Helmikuu alkoi täällä melko mukavan
sään merkeissä. Lämmin iltapäivä sopi hyvin retkeeme. Olimme
isolla joukolla Canilla de Albaidassa, osa teki polkuretken
(askelmittarin mukaan reitillä oli portaita 38 kerroksen verran),
osa kävi tutustumassa viininvalmistuksen saloihin ja osa nautti
lämpimästä auringosta Finca Cortijillon pihalla. Sauna oli
lämpimänä ja retken kohokohta oli emännän itse valmistama
herkullinen lounas. Koska ruokasaliin mathui vain parisen kymmentä
henkeä, joutui osa aterioimaan kuistilla nauttien samalla hienosta
merinäköalasta ja hyvästä seurasta. Koiriakin oli mukana useita
ja talon ”isäntäkoira” Topi piti seuraa vieraille koirille.
Luonnossa alkaa jo näkyä kevään
merkkejä. Mustarastaat ovat aloittaneet konsertoimisen ilta- ja
aamuhämärässä, sitruunahempot kitisevät männyissä, tiklit ja
varpuset pitävät kovaa ääntä illan suussa isoissa puissa.
Ilmeisesti niillä on päivän kulusta paljon kerrottavaa toisilleen.
Varpuset ja mustaleppälinnut käyvät aamulla tarkastamassa, olisiko
pihalle jäänyt jotain suuhun pantavaa. Kalenterin mukaan ollaan
kuitenkin vasta lähestymässä vuoden kylmintä aikaa (tätä
kirjoittaessa on 1.2). Sääennustukset povaavatkin, että ensi
viikon puolella tähänastiset lähes parinkymmenen asteen
iltapäivälämpötilat vaihtuvat tuulisiin ja ehkä sateisiin
viikkoihin kymmenen asteen päivälämpötiloineen. Mutta aurinko on
päivä päivältä korkeammalla ja kuumempi. Se kyllä painaa talven
kylmät pois. Ehkä helmikuun viimeisellä viikolla jo muutkin kuin
brittituristit uskaltautuvat kesävaatteisiin. Brittituristin tuntee
siitä, että vaikka olisi kuinka kylmä, ollaan polvihousuissa ja
usein vielä T-paidassa. Espanjalaiset taas tunnuistaa siitä, että
vaikka olisi kaksikymmentä astetta, tarvitaan karvakaulusanorakki
tai toppatakki. Me pohjoismaalaiset olemme ehkä siinä välissä.
Yksi ikävämpi kevään merkki ovat
männyn kulkuepistiäiset, joista olen monena vuonna aikaisemminkin
huolta kantanut. Ne imevät männyn elinnesteet niin että neulaset
kuivuvat ja putoavat maahan. Ihmeesti puut saattavat kuitenkin
selvitä ja kasvattaa uudet neulaset. Silloin niistä tulee entistä
komeampia. Pistiäisten elinkierto on sellainen, että perhoset
munivat mäntyihin ja munista kehittyy toukkia, jotka kutovat
seitistä pesän. Yhdessä pesässä saattaa olla satoja toukkia ja
kun ne kasvavat pesä alkaa pullottaa. Pesästä ne tekevät
ruoanhankintamatkoja läheisiin oksastoihin. Kun H-hetki on
saavutettu, ne pudottautuvat yhtenä myttynä alas maahan,
järjestäytyvät pitkiksi karavaaneiksi (5 m ei ole tavatonta) ja
vaeltavat nenä edellä kulkevan takaruumiissa kiinni metsän
pohjassa kunnes kulkuetta johtava toukka tai hänen läheiset
apulaisensa ovat mielestään löytäneet sopivan maan johon koko
porukka kaivautuu. Maassa ne koteloituvat ja aloittavat uuden
kierroksen puolen vuoden kuluttua.
Toukkien tarkkailu herättää joitakin
mielenkiintoisia ajatuksia: Niillä ei ole näkö-tai kuuloaistia
vaan ne kommunikoivat keskenään kemialllisten signaalien, eli
hajujen avulla. Itse asiassa tällainen kommunikaatio on yleistä
hyönteisten maailmassa mutta varmaan muukin elollinen luonto käyttää
tätä hyväkseen. Emme ymmärrä kuinka tarkkaa tuo viestintä on,
mutta ainakin muurahaisilla se tiedetään olevan yhteisöä
ylläpitävä voima. Kun kulkuepistiäiset päättävät pudottautua
maahan, kuka antaa lähtökäskyn? Annetaanko sellainen vaikka kaikki
eivät oliskaan ehtineet vielä takaisin pesälle
ruoanhakuretkeltään? Vai riittäisikö 90 prosentin valmius? Miten
johtaja valitaan?? Tunteeko johtaja ylpeuyttä vai velvollisuuden
painetta tultuaan valituksi. Mitä joukko tekee jos joku jää matkan
varrella joukosta jälkeen (niinkuin näyttää usein käyvän)?
Taas kerran joudun mielessäni
tuskailemaan kuinka vähän me tästä maailmasta ymmärretäänkään.
Ihmisen käyttämä puhuttu ja kirjoitettu viestintä kaikkine meidän
mielestämme hyvine ominaisuuksineen on vain pieni osa luonnossa
käytetyistä kommunikaatiotavoista. Onko se täsmällisempi ja
parempi kuin joku muu, vaikkapa lintujen laulu. Itsellemme sanallinen
viestintä on tietenkin paras mahdollinen, koska muuta emme osaa.
Mutta jääkö meiltä jotain tärkeää huomaamatta?
