Aamulla oli taas maanjäristys. Talot
tutisivat. Kuulemma. Itse olimme autossa menossa rutiinin mukaiselle
koiralenkille vanhan paperitehtaan rantaan. Emme tietenkään
tunteneet tai nähneet mitään erityistä. Mutta on hyvä tietää,
että maa täällä narahtelee. Siten jännitykset purkautuvat eikä
synny suuria mullistuksia. Sopinee myös politiikkaan.
Vasta uusittujen nettisivujen mukaan
Nerjan tärkein elinkeino on maatalous. Ei heti uskoisi, varsinkaan
näin jouluviikoilla, kun turistit valtaavat ravintolat ja kahvilat
ja rannallakin on paljon väkeä ruskettumassa. Mutta ilmeisesti
kaupunkia reunustavat avokado-, hedelmä- ja muut viljelmät ovat
niin tärkeitä, että taloudessa näkyy. Varsinkin täällä Maron
ympärillä viljelmiä riittää. Monet ovat pieniä, yksityisin
voimin hoidettuja, joiden isäntäväki asustelee itse kaupungissa.
Ajaessamme kaupungista länteen päin, näimme useita vanhoja
miehiä, jotka olivat kävellen menossa viljelmilleen tai kassin
kanssa tulossa sieltä. Varmaan täytyy joka päivä käydä
katsomassa, miten sato kehittyy, miten puita pitää huoltaa ja miten
suunnitella mahdollista tuotteiden myyntiä. Uutta satoa kun tulee
lähes koko ajan. Pavut, bataatit, tomaatit, kurpitsat, - kaikilla on
oma aikansa.
Noiden vanhojen miesten menemiseen ja
tulemiseen kätkeytyy tärkeä viesti: he ovat kehittäneet ja
ylläpitäneet viljelmiä kenties kymmeniä vuosia, he tietävät
tarkalleen minä päivinä pitää mitäkin tehdä, jotta sato on
mahdollisimman hyvä. Mutta tämä tarkoittaa myös, että noiden
viljelmien arvosta huomattava osa on noiden vanhojen miesten (ja
naisten) huolenpitoa. Seuraava sukupolvi on muualla ammatissa ja sitä
seuraavien sukupolvien kiinnostus on varmaankin ihan muualla. Saa
nähdä vieläkö meidän aikanamme pienet viljelmät häviävät
suurten tieltä. Ainakin eräässä kylässä tässä lähistöllä
avokado- ja papaijaviljelmät ovat jo osuuskunnittain hallittuja ja
hoidettuja.
Aikanaan muslimiväestön vetäytyessä
pikku hiljaa agressiivisten kristittyjen konkistadorien tieltä kohti
Iberian niemimaan kaakkoiskulmaa alkoivat valkeat kylät kukoistaa.
Nerja ja Maro ovat osa Axarciaa, yhä edelleen olemassa olevaa
hallinnollista verkostoa, johon tänä päivänä kuuluu 22 valkoista
kaupunkia. Kullakin on ollut oma erityinen elinkeinonsa, joka on perua
täällä aikanaan asuneelta muslimiväestöltä. Yksi tuottaa
maankuuluja membrillo-hedelmiä, yksi kuuluisaa oliiviöljyä, yksi
nisperoita, yksi kilejä tai lampaita ja niin edespäin. Unescon
olisi ehkä syytä herätä, tämä häviävä elinkeinoverkosto
ansaitsisi hyvin paikkansa maailman kulttuuriperintöjen luettelossa.
Tänään on loppiainen, siis päivä,
jolloin kolme kuningasta tulee loistavassa kulkueessa ja jakaa
kilteille lapsille lahjoja. Siihen on aina liittynyt kovaa
paukkupommien räjäyttelyä. En enää muista, oliko niiden
tarkoitus ohjata kuninkaat omaan kylään vai olivatko ne tuhmien
lasten tekosia, jotka pelkäsivät jäävänsä ilman lahjoja ja
siten joutuisivat häpeään ja siksi pelottelivat kuninkaat muualle. Oli niin taikka näin, pommittelu on
kyllä kovasti hiljentynyt vuosien varrella. Viime
vuonna paukkuja oli vielä aamusta alkaen, nyt ei iltapäivään
mennessä oltu kuultu kuin yksi pamaus, sekin melko vaimea.
Olisivatkohan koiranomistajat saamassa vanhasta traditiosta
selkävoiton?
Tämän alueen tulevaisuus on kuitenkin
melko varmoissa kantimissa epävarmuustekijöistä huolimatta. Vanha
aarre, vesi tulee täällä riittämään, vuoret keräävät
ohikulkevan kosteuden ja se virtaa jokia ja kanavia pitkin
kostuttamaan rannikon viljavaa maata. Toinen merkittävä tekijä on
ilmasto. Kun talvellakin on sekä aurinkoista että lämmintä,
riittänee turisteja muualtakin kuin pohjoismaiden eläkeläisistä.
Uusin naapurimmekin on Australiasta.
