kylmin, mitä Andaluciassa on mitattu! No, - ei se niin kovin paha ole ollut meikäläisten mittapuun mukaan).

Vaikka täällä niin kiirastorstai kuin pääsiäismaanantaikin ovat tavallisia arkisia työpäiviä, pääsiäinen näkyy ja kuuluu varsinkin television kautta. Koko viikon järjestävät erilaiset veljeskunnat kulkueita, joissa omia kalliita pyhimyksenkuvia kannetaan pitkin katuja. Kansaa on paljon katujen varsilla ja monet näyttävät hyvinkin liikuttuneilta. Espanjankielen opettajamme kyllä väittää, että espanjalaiset ovat hyvin uskonnotonta kansaa 51 viikkoa vuodesta, mutta sitten pääsiäisenä kaikki otetaan takaisin. Tiedä siitä, ainakin Maron pienessä kirkossa näyttäisi tavallisessa viikkomessussa olevan mukana vain kymmenen-kaksikymmentä vanhaa ihmistä. Vähän niin kuin meilläkin nykyään. Oma tavoitteemme on päästä seuraamaan kulkuetta keskiviikkona ja perjantaina . Pitkäperjantain kulkue kulkee taas sammutetuin valoin ja kaikki ovat mustissa asuissa.

Cordoban mahtia ihmettelemässä

"Pakollinen sääkatsaus" tähän alkuun.

Viikko on ollut poikkeuksellisen sateinen ja tuulinen. Barcelonan lähellä palmut olivat peittyneet lumeen, mutta täällä lämpötila sentään on pysytellyt 15 asteen tuntumassa. Useana päivänä on ollut voimassa sekä myrsky- että sadevaroitukset. Ja kyllä tänään onkin vettä tullut! Onneksi sentään vähemmän kuin syksyn tulvasateissa. Lupasivat tälle päivälle 40 mm, saa nähdä tuleeko mitta täyteen!

Kävimme suomalaisporukan kanssa tutustumassa Gordoban ihmeisiin. Iso vuokrabussi oli lähes täynnä. Varat oli hankittu keräämällä "kolehtia" lentopallopelien jälkeen saviruukkuun, joka särjettiin juhlallisin menoin muutama viikko sitten. Sateesta huolimatta matka oli ilmeisen onnistunut. Meille, jotka olimme kaupungissa ensi kertaa, kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, mutta myös siellä aikaisemmin käyneet pitivät retkestä.

Cordoban historia on varsin mielenkiintoinen. Sen paikalla oli aikaisemmin Rooman valtakunnan Baetian maakunnan hallinnollinen pääkaupunki. Rooman hajottua visigootit (länsigootit) tekivät siitä oman pääkaupunkinsa mutta varsinaiseen kukoistukseensa se nousi vasta muslimien valtakaudella 900- ja 1000-luvuilla. Se oli monella tapaa Euroopan keskus, niin kulttuurinsa, taloudellisen mahtinsa kuin yhteiskunnallisen kehityksensäkin puolesta. Asukkaita siellä oli eri lähteiden mukaan 300.000 - 500.000 ja se oli läntisen maailman toiseksi suurin kaupunki Konstantinopolin jälkeen. Miten ja miksi siitä tuli niin mahtava?

Pohjois-Afrikasta Visigoottien kilpailevien kuningasehdokkaiden avuksi tulleet muslimit (berberit) nousivat maihin 29.4 711, kauppalaivojen sekaan piiloutuneet alukset toivat 9000 sotilasta Tangerista Gibraltarin satamaan.

Valloitus oli sekä nopea että ilmeisen veretön. Kaikki olivat saaneet tarpeeksi visigoottien suvaitsemattomasta ja huonosta hallinnosta. Muslimit toivat tullessaan taiteet, tieteet ja yhteiskunnallisen vapauden. Muslimivalloittajien vanavedessä tulleet tiedemiehet ja taitelijat loivat yhdessä alueella asuneiden juutalaisten ja kristittyjen intellektuellien kanssa korkeakulttuurin, jonka veroista saa hakea. "La convivencia" (eri kulttuurien ja kansallisuuksien yhdessä eläminen) oli tämän ajan yhteiskunnallinen tunnus.

Muslimien valta säilyi Al-Andaluksessa 781 vuotta. Länsimaisella hallintokulttuurilla on vielä runsaasti matkaa saavuttaakseen tuon iän!

Cordoban kirjastossa on historian lähteiden mukaan ollut parhaimmillaan 400.000 kirjaa tai kirjoitusta aikana jolloin kirjapainoa ei vielä oltu keksitty ja Pariisin yliopisto oli ylpeä siitä, että siellä oli 2000 nidettä! Cordoban kirjastoon kertyi runsaasti antiikin Kreikan, lähi-idän valtioiden ja Egyptin kirjallisten kulttuurien tuotteita. Käännös- ja julkaisutoiminta kukoistivat. Naiset olivat mukana tytöelämässä kääntäjinä, lääkäreinä lakimiehinä ja neuvonantajina. Lääketieteen arvioitiin olevan lähes samalla tasolla, kuin 1800-luvulla Englannissa, maineikkaat tähtitieteilijät ja matemaatikot kuvasivat jo maailmankaikkeutta, jossa valolla oli matemaattisesti ilmaistavissa oleva nopeus ja fysikaaliset ilmiöt kuten painovoima saivat täsmällisiä määrityksiä. Arkkitehtuuri ja yhteiskuntasuunnittelu saivat huipennuksensa Medina Azaharassa, Cordoban ulkopuolelle rakennetussa uudessa pääkaupungissa. Valitettavasti suurin osa kaikesta tästä hävitettiin 1000-luvun alussa, kun vallan anastivat Afrikan puolelta tulleet ankaraa uskonnollista kuria vaativat almohadit. Ilmeisesti nykyinen ääri-islamilainen ilmiö on varsin samantapainen. Tämä ääri-ilmiö kuristi Andalucian henkisen ja aineellisen vaurauden yli sadan vuoden ajaksi, kunnes se lähti uudelleen nousuun, tällä kertaa Granadassa.

Cordoban kulta-aika tuotti monia asioita, joilla on vaikutuksensa vielä tänäkin päivänä. Tässä muutamia esimerkkejä:

ALI-IBN-NAFI (789-857), lisänimeltään "Ziryab" ("mustarastas") oli Persiasta tullut matemaatikko, taiteilija, muusikko, runoilija, tapakulttuurin tuntija. Kalifi nimitti hänet "kulttuuriministerikseen" ja hän toi sellaisia uusia asioita yleiseen käyttöön kuin pöytäliinat, lasiset astiat, kattaukset, pöytäjärjestykset ja -tavat, jopa shampoon ja hammastahnan. Hän perusti myös musiikkiakatemian, johon loi kehittämälleen viisikieliselle luutulle (kitaran edeltäjälle) musiikillisen koodin, jota voi verrata JS Bachin Wohltemperierte klavieriin. Hänen jäljiltään vanha andalusialainen musiikki on edelleen käypää tavaraa ja sillä on selvät yhteydet niin flamencon kuin rock-´n-rollinkin kehittymiseen. Hänen nimiinsä menee myös ruokareseptejä, joiden mukaan valmistettuja ruokia saa tänäkin päivänä kaupungin ravintoloissa.

Ibn FIRNAS (810-887) oli puolestaan matemaatikko ja fyysikko. Hänellä oli pakkomielle, että ihminen voisi lentää jos saisi sopivat apuvälineet. Hän kehitteli tätä ajatusta ja teki kokeita. Vuonna 852 hän hyppäsi Mezquitan minareetista hieman laskuvarjoa muistuttavan vehkeen kanssa ja tuli alas lähes ehjänä. Vuonna 875, (65 vuoden iässä!) hän lähti lentämään jonkinlaisella siivekkäällä härvelillä. Siitä puuttui kuitenkin pyrstö, eikä lentoa syntynyt kuin pari sataa metriä, joitakin luita katkesi, mutta mies säilyi hengissä. Lento tehtiin 600 vuotta ennen Leonardo da Vincin yrityksiä!

Erittäin merkittäviä olivat myös Cordobassa vaikuttaneet filosofit, AVERROES ja MAIMONIDES. Molemmat etsivät hyväksyttävää ja ymmärrettävää yhteyttä Aristoteleen konkreettisen ja järjellä ymmärrettävissä olevan maailman ja uskonnollisen maailmankuvan välillä. Averroeksen filosofia vaikuttaa vielä tänäkin päivänä alan opetukseen ja Maimonides puolestaan saavutti kuolemattomuuden kirjoittamalla juutalaisten pyhän kirjan, Talmudin, tulkinnasta ohjeet jotka ovat tänäkin päivänä hyväksyttyjä ja käytössä.

Tunnetuin Cordobaan tänä päivänä liitetty asia on tietenkin "Mezquita", nykyisin Cordoban katedraali. Mulsimit rakensivat alun alkaen Visigoottien ja roomalaisten pyhättöjen paikalle valtavan moskeijan, johon mahtui kerralla 20000 rukoilijaa. Se oli arkkitehtonisesti upea, lähes tuhannen pylvään muodostamat pylväiköt muistuttavat erään runoilijan mukaan palmumetsää ja pylväiden juurella on hartaushetkien ulkopuolella opetettu filosofiaa, käyty oikeutta ja ehkä myös kauppaa. Kristittyjen vallattua kaupungin 1200-luvulla, alkoi vallan hivuttaminen katolisen kirkon suuntaan, ja eräs merkki oli keskelle moskeijaa rakennettu kristillinen kirkko, Cordoban katerdraali, joka sinänsä hakee upeudessan vertaistaan Euroopassa. Siitä huolimatta kuningas Kaarle V, jolle kirkko valmistumisen jälkeen "luovutettiin", totesi rakentajille, että "olette tuhonneet jotain sellaista, joka oli ainutkertaista, ja rakentaneet tilalle sellaista jota näkee kaikkialla". Aika tyly kommentti! Kaikesta tästä huolimatta on kuitenkin todettava, että Mezquita on tänäkin päivänä ainutlaatuinen nähtävyys, joka vaatinee vielä toisenkin reissun.

Cordobassa opin myös käytännön asian, jota aion soveltaen kokeilla. Monin paikoin täällä (myös Marossa ja Nerjassa) käytetään sisäpihojen, jalkakäytävien ja torien päällystyksenä pienistä, noin viiden senttimetrin läpimittaisista, sileäksi hioutuneista kivistä tehtyjä pintoja, jossa betonista tai laastista pistävät ulos kivien pyöreäksi hioutuneet reunat. Usein pinnoitus on vielä tehty niin, että mustien ja valkoisten kivien avulla on pintaan luotu erilaisia kuvioita. Kun kysyin asian taustaa oppaalta, hän kertoi, ettei kyse ole pelkästään taiteellisesta vaikutelmasta. Kesällä on monasti niin kuuma, ettei sileällä kivi- tai asfalttipinnalla pysty oikein kävelemäänkään. Sensijaan kuvatunlainen "mukulakivipinta" on viileämpi ja kun sen kastelee, vesi vähitellen haihtuessaan kivien välistä jäähdyttää myös ympäröivää ilmaa. Selvä jäähdytyslaitteen edeltäjä. Vaikuttaa nerokkaalta!

Koiramainen juttu

Täällä liikkuu paljon koiria. Kaikenlaisia koiria. Pieniä "fifejä" emäntiensä kainalossa, suuria, vaikuttavan näköisiä koiria kuonokoppineen - ja sitten tietenkin tavanomaisia koiria. On myös "työkoiria". Vuohilaumoja laidunnetaan aivan kaupunkien ja kylien sisällä, usein satapäinenkin lauma kulkee katuja tai tienvarsia pitkin yhden paimenen ohjaamana, ja silloin vaaditaan paimentavilta koirilta paljon. Pitää olla valppaana, ettei yksikään eläin lähde omille teilleen eikä jää autojen alle. Täytyy myös pitää muut koirat, etenkin kulkukoirat poissa eikä saa antautua uteliaiden ja hyväntahtoisten sivustakatsojien houkutuksille. Täkäläiset paimentavat koirat eivät ulkonäön puolesta ole meille tuttujen paimenkoirien näköisiä. Vaihteleva koko ja ulkonäkö kielivät pikemminkin siitä, ettei rotupuhtaudesta ole ollut niin väliä.

Toinen työkoiran tyyppi ovat vahdit. Iltalenkkimme varrella on avogado-tarha jota vartioi kolme kookasta susikoiraa. Vanhin - iso uros - haukkuu ohi kulkiessamme vimmatusti, irvistelee ja näyttää hampaitaan ja ryntäilee aitaa vasten. Ei tee mieli mennä silittämään vaikka olisi makkaraa mukana. Tällaiset hedelmätarhojen ja muiden tilojen vahtikoirat ovat tietenkin hyvin tarpeellisia. Omistaja asuu muutaman kilometrin päässä kaupungissa eikä voi tietää mitä palstalla tapahtuu. Lehtitietojen mukaan avogadoja ja tomaatteja on varasteltu suuriakin määriä ja sellaista vastaan tietenkin varustautuu mielellään kunnolla.

Täällä on myös kodittomia koiria, jotka näyttävät pärjäävän penkomalla roskiksia ja löytämällä syötävää viljelysten vaiheilta. Ikävä kyllä osa niistä on sellaisia, jotka on jätetty tänne selviytymään omin päin kun isäntäväki on palannut kotimaahansa pohjoisempaan Eurooppaan. Houkutus ostaa söpön näköinen koiranpentu näyteikkunasta on joillekin niin suuri, että tulevaisuuden harkinta unohtuu. Myös kauppojen ulkopuolella tai ostoskaduilla kerjäävät ihmiset pitävät mielellään koiraa tai koiranpentua mukanaan. Se ilmeisesti lisää liiketuloa. Ainakin jos koira on sympaattisen näköinen ja oloinen.

Osa irtokoirista on ilmeisesti pärjännyt omalla reviirillään ilman isäntääkin vuosikausia. Ihmetellä täytyy, kuinka ne osaavat puikkelehtia liikenteen seassa. Jotkut näyttävät käyttävän suojatietä katuja ylitettäessä, viisaimmat kuulemma odottavat vihreää valoa. Niistä ei myöskään ole erityistä haittaa tavallisille kotikoiran ulkoiluttajille. Ne saattavat olla uteliaita, mutta yleensä hyvin varovaisia ja karttavat mielellään lähempää kontaktia, liekö sitten takana kivulias oppijakso nuorempana?

Enemmän huolta koiran kanssa lenkillä ollessa saa sellaisista koirista, jotka ovat isännän tai emännän kanssa liikeellä, mutta eivät ole kytkettyinä. Vaikka tämä on vastoin lakia, ovat monet sitä mieltä, että koira haluaa juoksennella vapaana ja uskovat, ettei se tee kellekään mitään pahaa, kun se kotonakin on niin mukava. Kohtaaminen, missä toinen koira on irti ja toinen kytkettynä on kuitenkin arvaamaton. Siitä äskeinen kokemuksemme:

Oma koiramme on jo arvokkaaseen ikään ehtinyt vanhahko herra, eikä sen sietokyky ole enää kaikkein parhaimpia. Kotona se on lauhkea kuin lammas mutta muiden koirien suuntaan pitää reviiristään kiinni. Jos toinen koira tunkee liian lähelle se saattaa seurauksena olla vaikkapa tappelunnujakka. Eilen sattui juuri tällainen tapaus. Iirti oleva suurehko koira tuli uhittelemaan, ja taisteluhan siitä syntyi. Siinä hässäkässä molemmat taisivat saada "siipeensä". Meidän koiramme jalasta näytti puuttuvan ainakin pala nahkaa, ja jalka turposi illan mittaan aika lailla Koira makasi koko yön lähes liikkumatta, ei kelvannut ruoka eikä juoma. Pitkälle seuraavaan päivään häntä oli tiukasti koipien välissä, pää riipuksissa ja korvat luimussa. Liekö sitten jalkaa särkenyt, vai olisiko mukana ollut myös psykologinen shokki tapahtumasta? Onneksi iltapäivän lenkki näytti palauttavan tilannetta kohti normaalia, ja pari kertaa se on jo osallistunut alueen haukkujaisiinkin.

13.2 2013 Ystävänpäivän aattona

Viime sunnuntaina saatiin "kilohaili haudattua" paukkeen kanssa. Kyseessä on Nerjan karnevaaleihin liittyvä tapahtuma, jossa "chanquete" eli kilohaili viedään surusaattueessa läpi kaupungin, ja räjäytetään lopuksi meren päällä ilotulitusten saattamana. Takaa kuulemma hyvän kalavuoden. Voisikohan Utsjoella kokeilla tammukan pamauttamista?

Vieraat lähtivät viikonvaihteessa ja oli aika palata tavallisiin askareisiin. Ensin lentopalloa, joka sujui "mielenkiintoisesti" ankaran tuulen riepotellessa rannalla niin pelaajia kuin palloakin. Eräskin syöttö lähti kovaa ja korkealle mutta palasi tuulen mukana toisen kenttäpuoliskon yläpuolelta noin metrin päähän syöttäjän eteen! Mutta saatiin kuin saatiinkin viisi erää pelattua ja pisteet laskettua.

Myös puutarha sai osansa. Viimeiset appelsiinit poimittiin puista ja puut harvennettiin niin, että ensi vuonna saataisiin taas hyvä sato. Lehvästö pyrkii kasvamaan liian tiheäksi, muistuttaen saunavihtaa, joten oksia on harvennettava varsin voimakkaasti. Appelsiinipuu on kuitenkin vihamielinen lähestyttävä. Sillä on puolustusvarusteenaan pitkät ja terävä piikit, jotka jättävät nahkaan kirvelevän reiän. Lopulta homma kuitenkin saatiin päätökseen, kaksi kuormaa oksia vietiin kaatopaikalle, nahkassa olevat reijät laastaroitiin ja mieli oli hyvä kun lopulta työ tuli tehdyksi.

Metsässä liljat ovat alkaneet kukkia oikein "rynnäköllä". Paikka paikoin valkeat allium-liljat kukkivat niin tiheässä, että mieleen tulevat suomalaismetsät valkovuokkojen aikaan. Myös villejä orkideoita on alkanut ilmaantua, niitä tosin täytyy vielä hieman etsiskellä, kun ovat aika matalia ja usein toisten kasvien seassa. Täkäläisenä erikoisuutena ovat myös tuttujen koristekasvien minimuodot, joita kasvaa luonnonvaraisena metsissä. Sellaisia ovat esimerkiksi vain noin 10 cm korkeat narsissit, joiden kukat ovat tuskin 1 cm pituisia, mutta muodoltaan ja väritykseltään täysin samanlaisia kuin meillä pääsiäisenä myytävät narsissit. Hieman samantapainen, alle 15 cm korkea on mini-iiris, joka kukkii vain yhden päivän ja sitten häviää.

Olen aikaisemmin kirjoittanut männyn kulkuepistiäisestä. Ne kypsyvät männyssä harmaan seitin muodostamassa pussissa, ja kun pussi putoaa, toukat asettuvat pitkiksi jonoiksi ja lähtevät vaeltamaan kohti uusia alueita. Ne vahingoittavat isäntäpuuta pahoin ja siksi niitä on hävitetty myös myrkyttämällä. Viime kevään raivauksesta ja myrkyttämisestä huolimatta harmaita palloja roikkuu taas männyissä aika lailla. Ikävä kyllä, ne saattavat olla vahingollisia myös mm. koirille. Niiden pinta on pienien piikkien peitossa ja noissa piikeissä on samantapaista myrkkyä kuin ampiaisella. Jos toukkajonon päälle astuu tai sen yli ajetaan esimerkiksi autolla, saattaa paikalle tullut utelias koira saada noita karvoja keuhkoihinsa saakka ja seuraukset voivat olla jopa kohtalokkaita. Nyt taas on lähestymässä niiden vaellusaika. Saa nähdä, tuleeko harmeja.

(Kuvassa männyn kulkuepistiäinen vaelluksellaan)

(15.2)

Tänään oli jo aamusta hyvin lämmintä ja päätimme lähteä luonnonsuojelualueen rannalle koiraa kävelyttämään. Muutaman kilometrin automatkan jälkeen polku laskeutuu alas hienolle hiekkarannalle, jota maalta päin reunustaa tasainen niitty monine mielenkiintoisine kasveineen. Rannalta pääsee eteenpäin seuraavalle ja taas seuraavalle kallioiden reunustamalle lahdelle joiden sinivihreä vesi ja hiekkarannat saavat ajatukset kääntymään kesän ja kanoottiretkien suuntaan. Eräässä aikaisemmassa blogissa kerrottiin miehestä, joka ilmeisesti asustelee tuolla rannalla. Edellisen kerran tavatessamme vaihdoimme täkäläisen protokollan mukaiset tervehdykset "hola!" ja "buendia". Nyt sama mies käveli vastaamme, mutta tällä kertaa ilkosen alasti. Osaisikohan Lenita Airisto sanoa suomalaisten tapojen vartiana, olisiko tässä tapauksessa tervehdysten vaihtaminen ollut paikallaan. Vaiko ei?

Saimme joululahjaksi ystäviltämme Suomesta mainion "viiden vuoden päiväkirjan", johon kullekin päivälle voi viiden vuoden aikana kirjata tärkeitä tapahtumia. Eiliselle, ystävänpäivälle, tuli kaksi merkintää.

Illan suussa kokoonnuimme tuttuun paikkaan Lehtisen patiolle (pianobaarin paikka) särkemään savista uurnaa, johon oli parin kuukauden ajan kerätty lentopallokahvien yhteydessä matkarahaa, jonka turvin tekisimme retken johonkin sopivaan kohteeseen. Kohteeksi valikoitui yllättävänkin yksimielisesti Cordoba. Vaikka lähellä ollaan, on tämä kohde jäänyt monelta "puolitiehen". Siellä on upeita historiallisia kohteita vaikka kuinka paljon, etunenässä tietenkin valtava katerdraali, joka rakennettiin maurien rakentaman suuren moskeijan päälle. Ruukusta tuli saaliiksi noin 500 Euroa ja sillä pääsemme mukavasti liikkeelle.

Toinen merkintä koski myöhäisemmän illan kultturitilaisuutta. Olimme läheisen ostoskeskuksen elokuvateatterissa katsomassa Veronan oopperajuhlilta lavaesityksestä ulkoilmanäyttämöltä taltioitua Verdin Traviata-oopperaa. Oikein sopiva valinta ystävänpäiväksi! Siitä ei romantiikka enää parane! Esitys oli upea, toteutus teknisesti lähes käsittämättömän hieno (miten poimitaan solistien äänet valtavalta Roomalaisen amfiteatterin näyttämöltä niin, että duetot ja tertsetot toimivat niin kuin pitääkin?) ja Violetta oli upea ilmestys paitsi ulkonäöltään myös laulutaidoltaan. Kyllä täytyy todeta, että nykyinen äänen tallennus- ja toistotekniikka antavat mahdollisuuden lähes yhtä hienoon musiikilliseen kokemukseen kuin livenä paikan päällä kuuntelemalla saisi. Olemme käyneet muutaman kerran katsomassa samanlaisia näytöksiä Suomessa. Tämä vei kuitenkin voiton esimerkiksi Metropolitanin Traviata-taltioinnista niin musiikin kuin teknisen toteuttamisenkin suhteen. Lippujen hinnatkin olivat täällä vain puolet siitä mitä Suomessa sai maksaa. Lisäbonuksena oli väliajalla talon laskuun tarjotut erilaiset tapakset ja kuohuviini, jota sai niin paljon kuin arveli tarvitsevansa.

Churroja ja muuta hyvää

Välimeren ruokavalion terveellisyydestä on puhuttu kymmeniä vuosia. Se näyttää olevan kansanterveyden kannalta parempaa kuin pohjois-Eurooppalainen ja syyksi on arveltu esimerkiksi oliiviöljyn ja vihannesten suurta osuutta päivittäisessä ruokapöydässä. Välimeren maissa elinajan ennuste on pitkään ollut parempi ja sariastavuus kroonisiin tauteihin vähäisempää. Johtopäätösten teossa on kuitenkin sudenkuoppia: Tilastot osoittavat, että yhden sukupolven aikana espanjalaisten aikuisten keskimitta on kasvanut toistakymmentä senttiä samalla kun painoindeksi on kasvanut ja on nyt lähes samalla tasolla kuin vaikkapa Suomessa. Olisikohan pienemmän sairastavuuden takana aikaisemmin ollut tottumus vähäisempään päivittäiseen ruokamäärään - eräänlainen lievä aliravitsemus, jonka tiedetään torjuvan monia kroonisia tauteja ja pidentävän elinikää?

Tänä päivänä Espanjassa puhutaan - ja murehditaan -  roskaruoan lisääntyneestä osuudesta ja sen mukanaan tuomista terveyshaitoista. Pizzat ovat herkullisia ja hampurilaispaikoissa on usein paljon väkeä. Saa nähdä, kuinka terveyden tilastollisen etumatkan lähivuosina käy!

Eräs silmiinpistävä piirre täkäläisissä ruokailutottumuksissa erottaa sen kuitenkin meikäläisistä ja pohjois-Eurooppalaisista tottumuksista. Ateriat ajoitetaan eri tavalla. Aamiainen on yleensä kupillinen kahvia kadun varressa, puolilta päivin nautitaan lasi viiniä jonkin kevyen välipalan kanssa ja päivän pääateria, vahva lounas syödään iltapäivällä klo 14 jälkeen. Illallinen nautitaan vasta myöhään, yleensä klo 21 jälkeen. On tietenkin toinenkin erottava piirre: meillä tehdään töitä ja siinä välissä syödään kunhan ehditään, täällä syödään ja töitä tehdään jos aterioilta ehditään. No, ei ehkä ihan niin, mutta täällä ruokailulle annetaan paljon suurempi tila ja merkitys kuin meillä. Ateria on sosiaalinen tapahtuma, ruoka syödään hätäilemättä ja varmaankin ruoka pureksitaan paremmin ja sulattamiselle jää aikaa. En tiedä, onko tällaisen tekijän merkitystä tutkimuksissa selvitelty.

Lihavia ihmisiä näkee kohtalaisen vähän, ja ilmeisesti arkiliikuntaa on melko lailla. Maron kylästä Nerjan kaupunkiin johtavalla tiellä näkyy aina paljon kuntoilijoita ja joukossa on myös pitkiin villatakkeihin pukeutuneita vanhoja naisia jotka ilmeisesti kävelevät tietä edestakaisin sekä kuntoilun, että sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi. Vastaantulevan tutun kanssa vaihdetaan aina muutamia ajatuksia ja välillä keskustelu kadulla käy vilkkaasti.

Mutta osataan täällä tietenkin myös herkutella. Kahviloiden kakut ja tortut ovat erittäin makeita, tiettyihin juhlapäiviin kuuluu tiettyjä herkkuja marsipaanista ja suklaasta alkaen. Ja sitten on tietenkin "churro", oikeastaan aamupalaksi suunniteltu erikoisherkku. Sitä myydään erityisissä churro-kioskeissa, joissa herkut valmistuvat odottaessa. Kioskit ovat auki vain aamupäivän, ja usein niiden edessä näkyy jonoja. Churron valmistus tapahtuu näppärästi: letkusta puristuu taikinaa kuin hammastahnatuubista kiehuvaan öljyyn, jossa se nopeasti turpoaa ja paistuu peukalon paksuiseksi. Erityisellä lastalla ohjataan kypsyvä taikinapitko spiraaliksi öljyn pinnalle, parin sekunnin kuluttua se käännetään ympäri ja muutamaa sekuntia myöhemmin paistos on valmis herkuteltavaksi kunhan pinnalle ripotellaan sokeria. Oikeastaan churro pitäisi nauttia paksun kaakaon kanssa, mutta ainakin lentopallojoukkueelle on pelin alussa riittänyt lämmin vastapaistunut churro sellaisenaan. Se ei ole ihan niin raskas energialataus kuin luulisi: suuri osa siitä on ilmaa, mutta on mukana tietenkin myös rasvaa.

Churrotaikina valmistuu seuraavasti: Tarvitaan kupillinen vehnäjauhoja, kupillinen vettä, yksi ohut sitruunaviipale sekä suolaa, sokeria ja oliiviöljyä. Itse valmistus tapahtuu näin: Kiehauta vesi ja sitruunaviipale, poista sitruuna ja lisää jauhot sekoittaen niin että siitä tulee pehmeä taikina. Poista kattila levyltä ja vaivaa kunnes taikinasta tulee hyvin tasainen. Jos churrontekolaitetta ei satu olemaan käsillä, tee jauhotetulle alustalle taikinasta ohutta "matospiraalia", ja upota tekele kuumaan öljyyn. Se tietenkin kelluu pinnalla. Paista pikaisesti, valuta öljy pois ja ripottele sokeri päälle. (Ohje on mukaeltu kirjasta "The Best Spanish Dishes", julkaisija Editorial Everest S.A)

Käki kukkuu, kevät tulee?

Espoon Lintuvaarassa meillä on tapana kiertää aamuisin aina suunnilleen sama lenkki. Se ei suinkaan ole niin yksitoikkoista kuin saattaisi ajatella, tutulla reitillä voi tarkkailla luonnon kiertokulkua. Linnut ilmaantuvat yleensä tietyssä järjestyksessä, mutta poikkeukset lisäävät mielenkiintoa. Ja kasvien puhkeaminen kukkimaan, siinä vasta tarkkailtavaa! Joko imikkä alkaa kohta kukkia, entäs rohtojuuret tietyn puun juurella? Meillä on ollut vuosia tapana laskea kuinka monta eri kukkaa reitillä milloinkin näemme kukkivan. Ensimmäisenä ilmaantuvat - vuokot, kevätesikko ja kevätpiippo - alkavat kukintansa lähes samaan aikaan, mutta siitä matka kymmeneen menee laji kerrallaan. Sitten taas tulee spurtti ja kahteenkymmeneen päästään vähän niinkuin huomaamatta.

Täällä etelässäkin kukat puhkeavat ja vilkkain aika on juuri nyt. Vielä viime viikolla täkäläisellä koiralenkilla saattoi nähdä viiden eri kukan kukkivan, eilen päästiin jo kahteenkymmeneenviiteen! Ja metsän puolella oli monia muita lajeja. Kevät näyttää täälläkin rynnistävän vauhdilla, mutta vaikka lajeja on runsaasti, kukat ovat usein melko pieniä eikä samanlaista kukkaloistoa täällä juuri näe kuin Suomessa alkukesäsätä. Poikkeuksen tietenkin muodostavat upeasti kukkivat puut ja pensaat, joista edellisessä blogissa oli esimerkkejä. Osa täkäläisistä kukista näyttää myös olevan nopeita käännöksissään: Eilen hienosti kukassa, tänään poissa. Nämä lyhytaikaiset kukkijat ovat varmaan hyvin harjoitelleet yhteispelinsä pölyttäjien kanssa, koska oikeita hyönteisiä täytyy olla paikalla ja saatavana juuri silloin kun kukinta on parhaimmillaan.

Lintujen liikkeistä ei vielä varmuudella pysty päättelemään kevään tuloa. Ehkäpä parvet ovat vähän suurentuneet ja liikkuvat levottomammin kuin aikaisemmin. Satunnaislajeja tietenkin odotellaan, paluumuuttajien reitti kulkee juuri tästä yli. Ja yksi "pongo" jo saatiin: käki kukkui eilen muutaman kerran tässä jossain lähellä!

Ensi viikolla on Maron kylän suojeluspyhimyksen juhlapäivä ja silloin on tapana polttaa kaduilla kokkkoja ja ampua paukkuraketteja pahojen henkien karkoittamiseksi. Koira ei ollenkaan osaa arvostaa tuota paukuttelua ja ajattelimme hakeutua juhlien ajaksi retkelle johonkin luonnonpuistoon luonnon ihmeitä katselemaan. Tänään on puolestaan vuorossa kulttuuria: Malagan jalkapallojoukkue pelaa Barcelonaa ja Messiä vastaan ja tällaista ihmettä täytyy kyllä joukolla lähteä katsomaan. Koska peli on iltamyöhällä, täytyy varata paljon vaatetta mukaan. Vaikka kuinka ollaan etelässä, kyllä illalla on ulkona kylmä. Eikä kehtaa hillua samalla tavalla kuin paikalliset, jotka pysyvät lämpimänä hyppimällä ja huutamalla ja elämällä pelissä mukana hyvin intensiivisesti.

 Genista scorpion-pensas, joka täpittää nyt vuorenrinteitä keltaiseksi. Vieressä myös rosmariini, jonka kukinta-aika alkaa olla ohitse.






Kukkiva mantelipuu Mulhacen-vuoren (3480 m) huippua vasten.

Blogi 1/2013

Nyt olemme virallisesti talvessa täällä Espanjassa. Kalenteri kulkee auringon kierron mukaan: talvipäivän seisauksesta kevätpäivän tasaukseen on talvi, siitä juhannukseen kevät, juhannuksesta syyspäivän tasaukseen kesä, ja syksyä riittää syyskuun lopulta jouluun. Joulu on vuoden pimeintä aikaa mutta silloin täällä myös alkaa kasvukausi: pensaat ja puut leikataan, pellot kynnetään ja kunnostetaan, siemenet istutetaan ja kaikilla tuntuu olevan kiirettä. Olimme tänään (4.1) käymässä paikallisessa suuressa ostoskeskuksessa ja se oli täynnä väkeä. Tuli ihan joulunalus Helsingissä mieleen. Ja niinhän se olikin: väki tungeksi lahjaostoksilla, lahjat jaetaan lapsille loppiaisena.

Vaikka kalenterin jako on selkeä, ei luonto noudattele meidän mielikuviamme vuodenajoista. Vuorilla olivat ensimmäiset kirsikkapuut jo täydessä kukassa, kohta varmaan vuorenrinteet loistavat mantelipuiden kukkiessa. Samanaikaisesti Sierra Nevadan huippu oli paksussa ja hohtavassa lumipuvussa. Hieno näky kerrassaan! Kävimme testaamassa myös pikkukaupungin tapas-valikoimaa. Tapakset ovat alun alkaen pieniä syömäpaloja joita tarinan mukaan majatalon pitäjät valmistivat viinilasien kansiksi (tapa= kansi) etteivät kärpäset pääse janoisten matkalaisten laseihin ja etteivät janoiset matkalaiset juopuisi liikaa juodessaan viiniä tyhjään vatsaan.

Espanjassa kansanmusiikin - nimenomaan flamencon - suosio näyttää vain olevan kasvussa vaikka sen julkinen tuki on vähentynyt. Harrastajia - ja alan yrittäjiä riittää ja saa ymmärrystä väestöltä. Suosio tuo sille tietenkin myös taloudellista liikkumavaraa ja flamenco onkin irronnut tiukoista perinteistään ja etsiytynyt uusien musiikki-ilmiöiden kanssa löyhiin liittoihin jotka luultavasti turvaavat paremmat taloudelliset resurssit niin alan koulutukselle kuin harrastustoiminnallekin. Jopa aivan ultrauusi popkin tuntuu istuvan ja samaa kai kertoo sekin, että suomalainen ryhmä voitti kansainvälisen flamencokilpailun äskettäin Madridissa tanssiteoksellaan. Flamencon syvin olemus on kuitenkin perinteisesti kiinteän vuorovaikutuksen luominen kuulijoiden ja esittäjien välille. Äkkiseltään se kuulostaa kovasti valittavalta, flamencoon kuuluukin sellaisia elementtejä kuin valitus ja epätoivo mutta myös riehakas ilo. Se on myös improvisoivaa, joskus tuntuu että kitarakin hakee stemmansa sen mukaan miltä korkeudelta laulaja haluaa aloittaa. Eräs mieleenpainuvista flamenco-kokemuksista näytettiin televisiossa: se liittyi reportaasiin, jossa haastateltiin äitiä, jolla oli sylissään vaikeaa parantumatonta syöpää sairastava lapsi. Haastattelijan ohella paikalle oli kutsuttu tunnettu flamencolaulaja ja hän esitti äidille ja lapselle hiljaisella äänellä niin vaikuttavan flamenco-säkeen, että vaikkei kaikkia sanoja ymmärtänytkään, liikutus tuntui selkäpiissä. Yhteys esittäjän ja "yleisön" välillä oli tiivis ja mieleenpainuva.

Suomen uutisia näyttää hallitsevan palkka-ale. Kun maan talous menee liukumäkeä alaspäin, jotain täytyisi tehdä. Suomalaiset näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että uhrauksia on pakko tehdä ja niitä tehdään. Kunhan otetaan muilta.