Syksyn ensimmäinen
Matka autolla Suomesta tänne Espanjan
aurinkorannikolle on melko rasittava. Ennakkoon olimme eniten
huolissamme koirasta, joka vasta oli toipunut taudistaan (vanhan
koiran vestibulaarisyndrooma). Se pärjäsi kuitenkin ainakin yhtä
hyvin kuin autossa olleet vanhat ihmiset ja perille päästiin
ennakkoaikataulun mukaisesti. '
Talo ja puutarha olivat taas
erinomaisessa kunnossa. Ines oli käynyt siivoamassa ja Ernesto oli
hoidellut kasvit. Monet kasvit olivat edelleen kukassa, paljon oli
myös aikaisemman kukkimisen jälkiä, syksy on aikaa, jolloin kasvit
kulkevat kohti lepohetkeään selvittyään kesän kuumuudesta.
Pieniä alkuvaikeuksia tietenkin oli:
astianpesukone ei tahtonut lähteä käyntiin, vesihana oli
ilmeisesti jumittunut, mutta aukesi. Myös vedenlälmmittimen
kaasu-suutin oli tukossa ja sen avaamiseen tarvittiin ammattimiehen
apua. Tosin lämmintä vettä ei välttämättä vielä olisi
tarvittukaan vähään aikaan, kylmähanasta tulee ihan sopivan
lämmintä pesuvettä.
Appelsiinisadosta näyttää taas
tulevan runsas, molemmat puut ovat hedelmiä täynnä ja ensimmäiset
alkavat jo näyttää keltaista kylkeä aurinkoon päin. Saas nähdä
ovatko yhtä makeita kuin aikaisempina vuosina.
Myös naapureita on paikalla
(epätavallisen) runsaasti, kadun varressa vain talo Nro 1 on ilman
asukkaita. Jopa vastapäiseen autotalliin on ilmestynyt uusi asukki
(en oikein tiedä pitäisikö asiaan puuttua, kyseessä on autotalli
ilman ikkunoita, vettä ym. Edellinen asukki oli oppimassa
tarjoilijaksi ja näyttikin saaneen paikan keskustan ravintolassa.
Nykyinenkin on varmaan opiskelemassa samalle uralle, mutta,
mutta...).
Sää on ollut odotusten mukainen,
iltapäivällä lämpötila kohoaa 25 ja 30 asteen välille, mutta
illat ja aamut ovat mukavan viileitä. Merivesi on sopivan lämmintä
arallekin uimarille. Kävimme jo myös testaamassa paikallista
ruokapaikkaa. Olimme rannalla naapurimme pitämässä ravintolassa.
Gratinoidut simpukat olivat hyviä, ravintola oli täynnä väkeä ja
tunnelma odotusten mukainen, paljon ääniä, paljon halauksia,
paljon naurua. On se vaan kumma kuinka täällä ihmiset
irroittelevat itsensä normaaleina pitämistään
käyttäytymiskoodeista. Asiakkaista huomattava osa oli
pohjoismaalaisia turisteja, mutta meno oli ihan kuin paikallisilla.
Ja pitkälti ilman ylenmääräistä alkoholia.
Vaikka olemmekin olleet poissa melkein
puoli vuotta, tuntuu, ettei täällä mikään ole muuttunut.
Kulkukoiratkin ovat samoja ja pitävät hallussaan samoja reviireitä.
Täällä vuodenaikojen vaihtelu luonnossa on aika vähäistä ja
ilmeisesti myös vuosien vieriessä luonto pysyy ennallaan.
Ilahduttavaa oli se, että kun viime talvena kulkuepistiäiset
tuhosivat männtykankaita laajoilla alueilla ja pidin tilannetta jo
varsin pahana, olivat männyt nyt toipuneeet täysin ja kasvattaneet
uudet heleän vihreät neulaset niin, että puut näyttävät jopa
poikkeuksellisen hyväkuntoisilta. Se on se luonnon tasapaino joka
lopulta ilmeisesti vie voiton tilapäisistä muutoksista. Äsken
lukemani kirjan (Haraki: Sapiens, ihmisen lyhyt historia) eräs
päätelmä olikin, että vaikka ihminen onnistuisikin tuhoamalla
ympäristöään hävittämään itsensä ja viemään samalla
mukanaan paljon kasvi- ja eläinlajeja, kyllä se elämä sieltä
jostain savuavista raunoista kurkistaa. Ja alkaa taas täyttää
olemassa olevia lokeroita, jotka elämään soveltuvat.
