Kukkiva mantelipuu Mulhacen-vuoren (3480 m) huippua vasten.
Blogi 1/2013
Nyt olemme virallisesti talvessa täällä
Espanjassa. Kalenteri kulkee auringon kierron mukaan: talvipäivän
seisauksesta kevätpäivän tasaukseen on talvi, siitä juhannukseen
kevät, juhannuksesta syyspäivän tasaukseen kesä, ja syksyä
riittää syyskuun lopulta jouluun. Joulu on vuoden pimeintä aikaa
mutta silloin täällä myös alkaa kasvukausi: pensaat ja puut
leikataan, pellot kynnetään ja kunnostetaan, siemenet istutetaan ja
kaikilla tuntuu olevan kiirettä. Olimme tänään (4.1) käymässä
paikallisessa suuressa ostoskeskuksessa ja se oli täynnä väkeä.
Tuli ihan joulunalus Helsingissä mieleen. Ja niinhän se olikin:
väki tungeksi lahjaostoksilla, lahjat jaetaan lapsille loppiaisena.
Vaikka kalenterin jako on selkeä, ei
luonto noudattele meidän mielikuviamme vuodenajoista. Vuorilla
olivat ensimmäiset kirsikkapuut jo täydessä kukassa, kohta varmaan
vuorenrinteet loistavat mantelipuiden kukkiessa. Samanaikaisesti
Sierra Nevadan huippu oli paksussa ja hohtavassa lumipuvussa. Hieno
näky kerrassaan! Kävimme testaamassa myös pikkukaupungin
tapas-valikoimaa. Tapakset ovat alun alkaen pieniä syömäpaloja
joita tarinan mukaan majatalon pitäjät valmistivat viinilasien
kansiksi (tapa= kansi) etteivät kärpäset pääse janoisten
matkalaisten laseihin ja etteivät janoiset matkalaiset juopuisi
liikaa juodessaan viiniä tyhjään vatsaan.
Espanjassa kansanmusiikin - nimenomaan
flamencon - suosio näyttää vain olevan kasvussa vaikka sen
julkinen tuki on vähentynyt. Harrastajia - ja alan yrittäjiä
riittää ja saa ymmärrystä väestöltä. Suosio tuo sille
tietenkin myös taloudellista liikkumavaraa ja flamenco onkin
irronnut tiukoista perinteistään ja etsiytynyt uusien
musiikki-ilmiöiden kanssa löyhiin liittoihin jotka luultavasti
turvaavat paremmat taloudelliset resurssit niin alan koulutukselle
kuin harrastustoiminnallekin. Jopa aivan ultrauusi popkin tuntuu
istuvan ja samaa kai kertoo sekin, että suomalainen ryhmä voitti
kansainvälisen flamencokilpailun äskettäin Madridissa
tanssiteoksellaan. Flamencon syvin olemus on kuitenkin perinteisesti
kiinteän vuorovaikutuksen luominen kuulijoiden ja esittäjien
välille. Äkkiseltään se kuulostaa kovasti valittavalta,
flamencoon kuuluukin sellaisia elementtejä kuin valitus ja epätoivo
mutta myös riehakas ilo. Se on myös improvisoivaa, joskus tuntuu
että kitarakin hakee stemmansa sen mukaan miltä korkeudelta laulaja
haluaa aloittaa. Eräs mieleenpainuvista flamenco-kokemuksista
näytettiin televisiossa: se liittyi reportaasiin, jossa
haastateltiin äitiä, jolla oli sylissään vaikeaa parantumatonta
syöpää sairastava lapsi. Haastattelijan ohella paikalle oli
kutsuttu tunnettu flamencolaulaja ja hän esitti äidille ja lapselle
hiljaisella äänellä niin vaikuttavan flamenco-säkeen, että
vaikkei kaikkia sanoja ymmärtänytkään, liikutus tuntui
selkäpiissä. Yhteys esittäjän ja "yleisön" välillä
oli tiivis ja mieleenpainuva.
Suomen uutisia näyttää hallitsevan
palkka-ale. Kun maan talous menee liukumäkeä alaspäin, jotain
täytyisi tehdä. Suomalaiset näyttävät olevan yksimielisiä
siitä, että uhrauksia on pakko tehdä ja niitä tehdään. Kunhan
otetaan muilta.
