Luontohavaintoja ja muuta

Täkäläinen kukkien ja kasvien valikoima ei ole niin runsasta kuin olisi odottanut. Esimerkiksi Ranskan Rivieralla oli selvästi enemmän kasveja myös talvisaikaan kukassa kuin täällä- On kuitenkin selviä merkkejä siitä, että luonto alkaa heräillä kesähorteestaan: rosmariinin siniset kukat alkavat olla varsin tiheässä, cytisus-pensaan keltaiset kukat alkavat vähitellen vallata rinteitä ja myös liljat ovat kasvattaneet viime viikkoina komeat lehdet, ehkä vähitellen myös kukat tulevat näkyviin.
Edellä kerrotun vastapainona ovat puutarhamme appelsiinipuut. Kesällä näytti siltä, että kahdessa puussamme on joitakin pikkusormen pään kokoisia mustia alkuja, mutta mitään ihmeellistä ei olisi odotettavissa keväällä tehtyjen melko radikaalien leikkausten jälkeen. Mutta kuinkas onkaan käynyt. Appelsiinipuut ovat turpeana keltaisista hedelmistä, joiden maku on .. nam-nam. Varsinainen appelsiinisesonki lienee vielä edessä päin, joten odotettavissa on riittävästi vitamiineja kaikille halukkaille. Onneksi on hyvä puristin, tuoreista appelsiineista saa todella hyvää mehua.
Myös muuten luontopuolella on joitakin merkittäviä havaintoja. Yhtenä aamuna kaarteli Maron yllä iso lintu, joka lopulta tuli niin lähelle että saimme sen "tyypitettyä". Kyseessä oli mustahaikara, ei mikään tavaton harvinaisuus mutta komea näky. Pikkulintupuolella uusi havainto oli mustapäätasku, pieni ja täällä melko yleinen punertavarintainen tasku. (Viime talvena seurasimme mustataskun liikkeitä, se oli selvästi isompi ja hyvin paikkauskollinen, nämä taas ovat pieniä ja varsin liikkuvia). Myös kauriita näimme taas, tällä kertaa ihan lähellä syömässä uudiskasvua.
Alhaalla rotkossa oli kuollut kettu, muutamien päivien kuluttua siitä oli jäljellä vain epämäääräinen karvakasa.

Kävimme tänään suomenkielisessä jumalanpalveluksessa Nerjan kirkossa. Se on oivallinen tilaisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen niiden suomalaisten kanssa, joita ei maanantaisin ja torstaisin tapaa lentopalloareenalla. Useimmat tuntuvat olevan hyvin tyytyväisiä täällä oloonsa. Joukossa on paljon todellisia pitkän matkan "juoksijoita", jotka ovat olleet täällä jo kymmenen vuotta tai enemmän.

Pikku hiljaa eteenpäin

Tänään oli taas lämmin päivä. Aamulla oli vuorossa lentopalloa muiden suomalaisten kanssa rannalla, sitten pulahdus vielä aika lämpimään mereen ja sitten yhdessä kahville läheiseen rantakahvilaan. Olemme menossa sinne joukolla tänään syömään, isäntäväki pitää meitä suomalaisia erityisessä suosiossa ja yritämme omalta osaltamme pitää suhdetoiminnasta kiinni.
Muitakin yhteisiä rientoja on tiedossa: 30.11 on vuorossa suomenkielinen kirkko täkäläisessä vanhassa kirkossa ja sitten viikkoa myöhemmin yhteinen itsenäisyyspäivän vietto viereisessä hotelli AlAndaluksessa.
Eilen olimme reippaita ja kävelimme Fuente del Estancalle, joka on noin puolivälissä täältä Frigiliaanaan menevällä polulla. Ensin 7 km ylämäkeen (nousua 600 m 7 kilometrille, siis keskimäärin lähes 10% nousukulma!) sitten evästely ja ympäristön ihastelu ja sitten myötämäkeä takaisin. Paikka oli varsin vaikuttava, Cielo tuntui olevan ihan vieressä, sen huipulla oleva valkea puuristi näkyi selvästi. Sinne olisi kuitenkin vielä ollut matkaa viitisen kilometriä ja nousua kilometri. Siis nelinkontin kiipeämistä viisi kilometriä!
Paluumatkalla alkoi jo tuntua jaloissa ja jouduimme pitämään joitakin ylimääräisiä istumahetkiä voimien palauttamiseksi.
Kieliopinnot ovat lähteneet käyntiin ja yritämme joka päivä päntätä päähän mitä eroa on ser-verbillä (olla), estar-verbillä (olla) ja tener-verbillä (olla). Espanjan kielessä jotkin asiat ajatellaan hieman eri tavalla kuin suomen kielessä: esimerkiksi la esposa on aviovaimo, sen monikkomuoto los esposas on käsiraudat!

Autokatoksen katto

Ostaessamme taloa, kiintyi huomiomme autokatoksen katolla olevaan lähes metrin paksuiseen yhtenäiseen kasvustoon, joka kukki kauniisti. Puutarhuri oli kuitenkin sitä mieltä, että siitä on päästävä eroon, muutoin koko homma rojahtaa alas. Lisäksi kasvusto esti merinäkymän pation alaosasta. Niinpä sovimme, että Jose hoitaa homman, maksoin ylimääräisenä siirtolavan ja kuorma-auton.
Kun tulimme kesän jälkeen takaisin, oli kasvusto kyllä leikattu, mutta kattoa peitti edelleen vaaksan vahvuinen oksien, juurien ja turpeen muodostama tiukka matto. Jose selitti, että sitä ei voi saada pois tavanomaisin keinoin, eikä hän uskalla hommaan ryhtyä, tulee kuulemma katosta läpiö. Päätin kuitenkin, että katsotaan. Reunasta alkaen ja uusia tikkaita hyväksi käyttäen sahasin turpeesta palan kerrallaan. Se oli hikistä hommaa ja edistyi välillä tuskallisen hitaasti. Viikon kuluttua olin kuitenkin yli puolivälin ja aloin uskoa, että siitä lopulta selvitään. Huojuihan katos aika lailla kun sen päällä oli polvillaan, mutta tikkaat tasasivat painoa laajemmalle, eikä homma rojahtanut alas. Eilen sitten sain viimeiset turvepaakut sahattua irti ja pudotettua alas. Kaiken kaikkiaan syntyi niin suuri ja painava kuorma, että peräkärry vain hädin tuskin selvisi kuljetuksesta. Nyt kuitenkin olen katon huuhtonut puhtaaksi ja mieli on tyytyväinen.
Tänään on myös ollut poikkeuksellisen kova länsituuli, meri myrskyää vaahtopäinä ja tuuli ulvoo nurkissa. Huomenna pitäisi taas olla lämmin ja tyyni päivä. Silloin saan siivottua loputkin kattourakasta ja ottaa mitat uusia kattolevyelementtejä varten.

Lisää kauriita

Eilen, maanantaina P kävi koiran kanssa aamulenkillä varhain, päivän alkaessa sarastaa. Suunta oli sama kuin yleensä, tietä ylämäkeen Tejedan puistoalueelle. Kun pääsimme lähelle kääntöpistettämme, alkoi koira intensiiviesti tuijottaa tien vierellä olevaa puskaa. Näin oksan liikkuvan ja ajattelin, että kyseessä on lintu. Mutta kun maltoimme odottaa, puskasta työntyi sievä kauriin naama. Siinä sitten tuijottelimme toisiamme n 10 m etäisyydeltä. Ja hetken kuluttua tuli viereen toinen kauriin naama. Ja taas tuijottelimme. Sitten seurasi varsinainen yllätys. Komeasarvinen uros jolla oli lähes mustat jalat ja alavatsa ilmestyi näkyviin ja komensi muut seuraamaan. Eikä "muita" ollut vain kaksi vaan neljä! Uros oli säkäkorkeudeltaan ehkä 140 cm, hyvinkin keskikokoisen poron kokoinen, mutta muut olivat varsin pieniä, vain ehkä susikoiran kokoisia. Pidin niitä aluksi vasoina, mutta sitten tajusin, että kyseessä oli uroksen ympärilleen keräämä naaraiden ryhmä. Ja asia sai vahvistusta kun palatessamme takaisin päin koira alkoi uudelleen "seisoa" ja lopulta äkkäsin kauempana lähes vuoren huipulla kokonaisen jonon kauriita, tällä kertaa ei urosta kylläkään näkynyt mutta se oli saattanut jo livahtaa mäenharjan toiselle puolen. Kyseessä on Cabra Montana, täkäläinen vuorikauris.

Parkkisakko. Osa 2

Tässä jatkoa parkkisakon ihmeelliselle seikkailulle: Kuten aikaisemmin sanoin, asia oli lähes kaikille suomalaisille tuntematon, joko he eivät ole saaneet parkkisakkoja tahi repineet sakkolaput samantien. Velvollisuudentuntoisena päätimme kuitenkin katsoa homman loppuun asti.
Kuten mm. foreign office täällä selvästi neuvoi, tuli meidän hakeutua ajuntamentoon Almunecariin. Siis sinne, kaupungintalo löytyi parilla kyselyllä helposti nyt jo tutuksi tulleen kauppahallin läheltä. Siellä oltiin kuitenkin täysin huuli pyöreänä ja suositeltiin hakeutumista Policia Localin puheille. Siis sinne, taas löytyi, onneksi osaamme kysyä tietä espanjan kielellä jo ihan sujuvasti.
Mutta siellä oli lähes samanlainen vastaanotto, neuvottiin kuitenkin, että pitää hakeutua parkkiautomaatille, siellä on englanninkieliset ohjeet.
Siispä sinne. Oli kyllä ohjeet, mutteivat auenneet. Eikä mitään luukkua mistä paperiliuskan olisi voinut työntää sisään. Onneksi vieressä oli maalausporukka ja yksi miehistä lähti neuvomaan. Asiantuntijan elkein. Espanjaksi. Piti katsoa lipukkeesta mihin kategoriaan maksu kuului: siis rangaistuksiin, sitten tieto naputettiin koneelle ja kone ilmoitti että maksu on 3.4o. Sitten maksu tavalliseen tapaan, vain tasaraha kelpasi. Ja sitten lipuke jonka kone sylkäisi ulos taiteltiin yhteen alkuperäisen sakkolapun kanssa ja paketti työnnettiin automaatin alaosassa olevaan kirjelaatikkoon! Saas nähdä kuinka käy, olihan lipussa 60 Euron maksu.
Mutta nythän tiedetään miten menetellä. Jos teimme oikein, osoittautuu täkäläinen sakkojärjestelmä aika armeliaaksi: kun viikon kuluttua tarjoutuu maksamaan 60 Euron sakon, joutuu pulittamaan 3,40!

Vuorikauris vuorella

Kiipesimme tänään läheiselle vuorelle Cielon polun varrella. Päätepiste oli 620 m merenpinnan yläpuolella joten nousua tuli aika lailla. Tosin Cielon huipulle olisi ollut vielä 900 m noustavaa. Polku oli kyllä selvästi näkyvissä mutta päätimme malttaa mielemme.
Evästelimme pienellä kallionkielekkeellä ja kuinka ollakaan, läheiselle kalliolle ilmestyi vuorikauris. Se oli ilmeisesti lähinnä utelias, se katseli meitä pitkään ja tuli sitten varovasti lähemmäs ja lähemmäs pensaiden ja kallioiden suojassa. Lopulta koirakin äkkäsi sen. Eläin oli komea ja kuten lapin mies sanoisi, hyvässä lihassa. Väritys oli vaalean ruskea, jaloissa ja rinnassa mustat raidat. Kuvassa eläin näkyy silhuetissa merta vasten. Näkyy kun suurentaa.
Otimme muutamia valokuvia, mutta aika kaukaa, juuri ja juuri niistä erottaa asian.
Myös muita eläimiä liikkuu "silhuetissa". Maron kirkon vieressä näyttäytyy koira aina silloin tällöin talon katolla. (kuva 2)

Parkkisakko ja muita ihmeellisyyksiä

Kävimme lauantaina Almunecarin kauppahallissa, joka on kuuluisa kalavalikoimistaan. Sieltä saa tosiaan paikallisten kalastajien edellisenä yönä pyydystämiä kaloja. Ostimme kahta kalaa ja lisäksi kympillä kassillisen kanaa. Lihakauppiaan taito käsitellä ja paloitella kanavainaata oli varsin vaikuttava. Onkohan tuollainen käsityötaito kokonaan hävinnyt Suomesta?
Poistuessamme oli auton tuulilasiin kiinnitetty pieni paperiliuska, jonka tekstistä kävi ilmi, että kyseessä oli parkkisakko. Emme hoksanneet, että täällä kadunvarsipysäköinti on maksullista myös launataisin. Lapussa ei ollut mitään viitettä siitä mihin sakko pitäisi maksaa tai milloin, mutta autoa ja paikkaa koskevat tiedot olivat oikein. Lisäksi lapussa oli printattuna Ajuntamento Almunecar. Päätin ottaa selvää.
Kukaan lentopalloareenalla ollut suomalainen ei oikein tiennyt miten pitäisi menetellä. Joku tiesi kertoa, että jos maksaa pian saa alennusta. Lopulta Visa-Matti selvitti netistä asian: Lappu olisi pitänyt heti kiikuttaa kadunkulmassa olevaan maksuautomaattiin, jolloin sakon olisi voinut perua ja korvata 3 Euron rangaistusmaksulla. Jos ei tätä tee, on se maksettavissa paikallisen poliisin toimistoon 14 päivän sisällä. Ellei tätäkään tee, sakko karhutaan ja moninkertaistuu. Että tällä lailla.
Toinenkin uusi asia tuli vastaamme. Kun yritimme rekisteröityä paikalliseen terveyskeskukseen muiden suomalaisten antamien ohjeiden mukaan, ei se käynytkään noin vain. Apatronamiento-todistus, jolla kirjauduttiin Nerjan kaupungin asukkaaksi, ei riittänytkään vaan olisi tarvittu poliisilta saatava vihreä registration card. Tällä taas saattaa olla vaikutusta verostatukseen, joten selvitän asiaa eteenpäin Konsulaatista. Kyseinen uusi vaatimus on juuri tullut voimaan ja siksi kukaan ei oikein tiennyt siitä mitään. SE-lehdessä kuitenkin oli asiaa valaiseva juttu.
Tänään odotamme astianpesukoneen asennusta aamupäivällä. Iltapäivästä on taas tulossa kuuma joten katsotaan mitä keksitään!

Kanoottiretki

Isänpäivän risteily:
Päivä alkoi lupaavasti kaikin asiaankuuluvin menoin ynnä kauniin ilman kera. Visa-Matti lupasi tarjota päivän kunniaksi risteilyn Välimerellä, ja koska villan varustuksiin kuului ilmatäytteinen kanootti (kts kuva), risteily suoritettiin sillä. Vaikka oli tuuletonta, oli kohtalainen maininki (ad 1 m) ja vesille laskeutuminen ei ollutkaan ihan helppoa. Ensimmäiset yritykset kaatuivat siihen, että juuri kun olin päässyt kanoottiin, iski komea maininki yläviistosta niskaan ja paiskasi rannalle. Lopulta oikea tekniikka löytyi ja risteily tuli tehtyä. Vesi on vieläkin ihan uimalämmintä, mutta koska alkusähellyksen jälkeen paatissa oli riittävästi vettä pohjalla, ei uintia tarvinnut erikseen tehdä. Illaksi on tarkoitus mennä ulos syömään, ehkä päädymme johonkin ravintolaan.