Kirsti ja Pauli 31.12.1961 -

Vuosi vaihtuu ja paellan laittoa

Vuoden vaihteen lähestyminen näkyy selvästi esimerkiksi siinä, että tänään rantaravintolat olivat iltapäivällä tupaten täynnä väkeä ja kaikki rantapatjat ja aurinkosuojat oli kaivettu uudelleen esiin ja käytössä. Liekö brittien suurvaellus vai mikä selittää ilmiön.
Olimme itse aamulenkillä Maron rannalla, ilma oli kesäisen lämmin ja meri tyyni. Iltapäivä kuluikin sitten pation kunnostuksessa: P oli henkisesti valmistautunut tekemään korjauksia ja ehostuksia "kivipuolella" käyttäen tiiliä, laastia ym. Lopulta uskallus riitti aloitukseen ja hyvinhän se meni, nyt on patiolla uusi siisti reunus ja portaiden halkeamia on korjattu ja rikkinäisiä tiiliä paikkailtu. Myös talon helmassa olevat syöpymät saivat kokeiluluontoisesti päälleen sementin ja laastin sekoitusta, saas nähdä kuinka pysyy. Ja jos pysyy, niin hommaa voi laajentaa ja jatkaa.
Toinenkin tärkeä tehtävä saatiin suoritetuksi (eilen). Teimme paellaa viimeisen päälle paikallisista aineksista ja paikallisin menetelmin (1.5 dl oliiviöljyä aluksi pannuun jne jne). Ja hyvää tuli. Taidetaan perustaa paellaravintola tänne mäelle!
Huomenna on merkkipäivä, Kirsti ja Pauli ovat olleet 50 vuotta naimisissa. On siinä taipaletta! Mutta hyvin on pärjätty ja tästä pärjäämisestä riittää varmasti potkua vielä tulevillekin vuosille.

Jouluretki Acebuchaliin

Joulun kunniaksi päätimme lähteä retkelle. Suuntasimme ylös vuorille tavoitteena Acebuchal-niminen kylä, jossa olimme jo kerran aikaisemmin käyneet. Patikkamatkaa kertyi vajaat kymmenen kilometriä, välillä lepäsimme ja söimme appelsiineja ja tankkasimme vettä. Polku kulki aika korkealla, 500-600 metrissä, mutta vaikka tuuli alhaalla puhalteli navakasti, ei tullut kylmä. Kylässä söimme lounaaksi runsaan salaatin ja itse tehtyä leipää Antonion ravintolassa. Antonio on se herra, joka on rakennuttanut kylän kymmenisen vuotta sitten! Mutta sen historia ulottuu tietenkin paljon kauemmaksi, ja on aika mielenkiintoinen:
Kyseessä on vanha maurilaistyyppinen pieni kylä, joka sijantinsa vuoksi on ihanteellinen esimerkiksi salakuljettajien asemapaikaksi (josta esimerkiksi Carmen-oopperassa kerrotaan). Salakuljettajat veivät tavaraa rannikolta sisämaahan vastoin kuninkaallisia määräyksiä ja tilanherrojen yksinoikeuksia. Kylä sijaitsee kapeahkossa jokiuomassa ja siitä on polkuyhteydet niin alas Nerjan suuntaan kuin länteen Torroxiin ja pohjoiseen Sevillaan päin.
1930-luvulla kylä joutui myrskyn silmään. Andalusiahan sinnitteli pisimpään Francon joukkoja vastaan ja vuorille jäi ilmeisesti pieniä vastarintapesäkkeitä sinne tänne. Acebuchal sattui olemaan yksi sellainen, ja kun siellä lisäksi harrastettiin salakuljetusta ja ammuskeltiin poliiseja niin valtiovalta hermostui ja ryhtyi kostamaan. Kun armeija (joka oli kutsuttu apuun) ja paikalliset olivat aikansa ammuskelleet toisiaan saamatta selvää yliotetta, kovensi keskushallitus otteitaan ja määräsi, että kylä on tyhjennettävä asukkaista joka yöksi. Jos joku tavattiin sieltä yöllä, hänet voitiin ampua. Tästä seurasi kylän asukkaille kovia aikoja: joka ilta oli kuljettava läheiseen Frigilianan kylään ja aamulla taas palattava hoitamaan kotieläimet ja muut askareet. (Tämän muistoksi kyläläisten käyttämä polku on edelleen mm. turistien suosiossa.)
Mutta tämäkään ei vielä rauhoittanut tilannetta riittävästi. Tarvittiin ehkä varoittava esimerkki ja niin kylä poltettiin ja räjäytettiin 1950 luvulla maan tasalle. Se painui unholaan, ei ollut terveellistä kertoa, että oli siitä kylästä kotoisin. Mutta kovat ajat väistyivät ja 1990-luvulla joidenkin entisten asukkaiden mielissä virisi ajatus siitä, että kylä pitäisi rakentaa uudelleen. Ja Antonio ryhtyi toimeen. Nyt kylä on hyvässä kunnossa, siellä on vuokrattavia taloja ja huoneistoja ja ravintola oli ainakin tänään viimeistä paikkaa myöten täynnä lähikylistä ja -kaupungeista tulleista turisteista.

Joulukanan täyttö

Hyvää Joulua kaikille!

Ensimmäinen virallinen talvipäivä ja koiramietteitä

Tänään oli taivaan merkkien mukaan ensimmäinen talvipäivä. Ja komea päivä olikin! Oli lämmintä ja aurinkoista ja niinpä Visa-Matti viritti kanootin kuntoon ja lähdimme lounaan jälkeen joukolla rannalle. Teimme hienon "välimeren risteilyn" joka ulottui Nerjaan saakka. Nyt sujui liikkeelle lähtö ja rantautuminenkin paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla, eikä kanootti täyttynyt vedellä tai hiekalla. Retken jälkeen kävimme uimassa. Vesi oli ihan uimalämmintä.
Vedessä oli kalaparvia, jotka päästivät ihan lähelle. Siellä oli myös levämaista pintakuohaa, jota ei aikaisemmin ole näkynyt. Liekö syynä se, että Nerjasta päästellään edelleen likavedet sellaisenaan Välimereen. On kuulemma Espanjan ainoa näin huonosti käyttäytyvä kaupunki, ja joutuu maksamaan siitä hyvästä joka vuosi sakkoa Andalusian maakuntahallinnolle. Saas nähdä koska korjaavat tilanteen.
Koirat ovat täällä varsin hyvin käyttäytyviä. Joukossa on paljon irtokoiria, mutta koirien kanssakäyminen sujuu yleensä varsin rauhallisesti. Tietenkin kasvitarhoja vartioivat äkäisen oloiset koirat, mutta ne ovat aitojen takana ja kertovat vain ettei vieraalla ole asiaa avogadoja tai chirimoijia pihistämään.
Koirat selviävät myös ihmeen hyvin liikenteen seassa, ilmeisesti vain oppineet koirat ovat jääneet elämään. Näimme kyllä, kuinka yksi Maron "vakiokoira" jäi moottoripyörän alle. Se valitti surkeasti ja hävisi läheiseen puutarhaan. Teki pahaa. Ottaakohan joku uusi koira sen paikan kylään tulevien seurakoirien "tarkastajana".
Täällä on myös yritetty saada kadulle kakkaavat koirat kuriin. Huolimattomille omistajille on langetettu jopa 3000 Euron sakkoja, eikä alle 350 Euron kuulemma selviä. Mutta parantamisen varaa on edelleen, eikä ole selvitetty, miten irtokoirilta saataisiin sakot perittyä. Vähitellen kuulemma kaikilla koirilla tulee olemaan siru, joten omistaja voidaan tunnistaa. Mutta kun niitä koiria asustaa noissa jokilaaksoissa ja luolissa...?

Migas festivaalit

Opiskelimme internetistä, että läheisessä Torroxin kaupungissa pidetetään joka joulukuun toisena sunnuntaina migas-karnevaalit, joihin tunkee ihmisiä sadoin tuhansin. Kun itse kaupungissa on väkeä korkeintaan kymmenen tuhatta, on ponnistus melkoinen. Siis sinne.
Vanhan kaupungin keskustassa on tori, jonka varrella on tietenkin kaupungintalo ja muita tärkeitä instituutteja. Tori oli todella täynnä väkeä, keskellä lava, jossa tanssiryhmä toisensa jälkeen kävi esiintymässä. Ilmeisesti teemana oli, että tanssi ilmensi jotain ammattia. Ryhmät olivat selvästi amatöörikerhoilaisia, monessa ryhmässä nuoremmat seurasivat syrjäsilmällä, mitä kokeneemmat tekivät, ja yrittivät tehdä perässä parhaansa mukaan. Tunnelma oli tietenkin leppoisa ja aurinko paistoi lämpimästi. Itse Migas, jonka ympärille karnevaali rakentuu, on eräänlainen leivän sisuksesta marinoimalla saatu, hieman kuskusia muistuttava pöperö, jota voidaan tarjoilla makkaran, kinkun, salaatin tai hedelmien kera. Ennakkkotiedon mukaan jokainen osaottaja saa eteensä lautasellisen migasta ilmaiseksi. Emme kyllä saaneet. Ilmaiseksi. Maksaa piti, mutta lautasellinen maksoi 2 Euroa ja siihen kuului lasillinen viiniä. Joten ei valiteta.
Poliittisilla tahoilla oli omat standinsa, joilta tarjoiltiin juotavaa, syötävää ja äänekästä musaa, joka sai kansan karkeloimaan. (katso video) Ihan hauskaa. Ja tyypillisesti espanjalaista (?). Voisikohan Suomessa yrittää samanlaista karnevaalia esimerkiksi ruisleivän ympärille?? Vai kieltäisivätkö elintarvikeviranomaiset?

Lauluilta ja kalaruokia

Toissa iltana kokoonnuimme suurella joukolla Lehtisen Anteron kämpälle laulamaan ja kuuntelemaan musisointia. Sitä olikin laadukkaasti tarjolla, isäntä itse on aikanaan kuulunut jatspianistiemme eturiviin, ja joukosta löytyi myös Pentti Savolainen, armoitettu muusikko ja viihteen tekijä. Laulajia tietenkin, kaiken tasoisia löytyi niin patiolta kuin talon sisältäkin. Krisse yllätti kaikki osoittautuen loistavaksi huuliharpputaiteilijaksi. Siinä Myrskyluodon Maija ja muut hitit saivat oivallisen toteutuksen. Tarjoilu oli runsasta ja organisoitu nyyttikestien periaatteella, kaikkien odotettiin tuovan niin paljon hyvää kuin itse arvelivat syövänsä. Taisi jäädä aika paljon Anterolle tulevan viikon evääksi. Vähitellen ilta vaihtui yöksi ja viileys alkoi tuntua ja yksi toisensa jälkeen hipsi kotiinsa. Mukavat muistot mukanaan. Oivallista porukkaa!
Jossain vaiheessa tulee aina mieleen, että pitäisi osata itse valmistaa tapaksia ja muita paikallisia herkkuruokia. Onhan raaka-aineet saatavissa varsin helposti. Niin mekin päätimme taas käydä Almunecarin hallissa kalaostoksilla. Tietenkin piti kalan lisäksi ostaa muutakin, katkarapuja ja muita herkkuja. Paella onnistui kohtalaisen hyvin aidolla andalusialaisella reseptillä, myös sardiinit ja niitä pienemmän kalat maistuivat oikein hyviltä. Saas nähdä, koska uskaltaa käydä käsiksi sellaisiin inhokkeihin kuin sepiaan tai muihin mustekalan näköisiin ötököihin. Kyllä ne ravintolassa maistuvat ihan hyviltä, mutta miten ne lotkautetaan pannulle ja mitä niiden mausteeksi pitää heittää mukaan?
Kaupassa käydessä tulee mieleen hintaero Suomeen: nytkin kävimme kaupasta ostamassa uunilämpimän patongin, ison artesaanileivän, pullon makeaa jälkiruokaviiniä, kilon greippejä, punajuurisäilykepurkin ja jotain pikku tavaraa ja lasku oli noin 8 Euroa. Onkohan Suomi oikeasti vauras maa?? Jos meillä kansantulo henkeä kohden on 29000 Euroa, ja täällä Espanjassa 26000 Euroa, saavat espanjalaiset kansantulollaan kyllä paljon enemmän kuin me omallamme.

Talon korjausta, lemmmikkieläinten siunausta ja muuta

Täällä keli jatkuu upeana, meri on uimalämmintä ja aurinko paistaa minkä jaksaa. Tänään oli harvinaisen virkeää ja aktiivista lentopalloa, liekö vaikuttanu se, että täällä on tänään pyhäpäivä: erityisesti lemmikkieläimille suotuisan pyhmiyksen merkkipäivä. Tapana on, että täällä Marossa lemmikit voidaan viedä kirkkoon siunattavaksi. Tapausta juhlitaan heittelemällä koiranpommeja ja ampumalla raketteja. Siunatut koirat eivät yleensä osallistu ilonpitoon vaan pysyvät tiukasti sängyn alla kauhuissaan paukkeesta.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin tuossa vieressä olevassa Al Andalus-hotellissa. Ruoka oli hyvää ja vieraat (yli 50) viihtyivät. Käsityksemme siitä, että täällä on varsin mukavaa porukkaa, vain vahvistuu. Täytyy vielä vilkastuttaa sosiaalista elämää, eväät siihen alkavat olla kunnossa: savustin parin kilon lohisiivun ja homma onnistui oikein hyvin. Saavat kilpailijan, nuo kalaravintolat tuolla rannalla!

Kieliopinnot ovat alkaneet tosissaan. Yritämme ymmärtää miksi ihmeessä espanjan kielessä tarvitaan refleksiiviverbejä, gerundia ja voi - niin paljon pieniä apusanoja ja äännähdyksiä! Ja juuri kun alkoi tuntua että kyllä tämä tästä alkaa sujua, kun kerran kaupasta osaa jo ostaa kengännauhoja, muuruauslastan, soraa jne. ja ravintolassa saa sitä mitä on aikonutkin tilata.

Olen varovasti yrittänyt virittäytyä siihen, että talon maalipintojen, pintarappauksen ym. vaurioille ja muille ikääntymisen merkeille on tehtävä jotain. Raaputin varovasti auki sisäänkäynnin edessä olevan portaan ja alta paljastui ihan hiekaksi muuttunutta betonilaastia. Opiskeltuani Panu Kailan talotohtorin tietokirjasta asiasta, ymmärsin, että edellisellä kerralla muuraus oli tehty liian lämpimällä säällä ja laasti oli päästetty kuivamaan liian nopeasti. Saas nähdä kuinka itse onnistun! Myös maalipinnat ovat ongelmallisia: paikoin on kalkkimaali peitetty lateksilla ja senhän tietää kuinka siinä on käynyt: lateksi tippuu suurina palasina kalkkimaalin pinnalta. Yritän vielä selvittää mikä olisi käytännön kannalta järkevin lähestymistapa.

Suomessa on pikkukorjauksiin totuttu, ja kaikki tehdään yleensä puusta. Täällä mikään ei ole puuta, kaikki on kiveä. Mutta sen työstäminen tuntuu olevan helppoa, naapuriin asennettiin uudet portit ja vaikka muurit oli katkaistava ja uudet puitteet istutettava muuriin ei homma vienyt kuin aamupäivän kahdelta mieheltä. Ja jälki oli siivottua ja puhtaaksi muurattua!

Olisi mukavaa, jos itse oppisi edes tyydyttävästi täällä tarvittavat tekniikat. Täytyy vain kokeilla. "Työ tekijäänsä opettaa", niin kuin Uula-Antti aina muistutti kun taloa Utsjoella kasattiin.

Hajahavaintoja itsenäisyyspäivän lähestyessä

Ilmassa alkaa selvästi olla talven tuntua vaikka meressä voikin käydä uimassa vielä ihan hyvin, iltapäivät ovat hyvin lämpimiä auringon paistaessa täydeltä terältä. Muistutukset tulevat illalla kun vuorilta alkaa tulla kylmää ilmaa ja aurinkoisen päivän jälkeen tuntuu äkkiä viileältä. Ilmalämpöpumppu on ylellinen kapistus: sillä saa talon äkkiä lämpimäksi ja sen voi aikaviiveellä käynnistää niin, ettei aamulla tarvitse nousta sängystä kylmiin huoneisiin. Toissayönä oli raju myrsky joka heitteli roskiksia ja katkoi puita ja oksia, mutta jo aamulla oli tyyntä ja erinomaiset olosuhteet lentopallolle rannalla.
Eilen olimme syömässä rannalla olevassa ravintolassa, jonka olimme jo aikaisemmin panneet merkille lupaavana kalaravintolana. Oli lauantai-ilta, kello läheni kahdeksaa ja ajoimme ravintolan eteen. Sisällä välkkyivät valot (mukana jo jouluakin) ja kolmisenkymmentä pöytää oli katettu valmiiksi valkoisin liinoin, lasein, kynttilöin ja muin tykötarpein. Eikä ruoka ollutkaan pettymys, hieman hintava kyllä. Mutta... olimme koko lauantai-illan ravintolan ainoat asiakkaat. Ei mene tällä hetkellä kovin hyvin vaikka turisteja tuntuu olevan taas enemmän liikkeellä kuin pari viikkoa sitten.
Myös kirpputorilla tänään myyjät valittelivat liiketoiminnan huonoutta vaikka väkeä oli valtavasti. Ilmeisesti ihmiset ovat tulleet varovaisemmiksi.