Joulun kunniaksi päätimme lähteä retkelle. Suuntasimme ylös vuorille tavoitteena Acebuchal-niminen kylä, jossa olimme jo kerran aikaisemmin käyneet. Patikkamatkaa kertyi vajaat kymmenen kilometriä, välillä lepäsimme ja söimme appelsiineja ja tankkasimme vettä. Polku kulki aika korkealla, 500-600 metrissä, mutta vaikka tuuli alhaalla puhalteli navakasti, ei tullut kylmä. Kylässä söimme lounaaksi runsaan salaatin ja itse tehtyä leipää Antonion ravintolassa. Antonio on se herra, joka on rakennuttanut kylän kymmenisen vuotta sitten! Mutta sen historia ulottuu tietenkin paljon kauemmaksi, ja on aika mielenkiintoinen:
Kyseessä on vanha maurilaistyyppinen pieni kylä, joka sijantinsa vuoksi on ihanteellinen esimerkiksi salakuljettajien asemapaikaksi (josta esimerkiksi Carmen-oopperassa kerrotaan). Salakuljettajat veivät tavaraa rannikolta sisämaahan vastoin kuninkaallisia määräyksiä ja tilanherrojen yksinoikeuksia. Kylä sijaitsee kapeahkossa jokiuomassa ja siitä on polkuyhteydet niin alas Nerjan suuntaan kuin länteen Torroxiin ja pohjoiseen Sevillaan päin.
1930-luvulla kylä joutui myrskyn silmään. Andalusiahan sinnitteli pisimpään Francon joukkoja vastaan ja vuorille jäi ilmeisesti pieniä vastarintapesäkkeitä sinne tänne. Acebuchal sattui olemaan yksi sellainen, ja kun siellä lisäksi harrastettiin salakuljetusta ja ammuskeltiin poliiseja niin valtiovalta hermostui ja ryhtyi kostamaan. Kun armeija (joka oli kutsuttu apuun) ja paikalliset olivat aikansa ammuskelleet toisiaan saamatta selvää yliotetta, kovensi keskushallitus otteitaan ja määräsi, että kylä on tyhjennettävä asukkaista joka yöksi. Jos joku tavattiin sieltä yöllä, hänet voitiin ampua. Tästä seurasi kylän asukkaille kovia aikoja: joka ilta oli kuljettava läheiseen Frigilianan kylään ja aamulla taas palattava hoitamaan kotieläimet ja muut askareet. (Tämän muistoksi kyläläisten käyttämä polku on edelleen mm. turistien suosiossa.)
Mutta tämäkään ei vielä rauhoittanut tilannetta riittävästi. Tarvittiin ehkä varoittava esimerkki ja niin kylä poltettiin ja räjäytettiin 1950 luvulla maan tasalle. Se painui unholaan, ei ollut terveellistä kertoa, että oli siitä kylästä kotoisin. Mutta kovat ajat väistyivät ja 1990-luvulla joidenkin entisten asukkaiden mielissä virisi ajatus siitä, että kylä pitäisi rakentaa uudelleen. Ja Antonio ryhtyi toimeen. Nyt kylä on hyvässä kunnossa, siellä on vuokrattavia taloja ja huoneistoja ja ravintola oli ainakin tänään viimeistä paikkaa myöten täynnä lähikylistä ja -kaupungeista tulleista turisteista.
