Karanteeniblogi 12. Lauantai 28.3 2020
Nimipäiväkalenterin mukaan tänään nimipäiväänsä juhlistaa Armas. Siis varsin monella on merkkipäivä, onhan armas nyt lähellä vähän joka taloudessa.
Nyt puhuttaa Uudenmaan eristäminen. Eräs hyvä puoli liikkumisrajoituksissa mielestäni on, vaikkei sitä olekaan yleensä huomattu. Se opettaa ihmisiä myös eristäytymään. Siihen liittyviä konkreettisia asioita, varotoimien järjestämistä, psykologisia vaikutuksia, sosiaalisten verkostojen merkitystä ja muita opitaan arvioimaan käytännön kokemusten kautta.
Maarit Tyrkkö siteeraa presidentti Kekkosta, joka kuvaili hiihtoharrastustaan Lapissa. Kekkonen kertoi, että kun tunturin rinnettä nousee ylöspäin, ympärillä aukeaa huikeita maisemia ja fyysinen ponnistus estää ajattelemasta mitään muuta kuin sitä hiihtämisen suorittamista. Vaikeat päivänpolttavat ongelmat häipyvät taka-alalle alitajunnan muokattavaksi. Ja kun sitten hengähtää tunturin laella, yhtäkkiä mieleen tulee oivallisia ratkaisuja. Alitajunta on tehnyt työnsä turhan stressin häiritsemättä. Ehkä tässä koronaviruskaranteenissakin käy samalla tavoin kunhan siihen totutaan. Liikunta on rajoittunutta, aika lailla virikkeetöntä. Ehkä se on oivallista aikaa alitajunnan työskentelylle.
Tänään tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä, kun poliisi tuli kieltämään lentopallon rannalla. Silloin päästiin vielä kahville porukan kanssa, sunnuntaina kahvilat olivat jo kiinni. Nyt epidemian kulku osoittaa, etteivät rajoitukset tulleet ainakaan liian aikaisin. Pesäkkeitä oli jo ehtinyt syntyä, ja niiden kerran synnyttyä ne toimivat "viruslinkona" muuhun väestöön.
Aikaisemmin tuntemattoman aiheuttajan kyseessä ollessa epidemian alkuvaihetta ei yksinkertaisesti voi havaita "ajoissa" Aluksi taudinkuvat ovat lieviä, nytkin odoteltiin kausi-influenssan alkua, eikä oireisto sanottavasti poikennut. Vasta kun hieman erikoisempaa ja ainakin jossain määrin yhtenäistä taudinkulkua alkaa esiintyä enemmän, epäilyt voivat herätä. Ja kun kyseessä oli aikaisemmin tuntematon aiheuttaja, ei sen osoittamiseksi ollut vielä kehitetty keinoja. Vieläkin taudissa on monia tuntemattomia asioita. Mitkään seikat eivät kuitenkaan viittaa siihen, että pääsemme helpolla.
Lääketieteellisten asioiden lisäksi arveluttaa myös moni muu seikka. Miten lähellä oleva hotelli tulee pärjäämään. En tiedä onko heillä jonkinlainen velvollisuus pitää sitä auki, parkkipaikalla näkyy parin kolmen henkilökuntaan kuuluvan autoja. Hotellin johtaja Petra, joka asuu tuossa ikkunan alla, on hävinnyt jonnekin, kokin autoa ei ole näkynyt. Miltä tämä "lähiö" näyttää, jos hotelli häviää? Tuleeko tilalle uusi? Asiakkaitahan luulisi riittävän myös tulevaisuudessa, vieressä oleva luolasto on yksi Espanjan eniten matkalijoita puoleensa vetävä nähtävyys. Mutta jos seisokki jatkuu kovin pitkään, miten toiminta tulee palaamaan ennalleen??
Myös Suomessa on pelättävissä monenlaisia sivuvaikutuksia, jotka kenties tulevat muokkaamaan yhteisöjen elämää. Niin pienten kuin suurtenkin kaupunkien, maalaiskylien ja pienempien yhteisöjen. Johtaako se romahdukseen vai ennennäkemättömään nousuun ja kukoistukseen kuten kävi sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa?
