Koronablogi 17. 21.3.2021
Espanjassa isänpäivää vietetään sopivasti juuri ennen kevätpäivän tasausta ja siis virallisen kevään alkupäivää. Kun juhlakahvit on juotu alkaa siis toivon ja kasvun aika. Mennään kohti valoa ja uutta ja parempaa aikaa. Vai mennäänkö? Paljonko pelko ja epävarmuus tulevaisuudesta vie pois kevääseen kuuluvasta riemun ja onnen tunteesta?
Täällä vuoden suurin juhla on pääsiäinen. Vaikka espanjalaiset ovat yhtä lailla maallisia kuin vaikkapa suomalaiset, kerran vuodessa juuri pääsiäisenä voimakas uskonnollinen tunnehyöky valtaa ihmiset. Rituaaleihin kuuluvat uskonnolliset kulkueet näkyvät ja kuuluvat kaikkialla. Ulkopuolinen voi ihmetellä miten suurella hartaudella niitä kansanjoukot seuraavat. Ja rekvisiittaa on valmisteltu ja yksityiskohtia harjoiteltu koko vuosi. Muistan kuinka eräänä pääsiäisenä sade esti pääsiäiskulkueen järjestämisen, niin ettei arvokkaita pyhimysten kuvia voitu kuljettaa perinteiden mukaisesti kansanjoukkojen keskellä. Pettyneet ihmiset itkivät oletettujen reittien varsilla.
Nyt taas pelottaa. Tänä vuonna pääsiäinen on "peruutettu", maassa ei saa liikkua maakuntien rajojen yli eikä asiaan kuuluva perheen kokoontuminen onnistu. Mutta ehkä vielä enemmän pelottaa se, että pääsiäinen kaikesta huolimatta tuo tänne runsaasti turisteja muista maista ja heidän mukanaan virus voi lähteä uudelleen leviämään.
Rokotuksiin ladattiin paljon odotuksia. Suomessakin poliitikot antoivat useissa yhteyksissä ymmärtää, että kunhan rokote saadaan, homma on hanskassa. Nyt näyttää siltä, ettei ihan niin helpolla päästäkään. Rokotteiden tuotanto takkuaa, haittavaikutukset johtavat pulmallisiin tilanteisiin. Emme vielä tiedä voiko rokotettu, vaikka onkin itse suojassa, levittää virusta eteenpäin. Onko jo syntynyt vai tuleeko syntymään virusmuunnoksia, joilta rokotteet eivät anna suojaa?
Vaikka vastaukset näihin kysymyksiin olisivatkin positiivisia, on edessä vielä suhteellisen pitkä kieltäymysten tie. Olisi jatkettava sosiaalista eristäytymistä vaikka se epidemian pitkittyessä ja vaikkapa kevään tullessa onkin yhä vaikeampaa. Ja miten tässä tilanteessa estetään "sosiaalinen ryöpsähdys" siinä vaiheessa kun rokotettuja on niin paljon, että heidän vapautunut käyttäytymisensä alkaa näyttää normin mukaiselta?
Onneksi ainakin tämänhetkisten tietojen perusteella voimme odottaa, että molempiin edellä hahmoteltuihin uhkiin on olemassa hyvä vastaus. Rokotettu, vaikka kantaisikin virusta nielussaan ei pysty tuottamaan sitä niin suuria määriä, että se tartuttaisi toisen ihmisen. Tosin lopullinen varmistus tästä saadaan vasta joidenkin kuukausien päästä. Myös rokotteen teho erilaisiin virusmuunnoksiin luultavasti riittää kääntämään epidemiologian maagisen R-luvun alle yhden ja siten epidemia sammuu, vaikka tutkimuksissa suojateho jäisikin toivottua alhaisemmaksi.
Viime aikoina on herätelty kysymystä siitä, miten voitaisiin järkevästi varautua mahdollisiin uusiin pandemioihin. Keskusteluissa on tuotu esiin vaatimuksia oman rokote- ja suojavarustetuotannon käynnistämisestä. Ja sellaisen järjestelmän luomisesta, joka nykyistä nopeammin kykenisi havaitsemaan uudet pandemian alut. Tässä keskustelussa on unohdettu, että juuri näitä valmiuksia on kehitetty muutamien viime vuosikymmenien aikana voimakkaasti.
Olin itse mukana, kun Euroopan tartuntatautikeskusta (ECDC) rakennettiin 1990- ja 2000-luvuilla. Sitä ennen kukin Euroopan maa hoiti oman laboratoriodiagnostiikkansa, jossa mahdolliset taudinaiheuttajat havaittiin. Kukin laboratorio käytti omia menetelmiään ja muille maille tietoa välitettiin, jos oli sopivia henkilösuhteita. Yhtenäistä epidemiologista tutkimusmenetelmää ei käytetty ja tieto saatiin usein hitaasti ja epävarmana. Nyt ECDC:llä on suorat tietokanavat kunkin maan kansallisiin keskuslaboratorioihin ja sairaaloihin. Laboratoriomenetelmät on standardoitu ja niitä päivitetään uusimpien tietojen ja tekniikan mukaisesti. Siellä on myös oma "palokunta", joka lähettää tarvittaessa asiantuntijoita auttamaan kansallisia viranomaisia epidemiologisen selvitystyön tekemisessä. Lisäksi se ohjeistaa tarvittaessa toimenpiteistä, joita tilanteessa olisi syytä tehdä. Tästä eteenpäin päästään vain parantamalla alan koulutusta ja lisäämällä tutkimustyötä.
Kasvomaskien puute epidemian alkuvaiheessa on myös nostanut vaatimuksia varmuusvarastoinnista. Nykyisen järjestelmän kykyä on varmasti syytä arvioida. Mutta varmuusvarastojen ongelma on se, että aika ajaa helposti niiden ohi. Ehkä kasvomaski kuitenkin myös nykymuodossaan on pitkän päälle varastointikelpoinen ja -hyödyllinen. Samoin terveydenhoitohenkilökunnan suojavarusteet. Myös tunnettuja rokotteita voitaisiin pitää varastossa. Sen sijaan rokotetuotannon käynnistämistä vain "varmuuden vuoksi" en pitäisi järkevänä. Tärkeää on, että maassamme on kansainvälisesti korkealuokkaista tutkimustoimintaa ja tutkimuskoulutukseen ohjataan riittävästi resursseja. Ulkomailla tapahtuva koulutus ja tutkimusyhteistyö ovat avainasemassa. Vapaa akateemisista lähtökohdista liikkeelle lähtevä tutkimus on paras turva. Jos siihen liitetään poliittista tavoitehakuisuutta se on lopulta tuomittu unohduksen ahjoon.
