Taitaa olla tämän kevään viimeinen
blogi. Muuttolinnut valmistelevat pohjoiseen lähtöä, niin mekin.
Tavaramäärä on onneksi kerta kerralta vähentynyt, mutta kun noita
matkapäiviä kertyy kuitenkin 8, on tietty määrä tarviketta ja
vaatetta pakko kantaa mukana. Luvassa on kaunista ja lämmintä
säätä, joten suunnittelemme kulkevamme kohti Lausannea ohi
Andorran Ranskan puolelle ja siitä sitten Provencen kautta ylöspäin.
Yleensä ennakkosuunnitelmat eivät ole olleet oikein toimivia, matka
on joko mennyt ripeämmin kuin aluksi laskeskeltiin tai sitten on
ilmaantunut hidastuksia eivätkä etukäteen varatut yöpymispaikat
ole sattuneet oikein kohdalleen. Nyt aiomme olla joustavia ja edetä
”annas-katsoo” -tyyliin. Ainoa yllätystekijä johon suhtaudumme
hieman pelolla, on se, että yksi matkapäivistä sattuu
vapunpäiväksi ja sitä seuraa pitkä viikonloppu, jolloin ihmisten
into lähteä lomailemaan meren rantaan on varmaankin suuri.
Täällä on jo lähes kahden viikon
ajan ollut upean kesäinen ilma. Iltapäivällä lämpö kohoaa
selvästi yli meikäläisen hellerajan, onneksi mereltä käy
tuulenvire joka vähän viilentää. Koiralla on paksu musta turkki,
eikä se siitä pääse eroon. Se kulkee mieluusti varjoja pitkin ja
viihtyy kohdin viileällä kivilattialla.
Luonto on jaksanut ”rehoittaa”
kuumasta ja kuivasta kelistä huolimatta. Uusia kukkivia kukkia
ilmaantuu lähes päivittäin ja oman puutarhan kasvit kukkivat aivan
kuin yrittäisivät ehtiä saada kaiken irti ennen kuuman ja kuivan
kesän paahtavaa hellettä, joka pakottaa ne vetäytymään
kesälepoon. Täällä kasvit eivät talvehdi, ne ”kesähtävät”.
Osa kotoisista linnuista on häipynyt,
ovat kaiketi jo lähteneet Suomea kohti. Kyllä nekin jostain
tietävät, että siellä on ollut varhainen kevät. Nuori kotka on
päivystänyt lähivuorta, toivottavasti pesintä onnistuu! Varpuset
ovat asettuneet talomme kattotiilien alle ja sirkutus on ankara jo
aamusta lähtien. Kun syömme aamiaista tai lounasta patiolla, meitä
pidetään tarkoin silmällä, heti kun poistumme, varpuset käyvät
tarkistamassa minkälaisia muruja meiltä on jäänyt.
Kävimme joidenkin ystävien kanssa
syömässä lounaan läheisellä ”nakurannalla”. Se on oikein
virallisesti ”playa naturaleza”. Itse ranta oli upea, kahden
korkean kalliopahdan välissä suojainen ja hieno hiekkaranta. Iso
parkkialue ja kaksi ravintolaa kielivät siitä, että ainakin
kesällä paikka on vilkas. Ruoka oli hyvää, (miltei yhtä hyvää
kuin kotona laitettu) ja nakuilu oli aika satunnaista eikä
häirinnyt ruokailua lainkaan.
Suomeen paluu on tietenkin mukava asia.
Kaipauksella on odotettu lasten ja lastenlasten näkemistä ja
ystävien ja tuttavien tapaamista. Edessä on monia hoidettavia
asioita ja välillä hiipii yöllä mieleen hienoinen levottomuus
siitä kuinka kaikesta selvitään. Mutta eiköhän se siitä, kun on
tähänkin saakka selvitty. Elämä on Suomessa paljon kalliimpaa
kuin täällä, ja ainakin ruokapuolella täytynee tyytyä
yksinkertaisempaan ruokaan ja jättää herkut erityistilanteita
varten. Virallinen ruokakorin hintavertailu ei oikein toimi isommissa
talouksissa kuin Suomen, missä hintoja sääntelee kaksi hallitsevaa
ketjua, pitäen hinnat tasaisena kautta maan. Täällä esimerkiksi
erot eri paikkakuntien välillä voivat olla varsin suuria. Ostimme
Malagan kauppahallissdta loistavan lampaanjalan 14 Eurolla (söimme
siitä kolme hienoa ateriaa). Omasta kaupasta saa ihan tuoretta
kalaa (vaikkapa kultaotsa-ahventa) 7 Euroa kilo perattuna.
Ravintolassa käynnit on suosiolla jätettävä tänne paluun
jälkeiseen aikaan. Nakurannan tunnetusti kallis ravintola halusi
varsin hienosta menyystä viineineen ja jälkiruokineen 25 Euroa
/henkilö! Toivottavasti aika, jolloin meidän suomalaisten on
kurottava tuo hintaero umpeen, tulee sujumaan vain kohtuullisella
kivistyksellä.
