13.2 2013 Ystävänpäivän aattona
Viime sunnuntaina saatiin "kilohaili
haudattua" paukkeen kanssa. Kyseessä on Nerjan karnevaaleihin
liittyvä tapahtuma, jossa "chanquete" eli kilohaili
viedään surusaattueessa läpi kaupungin, ja räjäytetään lopuksi
meren päällä ilotulitusten saattamana. Takaa kuulemma hyvän
kalavuoden. Voisikohan Utsjoella kokeilla tammukan pamauttamista?
Vieraat lähtivät viikonvaihteessa ja
oli aika palata tavallisiin askareisiin. Ensin lentopalloa, joka
sujui "mielenkiintoisesti" ankaran tuulen riepotellessa
rannalla niin pelaajia kuin palloakin. Eräskin syöttö lähti kovaa
ja korkealle mutta palasi tuulen mukana toisen kenttäpuoliskon
yläpuolelta noin metrin päähän syöttäjän eteen! Mutta saatiin
kuin saatiinkin viisi erää pelattua ja pisteet laskettua.
Myös puutarha sai osansa. Viimeiset
appelsiinit poimittiin puista ja puut harvennettiin niin, että ensi
vuonna saataisiin taas hyvä sato. Lehvästö pyrkii kasvamaan liian
tiheäksi, muistuttaen saunavihtaa, joten oksia on harvennettava
varsin voimakkaasti. Appelsiinipuu on kuitenkin vihamielinen
lähestyttävä. Sillä on puolustusvarusteenaan pitkät ja terävä
piikit, jotka jättävät nahkaan kirvelevän reiän. Lopulta homma
kuitenkin saatiin päätökseen, kaksi kuormaa oksia vietiin
kaatopaikalle, nahkassa olevat reijät laastaroitiin ja mieli oli
hyvä kun lopulta työ tuli tehdyksi.
Metsässä liljat ovat alkaneet kukkia
oikein "rynnäköllä". Paikka paikoin valkeat
allium-liljat kukkivat niin tiheässä, että mieleen tulevat
suomalaismetsät valkovuokkojen aikaan. Myös villejä orkideoita on
alkanut ilmaantua, niitä tosin täytyy vielä hieman etsiskellä,
kun ovat aika matalia ja usein toisten kasvien seassa. Täkäläisenä
erikoisuutena ovat myös tuttujen koristekasvien minimuodot, joita
kasvaa luonnonvaraisena metsissä. Sellaisia ovat esimerkiksi vain
noin 10 cm korkeat narsissit, joiden kukat ovat tuskin 1 cm pituisia,
mutta muodoltaan ja väritykseltään täysin samanlaisia kuin meillä
pääsiäisenä myytävät narsissit. Hieman samantapainen, alle 15
cm korkea on mini-iiris, joka kukkii vain yhden päivän ja sitten
häviää.
Olen aikaisemmin kirjoittanut männyn
kulkuepistiäisestä. Ne kypsyvät männyssä harmaan seitin
muodostamassa pussissa, ja kun pussi putoaa, toukat asettuvat
pitkiksi jonoiksi ja lähtevät vaeltamaan kohti uusia alueita. Ne
vahingoittavat isäntäpuuta pahoin ja siksi niitä on hävitetty
myös myrkyttämällä. Viime kevään raivauksesta ja
myrkyttämisestä huolimatta harmaita palloja roikkuu taas männyissä
aika lailla. Ikävä kyllä, ne saattavat olla vahingollisia myös
mm. koirille. Niiden pinta on pienien piikkien peitossa ja noissa
piikeissä on samantapaista myrkkyä kuin ampiaisella. Jos
toukkajonon päälle astuu tai sen yli ajetaan esimerkiksi autolla,
saattaa paikalle tullut utelias koira saada noita karvoja
keuhkoihinsa saakka ja seuraukset voivat olla jopa kohtalokkaita. Nyt
taas on lähestymässä niiden vaellusaika. Saa nähdä, tuleeko
harmeja.
(Kuvassa männyn kulkuepistiäinen
vaelluksellaan)
(15.2)
Tänään oli jo aamusta hyvin lämmintä
ja päätimme lähteä luonnonsuojelualueen rannalle koiraa
kävelyttämään. Muutaman kilometrin automatkan jälkeen polku
laskeutuu alas hienolle hiekkarannalle, jota maalta päin reunustaa
tasainen niitty monine mielenkiintoisine kasveineen. Rannalta pääsee
eteenpäin seuraavalle ja taas seuraavalle kallioiden reunustamalle
lahdelle joiden sinivihreä vesi ja hiekkarannat saavat ajatukset
kääntymään kesän ja kanoottiretkien suuntaan. Eräässä
aikaisemmassa blogissa kerrottiin miehestä, joka ilmeisesti
asustelee tuolla rannalla. Edellisen kerran tavatessamme vaihdoimme
täkäläisen protokollan mukaiset tervehdykset "hola!" ja
"buendia". Nyt sama mies käveli vastaamme, mutta tällä
kertaa ilkosen alasti. Osaisikohan Lenita Airisto sanoa suomalaisten
tapojen vartiana, olisiko tässä tapauksessa tervehdysten
vaihtaminen ollut paikallaan. Vaiko ei?
Saimme joululahjaksi ystäviltämme
Suomesta mainion "viiden vuoden päiväkirjan", johon
kullekin päivälle voi viiden vuoden aikana kirjata tärkeitä
tapahtumia. Eiliselle, ystävänpäivälle, tuli kaksi merkintää.
Illan suussa kokoonnuimme tuttuun
paikkaan Lehtisen patiolle (pianobaarin paikka) särkemään savista
uurnaa, johon oli parin kuukauden ajan kerätty lentopallokahvien
yhteydessä matkarahaa, jonka turvin tekisimme retken johonkin
sopivaan kohteeseen. Kohteeksi valikoitui yllättävänkin
yksimielisesti Cordoba. Vaikka lähellä ollaan, on tämä kohde
jäänyt monelta "puolitiehen". Siellä on upeita
historiallisia kohteita vaikka kuinka paljon, etunenässä tietenkin
valtava katerdraali, joka rakennettiin maurien rakentaman suuren
moskeijan päälle. Ruukusta tuli saaliiksi noin 500 Euroa ja sillä
pääsemme mukavasti liikkeelle.
Toinen merkintä koski myöhäisemmän
illan kultturitilaisuutta. Olimme läheisen ostoskeskuksen
elokuvateatterissa katsomassa Veronan oopperajuhlilta lavaesityksestä ulkoilmanäyttämöltä
taltioitua Verdin Traviata-oopperaa. Oikein sopiva valinta
ystävänpäiväksi! Siitä ei romantiikka enää parane! Esitys oli
upea, toteutus teknisesti lähes käsittämättömän hieno (miten
poimitaan solistien äänet valtavalta Roomalaisen amfiteatterin näyttämöltä niin, että
duetot ja tertsetot toimivat niin kuin pitääkin?) ja Violetta oli
upea ilmestys paitsi ulkonäöltään myös laulutaidoltaan. Kyllä
täytyy todeta, että nykyinen äänen tallennus- ja toistotekniikka
antavat mahdollisuuden lähes yhtä hienoon musiikilliseen
kokemukseen kuin livenä paikan päällä kuuntelemalla saisi. Olemme
käyneet muutaman kerran katsomassa samanlaisia näytöksiä
Suomessa. Tämä vei kuitenkin voiton esimerkiksi Metropolitanin
Traviata-taltioinnista niin musiikin kuin teknisen toteuttamisenkin
suhteen. Lippujen hinnatkin olivat täällä vain puolet siitä
mitä Suomessa sai maksaa. Lisäbonuksena oli väliajalla talon
laskuun tarjotut erilaiset tapakset ja kuohuviini, jota sai niin
paljon kuin arveli tarvitsevansa.
