Viikonvaihteen sade toi uuden piirteen maisemaan: Korkeimmat huiput lähivuorilla saivat valkean peitteen. Alareunastaan vähän harmaan, mikä kertoo, että lunta on siellä ohuelti ja sulaa pian pois, mutta ihan päälaella kirkas valkoinen pysyi seuraavaan päivään ja saattaa viipyä useita viikkoja, mikäli kevään tulo noudattaa samaa kaavaa kuin vuosi sitten.
Puutarhassa on ollut paljon raivattavaa: erilaiset köynnöskasvit pyrkivät tukahduttamaan ne kasvit joiden haluaisi menestyvän, kuten bugainvillet, korallikukat jne. Kahden päivän uurastuksen jälkeen syntyi pari autolastillista biojätettä, mutta työmaata taitaa riittää vielä jatkossakin.
Vähitellen alkaa myös hahmottua mihin suuntaan haluamme piha-aluetta kehitellä. Ja sen merkeissä haettiin tänään tiiliä, laastia, suojamuovia ja muuta tarpeellista. Huomenna täytyy ryhtyä tosi toimeen.