Kirppusotaa Marossa

Kirpun vähäpätöistä mutta kiusallista olemusta kuvataan hyvin Modest Musorgskin ”Kirppulaulussa”. Kyllähän pikkuruiselle kirpulle ensin naureskellaan, vallankin jos itse on iso ja mahtava, mutta lopulta naurunhohotus saa hieman kiusaantuneen – ja tulkitsijasta riippuen jopa tuskallisen – sävyn. Tämä oli elävänä mielessä, kun ensimmäiset havainnot kirpuista, ja niiden puremista kirjattiin ylös. Pieniä hyppiviä ”hämähäkkejä” oli nähty sängynpeitolla ja kovasti kutiavista näppylöistä tuli valitusta ja voivottelua.

Ihmisen kirppuhan alkaa olla uhanalainen laji, nykyinen asumisen ja pukeutumisen siisteys on ajanut sen esimerkiksi kaikkialla Euroopassa hävinneiden lajien listalle. Mutta koiran kirput sensijaan lisääntyvät ja voivat hyvin. Kaikille tuttu lienee pilapiirros, jossa kaksi koiriaan ulkoiluttavaa herrasmiestä vaihtavat käyntikortteja ja koirat samalla vaihtavat kirppujaan. Ja täällä koirilla ei puutu sosiaalisia kontakteja ”luonnontilassa” eläviin lajitovereihinsa. Kaduilla ja teillä, joiden varsilla on maalaistaloja, näyttää jokaiselle sadalle metrille kuuluvan koira, joka kömpii esiin puskista tarkistamaan minkälaista koiraa nyt ulkoilutetaan. Ja syntyyhän siinä usein läheisyyttä, jonka turvin puolikin metriä hyppäävä kirppu voi hyvin vaihtaa isäntää.

Asiallisista tietolähteistä saimme selville, että hyväkuntoinen kirppunaaras, saatuaan veriaterian pystyy munimaan viisikin kymmentä munaa päivässä sopiviin paikkoihin mattoihin, koiran turkkiin, ehkäpä vaatteisiinkin. Eikä tavallinen pesu riitä hävittämään munia esimerkiksi vaatteista.

Siispä kirppusiivous oli aloitettava investoinnilla. Kaupasta haettiin höyrypuhdistin, joka huokaa hyvin kuumaa höyryä kidastaan erilaisten suuttimien kautta. Ensin perusteellinen imurointi, sitten höyrytys ja kaikki epäilyn alaiset vaatteet kunnolliseen pesuun. Silitysrauta lienee riittävä tuhoamaan jäljelle jääneet munat esimerkiksi vaatteiden saumoista.

Koira on kuitenkin kirpun kannalta avainasemassa, ja siksi myös kirppusodassa strateginen kohde. Eläinlääkärin avustuksella koiralle syötettiin sopivaa myrkkyä, jonka pitäisi tehota ainakin kuukauden ajan. Tänä aikana varmaankin kotikirppujen syntyminen ehtyy. Lisäksi talo myrkytettiin ruiskuttamalla sisäilmaan kaasua (joka tuoksui aika lailla samalta kuin meilläkin Suomessa käytetty sähköpistokkeeseen laitettava hyttyskarkoitin). Kaasutuksen vaatiman turva-ajan käytimme hyväksemme, tutustumalla Antequeran lähellä olevaan Torcalin luonnonpuistoon, jonka erikoiset kalliomuodostumat toivat mieleen Ýhdysvaltojen Mount Rushmooren, missä kivipylväistä on muokattu jättiläismäisiä presidenttien rintakuvia.

Kaasutuksen jälkeen oli vielä tehtävä loppusiivous höyryttämisineen. Ja sitten vain odottamaan ja toivomaan ettei kirppuja enää ilmaantuisi. Viime yönä kyllä nipisti ja kutisi monesta paikasta. Tästä lähtien on aina kirppu mielessä.

Itsenäisyyspäivän lähestyessä

Maro, 5.12 2013

Eräs suosikkireiteistämme aamukävelyllä koiran kanssa kulkee pitkin rantoja suojellulla Maro-Cerrro Gordo-alueella. Läntisimmässä päässä on vanha paperimylly, joka aloitti toimintansa vuonna 1775 kun joku paikallinen ”päättävä taho” antoi itseään vähemmän tärkeälle mutta ehkäpä varakkaalle ”taholle” luvan käyttää Rio Miel'in (”hunajajoen”) tuottamaa vesivoimaa. Rakennukset ovat yhä pystyssä, samoin vesirännit ja yhdessä rakennuksessa asustaa vanhahko pariskunta koirineen. Koirat asuvat itse tehdasrakennuksessa, 3-kerroksisessa ja aika ränsistyneessä. Kun kuljemme talon ohi, ilmestyy toisen kerroksen ikkuna-aukkoon yksi tai kaksi koiran korvaparia ja alkaa vimmattu haukkuminen, joka ilmeisesti tahtoo kertoa kuka oikeasti on isäntä talossa.

Ranta tarjoaa todellisen muotojen ja värien taikamaailman. Rannan pikkukivet esittelevät sellaista värien ja muotojen kirjoa, että helposti kulkee eteenpäin vain katse maahan luotuna, eikä huomaa lähivesien kalaparvia tai niitä päivystäviä lokkeja. Kivien hionta jatkuu edelleen. Maininki työntää kiviä rantaa ylös ja sitten ne vierivät kolinalla takaisin mereen Siinä ne pyöristyvät ja hioutuvat eri muotoisiksi ja eri näköisiksi riippuen siitä mitä materiaalia ne alun alkaen ovat olleet.

Vanhan tornin kohdalla on myös kahdensadan vuoden hionnan synnyttämiä kappaleita jotka ovat pudonneet rantaveteen senjälkeen kun Napoleonin laivasto – kenties huvikseen – ampui hajalle rantakallioilla olleita, osin jo Rooman vallan aikuisia kivitorneja. Niitä oli alun alkaen käytetty merirosvoista varoittamiseen, mutta Napoleonin valloitussodan aikana ilmeisesti myös puolustus- tarkoituksiin.

Napoleon onnistui laivastoineen ja maajoukkoineen valloittamaan lähes koko Iberian niemimaan ja vuonna 1812 Espanjan tuolloiset ”kansanedustajat” olivat kokoontuneet turvaan Cadizin kaupunkiin, jonka valtaus ei koskaan Napoleonilta onnistunut. Tapaus oli sikäli merkittävä, että Cadizissa sovittiin Espanjan ensimmäisestä demokraattisesta perustuslaista, joka päätti yli 400 vuotta jatkuneen yksivallan. Paradoksaalista kyllä, perustuslain innoitus oli selvästi peräisin Euroopan yli pyyhkineestä ”vapaus-veljeys-tasa-arvoisuus” huumasta ja Napoleonin omilla toimilla oli tärkeä merkitys sen synnyssä. Demokratia-aikaa ei kuitenkaan kauan kestänyt, vain kaksi vuotta myöhemmin Ferdinand VII vangitutti perustuslain valmistelleet kansanedustajat, ja palautti kuninkaan yksinvallan Espanjaan. Eräiden historioitsijoiden mukaan maa vajosi takaisin keskiaikaan. Perustuslaki jäi kuitenkin elämään espanjalaisten mielissä ja se nousi taas esiin karlilaissotien aikana 1800-luvulla, Diego Riveran hallituskaudella 1920-luvulla, sisällissodassa ja viimeksi Francon itsevallan murruttua 1970-luvulla. Tuon perustuslain pohjalle rakentuu myös nykyinen voimassa oleva perustuslaki. Sitä juhlitaan kansallispäivän tapaan joulukuun kuudentena. Siis samana päivänä kuin me juhlimme itsenäisyytemme vuosipäivää.

Suomen demokratian turvaava perustuslaki on kestänyt kovat koettelemukset, kansalaissodan vainoineen, talvisodan ja jatkosodan ja kipeän rauhanprosessin yhteiskunnalliset seuraukset ja lopulta vähittäisen taloudellisen ja poliittisen nousun muiden Euroopan vapaiden valtioiden joukkoon. Demokratia ei välttämättä tarjoa parasta ratkaisua kriisien hoitoon, mutta se on ylivoimainen sellaisten ratkaisujen löytämisessä, jotka turvaavat yhteiskuntarauhan ja vakaan tien parempaan tulevaisuuteen.

Espanjan perustuslakia on sovellettu vasta melko lyhyen aikaa. Toivottavasti se osoittautuu yhtä kestäväksi kuin Suomen. Edessä kun voi olla melkoisiakin haasteita. 

Kuvassa rikki ammuttu torni.