tiistai 10. tammikuuta 2017

Tammikuun blogi

Vaikka täällä onkin säästytty muualla Euroopassa jopa ihmishenkiä vaatineelta kylmältä aallolta, alkaa ilmassa olla selvät talven merkit. Aamut ovat viileitä, päivät tuulisia ja varsinkin, jos tuuli käy kaakon puolelta, se on usein kylmää kerättyään viileyttä meren yllä. Toisaalta päivät pitenevät selvästi ja pari päivää sitten mustarastas jo ilmoitti kevään saapuneen upealla laulullaan. Kaikki riippuu nyt siitä pääseekö aurinko paistamaan. Useimmat päivät ovat olleet aurinkoisia ja tällöin ilma on hyvinkin lämmintä aina tuonne kellon kuuteen saakka illalla. Ei merivesikään mahdottoman kylmää ole, muutamia päiviä sitten kävin vielä meressä pelin jälkeen uimassa, eikä se ollut suomalaista kesäistä järviuintia kummempaa.

Joulu oli ja meni, kohta on Nuutin päivä, ja koristeet kerätään odottamaan seuraavaa kertaa. Täkäläiseen jouluperinteeseen kuuluu perinteinen jouluarpa: voittosumma on valtava, yli 2 miljardia ja siitä riittää murusia vähän joka kylään. Ostimme kaikille jouluateriallamme olleille lahjaksi yhden arvan ja niin kävi kuin pitikin. Yhden arvan kohdalle osui voitto, ei suuren suuri, mutta sellainen, että kyllä se kannattaa lunastaa. Kysyessäni asiaa paikallisesta arpajaistoimistosta, mistä arvat oli ostettu, minulle kerrottiin, että voitot lunastetaan postista. Niinpä hankkiuduin postiin varhain aamulla, aikaisemmista kokemuksista kun muistin, että siellä saattaa olla päivällä melkoinen jono. Kun vuoroni tuli ja ojensin arvan toiveikkaana virkailijalle, hän sanoi ystävällisesti, että voitot voidaan maksaa vasta 5.1 jälkeen, kunhan postin tietokannat saadaan ajan tasalle. No, eihän asialla enää ollut kovaa kiirettä kun vieraat olivat jo palanneet Suomeen ja niinpä käväisin tänä aamuna postissa jonottamassa uudemman kerran. Arpalippu tarkistettiin viivakoodilta, ja kävi ilmi, että voittosumma on niin pieni, ettei sitä makseta postista vaan erillisestä arpajaistoimistosta, joka kuitenkaan ei ollut auki niin aikaisin aamulla. Siis taas asiasta muistutus puhelimen kalenteriin ja uusi yritys joskus myöhemmin. Saa sitten nähdä, maksaako voiton onnen arvan saaneelle lopultakaan Espanjan valtio vai tuleeko palkinto vaarin kukkarosta.

Ensi viikon vaihteen jälkeen on kaksi merkittävää päivää. Ensinnäkin maanantaina 16.1 on Maron päivä. Silloin kaduilla poltetaan tulia, joilla grillaillaan herkkuja, joita ohikulkijatkin ovat tervetulleita maistelemaan, lauluryhmät käyvät tulilla viihdyttämässä ja kirkon edessä on oikein telttojakin, joista saa juotavaa ja syötävää. Ja tietenkin on lapsia varten pomppulinnoja ja karuselleja. Juhlat jatkuvat aamuun saakka, aamulla on jäljellä vain savuavia hiekkakasoja. Juhlaan kuuluu myös ilotulitus ja täkäläiseen tapaan paukkupommien ampuminen taivaalle. Melu on kova, ja koirat pelkäävät. Seuraavana päivänä, 17.1 on pyhän Antoniuksen päivä. Herra Antonius on mm. koirien suojeluspyhimys. Ja kas, myös Antin päivänä täytyy paukutella, jos mahdollista vielä kovemmin kuin Maron päivänä. Antonius tuskin piti tärkeimpänä tehtävänään säikytellä koiria, mutta niin se poliittinen viesti saattaa vääristyä. Ihan niinkuin tänäkin päivänä näyttää käyvän.

Annamme piut paut Maron ja Antoniuksen päivän juhlille ja luikimme karkuun maaseudun rauhaan. Olemme jo aikaisemminkin olleet paukkuja karussa samassa paikassa yhdessä joidenkin muiden suomalaisten koiranomistajien kanssa. Varaamme yhdessä syötävät ja juotavat ja vietämme laatuaikaa takkatulen ääressä. Antinpäivän jälkeen onkin syytä sitten palata takaisin ja aloittaa pihalla puutarhan kunnostamisen. Appelsiinipuut täytyy tyhjentää ja liiat oksat leikata, samoin sitruunapuu. Monet kukat näyttävät lupaavia merkkejä siitä, että paras kukkaloisto on kohta edessä. Myös metsissä ja vuorilla on odotettavissa rehevää kasvua ja kukintaa, syksyllä satoi riittävästi niin, että kasvu lähti hyvään alkuun.Mantelipuiden kukinta ei vielä ole käynnistynyt mutta siitä voi tänä vuonna tulla todella komea. Ikävä kyllä, myös männyn kulkuepistiäiset näyttävät palanneen, pesiä näkyy siellä täällä. Viime vuoden tuhosta männyt selvisivät yllättävän hyvin. Jos nyt tulee uusi tuhovuosi heti perään, voi vahinko olla pysyvämpi.
Joulun kukkia: