lauantai 17. lokakuuta 2015

Tarpeettoman työn tragedia

Edellinen blogi päättyi yleiseen synkistelyyn ja nyt seuraa jatkoa: Käydessäni oppikoulua, ainevalikoimaamme kuului kansantaloustiede, jota opetti rehtorimme Onni Lehtokari. Paitsi Lehtokarin mukavaa persoonaa, jäi opista joitakin yksityiskohtia mieleen. Eräs oli Adam Smith'in viisaus, että työ on kansakunnan vaurauden tuottaja. Työtä siis tarvitaan ja sitä täytyy tehdä.'

Mutta, mutta... Digitaalinen tiedon käsittely ja siirto ovat mullistaneet maailmaa ennen näkemättömällä tavalla. Ja nopeudella. Enkä nyt tarkoita sitä, etteivät ikäihmiset tahdo pysyä kärryillä tarvittavista ohjelmapäivityksistä tietokoneillaan tai älypuhelimillaan. Vaan tarkoitan sitä, että esimerkiksi jonkin koneen käyttäjä pystyy tekemään parissa tunnissa työn, johon vain parikymmentä vuotta sitten olisi tarvittu kymmenen henkilön kokopäiväisen aherruksen. Ja kehityksen vauhti vain nopeutuu. Robotit tekevät jo lähes mitä vain ja pian ne alkavat itse suunnitella ja valmistaa uusia robotteja erilaisiin tehtäviin. Näin ihmisen tekemälle työlle jää yhä vähemmän tilaa ja tarvetta.Tietenkin voidaan jonkinmatkaa tulla toimeen keksimällä uusia tehtäviä ja töitä, mutta Adam Smith tuskin laski kansakunnan rikkautta lisääväksi tekijäksi esimerkiksi vanhusten kotihoitoa.

Jos nuorella ihmisellä ei ole työtä mitä tehdä, eikä järkevää koulutustakaan ole mahdollista loputtomiin hankkia on tilanne kimurantti. Miten voi asettaa itselleen tavoitteita ja luoda jonkinlaista nousujohteista kuvaa omasta tulevaisuudestaan tällaisessa ympäristössä. Valtiot ja yhteiskunnat, jotka on rakennettu sellaisen ideologian varaan, että kaikista jäsenistä on pyrittävä pitämään huolta, joutuvat keksimään suurelle joukolle nuoria erilaista askaretta. Näennäinenkin työssäkäynti auttaa tietenkin tuntemaan, että on yhteiskunnan jäsen, ja lisäksi työympäristöstä saa palautetta ja sosiaalisia kontakteja, joita kaikki ihmiset tarvitsevat. Mutta jossain vaiheessa näiden töiden ja askareiden turhuus nousee pintaan ja tragedia on valmis.

Liberatismi uskoo, että ihminen loppupeleissä keksii ratkaisut kaikenlaisiin uhkaaviin ongelmiin, olipa sitten kyseessä ympäristön tuhoutuminen, luonnonvarojen loppuminen, polittiset levottomuudet tai muunlainen katastrofin mahdollisuus. Odotan jännityksellä keksitäänkö tarpeettoman työn aikapommiin ratkaisua elinaikanani. Ja jos keksitään, toivon hartaasti, että ratkaisu on väkivallaton ja rauhanomainen.

Onneksi täällä Espanjassa aurinko paistaa ja merivesi on lämmintä. Kelpaa eläkeläisen pelailla lentopalloa ja olla muutenkin tekemättä mitään tarpeellista.