Karanteeniblogi 37. Keskiviikko 22.4 2020
Koronavirusepidemia alkaa vähitellen saada hahmonsa, ja käsitteet ja toimintatavat asettua kohdalleen. Rajoitustoimet ovat Suomessa purreet hyvin ja nyt pohditaan missä järjestyksessä niitä voitaisiin purkaa. Yksi tukijalka voisi olla intensiivinen kontaktien jäljitys. Suomeksi, että tartuntatapausten kanssa yhteydessä olleet henkilöt tutkitaan ja näin pyritään selvittämään mitä reittejä virus on mahdollisesti levinnyt ja mihin voitaisiin ketju suolkea.
Aivan näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Käytännössä pääpaino tapausten etsimiseen kohdistuu niihin, joilla on jonkinlaisia koronatautiin viittaavia oireita. Juuri julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan oirekirjo on kuitenkin paljon luultua laajempi. Enää eivät riitä flunssan oireet, kuume yskä ja hengenahdistus. Erityisesti lapsilla oireina saattaa olla vain nokkosihottumaa muistuttava ihottuma lievän kuumeen kanssa. Ripuli on varsin yleinen ensioire, joillakin se jää lähes ainoaksi. Päänsärky ja selkäkipu ovat myös luettelossa, samoin makuaistimuksen häviäminen, jota näyttää esiintyvän erityisesti aikuisilla. Viimeksi mainittu ei kuitenkaan ole vain koronalle ominaista, itse sairastin kausi-influenssan vuosi sitten, ja makuaisti mykistyi yli viikoksi. Hyväkään viini ei erottunut tiskivedestä.
Voi olla, että lopulta virus leviää vähän huomaamatta koko väestöön. Tukkholmasta tuli tieto, että verenluovuttajista olisi noin kymmenesosa ollut vasta-ainepositiivisia, siis sairastaneet, vaikka luovuttajat tietenkin luovutushetkellä ovat terveitä, enkä usko että monikaan hakeutuu verta luovuttamaan jos epäilee, että sairasti koronainfektion äskettäin. Luku on vielä alustava, mutta antaa viitteitä siitä, missä laajuudessa virustartunnat väestössä leviävät, kun tutkimus toistetaan sopivan ajan kuluttua.
Kaiken kaikkiaan koronavirusepidemia on ja on ollut monella tapaa historiallinen ja ennen näkemätön. Tähän vaikuttaa tietenkin itse virus ja sen kyky tarttua ja aiheuttaa erilaisia tauteja ja kuolemaa. Vaikutukset ovat voimakkaita myös taloudessa ja erilaisten yhteiskuntarakenteiden ominaisuudet tällaisessa poikkeustilanteessa tulevat arvioitaviksi. Se pakottaa laajentamaan itse kunkin ajattelun horisonttia.
Kyseessä ei olekaan vain tämän hetken tai edes tämän vuoden ilmiö. Sitä on tarkasteltava paljon laajemmassa mittakaavassa. Emme ehkä olekaan niin kuolemattomia kuin olemme ajatelleet. Sveitsissä on säilynyt tapa, missä kirkon tornista soitetaan torvella neljä kertaa vuorokaudessa kertomaan missä kellonajassa kulloinkin mennään. Lausannen vanha katedraali, joka on rakennettu 1000-luvun alussa on historiansa aikana ollut paitsi kirkon ja kaupungin vaurauden ja mahdin tunnus, myös asukkaiden turvan tunnus hädän hetkellä. Siellä on erityinen kello, jota soitetaan uhkaavan vaaran merkiksi. Nyt sitä soitetaan. Viimeksi tällaista soittoa on tarvittu 1600-luvulla ruttoepidemian uhatessa.
