Tätä kirjoitettaessa takassa palaa tuli ja ulkona sataa tihuttaa. Näytteeksi. Ensimmäinen sade pitkään aikaan ja toinen kerta, jolloin on kehdannut polttaa takassa tulta. Tilastojen mukaan edessä on kolmen viikon kylmä jakso. Saa sitten nähdä tulevatko kylmät vai palataanko +20 asteen kantaan takaisin.
Lunta on kuitenkin saatu Sierralle ja innokkaimmat laskettelijat lähtivät jo eilen joukolla Sierra Nevadalle, missä rinteitä on auki vaikka kuinka pitkälti. Ilmeisesti hiihtoharrastus selittää sen, ettei rannalla eilen näkynyt kuin pari uimaria.
Kirjoitin aikaisemmin joitakin havaintoja männyn kulkuepistiäisestä, jonka toukat vaeltavat nenä edellisen peräpäässä kiinni pari metriä pitkinä jonoina teillä ja metsänpohjissa etsien paikkaa mihin kaivautua kypsymään seuraavaksi sukupolveksi. Perhosvaiheen jälkeen männyissä alkavat toukat kehittyä muodostaen kymmenenkin senttiä leveitä harsopusseja, jotka vähitellen näyttävät täyttyvän toukilla. Ne syövät lähioksien neulaset niin, että männyt alkavat laikuittain ruskistua. Kun ensimmäisen kerran niitä täällä näin ja kuulin niiden saapuneen meren takaa, arvelin, että edessä voi olla merkittäväkin metsätuho. Pari vuotta oli hiljaista, toukkia ilmaantui maanpinnalle helmikuussa ja joitakin uusia vaaleita toukkapusseja näkyi puissa. Nyt on kuitenkin tapahtunut biologinen räjähdys, lähes kaikissa lähialueen männyissä on jopa kymmeniä pusseja ja vuorten rinteen metsissä alkaa näkyä paljon ruskeita mäntyjä. Näkymä muistuttaa ilkeästi sitä minkä saivat aikaan tunturimittarin joukkovaellukset 1960-luvun Lapissa. Utsjoen alueella koivu hävisi lähes täysin satojen neliökilometrien alueelta ja joukkotuhon merkit voi vieläkin havaita liikkuessaan esimerkiksi Kevon ja Utsjoen tunturiylängöillä. Jos mäntymetsät täällä tuhoutuvat kokonaan, tulee maisema muuttumaan melkoisesti. Rinteet pensastuvat piikkipensain, liikkuminen käy yhä vaikeammaksi ja eläimistö joutuu mukautumaan uuteen tilanteeseen niin tapojensa kuin asuinpaikkansakin suhteen.
Paljoa ei ihminen pysty asialle ilmeisesti tekemään. Joitakin metsänhoidollisia toimia tehtiin muutamia vuosia sitten, mutta niillä ei tainnut olla minkäänlaista vaikutusta. Tuholainen on levinnyt jo ainakin kilometrin korkeudelle ja luultavasti ainoa pysäyttäjä voisi tulla luonnosta: jos kituva mänty keksisi keinon tuottaa neulasia, jotka eivät toukille maistu, leviäminen pysähtyisi. Toinen mahdollisuus olisi sama kuin tunturimittarilla: joku loispistiäinen löytää kulkuepistiäisessä oivallisen isännän ja hoitaa tilanteen tasapainoon.
