Täällä liikkuu paljon koiria.
Kaikenlaisia koiria. Pieniä "fifejä" emäntiensä
kainalossa, suuria, vaikuttavan näköisiä koiria kuonokoppineen -
ja sitten tietenkin tavanomaisia koiria. On myös "työkoiria".
Vuohilaumoja laidunnetaan aivan kaupunkien ja kylien sisällä, usein
satapäinenkin lauma kulkee katuja tai tienvarsia pitkin yhden
paimenen ohjaamana, ja silloin vaaditaan paimentavilta koirilta
paljon. Pitää olla valppaana, ettei yksikään eläin lähde omille
teilleen eikä jää autojen alle. Täytyy myös pitää muut koirat,
etenkin kulkukoirat poissa eikä saa antautua uteliaiden ja
hyväntahtoisten sivustakatsojien houkutuksille. Täkäläiset
paimentavat koirat eivät ulkonäön puolesta ole meille tuttujen
paimenkoirien näköisiä. Vaihteleva koko ja ulkonäkö kielivät
pikemminkin siitä, ettei rotupuhtaudesta ole ollut niin väliä.
Toinen työkoiran tyyppi ovat vahdit.
Iltalenkkimme varrella on avogado-tarha jota vartioi kolme kookasta
susikoiraa. Vanhin - iso uros - haukkuu ohi kulkiessamme vimmatusti,
irvistelee ja näyttää hampaitaan ja ryntäilee aitaa vasten. Ei
tee mieli mennä silittämään vaikka olisi makkaraa mukana.
Tällaiset hedelmätarhojen ja muiden tilojen vahtikoirat ovat
tietenkin hyvin tarpeellisia. Omistaja asuu muutaman kilometrin
päässä kaupungissa eikä voi tietää mitä palstalla tapahtuu.
Lehtitietojen mukaan avogadoja ja tomaatteja on varasteltu suuriakin
määriä ja sellaista vastaan tietenkin varustautuu mielellään
kunnolla.
Täällä on myös kodittomia koiria,
jotka näyttävät pärjäävän penkomalla roskiksia ja löytämällä
syötävää viljelysten vaiheilta. Ikävä kyllä osa niistä on
sellaisia, jotka on jätetty tänne selviytymään omin päin kun
isäntäväki on palannut kotimaahansa pohjoisempaan Eurooppaan.
Houkutus ostaa söpön näköinen koiranpentu näyteikkunasta on
joillekin niin suuri, että tulevaisuuden harkinta unohtuu. Myös
kauppojen ulkopuolella tai ostoskaduilla kerjäävät ihmiset pitävät
mielellään koiraa tai koiranpentua mukanaan. Se ilmeisesti lisää
liiketuloa. Ainakin jos koira on sympaattisen näköinen ja oloinen.
Osa irtokoirista on ilmeisesti
pärjännyt omalla reviirillään ilman isäntääkin vuosikausia.
Ihmetellä täytyy, kuinka ne osaavat puikkelehtia liikenteen seassa.
Jotkut näyttävät käyttävän suojatietä katuja ylitettäessä,
viisaimmat kuulemma odottavat vihreää valoa. Niistä ei myöskään
ole erityistä haittaa tavallisille kotikoiran ulkoiluttajille. Ne
saattavat olla uteliaita, mutta yleensä hyvin varovaisia ja
karttavat mielellään lähempää kontaktia, liekö sitten takana
kivulias oppijakso nuorempana?
Enemmän huolta koiran kanssa lenkillä
ollessa saa sellaisista koirista, jotka ovat isännän tai emännän
kanssa liikeellä, mutta eivät ole kytkettyinä. Vaikka tämä on
vastoin lakia, ovat monet sitä mieltä, että koira haluaa
juoksennella vapaana ja uskovat, ettei se tee kellekään mitään
pahaa, kun se kotonakin on niin mukava. Kohtaaminen, missä toinen
koira on irti ja toinen kytkettynä on kuitenkin arvaamaton. Siitä
äskeinen kokemuksemme:
Oma koiramme on jo arvokkaaseen ikään
ehtinyt vanhahko herra, eikä sen sietokyky ole enää kaikkein
parhaimpia. Kotona se on lauhkea kuin lammas mutta muiden koirien
suuntaan pitää reviiristään kiinni. Jos toinen koira tunkee liian
lähelle se saattaa seurauksena olla vaikkapa tappelunnujakka.
Eilen sattui juuri tällainen tapaus. Iirti oleva suurehko koira tuli
uhittelemaan, ja taisteluhan siitä syntyi. Siinä hässäkässä
molemmat taisivat saada "siipeensä". Meidän koiramme
jalasta näytti puuttuvan ainakin pala nahkaa, ja jalka turposi illan
mittaan aika lailla Koira makasi koko yön lähes liikkumatta, ei
kelvannut ruoka eikä juoma. Pitkälle seuraavaan päivään häntä
oli tiukasti koipien välissä, pää riipuksissa ja korvat luimussa.
Liekö sitten jalkaa särkenyt, vai olisiko mukana ollut myös
psykologinen shokki tapahtumasta? Onneksi iltapäivän lenkki näytti
palauttavan tilannetta kohti normaalia, ja pari kertaa se on jo
osallistunut alueen haukkujaisiinkin.
