Maro, Espanja 15.11 2018
Tänne tulon jälkeen säät olivat
aika vaihtelevat, aluksi oli hyvinkin lämmintä, sitten tuli kylmä
ja sateinen jakso. Jopa niin, että takassa poltettiin puita vaikka
tuo ylellisyys oikeastaan kuuluisi tammi- helmikuun aikaan. Tuntui
kuitenkin mukavalta, kun takka huokui lämpöä ja tunne siitä,
ettei tarvitse tehdä mitään erityistä vaan ainoastaan nauttia
olosta, voimistui. Nyt on taas viikon ajan ollut varsin leppoisaa, ja
meressäkin on uskaltanut käydä ainakin pelin jälkeen.
Vierailukauden alkoi Hilppa, nuorin
lapsenlapsistamme, joka kaverinsa kanssa ilahdutti meitä yhden
päivän ajan.Tulivat Fuengirolasta (Hilppa on siellä
kouluttautumassa urheiluhierojaksi) junalla ja bussilla ja ehtivät
tänne jo ennen puolta päivää. Käytiin syömässä ja
katselemassa vähän nähtävyyksiä. Reippaita nuoria. Hilppa on jo
hankkinut itselleen työpaikankin, jota hoitaa opiskelun lomassa. Ja
on ilmeisen tyytyväinen niin elinolosuhteisiinsa kuin
ympäristöönsäkin.
Vanhat ystävämme Leinoset olivat
viikon ja aika kului etupäässä menneitä muistellen. Sitten
tulivat Jouni ja Sikke, jotka tietenkin kävivät myös tytärtään
Hilppaa katsomassa ja kokeilemassa hänen hierontataitojaan. Viikon
kuluttua on Visa-Matti tulossa, joten ohjelmaa on riittänyt ja
riittää edelleenkin. Aleksi, kolmas ikäjärjestyksessä
lastenlapsiemme pienessä joukossa, ilmoitti tulostaan joulun
aikoihin.
Päivittäiset rutiinimme poikkeavat
jonkinverran aikaisemmista. Ei olla enää tehty pitkiä lenkkejä
vuoristoon vaan ne ovat rajoittuneet rannalle tai lähimetsään.
Tuoggas-koira ei ole oikein urheilullisessa vedossa, vaan osoittaa
aika ajoin haluttomuutta tehdä muuta kuin maata mukavassa asennossa
pehmeällä alustalla. Se vetoaa ikävuosiinsa, joita on kertynyt jo
kuusitoista, ”ihmisen vuosiksi muunnettuna” siis jo yli sata.
Eikä sen kanssa viitsi niin kovasti kinastellakaan, varsinkin kun se
ei oikein kuule ja ei aina ehkä oikein ymmärräkään. Sitä se ikä
teettää.
Naapuriin sensijaan on tullut nuori
koira, joka keväällä oli suloinen pieni pentu, nyt sellainen
ihmisen kokoinen hurjimus, jota kaikki pelkäävät. Paitsi me. Se
muistaa selvästi meidät pentuajoista ja on ylintä ystävää kun
kuljemme ohi, sensijaan muut ihmiset luikkivat mielellään karkuun.
Meillä on ollut myös toinen
koiraprojekti. Iltalenkkimme vie meidät tavallisesti alas Maron
rotkoon, rotkon yli vanhaa siltaa pitkin, ja sieltä ylös takaisin
”ihmisten ilmoille”. Reitin varrella on useita avocadon
kasvatukseen erikoistuneita tiloja ja niissä on yleensä ärhäkät
vahtikoirat pitämässä tunkeilijat poissa. Erään aidan takana
vartioi kiltin näköinen bokseri joka liikkuu melko huonosti toisen
takajalan ollessa ”poissa pelistä”. Liekö jäänyt joskus auton
alle? Jossain tilanteessa tulimme antaneeksi sille portin raosta
koiran puruluun. Se oli ylen kiitollinen ja sai meidät pian
koukkuun. Tuli tavaksi antaa sille ”lahjus” kun kuljimme ohi.
Sitten vartioon liittyi toinen koira. Nuori uros, puolta isompi kuin
bokseri, hyvin arka mutta myös hyvin pelottavan oloinen. Se oli
kuitenkin utelias siitä, mitä oikein bokserille annoimme. Liian
lähelle se ei kuitenkaan päässyt, yrittäessään päästä
apajalle bokseri antoi sille kyytiä. Teimme oikein suunnitelmallisen
yrityksen päästä antamaan myös tuolle isolle koiralle lahjuksen.
Molemmilla meistä oli lahjus mukana, ja kun bokseri oli saanut
omansa ojensimme toista lahjusta ison koiran suuntaan. Tätä ei
bokseri kuitenkaan sallinut vaan ajoi kaksi kertaa suuremman koiran
pakosalle puskien taakse.
Viime aikoina on paljon kirjoitettu
siitä, kuinka eläinten hermoston rakenne ja toiminta ovat lähellä
ihmisen hermoston rakennetta ja toimintaa. Eiköhän tuokin koirien
käytös ole löydettävissä ihmisen käyttäytymismallien
”työkalupakista”.
