Suomen täyttäessä sata vuotta on
tärkeää muistaa myös sitä tärkeää panosta jonka pieni ja
sinnikäs kansa on muulle maailmalle antanut. Pelkäänpä, että
monet panostuksemme ovat joko jääneet varjoon tai peräti
uhohtuneet eikä Suomen todellinen painoarvo maailmankartalla ole
kunnolla näkyvissä. Hyvänä esimerkkinä on eräs Marttinen
savonmaalta, joka aikanaan oli tärkeä henkilö laaatimassa
Yhdysvaltojen perustuslakia. Suomalaisilla sukujuurilla on ollut ja
tulee olemaan vastakin merkitystä.
Moderni geenitutkimus on osoittanut,
että nämä arvokkaat sukujuuret ovat alkuaan saaneet vaikutteita
monista eri lähteistä. Mainioita kansallisia erityispiirteitämme
ovat osaltaan olleet luomassa niin läntiset (Ruotsista), itäiset
(Venäjältä) kuin etelästä (Virosta) Suomeen tunkeutuneet geenit,
jotka ovat sekoittuneeet täällä jo paljon aikaisemmin asuntoaan
pitäneiden nk. saamelaisten geeniperimän kanssa.
Huolimatta siitä, että geeniperimämme
on pahasti sekoittunut, on kansassamme kuitenkin tunnistettavissa
tiettyjä erityispiirteitä, joita ei ehkä voi nimittää
rodullisiksi, mutta ainakin heimollisiksi. Pohjalaiset ovat vähän
tosikkoja ja (ainakin ennen vanhaan) painottivat sanomansa tärkeyttä
mieluusti puukon kanssa. Hämäläisiä pidetään hitaina, tiedä
sitä. Savolaiset ovat ehkä parhaiten säilyttäneet omat
erityispiirteensä. He puhuvat mielellään, ovat mielellään
päällysmiehiä ja, kuten eräs savolainen politiikkomme vahvisti,
kun savolainen avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle. Nykyään kai
sanottaisiin, että he osaavat käyttää vaihtoehtoista totuutta.
Yhdysvaltain uusi presidentti on jo
lyhyen virkauransa aikana saavuttanut ennen näkemätöntä
kuuluisuutta ja saanut ylen määrin huomiota osakseen. Äskettäisessä
lehdistötilaisuudessa hän ehti tunnin aikana siteerata itseään 34
kertaa joka on kenties lajinsa ennätys. Myös muita käyttäytymisen
piirteitä on pidetty varsin erikoisina. Ne saattavat kuitenkin
kaikki selittyä hänen vasta paljastuneen alkuperänsä ansiosta.
Syvällä Savonmaalla on
ikimuistoisista ajoista lähtien asunut Romppaisten sukukunta,
menestyvää joukkoa joka oli saanut kahmituksi itselleen laajat
viljelys-ja metsästysmaat jo silloin, kun yhteisomistus oli
tavallista. Vaurauden avain oli kauppiaan homma, Romppaiset osasivat
haistaa hyvät kaupat ja hankkia laajan asiakaskunnan.
Pohjanmaallakin käytiin, taidettiinpa liiketoiminnan edistämisessä
käyttää joskus naimakauppojakin. Jossain vaiheessa huhuttiin,
että myös laajennettua naimakauppaa käytiin.
Tällaisesta talosta oli hyvä lähteä
maailmaa valloittamaan vaikka ameeriikkaan saakka. Kylästä lähtikin
useita poikia valtameren tuolle puolen ja useat menestyivät hyvin.
Eräskin pojista, joka oli erikoistunut pienten ja halpojen asioiden
ja esineiden kauppaan asettui Valtoihin. Suomesta hän toi mukanaan
lempinimensä Rompe-Romppainen, mutta kun maahantuloviranomaiset
osasivat vähän heikosti tuota suomen kielen tavaamista, papereihin
kirjoitettiin Rump-Romppainen. Lieneekö sillä ollut asian kanssa
tekemistä, että poika oli melko tukeva ja omasi näyttävän
takaliston. Jonkin aikaa maassa oleskeltuaan ja kauppaa käytyään
hän oli oppinut riittävästi kieltä ymmärtääkseen nimeensä
liittyvän herjan ja sydämistyneenä päätti näyttää mihin
pystyy ja siirtyi kiinteistöalalle. Taka-alalla mielessä painoi
ajatus siitä, että tuo loukkaus on vielä kostettava
amerikkalaiselle ”systeemille”.
Jälleen seurasi menestys liiketoimissa
ja nimiasiakin korjaantui, kun neuvonantajat ehdottivat, että hän
ottaisi käyttöön vain nimen alkuosan ja lisäisi eteen
T-kirjaimen. Hän päätti laihtua, värjätä tukkansa ja puhuahan
hän osasi jo ennestään. Näin olivat kohdallaan ainekset
poliittiseen menestykseen. Ja lopunhan me jo tunnemmekin.
Kaikki mitä edellä on kerrottu on
tietenkin totta. Minulle sen kertoi mummoni, joka on savolainen.
