Karanteeniblogi 27. Lauantaina 11.4 2020
Kaunis ja lämmin aamu. Tätä kirjoitettaessa on jo puolipäivä ja mereltä on taas alkanut tulla kylmää Saharan tuulta. Samalla taivas on vetäytynyt ohuen pilviharson taakse. Ei siis vieläkään kevättä!
Koronakeskustelun painopiste näyttää kiertävän kasvosuojusten hankinnan kiemuroista ja riittävyydestä. Itse asiassa samaan aihepiiriin kuuluvat myös uudet tiedot tietokonesimulaatioiden tulosten perusteella tehdyistä päätelmistä siitä kuinka virus voisi ilmassa leijailla ja pitäisikö kulkea ihmisten perässä vai sivuilla vai edessä. Milloin siitä maskista oikeasti on hyötyä? Kun kasvosuojainten käytöstä on tulossa yhä laajemmat suositukset, voi niiden saatavuudesta ja järkevästä käytöstä tulla todellinen ongelma. Lähinnä kai psykologisesti.
Ihmisen hengityksen, yskimisen ja aivastusten aikana ympäröivään ilmaan erittyy erikokoisia aerosolilhiukkasia, jotka voivat kantaa mukanaan myös virusta. Ne kulkeutuvat eri tavoin ja saattavat säilyä hiukkasina pitkäänkin. Tiedot eivät kuitenkaan vielä sano, minkälaiset seikat lopulta vaikuttavat tartuntojen leviämiseen hiukkasten kautta. Kaiken aikaisemman tiedon valossa, mitkä on saatu muiden virusten tarttumisesta, tiedetään, että tartuntaan tarvitaan tietty minimimäärä virusta ja että viruksen tartuntakyky aerosolipartikkelissa ilmassa vähenee nopeasti.
Todellisen riskinarvioinnin saamiseksi tarvitaan vielä paljon lisätutkimusta. Ja yksittäisiä havaintoja.
Tartunnan leviämisen kartoittaminen suljetussa tilassa oleskelevien ihmisten välillä, joilla ei ole kosketustartunnan mahdollisuutta olisi ensi askel. Mutta sellaisen koejärjestelyn aikaansaaminen ei onnistu kuin ehkä sattuman kautta. Vielä vaikeampaa on järjestää asiat lenkkipolulla niin, että riskistä saataisiin oikeata tietoa.
Toissapäivänä pikkukadultamme kuului erikoinen ääni. Joku kone siinä liikkui hitaasti. Kun kurkistin ikkunasta, näin, että kyseessä oli jonkinlainen desinfektioprosessi. Kadun suihkuttaminen puhdistavalla aineella ei vaikuta kovin tarkoituksenmukaiselta. Täällä armeija on suorittanut ulkopintojen desinfiointia monissa paikoissa. Metroissa, liiketiloissa ja muissa paikoissa missä liikkuu paljon ihmisiä. Mutta miten on hiljaisella pikkukadulla? On vaikeaa toteuttaa toimia niin, että voitaisiin torjua virusta ja samalla ihmisten pelkoa tuhlaamatta resursseja turhaan.
Karanteeniaikojen pitkittyessä ja loppumisen onnen siirtyessä yhä kauemmaksi ei ole ihme, jos yleinen ahdistus lisääntyisi. Erityisesti vanhemmat ihmiset, jotka kuuluvat tai arvelevat kuuluvansa riskiryhmään lisäsairauksiensa vuoksi, saattavat olla kovilla. Avuksi tarvitaan uusia, innovatiivisia ratkaisuja, oikeaa empatiaa ja myös kädenojennusta viralliselta taholta. Ikäihmiset pitää saada vakuuttuneeksi siitä että "tämä ei nyt ole tässä!"
