Nerjassa (tai oikeastaan Marossa) 18.3. 2016:
Lopultakin tietokoneasiat alkavat olla taas kunnossa, vanhaa konetta ei vieläkään ole saatu korjattua ja jää nähtäväksi mitä kaikkea tiedostoja ja kuvia sen mukana hävisi suureen tuntemattomaan. '
Täällä sää on kevätkeikutellut, välillä on kuuma ja sitten taas kylmä. Talvivaatteet ovat välillä komeron yläkaapissa ja sitten taas päällä. Paikallisten mielestä jo helmikuu oli tavallista viileämpi ja sama tahti tuntuu jatkuvan. Maroma-vuorella on edelleen rotkoissa lunta, mutta samaan aikaan turistit käyvät meressä uimassa sen näköisenä, että nauttisivat. Toisaalta, kun on kerran tullut tänne etelään lomailemaan, täytyy käyttäytyä niin kuin lomalaiselta odotetaan. Liian vähän vaatetta ja naama auringon punaiseksi polttama. Juttelin erään vanhahkon norjalaisen kanssa, joka oli ensimmäistä kertaa viettämässä talvea. Tavoitteena oli ollut aikaisemmin opitun espanjankielen uudistaminen. Pettymys oli ollut, ettei paikallisten puhetta ole helppoa ymmärtää, se kun on varsin murteellista. Ja asunnossa oli kylmää ja kosteaa, se kun oli ihan meren rannalla eikä siinä ollut lämmitystä ja yöllä sisälämpö saattoi tippua 15 asteen tuntumaan. Ja eihän sellaista kukaan pohjoismaalainen kestä. Paikalliset kyllä. Täällä on totuttu siihen, että sisäilmankin lämpötila vaihtelee samaa tahtia kuin ulkoilman. Kyllä meillä Suomessakin varmaan voitaisiin tottua siihen ettei yöllä tarvitse olla täyttä 20 astetta makuuhuoneessa.
c
Olimme eilen oopperassa. ”Suorana lähetyksenä” Pariisin Oopperatalosta näytettiin Tsaikovskin (mitenkähän se muuten virallisesti kirjoitetaan suomen kielellä??) ooppera Yolanta ja sen päälle oopperaan kuuluva jatko-osa ”Pähkinänsärkijä”. Vm. oli kaikkea muuta kuin se satubaletti, jota mummit ja lapsenlapset käyvät katsomassa Joulun aikaan. Se oli kuvaus ihmiselämän kaaresta nouruuden innostuksesta ja optimismista maailman pahuuksien ja sattumien todistamiseen ja lopulta surulliseen yksinäisyyteen. Olikohan metafooraa säveltäjän elämästä?
Koira sai rabiesrokotuksen. Täällä tehoste pitää antaa vuoden välein, Suomessa riittää kolmen vuoden suoja. Syynä on tietenkin se, että tuossa meren eteläpuolella esiintyy koirillakin rabiesta, ja joku virusta kantava koira saattaa päästä pujahtamaan tälle puolen. Sellainen sattuma oli joitakin vuosia sitten Ranskassa, jossa maahan pohjois-Afrikasta tuotu koira muuttui vähitellen rabieettiseksi ja ehti purra sekä ihmisiä että eläimiä. Tarvittiin tuhansia ihmisiä ja lukuisia eläimiä koskeva ”siivous”, joka maksoi maltaita.
Ei koiran väkivaltaiseen käyttäytymiseen tietenkään rabiesta aina tarvita. Kadun toiselle puolen hankittiin äskettäin nuori mastiff-uros joka alkoi uhota aidan takana. Lähellä oli toinen nuori uros, jonka huvituksiin kuului ohikulkevien haukkuminen. Sitten, joidenkin yhteensattumien kautta koirat kohtasivat kadulla ja mastiff puri toiselta koiralta käpälän nuuskaksi. Saas nähdä tuleeko siitä vielä juokseva paimenkoira.
Edessä on pääsiäisviikko. Osa suomalaisista lähtee jo takaisin kotimaahansa, mutta tänne myös tulee taas uusia vieraita. Toivottavasti säät suosivat, niin että kulkueista saadaan kaikki mahdollinen irti.
Ja sitten 19.3.
Isänpäivä Espanjassa! (Aikanaan huomasimme erään ystäväni kanssa, että isänpäivä oikeastaan aloittaa isänpäiväviikon, jolloin lähes päivittäin, jos muut enteet ovat kohdallaan saattaa saada ainakin kahvia sialle (vai kirjoitetaanko se ”sijalle”?). Aloitteemme perustaa myös isänpäiväkuukausi on kohdannut kansainvälistä vastarintaa, joten taistelua on jatkettava.
Päivä alkoi sateella. Se lienee hyvä merkki. Sitten kävimme naapurikaupungissa ostamassa uuden kynnysmaton. Ja samalla matkalla sattui käsimme EuroWeekly-nimisen sanomalehden numero. Se on Espanjan suurin englanninkielinen ilmaislehti, jota lukee lehden ilmoituksen mukaan yli puoli miljoonaa lukijaa. Ja heti ensimmäisellä sivulla oli kuva Nerjan pääkadusta. Ja teksti oli tällaista: (Olen suomentanut sen vapaasti mutta tarkasti):
”Ei ole toista paikkaa niin kuin Nerja! Se on kuuluisa maisemallisesta kauneudestaan ja valkoisten talojen ja kaartuvien katujen ja kujien luomasta charmistaan. Siellä asuu kukoistava expatriaattien (muualta tulleiden) yhteisö.
Ulkomaalaiset matkustavat sinne kaikkialta maailmasta ja tutustuvat charmantteihin nerjalaisiin ja kun he yhdessä jakavat yhteisen rakkautensa hyvään ruokaan, hyviin viineihin, välimerelliseen kulttuuriin ja mereen, tuloksena on ainutlaatuinen espanjalainen kaupunki, joka jotenkin on säilynyt yhtaikaa rauhallisena ja kuitenkin elämää sykkivänä”
Hm.. Onkohan tuo se sama Nerja, jossa olemme vuosia talvemme viettäneet? Ihan noin ylitsepursuavasti ehkä en itse olisi Nerjaa luonnehtinut. Meri, no tietenkin, ruoka, kyllä, viinikin kyllä mutta joskus tuntuu kuin nuo muualta tulleet eivät oikein sopisi tähän idylliin. Toisaalta ilman heitä ei Nerjaa ehkä olisikaan. Alkuperäiset elinkeinot kuten paikallinen pienimuotoinen maanviljelys ja kalastus tuskin pysyisivät elinkelpoisina ilman tuota muualta tullutta viidennestä.
Tuo kirjoitus ei tietenkään ollut pelkkää Nerjan kehumista. Jatkossa muistutettiin, että kaikkien ulkomaalaisten, jotka oleskelevat Nerjassa pitempiä aikoja, olisi käytävä rekisteröitymässä kaupungintalolla. Syynä on se, että niin kauan kuin virallinen asukasluku pysyy yli 20.000 se saa maakuntahallinnolta tuntuvaa tukea, jolla voidaan ylläpitää tärkeää infrastruktuuria. Ilmeisesti täkäläisessä systeemissä asukasluku on se mittari, jonka perusteella päätetään, onko kaupungilla omaa palokuntaa, riittävästi opettajia tai poliiseja tai hyvin toimivaa turistitoimistoa, joka monin tavoin palvelee sekä lyhyillä että pitkillä visiiteillä olevia ulkomaalaisia.
Huomenna on virallisen kalenterin mukaan talven viimeinen päivä ja siirrymme kevääseen. Päivät pitenevät edelleen ja aurinko kiipeää yhä korkeammalle. Kun katselee Maron kylän vanhoja ihmisiä, jotka kävelevät alas Nerjaan vaikkapa rukoilemaan pyhimyksen patsaalle tai ehkä viinille ja ponnistelevat sitten taas takaisin parin kilometrin verran vastamäkeen ihmettelee heidän sitkeyttään, joukossa kun on hyvinkin vaivalloisesti liikkuvia. Joudun usein kulkemaan heitä vastaan ja jotenkin minusta tuntuu, että kun kevät tulee, heidän askeleensa pitenevät ja ilme kirkastuu. Myös tervehdys, jonka vaihtaminen kaikkien vastaantulijoiden kanssa kuuluu paikalliseen katuprotokollaan tulee reippaammin. Kyllä se kevät täälläkin tekee ihmeitä!
