Täällä Espanjassa nousukauden merkit
ovat moninaiset. Sain tuta yhden niistä. Muistan kuinka jo pari
vuotta sitten hehkutettiin uudesta automaattisesta
nopeusvalvontalaitteistosta, joka oli asennettu Nerjan ja
naapurikaupunki Torroxin väliseen tunneliin. Lehtien tietojen mukaan
se mittaa tunnelissa ajetun keskinopeuden, ja jos se ylittää
sallitut 80 km tunnissa niin sakko rapsahtaa. Mutta lamavuosina alkoi
näyttää ilmeiseltä, ettei tutka ole toiminnassa, ohi pyyhki
jatkuvalla syötöllä ilmeisen paikallisia autoja reilulla
ylinopeudella. Ja niin vähitellen omakin asenne löystyi. Ja nyt
sitten rapsahti nopeussakko: olin ajanut 91 km tuntinopeudella
tunnelin läpi. Sakko tuli postissa, se oli lähetetty
valtakunnallisesta liikennevalvontavirastosta Jaenin kaupungista
kaukana täältä, paperissa oli erittäin selvä kuva ajoneuvosta ja
sen rekisteritunnuksesta. Sakkomääräyksessä oli pari
mielenkiintoista yksityiskohtaa: Mikäli kiistää, että olisi
ajanut itse, voi tästä tehdä ilmoituksen, jolloin poliisi ryhtyy
selvittämään ajajan henkilöllisyyttä, ellei sitä sakon saanut
ilmoita. Toinen, hyvin viisaalta tuntuva seikka liittyi maksamiseen.
Sakko oli 100 Euroa, mutta pienellä printillä oli kirjoitettu, että
jos sakon maksaa 20 päivän kuluessa ilmoituksen saamisesta, sakko
alenee puoleen. Posiitivista kannustamista, joka varmaan lisää
oikealla tavalla haluja maksaa sakko ajallaan.
Itse maksaminen oli kuitenkin hieman
hankalaa ja onnistui lopulta vasta postissa. Periaatteessa sen olisi
pitänyt onnistua myös netin kautta, mutta henkilötunnistus ei
ottanut onnistuakseen. Sama kompastuskivi, kuin kiinteistöveron
maksamisessa aikanaan. Nyt, kun maksaminen onnistui, olo tuntuu
vapautuneelta: osataan nyt tuokin yhteiskuntakelpoisuuden koetinkivi.
Mitenkähän helppoa se on maahanmuuttajille Suomessa?
Veimme äsken vieraita Malagan
lentokentälle. Olemme tehneet sen lukuisia kertoja aikaisemminkin.
Tällä kertaa odotti yllätys: parkkipaikalla oli vastassa
rynnäkköpoliisin ajoneuvo jonka edessä seisoi automaattiaseella
varustettu poliisi tai sotilas. Emme tiedä mitään erityistä
tapahtuneen, ilmeisesti valmiustasoa vain on nostettu, onhan Espanja
yksi ääri-islamistien terrorismiuhkan kohdemaista. Asia pani
miettimään onko nyt edessä jokin ennen näkemätön uhkatilanne,
vai voimmeko edelleen elää rauhassa kuten ennenkin. Varmaankin
nykyinen tehokas tiedotusvälineistö tuo julmuudet ja käänteet
tietoisuuteemme paljon kärjistetymmin kuin ”ennen vanhaan”.
Mutta kyllä toisaalta nyt tuntuu siltä, että jos maailmalla
tapahtuvan väkivallan määrä on yleensä kuta kuinkin vakio, nyt
eletään jonkinlaista huippukohtaa, aallonharjaa. Väkivalta ja
väkivallan uhka koventavat tietenkin järjestäytyneiden
yhteiskuntien asenteita, mutta johtavatko koventuvat asenteet
yhteiskuntien sisällä puolestaan ääriliikkeiden voimistumiseen?
Minkälainen vastavoima ja varautuminen tarvitaan tilanteen
rauhoittamiseksi?
Onko nyt kyseessä vain tarpeellinen
rutiinitoimenpide tasapainottamaan sitä aaltoliikettä, joka aika
ajoin tuo yhteiskunnassa silmittömän väkivallan lähelle pintaa.
Muistiin nousee lyhyt työskentelyni Munchenissä Saksassa
muistaakseni 1960-luvun lopulla. Satuin paikalle vain vähän aikaa
sen jälkeen, kun Oktober-festin juhla-alueella räjähti pommi
tappaen kymmeniä. Muistan myös, kuinka jossain vaiheessa
1970-luvulla en Pariisissa mielellään kulkenut kadun varteen
pysäköityjen vanhojen autojen ohi, lukuisat pommiattentaatit olivat
kannustaneet varovaiseksi.
Sain juuri käsiini romaanin, jossa
kirjallisin keinoin kuvattiin sitä lähes käsittämätöntä
väkivaltaa, joka täällä Espanjassa oli jokapäiväistä
valloittajien ottaessa maat ja kylät haltuunsa niitä satoja vuosia
asuttaneilta ihmisiltä 1300- ja 1400-luvuilla. Miksi yksittäisten
ihmisten keinoksi saada rikkautta ja valtaa aina tuntuu valikoituvan
väkivalta, vaikka muitakin keinoja olisi käytettävissä?
Kaiketi maailmassa on tänään yhtä
paljon ”mälsää” kuin aina ennenkin, mutta mikä nostaa pintaan
raa'an väkivallan? Onko se internet? Vai pitkä rauhan jakso,
jolloin sodissa ei päästä purkamaan paineita? Kyynistä ajattelua,
mutta biologi-minäni kallistuu jälkimmäisen näkökannan puolelle.
Hallitusten ja kansojen johtajien toimien tärkein tavoite tulisi
olla tällaisten vihanpurkausten estäminen tai hillitseminen.
Keinoina voisivat olla sosiaalinen oikeudenmukaisuus, hyvinvointi ja
turvallisuuden tunteen luominen. Kansallistunteen paisuttelun voisi
jättää esimerkiksi jalkapallokentille.
Mutta hyvät tavoitteet unohtuvat usein
ja saavat väistyä ahneuden, vallanhimon ja henkilökohtaisen
menestyksen huumaavan tunteen tavoittelun tieltä. Surullista. Mutta
väistämätöntä?
