lauantai 5. tammikuuta 2013

 Genista scorpion-pensas, joka täpittää nyt vuorenrinteitä keltaiseksi. Vieressä myös rosmariini, jonka kukinta-aika alkaa olla ohitse.






Kukkiva mantelipuu Mulhacen-vuoren (3480 m) huippua vasten.
Blogi 1/2013

Nyt olemme virallisesti talvessa täällä Espanjassa. Kalenteri kulkee auringon kierron mukaan: talvipäivän seisauksesta kevätpäivän tasaukseen on talvi, siitä juhannukseen kevät, juhannuksesta syyspäivän tasaukseen kesä, ja syksyä riittää syyskuun lopulta jouluun. Joulu on vuoden pimeintä aikaa mutta silloin täällä myös alkaa kasvukausi: pensaat ja puut leikataan, pellot kynnetään ja kunnostetaan, siemenet istutetaan ja kaikilla tuntuu olevan kiirettä. Olimme tänään (4.1) käymässä paikallisessa suuressa ostoskeskuksessa ja se oli täynnä väkeä. Tuli ihan joulunalus Helsingissä mieleen. Ja niinhän se olikin: väki tungeksi lahjaostoksilla, lahjat jaetaan lapsille loppiaisena.

Vaikka kalenterin jako on selkeä, ei luonto noudattele meidän mielikuviamme vuodenajoista. Vuorilla olivat ensimmäiset kirsikkapuut jo täydessä kukassa, kohta varmaan vuorenrinteet loistavat mantelipuiden kukkiessa. Samanaikaisesti Sierra Nevadan huippu oli paksussa ja hohtavassa lumipuvussa. Hieno näky kerrassaan! Kävimme testaamassa myös pikkukaupungin tapas-valikoimaa. Tapakset ovat alun alkaen pieniä syömäpaloja joita tarinan mukaan majatalon pitäjät valmistivat viinilasien kansiksi (tapa= kansi) etteivät kärpäset pääse janoisten matkalaisten laseihin ja etteivät janoiset matkalaiset juopuisi liikaa juodessaan viiniä tyhjään vatsaan.

Espanjassa kansanmusiikin - nimenomaan flamencon - suosio näyttää vain olevan kasvussa vaikka sen julkinen tuki on vähentynyt. Harrastajia - ja alan yrittäjiä riittää ja saa ymmärrystä väestöltä. Suosio tuo sille tietenkin myös taloudellista liikkumavaraa ja flamenco onkin irronnut tiukoista perinteistään ja etsiytynyt uusien musiikki-ilmiöiden kanssa löyhiin liittoihin jotka luultavasti turvaavat paremmat taloudelliset resurssit niin alan koulutukselle kuin harrastustoiminnallekin. Jopa aivan ultrauusi popkin tuntuu istuvan ja samaa kai kertoo sekin, että suomalainen ryhmä voitti kansainvälisen flamencokilpailun äskettäin Madridissa tanssiteoksellaan. Flamencon syvin olemus on kuitenkin perinteisesti kiinteän vuorovaikutuksen luominen kuulijoiden ja esittäjien välille. Äkkiseltään se kuulostaa kovasti valittavalta, flamencoon kuuluukin sellaisia elementtejä kuin valitus ja epätoivo mutta myös riehakas ilo. Se on myös improvisoivaa, joskus tuntuu että kitarakin hakee stemmansa sen mukaan miltä korkeudelta laulaja haluaa aloittaa. Eräs mieleenpainuvista flamenco-kokemuksista näytettiin televisiossa: se liittyi reportaasiin, jossa haastateltiin äitiä, jolla oli sylissään vaikeaa parantumatonta syöpää sairastava lapsi. Haastattelijan ohella paikalle oli kutsuttu tunnettu flamencolaulaja ja hän esitti äidille ja lapselle hiljaisella äänellä niin vaikuttavan flamenco-säkeen, että vaikkei kaikkia sanoja ymmärtänytkään, liikutus tuntui selkäpiissä. Yhteys esittäjän ja "yleisön" välillä oli tiivis ja mieleenpainuva.

Suomen uutisia näyttää hallitsevan palkka-ale. Kun maan talous menee liukumäkeä alaspäin, jotain täytyisi tehdä. Suomalaiset näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että uhrauksia on pakko tehdä ja niitä tehdään. Kunhan otetaan muilta.