Vaalit lähestyvät, ja muutakin tapahtuu

Alkuviikolla oli lentopallossa tietty sävy, kun kaksi avainpelaajaa pelasivat viimeistä kertaa ennen Suomeen paluutaan. Antti pelinjohtajana ehdotti, että lähtiäislahjaksi voitetaan heidät 5-0. Onneksi ei ihan niin käynyt vaikka taisteluhenki olikin välillä katkolla (olin hävinneiden puolella).
Osa suomalaisista on siis jo lähdössä kotimaahan kevättä katsomaan, sitkeimmät sinnittelevät vielä huhtikuun. Säät senkuin lämpenevät, tulevalla viikolla pitäisi jo yölämpötilankin kiivetä lähelle 15 astetta.
Huolimatta väen vähenemisestä, sosiaalisella puolella on edelleen vilkasta. Saadaan juhlia syntymäpäiviä, vieraita käy monilla ja virallisella puolella on edessä paikallisvaalit (Vai pitäisikö sanoa maakunvavaalit. Merkillistä kyllä, Andalusia saavutti nykyisen asemansa muiden "osavaltioiden" joukossa vasta vuonna 1980. Syynä pitkään viiveeseen oli kuulemma se sitkeä taistelu, jolla Andalusian maakunta osallistui sisällissotaan hävinneiden puolella, ja Francon aikaiseen liikehdintään.)
Ja heti perään alkaa Semana Santa, pääsiäisviikko, monine juhlineen, kulkueineen ja muine tapahtumineen. Se on vuoden suurin rituaalitapahtuma Espanjassa, tärkeämpi kuin joulu. Sitä ennen Nerjassa on flamenco-konserttien sarja. Olemme menossa kuuntelemaan.
Pikku hiljaa myös espanjan kieli alkaa tarttua, vaikka uskomattoman hidas se prosessi on ollut. Liekö iällä jotain tekemistä? Eilen onnistuin jo puhelimessa perumaan aikaisemmin tekemäni varauksen auton huollolle vaikka kaikki tapahtui kokonaan espanjan kielellä. Vaikka lauseita muotoutuukin päässä ja sanoja tarttuu sieltä täältä, käy kyllä vielä useimmin niin, että kun pitäisi sanoa jotain asiaa, ei mitään tunnu tulevan mieleen. Ehkä, jos on oikein kärsivällinen, lopulta alkaa oikeasti pärjätä. Espanjalaiset ovat kyllä hyvin mukavia, he tuntuvat antavan arvoa sille, että yritetään puhua, eikä sellaista koppavuutta, jota joissakin maissa on saanut kokea, täällä tapaa lainkaan. Suomalaisesta tuntuu myös mukavalta, kun bussipysäkin ohi kulkiessa vaihdetaan tervehdykset vaikkei oltaisi aikaisemmin nähtykään. Ja tietenkin kadulla ja teillä vastaan tullessa moikataan.

Jokohan nyt on kesä?

Ilmat ovat lämmenneet kovaa vauhtia, nyt pitää jo kulkea shortseissa ja muistaa ottaa aurinkohattu mukaan kun lähtee kaupungille. Meri on uimakelpoinen ja rannat alkavat täyttyä auringonpalvojista.Tosin vieläkin näkee tilanteita, joissa bikineihin tai shortseihin pukeutunut pariskunta kohtaa kadunkulmassa toppatakilla ja karvasaappailla varustautuneen pariskunnan. Saas nähdä, kumpi joutuu antamaan periksi!

Appelsiinit loppuivat omasta puusta ja piti käydä ostamassa paikalliselta farmarilta, joka myy tuossa Maron kylän alapuolella olevalla pellolla omia tuotteitaan, joihin kuuluu myös valtavia uusia perunoita, avogadoja, sitruunoita, tomaatteja, juureksia, polttopuuta ja kaikenlaista muutakin mitä pikku viljelmä tuottaa. Hinnat ovat edelleen varsin sopuisia, appelsiinikassillinen maksoi pyöreät 2 Euroa. Mutta kuulemma hinnat tulevat nousemaan nopeasti, kunhan virallinen matkailukausi parin viikon kuluttua alkaa. Silloin ei enää saa koiria ottaa hiekkarannoille, Tejedan puistoon menevä autotie suljetaan muilta kuin virallisilta ajoneuvoilta ja viimeisetkin vielä suljettuina olevat ravintolat avaavat ovensa, monet sisältä talven aikana uudistuneita.

Olimme vieraiden kanssa Ayo-nimisessä ravintolassa syömässä kuuluisaa lammasta. Se valmistetaan aina torstaisin niin, että annokset alkavat olla valmiina noin klo 13 aikaan. Koska annosten herkullisuus on laajalti tunnettu myös paikkakuntalaisten keskuudessa, tahtovat annokset loppua jo tunnin sisällä, joten paikalle on hankkiuduttava ajoissa. Ja olihan se hyvää! Paikan omistaa sama mies, Antonio, joka on rakentanut uudelleen Acebuchalin pikku kylän vuorille (olen kirjoittanut siitä aikaisemmin). Mies on kaiken lisäksi yksi niistä pojista, jotka 1950-luvulla löysivät Nerjan tippukiviluolat. Ravintola on ilmeinen menestys, se mainitaan positiivisesti kaikissa retki- ja matkaoppaissa ja tuntuu iltapäivisin olevan aika täynnä. Lampaan lisäksi toinen erikoisuus on herkullinen paella, jota valmistellaan suurissa paellapannuissa avotulella. Ruokaa saa hakea lisää niin paljon kuin ruumis ottaa vastaan.

Kasvit alkavat myös heräillä. Puutarhassa kukkivat orkideoiden lisäksi innokkaasti hibiscukset ja freesiat pienemmistä puhumattakaan. Peipponen laulaa metsässä, mutta siellä on yleisesti ottaen paljon hiljaisempaa kuin suomalaisessa metsässä keväällä.

Olemme yskiskelleet jo parisen viikkoa, sitä tuntuu olevan liikkeellä niin täällä kuin kuulemma siellä Suomessakin. Kyllä se kuitenkin häipyy, kunhan saadaan tuo rantaelämä kunnolla alkuun.

Paulin lentopalloiluun tuli pieni tauko. Ensiksi kipeytyi vasemman olkapään pallonivel (vanha vaiva) eikä vasen käsi noussut ylös kuin nostamalla oikealla. Lentopallon peluu olisi ollut hankalaa. Kun se lopulta tokeni sen verran, että peliä pääsi kokeilemaan, sattui kentällä ”fyysinen kontakti”, joka aluksi tuntui ihan merkityksettömältä, mutta parissa päivässä vamma ilmoitti todellisen luonteensa: oli kylkiluu ilmeisesti antanut periksi ja kasvattaa nyt luukaulusta murtumakohtaan. Eiköhän sekin pian ole taas pelikunnossa.

Mäntykulkuepistiäisetkin ovat kovasti liikkeellä:

Kevätretkiä ja remontin tekoa

Mennyt viikko oli kiireinen. Vanhan rapistuneen maalin rapsutus oli saatu päätökseen ja tasoitteella tehtiin pohjasta tasaisempaa jälkeä. Ei tullut täydellistä, mutta sehän on vain hyvän vihollinen. Ja lisäksi oli tekijälleen ensi kerta kun yritettiin suuria pintoja. Sitten viimeistely kahdella maalikerralla ja ihan siistiähän siitä lopulta tuli. Myös sisätiloissa tehtiin hieman ehostusta ja takapihan muuriin ripustettiin Frigilianasta ostettuja hienoja keramiikkavaaseja ja lautasia.
Perjantaina Pauli toteutti pitkän tähtäyksen suunnitelman ja teki ryöstöretken kalakauppaan. Saaliina kolme komeata pihviä isosta mustekalasta (esp. paton), kohtalaisen kokoinen tuore turska sekä puoli kiloa upean kokoisia katkarapuja. Parin kilon paketti maksoikin melkein 14 Euroa!
Koko iltapäivä meni keittokirjoja tutkaillessa ja kokeiluja tehden. Ja sitten illaksi valmistui sepia-pata johon oli kuutioitu 15 min keitettyjä mustekalan fileitä, sipulia, valkosipulia ja nämä kypsyteltiin runsaassa oliiviöljyssä, kunnes sekaan lisättiin viiniä, perunan kappaleita, tomaattien kappaleita sekä viimeksi pitkällisen hiljaisella tulella tapahtuneen kyspyttelyn jälkeen herneet. Ihan hyvää. Toinen ruokalaji oli turskaa pil-pil. Se meni vähän mössöiseksi, ei turskan liha oikein tahtonut pysyä kasassa. Kyllä perinteinen katkarapu-pil-pil onnistuu paljon paremmin. Ruokaa oli niin paljon, että ähky tuli vastaan jo puolivälissä, ja ruokaa jäi vielä runsaasti tulevillekin päiville.
Sunnuntaina oltiin Juhan ja Kristiinan kanssa retkellä Maron tornin takana olevalla hiekkarannalla. Sinne johti aika hankala polku, sauvat olivat hyvään tarpeeseen ja Juha oli varautunut myös köydellä, jos olisi oikein jyrkissä paikoissa tarvittu turvaköyttä. Mutta hyvinhän tämä "nuorisojoukko" selvisi niin sinne kuin takaisin. Paikka oli upea, meri oli tyyni, kalaparvet silloin tällöin rikkoivat pinnan. Vesi oli uimalämmintä ja koko ranta oli yksin meidän! Mukaamme lyöttäytyi myös vieras koira, joka tuntui tykkäävän retkestä yhtä lailla kuin me muutkin. Iltapäivällä kävimme palkitsemassa itsemme hyvällä ruoalla rantaravintolassa.
Illalla kävimme vielä ihailemassa auringonlaskua. Meri henki lämmintä. Kesä on tulossa!