Uudenvuoden yö meni odotettua rauhallisemmin. Olimme etukäteen varautuneet kovaan paukkeeseen ja siihen, että koiran kanssa tulee vaikeaa. Puolen yön aikaan koira yritti hypätä sänkyyni paukkeen pelästyttämänä, mutta tyytyi sitten makaamaan pää sängyn alla kunnes pauke lakkasi. Ja siitä eteenpäin kaikki sujui rauhallisesti.
Aamulla oli taas kirkas päivä ja puolilta päivin päätimme lähteä vuorille etsiskelemään sopivaa lounaspaikkaa. Ajoimme parikymmentä kilometriä kohden Competa-nimistä pikkukylää ja matkan varrelta löytyi juuri sellainen majatalo, kuin pitikin. Kahdeksan pöytää ulkona. Paikka oli kyllä kovasti brittivoittoinen, isäntä oli epäilyttävästi britin tuntuinen ja uusia vieraita tippui pikku hiljaa. Kaikki tuntuivat olevan brittejä, kaikilla oli auto, kaikilla oli kova jano, ja viimeinen aamiaistilaus jonka kuulimme oli klo 14.15. Ja koiria oli niin paljon, ettei edes meidän herkkähaukkuinen Tuoggas-koirammekaan jaksanut joka asiasta haukkua. Kun eivät muutkaan. Olutta ja giniä kulki pöytiin yhtenä virtana. Emme jääneet todistamaan, mitä terassilla tai sinne vievillä teillä tapahtuisikaan pari tuntia myöhemmin. Tulipahan mielee joku TV-sarja.
Terassilla oli yllättävän lämmintä. Olimme varautuneet siihen, että yli 880 m korkeudessa olisi jo aika viileää, mutta ei. Oli niin kuuma, että oli siirryttävä pois auringosta kokonaan katveeseen. Tämä tuntuu olevan pukeutumisen kannalta mielenkiintoista aikaa. Maron bussipysäkin kohdalla kohtasivat karvakaulusanorakkiin tiukasti kääriytynyt naishenkilö ja pelkkiin urheilushortseihin sonnustautunut mies. Varmaan siinä kohtasivat ruotsalainen ja britti.
p.s. Ensimmäiset kirsikkapuut alkavat kukkia vuorilla. Kohta tulevat mantelipuut perässä.
