Kirpun vähäpätöistä mutta
kiusallista olemusta kuvataan hyvin Modest Musorgskin
”Kirppulaulussa”. Kyllähän pikkuruiselle kirpulle ensin
naureskellaan, vallankin jos itse on iso ja mahtava, mutta lopulta
naurunhohotus saa hieman kiusaantuneen – ja tulkitsijasta riippuen
jopa tuskallisen – sävyn. Tämä oli elävänä mielessä, kun
ensimmäiset havainnot kirpuista, ja niiden puremista kirjattiin
ylös. Pieniä hyppiviä ”hämähäkkejä” oli nähty
sängynpeitolla ja kovasti kutiavista näppylöistä tuli valitusta
ja voivottelua.
Ihmisen kirppuhan alkaa olla
uhanalainen laji, nykyinen asumisen ja pukeutumisen siisteys on
ajanut sen esimerkiksi kaikkialla Euroopassa hävinneiden lajien
listalle. Mutta koiran kirput sensijaan lisääntyvät ja voivat
hyvin. Kaikille tuttu lienee pilapiirros, jossa kaksi koiriaan
ulkoiluttavaa herrasmiestä vaihtavat käyntikortteja ja koirat
samalla vaihtavat kirppujaan. Ja täällä koirilla ei puutu
sosiaalisia kontakteja ”luonnontilassa” eläviin
lajitovereihinsa. Kaduilla ja teillä, joiden varsilla on
maalaistaloja, näyttää jokaiselle sadalle metrille kuuluvan koira,
joka kömpii esiin puskista tarkistamaan minkälaista koiraa nyt
ulkoilutetaan. Ja syntyyhän siinä usein läheisyyttä, jonka turvin
puolikin metriä hyppäävä kirppu voi hyvin vaihtaa isäntää.
Asiallisista tietolähteistä saimme
selville, että hyväkuntoinen kirppunaaras, saatuaan veriaterian
pystyy munimaan viisikin kymmentä munaa päivässä sopiviin
paikkoihin mattoihin, koiran turkkiin, ehkäpä vaatteisiinkin. Eikä
tavallinen pesu riitä hävittämään munia esimerkiksi vaatteista.
Siispä kirppusiivous oli aloitettava
investoinnilla. Kaupasta haettiin höyrypuhdistin, joka huokaa hyvin
kuumaa höyryä kidastaan erilaisten suuttimien kautta. Ensin
perusteellinen imurointi, sitten höyrytys ja kaikki epäilyn alaiset
vaatteet kunnolliseen pesuun. Silitysrauta lienee riittävä
tuhoamaan jäljelle jääneet munat esimerkiksi vaatteiden saumoista.
Koira on kuitenkin kirpun kannalta
avainasemassa, ja siksi myös kirppusodassa strateginen kohde.
Eläinlääkärin avustuksella koiralle syötettiin sopivaa myrkkyä,
jonka pitäisi tehota ainakin kuukauden ajan. Tänä aikana
varmaankin kotikirppujen syntyminen ehtyy. Lisäksi talo myrkytettiin
ruiskuttamalla sisäilmaan kaasua (joka tuoksui aika lailla samalta
kuin meilläkin Suomessa käytetty sähköpistokkeeseen laitettava
hyttyskarkoitin). Kaasutuksen vaatiman turva-ajan käytimme
hyväksemme, tutustumalla Antequeran lähellä olevaan Torcalin
luonnonpuistoon, jonka erikoiset kalliomuodostumat toivat mieleen
Ýhdysvaltojen Mount Rushmooren, missä kivipylväistä on muokattu
jättiläismäisiä presidenttien rintakuvia.
Kaasutuksen jälkeen oli vielä tehtävä
loppusiivous höyryttämisineen. Ja sitten vain odottamaan ja
toivomaan ettei kirppuja enää ilmaantuisi. Viime yönä kyllä
nipisti ja kutisi monesta paikasta. Tästä lähtien on aina kirppu
mielessä.
