lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuoden vaihtuessa

Näkymä Maron tornilta Nerjaan päin

Maron torni on osa rannikon "merirosvovaroitusjärjestelmää" jonka tuliviestin kerrotaan kulkeneen Aleksandriasta, Egyptistä Maroon puolessatoista vuorokaudessa!
Vesi vanhin voitehista...

Frigilianassa, viitisen kilometriä täältä vuorille päin, on lasikaapissa kolikolla toimivat nuket, jotka kertovat kylän ja sen asukkaiden historiasta. Ennen vanhaan (ei kovin kauan sitten) elämä oli vielä yksinkertaista, jokapäiväiset tarpeet saatiin tyydytettyä omin toimin, maa on viljavaa ja osattiin valmistaa itse kaikki tärkeimmät tarvekalut. Ja tietenkin oli viini ja hunaja, jotka varmasti kelpasivat kylään eksyneille kulkijoille. Ruokosokerin valmistus oli perinteistä ja siitä tehtiin siirappia jota edelleen tänä päivänä kaupataan erityisenä kulinaristisena herkkuna. Mutta, kuten toinen nukeista kertoo, todellinen aarre on kylässä kaikkialla - jalkojen alla. Ja se on kultaakin arvokkaampaa. Se on - vesi. Puhdasta vettä virtaa tasaisesti vuorilta ja tekee maan hedelmälliseksi ja kelpaa niin juotavaksi kuin pienteollisuudenkin tarpeisiin. Jo roomalaisten aikana vuorilta johdettiin vettä kanavia pitkin kylään, ja myöhemmin kanavia on rakennettu lisää. Vesi tuo myös ravinteet. Mikä markkinamahdollisuus paikallisissa laaksoissa tuotetuilla vihanneksilla ja hedelmillä olisikaan! Maa muokataan muulien tai härkien vetämillä auroilla, lisäaineita ei tarvita ja sato kypsyy lähes päivittäisessä auringonpaisteessa. Mutta ehkä täällä ei vielä ole ollut riittävää tarvetta luomutuotteille, kun tavallisetkin tuotteet ovat ainakin lähes luomua.

Mutta jatkuvasti turvatulla vedensaannilla on ollut myös kääntöpuolensa. Nerja on Espanjan ainoa rannikkokaupunki, joka ei ole saanut rakennettua normit täyttävää jätevedenpuhdistuslaitosta. Vuorten vesi kun on mukavasti huuhtonut mennessään kaiken tarpeettoman kauas Välimereen. Asia on ollut monen vuoden ajan esillä, jopa EU-tasolla asiasta on huomautettu Espanjan valtiota, mutta homma on edennyt hitaasti. Nyt lopulta näyttää siltä, että jätevesiasia saadaan kuntoon: paikka on katsottu, rahoitus on kunnossa ja vain viimeinen hyväksyntä tekniselle suunnitelmalle odottaa enää virallista käsittelyä. Varmaan uudella järjestelmällä tulee olemaan vaikutusta myös meriveden puhtauteen. Vaikka täällä merivesi onkin yleensä hyvin kirkasta eikä siinä ole varsinaisesti roskia, kuten kauempana idässä, ei vettä kyllä uskalla juoda. Ja kyllä simpukat ja kotilotkin on syytä valmistaa kunnolla vaikka en olekaan kuullut, että täällä olisi kellään ollut mahatautia tai hepatiittia, joka olisi liittynyt merenelävien syömiseen.

Meri onkin täällä merkittävä ravinnon tuottaja. Kalastusalukset partioivat rannikon edustalla päivittäin ja itse näimme käydessämme läheisellä Maron vartiotornilla alhalla meressä suuria kalaparvia, joiden kalat sieltä sadan metrin korkeudesta näyttivät varsin suurilta, ehkä puolen metrin paremmalla puolen. Pari päivää myöhemmin samalla paikalla oli jälleen kalaparvi, ehkä hieman pienempi kuin edellisellä kerralla. Paikalla ollut kalabiologi arveli, että kyseessä olisi ollut markilli. Odottelimme, että myös delfiinit tulisivat paikalle, mutta turhaan, vain yksi kalastusalus tuli lahdelle, miten lie arvannut parven paikan. Lähellä olevalla rannalla näimme edellisten kovien sateiden jälkeen pajon onkijoita ja heillä näytti olevan ämpärit täynnä komeita kaloja. Ilmeisesti meri tuottaa kalaa hyvin, vaikka kaupat ovatkin siirtyneet etupäässä kasvattamoissa lihotettuihin kaloihin ja vaikka pohjanuottaus aiheuttaakin pitkäaikaisia haittoja nuotatuille kaistaleille. Toivottavasti kalakannat säilyvät, onhan luonnon kala sentään jotakin. Varsinkin jos sen osaa valmistaa oikein.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Edellisestä blogista on kulunut jo jonkin aikaa. Suomessa on kuulemma ollut kovia lumimyrskyjä ja täälläkin on ollut poikkeuksellisen kylmää. Granadassa niin villapaita kuin untuvatakkikin olivat eilen todella tarpeen vaikka sää olikin aurinkoinen. Mahtaa korkeammalla vuoristossa olla kylmää! Kylmästä kielii myös se, että monen vuoren päälle on ilmaantunut harmaa viitta, eli ohut yön aikana satanut lumikerros. Mutta nyt ollaan jo parempaan menossa, rantatuolien vuokraajat olivat taas tänään liikkeellä ja näyttivät saavan hieman liikevaihtoakin aikaan.
Sään lämpeneminen sattuu hyvään aikaan, viikolla on paitsi suomalaisten itsenäisyyspäivä, myös Espanjan "Dia del Constitucion", perustuslain päivä, molemmat 6.12. Kaksisataayksi vuotta sitten Espanjan tulevaisuus näytti todella uhatulta, Napoleon oli vallannut käytännössä koko Iberian niemimaan, mutta eteneminen oli juuttunut Cadizin rannalle, kaupunkia ei saatu vallattua yrityksistä huolimatta. Niinpä Cadiziin onnistui kokoontumaan riittävän arvovaltainen joukko poliittisen vallan käyttäjjiä niin, että kun Napoleonin sotilaallinen ote alkoi lipsua ja osa joukoista sai käskyn lähteä kävelylle kohti Moskovaa, Cadizissa laadittiin ja julistettiin Espanjalle perustuslaki, joka palautti kansallisen suvereniteetin ja itsemääräämisoikeuden.
8.12 on puolestaan kirkollinen juhlapäivä. Joten kahden lomapäivän sattuminen samalle viikolle selittänee sen, että rannalla lomailevista varsin suuri osa tuntui olevan espanjalaisia, eikä esimerkiksi brittejä tai ruotsalaisia.
Vaikkei meitä suomalaisia ole täällä Nerjassa juuri viittäkymmentä enepää, on yhteisö varsin aktiivinen ja tuntuu puhaltavan yhteen hiileen ihailtavan hyvin. Jos joku on sairaana, siitä tiedetään ja annetaan tarvittavaa apua mahdollisuuksien mukaan. Itsenäisyyspäivän juhla on taas valmisteltu hyvin ja siitä tulee varmasti yhtä hieno kuin viime vuonnakin. Myös kirkko on aktiivinen, joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona pidetään Nerjan kirkossa suomenkielinen jumalanpalvelus, jossa käy varsin paljon väkeä, kenties enemmän kuin Leppävaaran kirkossa tavallisena sunnuntaina. Rouvilla on omat kerhonsa, viimeksi syntynyt on rouvien AA-kerho (tarkoittaa aperitiivi- ja askartelukerho) joka täydentää taidekerhon toimintaa. Tämä on ennalta ehkäisevää toimintaa. Sosiaalinen eristäytyminen voi olla yksi merkittävimmistä tekijöistä, miksei ulkomaille asettuminen aina oikein onistu.
Espanjan taloudellinen hiljaiselo tuntuu jatkuvan, rekkoja menee moottoritiellä aika lailla harvakseen. Jonkinlaista optimismia on kuitenkin ilmassa, palkat ja muut kustannukset ovat oikeasti devalvoituneet varsin paljon, ja Espanjan talouselämä tuntuu olevan valmiina starttaamaan vauhdilla eteenpäin kunhan vain onneton pankkisektori saataisiin siivottua kuntoon. Halvat hinnat houkuttelevat tässä vaiheessa kenties lähinnä matkailjoita ja ehkä kiinteistösijoittajiakin. (Venäläiset ovat kuulemma rivakasti nostaneet osuuttaan täkäläisillä kiinteistömarkkinoilla ja sen ymmärtää: Venäjällä talvi saattaa olla vielä pimeämpi, kylmempi ja pitempi kuin Suomessa konsanaan.) Mutta varmaankin myös tuotantoon tähtäävät investoinnit ovat tuloillaan, kunhan pelisäännöt saadaan sovittua.