perjantai 2. helmikuuta 2018

Helmikuu - kevät vai talvi?

Helmikuu alkoi täällä melko mukavan sään merkeissä. Lämmin iltapäivä sopi hyvin retkeeme. Olimme isolla joukolla Canilla de Albaidassa, osa teki polkuretken (askelmittarin mukaan reitillä oli portaita 38 kerroksen verran), osa kävi tutustumassa viininvalmistuksen saloihin ja osa nautti lämpimästä auringosta Finca Cortijillon pihalla. Sauna oli lämpimänä ja retken kohokohta oli emännän itse valmistama herkullinen lounas. Koska ruokasaliin mathui vain parisen kymmentä henkeä, joutui osa aterioimaan kuistilla nauttien samalla hienosta merinäköalasta ja hyvästä seurasta. Koiriakin oli mukana useita ja talon ”isäntäkoira” Topi piti seuraa vieraille koirille.

Luonnossa alkaa jo näkyä kevään merkkejä. Mustarastaat ovat aloittaneet konsertoimisen ilta- ja aamuhämärässä, sitruunahempot kitisevät männyissä, tiklit ja varpuset pitävät kovaa ääntä illan suussa isoissa puissa. Ilmeisesti niillä on päivän kulusta paljon kerrottavaa toisilleen. Varpuset ja mustaleppälinnut käyvät aamulla tarkastamassa, olisiko pihalle jäänyt jotain suuhun pantavaa. Kalenterin mukaan ollaan kuitenkin vasta lähestymässä vuoden kylmintä aikaa (tätä kirjoittaessa on 1.2). Sääennustukset povaavatkin, että ensi viikon puolella tähänastiset lähes parinkymmenen asteen iltapäivälämpötilat vaihtuvat tuulisiin ja ehkä sateisiin viikkoihin kymmenen asteen päivälämpötiloineen. Mutta aurinko on päivä päivältä korkeammalla ja kuumempi. Se kyllä painaa talven kylmät pois. Ehkä helmikuun viimeisellä viikolla jo muutkin kuin brittituristit uskaltautuvat kesävaatteisiin. Brittituristin tuntee siitä, että vaikka olisi kuinka kylmä, ollaan polvihousuissa ja usein vielä T-paidassa. Espanjalaiset taas tunnuistaa siitä, että vaikka olisi kaksikymmentä astetta, tarvitaan karvakaulusanorakki tai toppatakki. Me pohjoismaalaiset olemme ehkä siinä välissä.

Yksi ikävämpi kevään merkki ovat männyn kulkuepistiäiset, joista olen monena vuonna aikaisemminkin huolta kantanut. Ne imevät männyn elinnesteet niin että neulaset kuivuvat ja putoavat maahan. Ihmeesti puut saattavat kuitenkin selvitä ja kasvattaa uudet neulaset. Silloin niistä tulee entistä komeampia. Pistiäisten elinkierto on sellainen, että perhoset munivat mäntyihin ja munista kehittyy toukkia, jotka kutovat seitistä pesän. Yhdessä pesässä saattaa olla satoja toukkia ja kun ne kasvavat pesä alkaa pullottaa. Pesästä ne tekevät ruoanhankintamatkoja läheisiin oksastoihin. Kun H-hetki on saavutettu, ne pudottautuvat yhtenä myttynä alas maahan, järjestäytyvät pitkiksi karavaaneiksi (5 m ei ole tavatonta) ja vaeltavat nenä edellä kulkevan takaruumiissa kiinni metsän pohjassa kunnes kulkuetta johtava toukka tai hänen läheiset apulaisensa ovat mielestään löytäneet sopivan maan johon koko porukka kaivautuu. Maassa ne koteloituvat ja aloittavat uuden kierroksen puolen vuoden kuluttua.

Toukkien tarkkailu herättää joitakin mielenkiintoisia ajatuksia: Niillä ei ole näkö-tai kuuloaistia vaan ne kommunikoivat keskenään kemialllisten signaalien, eli hajujen avulla. Itse asiassa tällainen kommunikaatio on yleistä hyönteisten maailmassa mutta varmaan muukin elollinen luonto käyttää tätä hyväkseen. Emme ymmärrä kuinka tarkkaa tuo viestintä on, mutta ainakin muurahaisilla se tiedetään olevan yhteisöä ylläpitävä voima. Kun kulkuepistiäiset päättävät pudottautua maahan, kuka antaa lähtökäskyn? Annetaanko sellainen vaikka kaikki eivät oliskaan ehtineet vielä takaisin pesälle ruoanhakuretkeltään? Vai riittäisikö 90 prosentin valmius? Miten johtaja valitaan?? Tunteeko johtaja ylpeuyttä vai velvollisuuden painetta tultuaan valituksi. Mitä joukko tekee jos joku jää matkan varrella joukosta jälkeen (niinkuin näyttää usein käyvän)?

Taas kerran joudun mielessäni tuskailemaan kuinka vähän me tästä maailmasta ymmärretäänkään. Ihmisen käyttämä puhuttu ja kirjoitettu viestintä kaikkine meidän mielestämme hyvine ominaisuuksineen on vain pieni osa luonnossa käytetyistä kommunikaatiotavoista. Onko se täsmällisempi ja parempi kuin joku muu, vaikkapa lintujen laulu. Itsellemme sanallinen viestintä on tietenkin paras mahdollinen, koska muuta emme osaa. Mutta jääkö meiltä jotain tärkeää huomaamatta?