Huolimatta sateen uhkasta
uskaltauduimme eväsretkelle Palmusunnuntaina. Suunnitelman mukaan
ajelimme autolla kymmenkunta kilometriä luonnonpuiston sisään ja
lähdimme siitä jalkapatikassa nousemaan kohti La Camatocha-nimistä
vuorenhuippua (1319 m), tai oikeastaan sen alapuolella olevaan
solaan. Vaikka viime vuonna puistoon johtava tie korjattiin hyvään
kuntoon, ovat talven sateet jo ennättäneet uurtaa sitä paikoin
aika pahasti, varsinkin viimeiset kolmisen sataa metriä pienempää
ja vielä pienempää tietä olivat puikkelehtimista syvien kuoppien
ja isojen kivenmurikoiden välitse. Ilman kolhuja päästiin,
kiirettä kun ei pidetty.
Olemme aikaisemminkin käyneet samalla
alueella, mutta eri rinteillä ja eri solissa ja alue on tehnyt
vaikutuksen korkeilla ja jylhillä vuorillaan, syvillä laaksoillaan
ja vaihtelevalla luonnollaan. Harvoin siellä on tavattu muita
kulkijoita. Mutta nyt ihmeeksemme koko alarinne näytti olevan täynnä
ihmisiä, maastoautoja oli ajettu tienpohjaa ylös korkealle ja
alhaalla oli paljon lapsia ja nuoria. Oli kyse meille aikaisemmin
tuntemattomasta asiasta: Oltiin perheiden voimin keräämässä vasta
kasvaneita rosmariinin oksia. Niiden tuoksu täytti ilman ja niitä
kerättiin sylikaupalla niin, että lopulta maastoauton perässä
ollut häkkikärry tuli täyteen. Emme tiedä, liittyikö tämä
keräys nimenomaan palmusunnuntaihin, mutta nyt oli tietenkin paras
mahdollinen aika. Pääsiäinen on juuri tulossa, ja siihen tarvitaan
monia erikoisruokia, joihin varmaankin rosmariinia käytetään
reippaasti. Osa pantaneen myös kuivamaan ja osa ilmeisesti menee
myyntiin. Meillekin kaupattiin hieman leikkimielisesti meikäläisen
saunavihdan kokoista kimppua vitosella. Emme kuitenkaan ostaneet, kun
kättä ojentamalla sai helposti mukaansa riittävästi tuoretta
herkkua.
Itse nousu oli kyllä aika rankka,
alkuun tuntui, että hyväkuntoisena kiemurtelevaa polkua jää
taakse kuin itsestään, mutta parin tunnin urakan jälkeen alkoi jo
tuntua, että joutuu raahustamaan otsa maata hipoen. Ylhäältä
sitten aukenivat mahtavat näkymät, takana alhaalla näkyivät Maron
vieressä olevat muovikattojen peittämät viljelmät, vuorijonon
toiselta puolen näkyi Frigilianan valkoinen kylä, sen takana
rannikkoa aina Malagan tuonne puolen, lähes sadan kilometrin päähän.
Vahinko kyllä, meren yllä oli sen verran häkärää, ettei silmä
tavoittanut Afrikan puolella olevia vuoria. Niinkuin aina, kun merta
katsoo tarpeeksi korkealta, näyttää, kuin se nousisi
puolitaivaaseen asti.
Päästyämme ylös, alkoi vihmoa
sadetta ja tuuli oli varsin voimakas. Löysimme kuitenkin suojaisan
kolon, jossa vesi ja appelsiinit maistuivat ja palauttivat voimia.
Paluu tuntuu yleensä menevän paljon nopeammin kuin ylös
kiipeäminen, mutta ei se välttämättä ole juurikaan sen kevyempää
jos rinne on jyrkkä. Kun lopulta auto tuli näkyviin, saatiin sen
verran lisäpotkua, että jaksettiin alas saakka. Vaikka retki oli
ollut melko rasittava, tulihan jalkaisin nousua sentään ainakin 800
metriä, olimme kaikki tyytyväisiä jälkeenpäin. Koira vaan ei
ollut kovin innostunut enää pitemmälle iltalenkille.
Pääsiäisviikko on alkanut.
Kaikkialle Espanjaan povataan sateisia ilmoja, paitsi tietenkin tänne
Nerjan alueelle. Pilvistä on ilmeisesti kuitenkin luvassa mutta
samalla yökylmät vähitellen väistynevät ja päästään
normaaliin olotilaan ja saadaan aamiaisetkin nauttia ulkona patiolla.
(Joku tiesi kertoa, että kuluvasta maaliskuusta näyttää tulevan
kaikkien aikojen sateisin ja kylmin, mitä Andaluciassa on mitattu!
No, - ei se niin kovin paha ole ollut meikäläisten mittapuun
mukaan).
Vaikka täällä niin kiirastorstai
kuin pääsiäismaanantaikin ovat tavallisia arkisia työpäiviä,
pääsiäinen näkyy ja kuuluu varsinkin television kautta. Koko
viikon järjestävät erilaiset veljeskunnat kulkueita, joissa omia
kalliita pyhimyksenkuvia kannetaan pitkin katuja. Kansaa on paljon
katujen varsilla ja monet näyttävät hyvinkin liikuttuneilta.
Espanjankielen opettajamme kyllä väittää, että espanjalaiset
ovat hyvin uskonnotonta kansaa 51 viikkoa vuodesta, mutta sitten
pääsiäisenä kaikki otetaan takaisin. Tiedä siitä, ainakin Maron
pienessä kirkossa näyttäisi tavallisessa viikkomessussa olevan
mukana vain kymmenen-kaksikymmentä vanhaa ihmistä. Vähän niin
kuin meilläkin nykyään. Oma tavoitteemme on päästä seuraamaan
kulkuetta keskiviikkona ja perjantaina . Pitkäperjantain kulkue
kulkee taas sammutetuin valoin ja kaikki ovat mustissa asuissa.
