Ilmat ovat lämmenneet kovaa vauhtia, nyt pitää jo kulkea shortseissa ja muistaa ottaa aurinkohattu mukaan kun lähtee kaupungille. Meri on uimakelpoinen ja rannat alkavat täyttyä auringonpalvojista.Tosin vieläkin näkee tilanteita, joissa bikineihin tai shortseihin pukeutunut pariskunta kohtaa kadunkulmassa toppatakilla ja karvasaappailla varustautuneen pariskunnan. Saas nähdä, kumpi joutuu antamaan periksi!
Appelsiinit loppuivat omasta puusta ja piti käydä ostamassa paikalliselta farmarilta, joka myy tuossa Maron kylän alapuolella olevalla pellolla omia tuotteitaan, joihin kuuluu myös valtavia uusia perunoita, avogadoja, sitruunoita, tomaatteja, juureksia, polttopuuta ja kaikenlaista muutakin mitä pikku viljelmä tuottaa. Hinnat ovat edelleen varsin sopuisia, appelsiinikassillinen maksoi pyöreät 2 Euroa. Mutta kuulemma hinnat tulevat nousemaan nopeasti, kunhan virallinen matkailukausi parin viikon kuluttua alkaa. Silloin ei enää saa koiria ottaa hiekkarannoille, Tejedan puistoon menevä autotie suljetaan muilta kuin virallisilta ajoneuvoilta ja viimeisetkin vielä suljettuina olevat ravintolat avaavat ovensa, monet sisältä talven aikana uudistuneita.
Olimme vieraiden kanssa Ayo-nimisessä ravintolassa syömässä kuuluisaa lammasta. Se valmistetaan aina torstaisin niin, että annokset alkavat olla valmiina noin klo 13 aikaan. Koska annosten herkullisuus on laajalti tunnettu myös paikkakuntalaisten keskuudessa, tahtovat annokset loppua jo tunnin sisällä, joten paikalle on hankkiuduttava ajoissa. Ja olihan se hyvää! Paikan omistaa sama mies, Antonio, joka on rakentanut uudelleen Acebuchalin pikku kylän vuorille (olen kirjoittanut siitä aikaisemmin). Mies on kaiken lisäksi yksi niistä pojista, jotka 1950-luvulla löysivät Nerjan tippukiviluolat. Ravintola on ilmeinen menestys, se mainitaan positiivisesti kaikissa retki- ja matkaoppaissa ja tuntuu iltapäivisin olevan aika täynnä. Lampaan lisäksi toinen erikoisuus on herkullinen paella, jota valmistellaan suurissa paellapannuissa avotulella. Ruokaa saa hakea lisää niin paljon kuin ruumis ottaa vastaan.
Kasvit alkavat myös heräillä. Puutarhassa kukkivat orkideoiden lisäksi innokkaasti hibiscukset ja freesiat pienemmistä puhumattakaan. Peipponen laulaa metsässä, mutta siellä on yleisesti ottaen paljon hiljaisempaa kuin suomalaisessa metsässä keväällä.
Olemme yskiskelleet jo parisen viikkoa, sitä tuntuu olevan liikkeellä niin täällä kuin kuulemma siellä Suomessakin. Kyllä se kuitenkin häipyy, kunhan saadaan tuo rantaelämä kunnolla alkuun.
Paulin lentopalloiluun tuli pieni tauko. Ensiksi kipeytyi vasemman olkapään pallonivel (vanha vaiva) eikä vasen käsi noussut ylös kuin nostamalla oikealla. Lentopallon peluu olisi ollut hankalaa. Kun se lopulta tokeni sen verran, että peliä pääsi kokeilemaan, sattui kentällä ”fyysinen kontakti”, joka aluksi tuntui ihan merkityksettömältä, mutta parissa päivässä vamma ilmoitti todellisen luonteensa: oli kylkiluu ilmeisesti antanut periksi ja kasvattaa nyt luukaulusta murtumakohtaan. Eiköhän sekin pian ole taas pelikunnossa.
Mäntykulkuepistiäisetkin ovat kovasti liikkeellä:
