Kevätpotpurri

Blogin kirjoittamista ei voinut jättää huomiselle, lukijat pian luulisivat, että kyseessä on aprillipila. Jotkut erikoispäivät kun täällä ovat samoilla almanakan sijoilla kuin Suomessakin. Mutta eivät kaikki: Eilen, kauniina sunnuntaipäivänä, oli täällä äitien päivä. Pari päivää aikaisemmin tuli kukkakauppiaalta sähköinen muistutus, että olethan muistanut varata kukkakimput äideille!

Samalle päivälle sattui läheisessä Frigilianan kylässä paikallinen ruokosokeripäivä. Kylä oli täynnä lapsia ja heidän äitejään, olipa joukossa muutama isäkin. Frigilianassa on maan ainoa aitoa sokeriruokosiirappia vanhalla menetelmällä valmistava tehdas ja tänä päivänä halukkaat pääsivät tutustumaan tuotantotiloihin. Muistoksi käynnistä sai metrin pätkän sokeriruokoa, josta varmaan riitti imeksittävää. Uteliaiden jono oli kuitenkin niin pitkä, että meidän piti jättää tehtaan katsominen ensi vuoteen. Sensijaan kojuissa ja teltoissa oli tarjolla erilaisia maistiaisia, joissa sokeriruokotuote näytteli pääosaa. Siirappiin oli dipattu kaikenlaista popcorneista perunaviipaleisiin. Ja kuten eräs ystävämme täällä on meille vakuuttanut, juuri tämä siirappi sopii minkä ruoan kanssa tahansa. Oli sitten kyseessä liha, kala, leivonnaiset tai jäätelö. Ja miksei muutkin. En ole itse vielä kokeillut miltä se maistuisi oliivien tai katkarapujen kanssa. Tai sillin.

Päivää aikaisemmin teimme vieraidemme kanssa retken Fuente de Petran laguunille, joka on Euroopan tärkeimpiä flamingojen pesimispaikkoja. Kuutisen kilometriä pitkä järvi on kauttaaltaan hyvin matala ja vesi siinä suolaista. Kuivana kautena vesi haihtuu niin, että vain valkoinen suola on näkyvissä. Paikka on ollut tärkeä suolan tuontantoalue ainakin roomalaisten ajoista aina 1950-luvulle. Nyt se on kunnostettu ja varattu linnuille ja luonnon tarkkailijoille.

Flamingot kokoontuvat laguunille maaliskuun alkupuolella. Alkutankkauksen jälkeen alkavat kosiomnenot ja pesänrakennus. Poikaset on saatava lentokuntoon kesäkuun loppuun mennessä järven kuivaessa suolaksi. Sillloin linnut lähtevät kohti seuraavia etappeja itäisellä välimerellä, lähi-idässä, Afrikassa ja kauempanakin. Flamingot ovat upeita lintuja vaaleanpunaisine sulkineen, isoine nokkineen ja pitkine jalkoineen. Parhaimpina vuosina lintuja pesii laguunissa jopa 50 000. Nytkin niitä oli varsin paljon, varmasti tuhansia. Näytti siltä, että kaikilla oli pää veden alla. Ruokaa tarvittiin edessä oleviin ponnistuksiin.

Pahaksi onneksi retki sattui sadepäiväksi. Lähdimme optimistisena liikkeelle kun ennuste lupasi sateen taukoavan puolelta päivin. Toisin kävi. Sade yltyi yltymistään ja lintujen tarkkailu oli tehtävä joko infopisteen panoraamaikkunasta tai autosta kiertäessämme laguunin ympäri. Siinä oli oma erikoismausteensa: sade oli jo alkanut syövyttää tien pohjaa ja ainakin yhdessä kohdassa yli mentiin vähän tuuriin luottaen, tien kannen alla kun ei oikeastaan ollut enää maata ollenkaan. Mutta ei tie sortunut, ainakaan meidän automme alla.

Ajaessamme kohti rannikkoa meitä kohtasi vielä uusi yllätys. Sade muuttui ensin rännäksi ja sitten silkaksi lumeksi ja äkkiä olimme keskellä lumivalkeaa maisemaa. Oliivipuurivistöt saivat aivan uudenlaisen värisävyn punaisen maan peittyessä valkeaksi. Onneksi rannikolle päästyämme ei enää satanut kuin vettä.

Toinen uusi lintuhavainto tuli vastaan tänään. Kulkiessani kadun reunaan istutetun matalahkon puun alta, huomasin, että sen latvuksesta kuului kiihkeä lasinpalasten hankaamista muistuttava ”liverrys”. Sama ääni, joka nyt lähes hallitsee läheisiä metsiköitä. Tiesin kirjoista, että kyseessä on keltahemppo, mutta sen kunnollinen näkeminen on aikaisemmin epäonnistunut kerta toisensa jälkeen. Niillä on varmaankin joku vainu, jolla ne aistivat että joku yrittää katsella niitä. Heti ne pyrähtävät lentoon ja häviävät jonkin lähipuun oksastoon niin, ettei niitä löydä kiikarillakaan. Nyt kuitenkin tämä lintu oli niin tohkeissaan naarasta houkutellessaan, ettei välittänyt mitään siitä, että palasin puun juurelle ja sain tarkkailla pienen visertäjän ponnistelua kaikessa rauhassa korkeintaan metrin päästä. Saas nähdä mitä muuta kevät tuo tullessaan.

Eteenpäin mennään - vaiko taaksepäin?

Kesä tekee jo tuloaan. Iltapäivän auringonpaisteessa on välillä suorastaan kuuma. Kovat tuulet ovat kuitenkin pitäneet lämpimätkin päivät aika viileän tuntuisina. Tänäänkin lähes myrskytuulen voimalla puhaltanut kaakkoistuuli on tuonut meren kosteutta tullessaan ja varsinkin varjopaikoissa on villapaitakin muistunut mieleen.

Kovat tuuletkaan eivät ole kuitenkaan nitistäneet niitä huumaavia tuoksuja joita valkoisenaan kukkivat appelsiinipuut ja jasmiinipensaat saavat aikaan. Varsinkin aamulla, kun vielä on tyyntä, on tuoksu niin voimakas, että herkempi voisi siitä saada jo päänsärkyä.

Myös metsässä ja vuorten rinteillä on tapahtunut muutoksia. Keltainen kausi alkaa olla ohi, retamat ja muut keltaiset pensaat ovat menettäneet hehkeimmän värinsä ja osittain alkaneet peittyä muiden kasvien kasvavien lehtien taakse. Oksaaliat vielä pitävät keltaisten puolta, iltapäivän auringossa oksaaliarinteet ovat keltaisenaan ihan kuin leinikkiniityt lapissa juhannuksen jälkeen. Auringon laskiessa oksaaliat sulkevat kukkansa ja sininen ja valkoinen alkavat saada valtaa. Valkoisena kukkivat erilaiset liljat, joita metsän pohja on täynnään. Sinisenä jatkavat tietenkin lavandelit ja rosmariinit. Uutuutena metsässä ovat myös myös erilaiset orhot jotka ovat näyttäviä yksilöinä, mutta haluavat pysyä kaukana lajitovereistaan ja joskus niiden löytäminen on vaikeaa muiden kukkien joukosta. Orhon kukassa on koristeellliset terälehdet, sinipunaiset punaiset tai vihreät, ja ”alahuuli” on suuri ja voimakkaan värinen hehkuen metallista mustaa, ruskeaa tai vihreää, ja muistuttaa vaikkapa koppakuoriaisen kilpeä.

Männyn kulkuepistiäinen näyttäytyi taas, pesiä näkyi männyissä paljon ja monimetrisiä kulkueita vaelteli pitkin teitä ja metsänpohjia. Aikaisempina vuosina niiden ilmestyminen voitiin kuitata vain kuriositeettina ja mielenkiintoisena luonnonilmiönä, onhan kyseessä uudistulokas Euroopan puolella. Tänä vuonna alkaa kuitenkin näkyä ilmiön pelottava puoli. Suurista männyistä saattaa olla puolet ”syöty”, latvukset ruskeana ja neulaset kuivina putoamassa. Tulee ikävällä tavalla mieleen tunturimittarin aiheuttama koivumetsien tuho Utsjoella vuosikymmeniä sitten. Saas nähdä pystyvätkö männyt toipumaan vai kuolevatko pois. Luonnonpuistossa kulkevan tien varrella olevat männyt ruiskutettiin vuosi sitten torjunta-aineella ja männikköjä harvennettiin viidenkymmenen metrin vyöhykkeellä tien varsilla, mutta siitä huolimatta pistiäinen näyttää saaneen siinäkin jalansijaa. Tarvitaankohan luonnon vastahyökkäys jonkin kulkuepistiäisen loisen muodossa, ennenkuin ”epidemia” rajoittuu?

Muitakin huolia kuin männyn kulkuepistiäinen on Espanjan horisontissa. Marokkolaisten viranomaisten mukaan Afrikan puolella olevien espanjalais-alueiden rajojen tuntumassa on jopa kymmeniä tuhansia Saharan eteläpuolelta tulleita pakolaisia, joiden tavoitteena on päästä Euroopan puolelle Espanjan kautta. Jännitys kasvaa nopeasti puolin ja toisin, Ceutassa hukkui viisitoista pakolaista kun Espanjan rajavartijat ampuivat heitä kumiluodein heidän yrittäessään uimalla kiertää alueen raja-aitaa. Rannikkoa vartioi Espanjan puolella jatkuvasti niin helikoptereita kuin aluksiakin. Ja EU:lta pyydetään konkreettista apua. Saa nähdä minkälaiseksi tilanne kehittyy. El Pais-lehden mukaan nimenomaan Marokossa on myös nopeasti voimistumassa ääri-islamilainen väkivaltainen liikehdintä. Toivottavasti nämä kaksi asiaa eivät löydä toisiaan ennenkuin pakolais-ongelmaan on löytynyt ratkaisu.

Jos ikävien asioiden vuosipäiviä haluaisi juhlia, nyt on hyvä vuosi. Sata vuotta on kulunut Sarajevon laukauksista, jotka johtivat ensimmäiseen maailmansotaan (ja sitä tietä toiseen). Seitsemänkymmentäviisi vuotta on kulunut Argelia-Sur-Mer'in leirin tragediasta, missä kymmeniä tuhansia espanjalaisia kuoli nälkään ja kylmyyteen autiolla hiekkarannalla Francon hallinnon ”muovatessa toimintatapojaan” yhdessä natsi-Saksan kanssa. Ja kymmenen vuotta on kulunut Madridin tapahtumista, missä lähes kaksisataa ihmistä kuoli ja tuhansia loukkaantui Al-Qaidan junailemassa attentaatissa. Mutta eiköhän keksitä jotain positiivisempaa juhlimisen aihetta. Vaikkapa sitä, että kevät on kukkeimmillaan ja vuoden parhain aika alkamassa!