Karanteeniblogi 33. 18.4 2020
Ensimmäinen karanteenipäivä Suomessa alkaa hämärtyä iltaan. Aurinko paistoi, keväinen lämpö tuntui ja kukat todistivat samaa. Pyykkikin ehti päivän kuluessa lähes kuivaa. Espanjasta sensijaan kirjoitettiin, että sikäläisen ilmatieteenlaitoksen mukaan mennyt kuukausi on ollut sateisin moneen vuoteen, ja aurinko on paistanut kolmanneksen vähemmän kuin keskimäärin.
Täällä alku tietenkin kului tavaroiden ja papereiden järjestelemisessä. Ruokaa oli varattu tarpeeksi ja oman listan mukaan. Siitä huolimatta vaihdettiin ajatuksia siitä, että kyllä sittenkin ruokakaupassa olisi mukava käydä. Aina jotain tulee mieleen. Vaikkei ehkä pitäisi.
Ystävien kommenteista välittyy sellainen tunne, että olemme täällä mukautuneet tilanteeseen, joka jatkunee pitkään. En sitten tiedä, mitä heistä tuntuu, jotka pääsevät ilokseen ajalemaan Uudenmaan rajan poikki. Tai mökille hakkaamaan puita. Varmaan kivalta.
Kaikki uudetkin merkit viittaavat siihen, että epidemia leviää kaikkialle, kuten pandeminen influenssa. Ei se silti tarkoita sitä, että jokainen saisi tartunnan tai taudin. Jos tarpeeksi suuri enemmistö sen lopulta saa, voidaan odottaa, ettei syksyllä tule toista aaltoa. Tällaisen ennusteen varmuus on kuitenkin lantinheiton kanssa yhtä varmaa. Joko kruuna tai klaava. Ei tiedetä esimerkiksi sitä, tuoko sairastettu tauti pitempään kestävän immuunisuojan vai haihtuuko se nopeasti.
Rokotteiden kehittäjille tätä kullanarvoista tietoa tarvittaisiin pian. Jos luonnon tartunta ei tuo kunnon immuniteettia, ei rokotteen valmistaminen tavanomaisin keinoin toimi, vaan viruksen rakenteesta on etsittävä sellaisia rakenneosia, jotka voivat tällaisen pitkäaikaisen suojan antaa. Ja tämä taas on pitkä tie. Tarvitaan monia kokeita suurilla ihmisjoukoilla.
Tulee olemaan mielenkiintoista arvioida myöhemmin, oliko Ruotsin torjuntastrategia parempi kuin meillä käytetty. Sen perusajatus oli se, että virus kulkee nopeasti koko väestön läpi ja luo sellaisen laumaimmuniteetin, ettei uutta aaltoa tule. Hinta lisääntyneinä kuolemantapauksina voi kuitenkin olla varsin kova. Myös hoidon, joka koronapotilaiden kohdalla tuntuu olevan erityisen vaikeaa, voi olettaa kehittyvän nopeasti parempaan suuntaan. Tämä antaisi paremmat pisteet Suomen strategialle. Ja tietenkin, jos tehohoito-paikkoja ei epidemian äkillisyydestä johtuen riitäkään niin viivyttäminen antaa silloin kullanarvoista etua.
Monia asioita odotellaan. Ja aikaa on, karanteenissa kun ollaan. Kiinnitin jääkaapin oveen huoneentaulun: Nyt ei pidetä kiirettä.
